tag:blogger.com,1999:blog-28549827836860299372011-11-27T15:53:24.927-08:00Kerran, kauan sitten kun lapset kasvoivat kasvamistaan ja aikuiset muuttuivat päivä päivältä pienemmiksi ryhdyttiin sakilla Perämeren rannalla Oulun kaupungissa opettelemaan uudenajan elämää surullisen kuuluisin seurauksin...jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.comBlogger431100tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-11290613127512460152010-02-05T06:18:00.002-08:002010-02-05T06:19:18.056-08:00ARVOISA VASTAANOTTAJA<br /><br />Tutustuttuamme apuraha-anomukseenne liittämäänne Oulua käsittelevään käsikirjoitukseen Oulun läänin taidetoimikunta ilmoittaa, että emme myönnä teille apurahaa, vaikka muita hakijoita ei olisi. Olette tehneet pahan virhearvion luullessanne meidän ottavan tosissamme sepitelmänne. Vitsit ovat surkeita, eivätkä Oulun yliopiston historian laitoksen mukaan vastaa totuutta. <br /><br />Yksityiskohtiin enempiä menemättä toteamme, että teidän kannattaisi luopua yrittämästä kirjoitushommia, sillä yrityksiksi ne tulevat jäämään. Lääninkirjailijamme Tytti Kukkahuru-Rummukaisen mielestä ette osaa kirjoittaa, ettekä muutenkaan ymmärrä mistään mitään. Näin ollen pyydämme teitä pidättäytymään jatkossa häiritsemästä tärkeää alueellista kulttuurin edistämistyötämme Oulun läänissä. Mahdollisiin yrityksiinne huijata jatkossa Suomen kansallista kulttuuria ”pieneksi kotimaiseksi luotoksi” kutsumanne apurahan muodossa toteamme: Ei tipu latin latia!<br /><br />Luova kansallinen kulttuuritalous on pelkästään tyytyväinen, että teillä ei ole rahaa palata uhkailuistanne huolimatta sekoittamaan Suomen taide- ja yhteiskuntaelämää. Pysykää puolestamme loppuikänne sen kotkalaisen narkkarivaimonne kanssa siellä Amsterdamissa. Se ei tosin kokemuksemme perusteella tule olemaan pitkä eikä hohdokas. Mikäli saatte katuojassanne päähänne tulla kärkkymään apurahoja tänne Oulun suunnalle, olemme varmuuden vuoksi lähettäneet kopion yritelmästänne poliisille. Se tuntee kuulemma teidät paremmin kuin hyvin. Poliisit jakavat käsikirjoitustanne Oulun seudun kouluissa osana kaupungin huumeiden vastaista kampanjaa. Tekstinne on niin hirveää, että oppilaat suorastaan repivät sen käsistä ja näin ollen olemme joutuneet myöntämään työskentelyapurahan Oulun poliisille kopiointikustannusten kattamiseksi. <br /><br /> Hyvästi, yksimielisesti yli puoluerajojen<br /> Oulun läänin taidetoimikunta<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-1129061312751246015?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-19302748662139145452010-02-05T06:18:00.001-08:002010-02-05T06:18:41.938-08:001<br /><br />MAAILMA PALAA<br /><br />Lapsena minulla oli öisin kuuma. Herättyäni hikipäissäni yritin käännellä tyynyn viileän puolen vasten poskeani. Käänneltyäni tyynyä aikani tajusin lopulta, että ei se toinen puoli ollut kymmenen sekunnin välein käännettynä yhtään viileämpi. Luovuin toivosta ja nousin leikkimään sotaleikkejä. Samassa huoneessa nukkunut kotiapulainen heräsi joskus touhutessani yöhommiani, mutta ei kuitenkaan jaksanut muuta kuin karjaista pitämään pienempää ääntä taistelun hyökkäysvaiheen ollessa kiivaimmillaan. En välittänyt mitään niiden piikojen möykästä, sillä niitä tuli ja meni yhtenään. Lähettivät ne maaseudun korpikylistä postiautolla suureen maailmaan siinä toivossa, että he naisivat rahaa tai ainakin ukon joka veisi heidät valtameren taakse kärkkymästä elinkelvottoman kotitilansa lakiosia. Paskat ne minnekään elämässään pääsivät, mutta Nokelan sällit sen sijaan pääsivät panemaan niitä puhelemalla ensin muodon vuoksi mukavia, joka upposi niihin taukkeihin täydestä.. Oli ylentävää viettää päivät kotiapulaisen kanssa, joka täkin alla jakoi persettään kaikille sen perän täystyhmille jätkille piittaamatta tippaakaan meikäläisen hyvinvoinnista.<br /><br />Koska isäukko ei kyennyt pitämään näppejään erossa kotiapulaisista, ei äitimuori lopulta suostunut heitä enää meille palkkamaan. Siihen loppui lapsuuteni onnellinen aika romulaatikon ääressä. Minut vietiin talonmiehen ämmälle päivähoitoon. Hän oli täyshullu, kuten talonmiehet ämmineen ja lapsineen poikkeuksetta tuohon aikaan olivat. Hän ei tykännyt hoitolapsista, joita joutui perheen rahapulaa paikatakseen pitämään. Ainoastaan omia pentujaan hän sieti. Talonmiehen ämmä oli kova hakkaamaan hoidokeitaan, eikä suostunut säälimään itkeviä lapsia.<br />- Siitä sait. Ja lisää tulee jos vielä jatkat resuamista. Pidät nyt turvan tukossa, tai tukkasi pöllyää tosi pahasti. Usutan koiran kimppuusi!<br /><br />Talonmiehen akan tekemä sapuska ei olisi kelvanneet edes sioille. Kun sitä ei saanut millään alas, tuli lopulta turpaan ja raskaasti. En muista mitä paskaa se meille syötti, mutta tuolloin minulle alkoi ensimmäisen kerran herätä epäilys, että minut haluttiin myrkyttää. Myöhemmin kun kotona kannettiin pöytään lähes yhtä kehnoa sapuskaa, aloin epäillä myös vanhempieni yrittävän myrkyttää minut. Olin varma, että olin vaihtunut synnytyslaitoksella. Todellisuudessa olin peräisin rikkaasta aatelissuvusta, jonka leivissä olisi ollut kaikin puolin paremmat oltavat. Kokemani vääryys tulisi onneksi paljastumaan ja vanhempani joutuisivat lapsenryöstöstä leivättömän pöydän ääreen.<br /><br />Kun en lopulta enää suostunut lähtemään hoitoon hakattavaksi ja äitimuorilla oli kiire töihin, jätti hän minut yksin kotiin. Evästykseksi sain kysyä ovikellon soidessa ”kuka siellä”. Muuten tulisi ukkomustalainen ja veisi minut mennessään. Sen jälkeen istuinkin päivät yksin kotona pelko perseessä odottamassa ovikellon soivan ja mustalaisten tulevan hakemaan minut matkaansa. Romulaatikollakaan ei syntynyt mitään kivoja leikkejä. Aika kului hitaasti.<br /><br />Ainoa toivonkipinä oli samassa talossa asunut viulisti, joka oli soittanut päänsä puhki. Kaikki pitivät häntä vaarallisena hulluna. Etenkin viulunvingutus pani asioista muka jotakin tajunneet epäilemään äijän olevan seksuaalisesti vinksallaan. Homomusikanteilla ei ollut tuolloin Oulussa helppoa. Porukat odottivat tilaisuutta käydä hakkaamassa hänet ja heittämässä hullujenhuoneelle. Mitä enemmän minua varoiteltiin tästä pervosta, sitä enemmän tunsin hänet hengenheimolaisekseni. Mutta isäukko sanoi, että siitä tyypistä minun olisi viisainta pysytellä erossa. Näin ollen minulla ei ollut yhtään ystävää kuunnellessani pihalla kaikuneita Kuikkatien Amadeuksen revittelyjä.<br /><br />Yhtenä aamuna minut heitettiin Allinpuiston lastentarhaan. Ensimmäinen kosketukseni totaaliseen laitokseen oli kaikin puolin totaalinen. Vierasta sakkia ympärillä, enkä peloltani uskaltanut sanoa kysyttäessä edes nimeäni.<br /><br />- Tuo hörökorva on kaiken lisäksi tyhmä, lausui päiväkodin johtajatar tuomionsa. Jouduin heti kättelyssä jonoon, jossa polttouunin ovi on edessä ennemmin tai myöhemmin. <br /><br />Lastentarha uhkui joka solullaan outoa järjettömyyttä. Joka välissä täytyi vetäistä päiväunet, vaikka ei nukuttanut yhtään. En halunnut olla systeemin kanssa missään tekemisissä. Istuin nurkassa omissa oloissani niin pitkään, että minut kuskattiin lopulta hörökorvista kiikuttaen lääkärin tutkittavaksi. <br /><br />Lääkäritäti istui kavereineen tutkimushuoneessa valmiina panemaan hösseliksi. Minulle lyötiin pensseli kouraan ja käskettiin vetäisemään vesiväreillä paperille mitä mieleeni tulee. Mitään ei tullut. Lääkärisakin maanitellessa minua vetämään edes jotakin, ei auttanut kuin ryhtyä hommiin. Sen kummempia miettimättä maalasin koko paperin punaiseksi.<br />- Mitä kuvasi esittää?<br />- Se on tulipalo.<br />- Missä palaa?<br />- En tiedä. Mutta sotaa tämä on. Vihollinen on sytyttänyt meidän talon tuleen, sävelsin miettimättä mitä sylki suuhuni toi. Tajusin että tätä sakkia kannatti mielistellä, tai joutuisin värittelemään papereita loppuikäni.<br /><br />Lääkärisakki supisi keskenään. Kuulin heidän sanovan, että pennulla on häikkää päässään. Siitä tulee isona tuhopolttaja, jos ei mitään tehdä ajoissa. Varmuuden vuoksi koe toistettiin vielä muutaman kerran. Vedin ulkomuistista paperin punaiseksi, koska luulin niiden tätien tykkäävän siitä, enkä muutakaan väritettävää keksinyt.<br /><br />- Poikaparka. Noin pieni ja jo pukkaa tuhopoltot päähän, kuului diagnoosi. <br /><br />Koska Allinpuiston lapset olivat uhkaavia, eivätkä ottaneet minua leikkeihinsä, päätin lähteä litomaan lastentarhasta. Kyttäsin vain, että joku hoitaja unohti portin auki ja pistin menoksi. Parhaassa tapauksessa pääsin lähes tien reunaan saakka ennen kuin hoitaja sai minut kiinni ja antoi ympäri korvia. Lapset matkivat toisiaan kuin apinat. Yksi Miettisen poika päätti esimerkkini innostamana tehdä saman tempun. Hän pääsi pitemmälle. Juuri kun hän oli ylittämässä tietä, hän jäi auton alle ja kuoli. Tapaus järkytti sen perän ihmisten elämää. Minustakin oli jotenkin kummallista, että hänen paikalla ei ottanut kukaan päiväunia. Minun kävi jopa kuollutta pikku-Mattia kateeksi, koska hänen ei tarvinnut enää näytellä nukkumista. Matin kerrottiin päässeen taivaaseen, jossa isäjumala enkeleineen pitää hänestä hyvää huolta. Minulla ei ollut haisuakaan missä taivas oli, enkä muutenkaan tajunnut mitä kuoleminen on. Joka tapauksessa se tuntui surkeaan elämääni verrattuna kohtuullisen kiinnostavalta vaihtoehdolta. Pian oli pikku-Matin paikalla vikisemässä uusi kodistaan kylmään maailmaan kiskottu kakara, joka tärisi pelosta keskitysleiriin heitettynä.<br /><br />Koska lastentarhan laiskat hoitajaämmät kyllästyivät juokseman perässäni pitkin Nokelaa, ehdotettiin minun siirtämistä lastenkotiin. Siellä olisivat paremmat turvajärjestelyt. Vanhempani harkitsivat asiaa vakavissaan, sillä kai hekin halusivat touhujani aikansa katsottuaan hankkiutua minusta eroon. Lisäksi heitä painoi uhka lapsenryöstön paljastumisesta, jota epäilin heidän pyrkivän peittelemään pistämällä arsenikkia kaurapuurooni.<br /><br />Sain kuitenkin vielä yhden mahdollisuuden pysyä normaalien kirjoissa. Minut vietiin hoitoon ukilleni Paavo Johannes Apilalle, joka oli juuri pantu juoppouden takia VR:ltä eläkkeelle. Isäukkoni jatkoi suvun veturimiesperinteitä ukilta oppimaansa malliin ajelemalla junalla ympäripäissään pitkin Pohjanmaan rataa. Ukin puheiden perusteella minä olisin seuraavana vuorossa hyppäämään kuljettamaan junaa. Sen parkkiintuneen huulisyövän runteleman äijän luona oli paremmat oltavat, vaikka se oli jotenkin kummallinen mummin lähdettyä lätkimään ukin iänkaikkiseen viinahommaan kyllästyneenä. Mummi oli peräisin paremmista piireistä, eikä pitänyt yhteyttä edes lapsiinsa. En koskaan tavannut häntä. <br /><br />Ukin luona meni mukavasti; jos suostui syömään jankkia pari lautasellista, ei taskurahoista ollut puutetta. Ukki oli perso ”jankiksi” kutsumalleen leipäpaistille, johon se keräsi homehtuneita ja kuivuneita leivänkannikoita ympäri Karjasiltaa jossa sen tönö sijaitsi. Ukki keitti jankkia suuressa kattilassa. Hän lisäsi siihen päivittäin hapanta maitoa ja leivänkannikoita. Muuta ruokaa hän ei suostunut syömään. Vaikka jankki oli paskan makuista, ahdoin sitä innolla kitaani hyvien rahojen toivossa.<br /><br />Kun jankkirahaa oli kertynyt tarpeeksi marssimme ukin kanssa Centrumin tavarataloon, jonka vuoden 1965 leluvalikoimien rinnalla kalpenevat maailman suurimmat tavaratalot. Ostin kaikilla rahoillani muovi-intiaaneja. Ostettuani niitä kasillisen, ukki totesi palatessamme intiaanien ostoreissulta:<br />- Kyllä tuo poika on pöljä.<br /><br />Taistelin maailmanhistorian verisimmät intiaanisodat ukin tönön pihamaalla. Lopulta kuolleita sotureita lojui kaikkialla. Sodan loputtua mietin mitä tehdä kuolleille intiaaneille? Hautasin ne juhlallisin seremonion. Sen jälkeen kuolleiden intiaanien hautuumaata etsittiin viikkotolkulla turhaan ukin talon pihalta. Tänäkin päivänä ne inkkarit ovat löytymättä. <br />- Sinne meni sun intiaanit. Mites nyt suu pannaan? ukki kysyi.<br />- Lähdetään ostamaan lisää.<br />- Kyllä tuo poika on tyhmä, ukki päivitteli kävellessämme kohti Centrumin leluosastoa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-1930274866213914545?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-54746717113060491532010-02-05T06:17:00.001-08:002010-02-05T06:17:58.171-08:002<br /><br />TIMPPA ASTUU KEHIIN<br /><br />Meidän sakin elämä alkoi päästä jaloilleen vuonna 1966, jolloin muutimme 60 neliön lukaaliin Nokelan etupäässä työväestön asuttamaan kaupunginosaan. Isäukon mielestä se oli nelihenkiselle perheelle liian suuri kämppä, mutta koska veturitallille oli aikaisempaa lyhyempi matka, suostui hän menemään lakki kourassa pankinjohtajan puheille. Aikaisempi huone ja keittiö Hyöhtyän Kuikkatiellä oli äitini mukaan liian pieni, sillä isäukko löytyi aamuisin liian usein piian sängystä. <br /><br />Nokelassa astuimme uuteen vaurastuvaan elämäntapaan. Talo hohti betonia ja tiiltä. Isäukon mielestä se näytti avaruusalukselta, jonka mallisia taloja 60-luvun edistyvän teknologian innoittamana syntyi symboloimaan ihmisen saavutuksia lähiöiksi kutsuttuihin umpiperiin. Lähiseudun kauppiaat kantoivat uuteen luukkuumme selkä vääränä tulijaislahjoja. Samaan taloon muutti muutakin elämässään edennyttä sakkia. Opettajat, entiset kansanedustajat, lestadiolaissaarnaajat, vanhainkodin siivoojat, juopot rautatieläiset elivät sulassa sovussa, eikä paremmalla väellä ollut vielä nykyisenlaista tarvetta eristää itseään piikkilangalla meidän perheen kaltaisesta porukasta.<br /><br />Olin hieman arka sälli, mutta se vähäinenkin herkkyyteni meni nopeasti sillä perällä. Menetin poikuuteni alta aikayksikön leveäperseisten ämmien kauppareissuilla puhumia pornojuttuja kuunnellessani. Saunan yhteisvuorolla katselin kummissani vittu levällään lauteilla rötköttäneitä rasvakasoja. En tiennyt mitä vitulla oli kusemisen lisäksi virkaa, mutta jotakin kauheaa aavistin jo tuolloin asiaan liittyvän. Varsinkin kun ämmillä oli tapana huudella meille alalauteen sälleille:<br /><br />- Lyökää kunnolla löylyä, tai survon teidät vittuuni!<br /><br />Ei tullut mieleenkään olla heittämättä paria ämpärillistä. Ämmät makasivat lauteilla nautinnosta inisten ketarat pystyssä. Tissit olivat kaikilla niin isot, että ne saattoi pesuhuoneessa heittää olan yli paikkoja saippuoitaessa. <br /><br />Kun pyrytalvi iski täydellä voimallaan aloimme rakentaa lumilinnoja. Hommassa kunnostautui erityisesti Tuohinon Miku, joka oli perheensä ainoa lapsi ja jonka isä oli Oulu yhtiöllä insinöörinä. Asemansa tuntien Mikun isä ei koskaan tervehtinyt ketään talon asukasta, vaan kulki heidän ohitseen nokka pystyssä yrittäen olla näkemättä minkälaisia resupekkoja samaan taloyhtiöön oli jostakin hänen kannaltaan käsittämättömästä syystä päästetty asumaan.<br /><br />Selvaakkisodat käynnistyivät yllätyshyökkäyksellä tammikuussa 1967. Iso koiralauman vahvistama poikasakki ilmaantui kuin tyhjästä tien toiselta puolella sijainneista kummallisesta parakkikeskittymästä särkien lumilinnamme ja antaen meille perusteellisen lumipesun. Lunta tungettiin joka paikkaan. Erityisesti peräreikä oli kovilla selvaakkien näyttäessä isoveljiltään kuulemillaan tavoilla, miten ”linnassa peräreikä rasvataan kun iso korsto haluaa vähän paneskella”. Ei siihen kuulemma auttanut vastaan panna. Emmekä me uskaltaneet lumipesun kiimassa riehuneita selvaakkeja edes yrittää rauhoitella. Perseeseen tungettu jääpuikko ei ainakaan minua saanut fiiliksiin. Selvaakkien seksielämä oli kylmän sorttista. <br /><br />Kun pääsin perusteellisesti kidutettuna ja häväistynä kotiin katsoin ikkunasta Nokelantien toisella puolella sijainnutta selvaakkilinnoitusta. Tajusin, että maailmassa on tien toisella puolella aina joku porukka, joka tilaisuuden tullen tulee pistämään lumilinnat paskaksi ja jääpuikon perseeseen. Selvaakit asuivat kaupungin vuokrakasarmeissa, vaikka heillä ei isäukon mielestä taatusti ollut varaa vuokria maksella. Vaikka olimme köyhiä tajusimme heidän olevan vielä köyhempiä. Näin ollen aloimme vihata heitä, sillä he muistuttivat meitä siitä, että jos eli kuin pellossa päätyi lopulta asumaan selvaakkiin. Maailma säilytti hauraan tasapainonsa, sillä selvaakit vihasivat vastavuoroisesti meitä, jotka olimme ilmaantuneet heidän entisille nuotiopaikoilleen ja panopusikoilleen näyttelemään omistusasunnoissamme elämässään paremmin pärjännyttä väkeä.<br /><br />Selvaakkitalot olivat kaksikerroksisia rivitalonröttelöitä, joiden malli oli pöllitty Tsekkoslovakiasta. Ne olivat halvin mahdollinen tapa asuttaa roskaväki, jota alkoi maaltamuuton seurauksena Ouluunkin muuttaa sankoin joukoin paremman elämän toivossa. Lapsuuteni olisi voinut olla kohtalainen, jos selvaakkiuhka ei olisi jatkuvasti ollut päällä. Rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ei ollut tietoakaan, eikä vihansa oikeutusta tullut sodan kummallakaan osapuolella epäiltyä. Vihollinen oli läpeensä paha ja siksi se oli tuhottava ottaen kaikki ilo irti sen kärsimyksistä. <br /><br />Selvaakeilla oli paljon rakkeja, joita ei Oulun poliisi meidän talon asukkaiden valituksista huolimatta jaksanut lähteä pyydystämään. Rakit kulkivat suurina laumoina kylväen tuhoa ja kauhua Oulun eteläisiin kaupunginosiin. Nokelassa seksitekniikatkin opittiin suoraan rakkien elämästä. Ne olivat isäntiensä tavoin kovia nylkyttämään. Hyppäsivät toistensa selkään ja panivat estoitta kuin Jörkka Donner Afrikan palmurannoilla. Kiimaisten rakkien panohommien katselemisen jälkeen ei kovinkaan porno ole tuntunut yhtään miltään. Isäukko seurasi vapaapäivinään kiikareilla rakkien panohommia. Hän odotti vanhana erämiehenä kärsivällisesti kunnes sai lopulta riemukkaasti huutaa:<br /><br />- Äkkiä katsomaan! Nyt ne jäivät nalkkiin!<br /><br />Isäukon sielunelämää ei ole syytä sen kummemmin penkoa. Ainakaan sieltä ei mitään psykologiaan viittavaakaan löydy. Kun hän jonakin heikkona hetkenään haki lainastosta psykologian perusteita käsitelleen kirjan, ei hän ymmärtänyt siitä sanaakaan. Siinä kuulemma elvisteltiin sivistyssanoilla ja muutenkin oltiin olevinaan vähän liikaviisaita. Kirja lensi roskiin, eikä isäukko enää sen jälkeen miettinyt mistä kiikastaa kun on aina pahalla päällä. Hänelle oli selvä juttu, että kaiken vitutuksen syynä oli edessä oleva ihminen, esine tai vastatuulinen sellupaskalta lemunnut säätila. Se jonka syytä se milloinkin oli, saikin sitten isän kädestä.<br /><br />Hän tykkäsi katsella päivätolkulla koirien nalkkihommia. Kun koirat jäivät nalkkiin, eikä kalunsa huonoon rakoon tuikannut rakki päässyt pois pukilta, riemua riitti. Isäukko olisi katsellut koirien panohommia vaikka koki ikänsä, koska jossain välissä oli aina nalkki luvassa. Kun joku sääliväinen ohikulkija kävi irrottamassa rakit nalkista, meni isäukolla fiilis ja hän lähti ostarin baariin kertomaan tapahtuneesta työkavereilleen, jotka olivat jääneet loppuelämäkseen nalkkiin siihen räkälään.<br /><br />Selvaakit eivät koskaan jättäneet meitä rauhaan. Tajusin olevani nalkissa. Onneksi samaan taloon oli muuttanut Kellon kirkonkylästä Torvisen perhe. Heidän isäukko oli hitsari ja äiti siivooja. Sisko oli huora ja sen veli oli Timppa, josta tuli paras kaverini. Hän oli ikäisekseen iso korsto, joka ei vähästä hätkähtänyt. Mutta kun selvaakit seuraavan kerran saivat aikansa kuluksi päähän hyökätä kimppumme, ei edes hän mahtanut niille mitään. <br /><br />Se, että me olimme me sai heidät tuntemaan vanhoista keskinäisistä riidoistaan huolimatta olevansa samaa porukkaa, paskaporukkaa meidän mielestämme. Olisimme käyneet puskemassa selvaakit välittömästi nurin, ellei sillä sikiävällä sakilla olisi ollut musertava miesylivoima ja meillä olisi ollut puskutraktorin tapainen käytössämme.<br /><br /><br /><br />- Me hoidetaan vielä tuo sakki, Timppa vakuutti päättäväisesti. <br /><br />Aloimme varovaisesti tehdä tuttavuutta. Kiersimme ensin pihalla nuuskien toisiamme kuin koirat. Vähitellen aloimme potkia jalkapalloa vastaan tiiliseinää. Kun uskovaiset tulivat rähjäämään jatkuvasta paukkeesta, aloimme tajuta olevamme samalla puolen rintamaa. Vaikka Timppa väittikin pelanneensa Kellon Kisassa ”keskihyökkääjänä”, en viitsinyt kertoa hänen puhuvan täyttä paskaa. Hänellä ei ollut kuin risat nappulakengät, joiden kanssa ei kukaan täysijärkinen olisi kehdannut pallokentälle mennä. Muilla oli Adidaksen tai ainakin Colan kunnon nahkaiset pelikengät. <br /><br />Mutta kudit lähtivät niistä Timpan surkeista nappuloista kuin tykin laukaukset. Potkimme Timpan kanssa futista kaikki illat ja ajelimme pyörillä ympäri taloamme. Kun pysähdyimme vaklaamaan viereisen talon saunan ikkunasta vehkeitään pesevää perhettä, Timppa kaivoi tupakkiaskin esiin sanoen:<br />- Me muodostetaan jengi.<br />- Mitä me sillä?<br />- Se on kahden sällin vastarintayksikkö pahaa maailmaa vastaan. Jengin avulla pystymme pistämään systeemille hanttiin. Ei pääse hyppimään silmille…<br />- Mille vitun systeemille?<br />- Se on porvarien ja kommarien salaliitto pienten ihmisen lannistamiseksi.<br />- Vitut on. Mistä sä tuon olet oppinut?<br />- Isäukko on opettanut. Jengi on meidän ainoa mahdollisuus saada olla oma itsemme maailma melskeissä. Sitä ei pelinpolitiikka heiluttele.<br />- Ei vai? No ei kai tässä auta kuin perusta jengi.<br />- Pitää tehdä vala. Kun on tehnyt valan, ei voi enää ikinä lähteä kävelemään ja jättää kaveria pulaan. Jengissä pysyminen on meidän ainoa mahis!<br />- Miten se vala tehdään?<br />- Kusemalla.<br />- Kusemalla? Minne?<br />- Rappukäytävään. Jätämme sinne hajumerkkimme, eikä toiset jengit uskalla tulla alueellemme. Lähdetään kuselle!<br />- Sama se mulle, totesin mennessämme A-rappuun lorottamaan ylimmästä kerroksesta porraskuiluun.<br /><br /><br />Timppa oli tyypillinen juro oulululainen, joka ei antanut kenenkään orjuuttaa itseään. Hän oli vapaa luonne, joka halusi saada olla rauhassa. Yhtenä päivänä ollessani pommarissa tupakalla Timppa tuli sinne paketin kanssa.<br /><br />- Mitä sulla on matkassa?<br />- Tässä on semmoinen satsi, että selvaakkien rynnistys loppuu tähän paikkaan!<br />- Miten niin muka loppuu?<br />- Hain serkultani rotanmyrkkyä. Tässä toisessa paketissa mulla on jauhenlihaa. Joko tajuut?<br />- En. <br />- Pistämme nyt niiden rakkilauman taivaalliseen koirakuoroon. Tapamme ensin rakit. Jos eivät vieläkään usko, saman tien koko sakin.<br />- Se on niille ihan oikein. Mutta suostuvatko ne rotan myrkkyä syömään?<br />- Sekoitamme sitä tähän sikaraavaaseen. Kun rakit hotkivat sen saavat ne sellaisen satsin rotanmyrkkyä, että kuolevat tuskallisesti, mutta hitaasti sisäisiin verenvuotoihin…<br />- Entä jos selvaakit saavat tietää? Ne tulee välittömästi hakkaamaan meidät.<br />- Ei ne mistään saa tietää. Jos tulevat, odottaa heitä sama kohtalo.<br />- Ai että söisivät raakaa jauhenlihaa ja kuolisivat vapaaehtoisesti rotanmyrkkyyn? On ne täystyhmiä, mutta ei nyt sentään ihan noin tyhmiä.<br />- Me vedetään kaksinkertainen satsi koulun ruokapänikkään. Sillä selvä!<br />- Mutta eikö me kuolla itsekin, jos syömme sitä? Ja Lintulan porukat?<br />- Panemme myrkkysatsin rössypottupäivänä kouluruokaan. Sitä paskaa ei syö muut kuin selvaakit. Eivätkä nekään söisi, elleivät ne olisi köyhiä kuin kirkonrotat ja joutuisi nälkäisinä lähtemään kouluun. Luuletko, että selvaakit käyvät koulussa muuten kuin saadakseen ilmaiset sapuskat?<br />- Enpä ole tullut ajatelleeksi. Mutta ei ne kyllä näytä mitään oppivan. Vituttaa kuunnella kun ne yrittävät opetella tavaamaan. Ei ne kuitenkaan opi. Tyhjästä on paha nyhjästä.<br />- Niillä on katuoja verissä. Ruoan takia ne saatiin kansakouluun houkuteltua. En kyllä ymmärrä mitä siitä on kenellekään hyötyä? Mitä vittua ne lukutaidolla tekevät siellä Seutulan lentokenttätyömaalla jossa kuitenkin viettävät loppuikänsä kiitoratoja lapioiden?<br /><br />Sovimme, että koirien joukkomurhasta emme ikinä hiisku kenellekään, joten en voi kertoa miksi selvaakit yhtenä aamuna herätessään näkivät kaikkialla ympärillään kymmenittäin kuolleita rakkikoiria. Sanomalehti Kaleva revitteli otsikoita asiasta. Professori Susi-Pulliaisen mukaan kyseessä oli outo virussairaus, joka aiheutti uhrinsa tuskallisen kuoleman sisäisiin verenvuotoihin. Hänen mukaansa oli olemassa mahdollisuus, että virus leviäisi koirista ihmisiin ja silloin tulisi Oulun puolessa tupenrapinat. Susi-Pullianen suositti koirien lopettamista, jotta ihmiskunta säästyisi 1300-luvun Euroopassa riehuneen paiseruton kaltaiselta epidemialta. <br /><br />Selvaakit eivät koskaan toipuneet tästä heitä kohdanneesta täystuhosta. Ilman rakkien apua he kutistuivat kääpiöiksi. Heistä ei enää ollut meille vaaraa, sillä kun ne kusipäät yrittivät palauttaa hirmuhallintoaan, saivat he tujauksen rotamyrkkyä Nokelan kansakoulun rössypotuissa ja olivat mahat kuralla pari seuraavaa viikkoa. Ruokamyrkytyksen syy jäi sekin selvittämättä. Professori Susi-Pulliasen Kalevalle antaman lausunnon mukaan kyseessä saattoi olla jokin aiemmin ihmiskunnalle tuntematon sairaus, joka oli veripaltusta tehtyjen rössypottujen kautta levinnyt ihmiseen. Saastunut veri voisi kuulemma aiheuttaa niin pahan infektion, että hengenmeno olisi varma. Harmitellen hommasta aiheutuvia kustannuksia koululautakunta päätti äänin 5-4 lopettaa Karja-Pohjolan teurastamolta ilmaiseksi saamansa veripaltun syöttämisen rössypottuina Oulun lapsille. <br /><br />Mistähän ne selvaakit saivat sen oudon taudin? nauroimme Timpan kanssa mennessämme pistämään paskaksi heidän mäkiautonsa, viritetyt moponsa ja leiripaikkansa. Paskansimme heidän penkkeinä käyttämilleen pitkospuille. Lopuksi poltimme koko kedon, mutta se ei ylittänyt 60-luvun lopun Oulussa uutiskynnystä, sillä ihmiset kulottivat joka kevät jonkin puutalokaupunginosan maan tasalle. Siinä rytäkässä paloi koko vanha puu-Oulu grynderien ja muiden valtuustossa istuneiden talousrikollisten riemuksi.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-5474671711306049153?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-12519173052737900882010-02-05T06:16:00.002-08:002010-02-05T06:17:14.447-08:003<br /><br />KOVAA PELIÄ KOPPANASSA<br /><br />Ukkini Paavo Johannes Apila oli kova nikkaroimaan. Joskus 50-luvun lopulla hän hankki maapalstan Oulunsalon Koppanasta ja rakensi sinne hulppean 12 neliön huvilan, jonne koko suku alkoi majoittua säännöllisesti. Mökki oli varustetasoltaan niin huippua, että se oli talviasuttava. Humalapäissään ukki ja sen poika, minun isukkoni, lämmittivät sitä talvisin päiväkausia. Pysyäkseen lämpiminä he joivat koko mökkireissun pöytäviinaa, koska sitä rotiskoa ei koskaan saatu riittävän lämpimäksi. Mutta kunnon erämiehinä he eivät olleet moksiskaan.<br /><br />Aikansa kuluksi he Petromaxin katkussa pitivät keskenään maantietoaiheisia tietokilpailuja, jotka päättyivät poikkeuksetta tappeluun. Tietovisat olivat niiden juttu, kaikki mitä he tarvitsivat tiedosta ja tietämisestä. Muille kuin maantietoon liittyneille kysymyksille he viittasivat kintaalla.<br /><br />- Mikä salmi erottaa Siperian ja Pohjois-Amerikan?<br />- Beringinsalmi. Mutta tiedätkö kuka löysi meritien Intiaan?<br />- Pablo de Gama, vai mikä se nyt olikaan....<br />- Tuosta tulee vain puoli pistettä.<br />- Mun vuoro kysyä. Missä sijaitsee Sargassomeri?<br />- Liian vaikea. Varmaan jossakin Amazonin viidakoissa.<br />- Nyt sulla ukko alkoi suttaamaan päästä, nauroi isäukko ja tiesi jo entuudestaan valmistautua väistämään päin naamaa lentänyttä Tilley-lamppua. <br /><br />Kun he saivat ympäriinsä levinneen palavan öljyn sammutettua, tietovisa jatkui entiseen malliin.<br /><br />- Kuka purjehti ensimmäisenä Amerikan mantereelle?<br />- Liian helppo. Amerikan löysi genovalainen tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbus!<br />- Ja vitut löysi. Sen löysi alunperin Leif Erikssonin johtama viikinkisakki. Ne antoivat sille nimeksi Viinimaa, koska siellä oli niin hyvästi riistaa ja kaskimaata. <br />- Vitut mä noita juttuja jaksan kuunnella. Kyllä sä poika oot sitten tyhmä, ukki totesi valmistautuen heittämään ainoaa poikaansa uudestaan lampulla.<br />- Sitä paitsi en mä edes kysynyt, kuka Amerikan löysi, vaan kuka purjehti länsimaisen historian mukaan sinne ekana?<br />- No ei kukaan. Intiaanit tulivat kävellen Beringinsalmen yli Alaskaan kannasta pitkin. Mutta ei niitä lasketa.<br />- Amerikkaan astui ensimmäisenä firenzeläinen purjehtija Americo Vesputsi. Siitä se sai Amerikka nimensäkin.<br />- Täyttä paskaa. Sen löysi Kolumbus ja sulla on kohta munat veke, jos alat tuollaisia hourujuttuja latelemaan. Ei kai vain se muorin suvussa esiintynyt jakomielitauti ole tarttunut suhunkin?<br /><br />Sen jälkeen isä ja poika panivat painiksi, jota kesti niin kauan kunnes he sammuivat. Lepo tuli tarpeeseen, sillä aamulla odotti uusi maantietoaiheinen kisavisa.<br /><br />Koppanan kesämökillä alkoivat meidän suvun porukat viihtyä niin tiiviisti, että ukin täytyi lopulta rakentaa toinen koppi. Hän eristäytyi sinne omiin oloihinsa jättäen muut tappelemaan ensimmäiseksi rakentamaansa mökkiin. Ukki alkoi päästä kärryille mökin rakentamisesta siinä määrin, että pian tontilla kohosi pieniä koppeja joka puolella. Näkemästään tyrmistynyt Oulunsalon kunnan rakennustarkastaja totesi niiden olevan laittomia. Vedettyään muutaman pillilupin ukki keksi ratkaisun. Hän väsäsi mökkien alle jalakset. Jalasmökki ei ollut kiinteä pysyvä rakennelma. Väliaikaisia jalasmökkejä oli lupa parkkeerata mielin määrin tontillaan, joten rakennustarkastaja jäi nuolemaan näppejään saapuessaan bensakanisterin kanssa vakain aikomuksin polttaa kaikki ylimääräiset kopit.<br /><br />Heti kun aloin jotakin maailman menosta tajuamaan, tiesin sen mökkihomman olevan täyskahjoa puuhaa. Siellä sitä kökötettiin kämpässä sääskien armoilla ja juotiin ukin innoittamina hapanta maitoa. Se kun oli kuulemma merkki siitä, että ei oltu menty piloille ja alettu pehmeän makkaajiksi jääkaappien ilmestyttyä markkinoille. Jos maito oli kaikesta huolimatta meidän makuun liian hapanta, vietiin se ukin kämpälle, jossa se litki sen piruuttaan loppuun olipa se sitten vaikka kuinka piiminyttä.<br /><br />Koska siinä oli meri vieressä, saivat äijät päähänsä hankkia veneen. Sillä lähdettiin pikku myötäisessä kalahommiin. Aluksi ne eivät saaneet yhtään kalaa, mutta pirullisina pohjalaisina ne vain sisuuntuivat tästä. Pian alkoi maaninen kalastaminen. Kaikenlaisia vieheitä heitettiin kalapoliisin uhitteluista piittaamatta Kempeleenlahteen kaikkina vuodenaikoina. Mitä kovempi myrsky, mitä heikommat jäät, sitä varmemmin ne taukit katosivat horisonttiin pyyntiretkilleen.<br /><br />Kerrankin olimme isäukon kanssa pienellä veneellä vetämässä virveliä niin kovassa myrskyssä, että yli lentänyt rajavartiolaitoksen helikopteri palasi pörräämään yllemme. Ne varmaankin luulivat, että olimme merihädässä. Isäukon mielestä se ei kuitenkaan kenellekään kuulunut, jos me oltiin hukkumassa. Omapahan on asiamme, hän kuittasi helikopterimiesten viittilöinnit. Heidän luovuttua toivottomaksi osoittautuneesta pelastusyrityksestään, jatkoimme kalastamista niin kauan kunnes myrsky lopulta laantui. Silloin isäukko vasta suostui palaamaan rantaan, koska muutenhan meitä olisi luultu paskahousuiksi pelkureiksi. Niitä me ei ainakaan haluttu olla. Heitin hyvästit elämälle niin monta kertaa noilla kalareissuilla, että lopulta se kiikkuminen aalloissa ei jaksanut edes vituttaa. <br /><br />Pahinta kalastushommissa oli, että verkoille piti lähteä aamuyöllä ennen kuin alkoi tuulla. Tästä piti huolen ukki, jonka suurin huvi elämässä oli tulla neljän maissa herättämään koko sakki huutamalla suoraa kurkkua:<br />- Hei helvetin kusipäämullit! Ny on aamuteen aika!<br /><br />Merellä paleli kuin horkassa, vaikka olisi vetänyt maailman kaikki kuteet niskaan. Isäukko karjui minulle verkkojen noston ohessa täsmällisiä ohjeita:<br /><br />- Souda, perkele. Ei niin kovaa. Huopaa. Huopaa nyt saatana ja vähän äkkiä. Vasemmalla airolla. Eikö se sana kuulu, vai eikö se tehoa? Pane röhinäksi!<br /><br />Jotenkin ne verkot aina saatiin mereen ja sieltä pois. Saalit jäivät vähäisiksi, mutta kerran isäukko yksinään kalastaessaan sai 800 kiloa silakoita. Koppanan karskit ammattikalastajatkin ihmettelivät, miten isäukon oli onnistunut hinata saalis rantaan. Kaiken järjen mukaan veneen olisi pitänyt upota lasteineen. Mutta ne oikeat kalastajat eivät tienneet, että meidän suvun äijät eivät edes hengenmenon uhalla luovu rahanarvoisesta tavarasta.<br /><br />Kun isäukko sai silakat hinattua rantaan, sille juolahti päähän perustavalaatuinen kysymys: Millä helvetin opilla saan nämä miljoona silakkaa irti verkoista? Todettuaan homman mahdottomaksi, hän lähti kiertämään Salonpään taloja luvaten kaikille kalastajaperheille niin paljon silakoita ilmaiseksi kuin vain jaksoivat kantaa. Vaikka ne elivät kalastuksesta ja niillä oli jo ennestään kaikki paikat silakkapurnukoita täynnä, lähtivät kalastajat perheineen välittömästi hakumatkalle. <br /><br />Salonpään kalastajaperheet hakivat traktorikuormittain silakoita, mutta niitä oli niin paljon, että satoja kiloja jäi mätänemään verkkoihin. Silloin isäukolta petti hermot ja se lähti Ouluun jättäen koko paskan taakseen. Muutaman seuraavan viikon koko Koppana haisi mädiltä silakoilta. Haju oli niin kuvottava, että muut mökkiläiset lähtivät kaupunkiin ja harkitsivat panevansa mökkinsä myyntiin. Salonpään kalastajat yrittivät turhaan saada rysistään yhtä suurta saalista. Mätänevän silakan tuoksu symboloi heidän miehuutensa menettämistä. Saaliit olivat vähenemässä olemattomiin troolareiden ilmestyttyä vetämään apajat tyhjiksi. He päätyivät töihin Oulu yhtiölle tajuten, että ainakaan sellaista ei ihmisen elämän tulisi olla. <br /><br />Kun minulla ei vielä ollut mitään mahiksia panna hanttiin, raahasi isäukko minut joka välissä talvisin pilkille. Pilkkiminen on kylmäpäisten jätkien touhua, eikä sitä kukaan niin kovissa pakkasissa edes Oulussa suostunut harrastamaan kuin isäukko. Kunnon kylmettyminen oli osa harjoitusohjelmaa, jolla hän karaisi minua kunnon erämieheksi. Saunassa seisoimme suihkussa kylmän veden alla selät vastakkain. Se oli raukkapaskaämmä, joka ensimmäisenä livahti saunan puolelle. En piruuttani antanut isäukon koskaan voittaa kylmäskaboja. <br /><br />Kun kasvoin isommaksi, en edes ampumisen uhalla suostunut enää lähtemään isäukon kanssa merelle. En muutenkaan enää ollut tuntevinaan hänen tullessa tiellä vastaan tyhmässä linnunsulalla koristellussa hatussaan kesät talvet tikkitakki yllään. Hän kulki nokka pystyssä, kaljamaha pömpöttäen vakuuttuneena jumalaisen komeasta ulkokuorestaan. Hän oli olevinaan kova stara ostarin baarin juopposakissa. Kuvitteli kaikkien ämmien haluavan petiin kunnon erämiehen kanssa. Se pääsi kuitenkin heiluttelemaan herkku-mutteriaan kedon pöheiköissä korkeintaan jonkun sivuraiteille elämässään sortuneen entisen bingoemännän kanssa, joka antoi kaikille jotka ottivat siivestämään. <br /><br />Seuraavina kesinä hän seilasi yksin umpitunnelissa paatillaan pitkin ja poikin Kempeleenlahtea löytäen itsensä sumun hälvettyä kymmenien kilometrien päästä aina Siikajoelta saakka. Oulunsalon viimeiset rysäkalastajat eivät olleet uskoa silmiään, kun isäukko hylkäsi heidät nähdessään epäröimättä veneensä ja ui täysillä kolme kilometriä katsomaan tuliko saalista. Katsellessaan aaltoja vasten räpiköineen suuruimarin touhuja aikansa, joutuivat kalastajat käymään kiskomassa isäukon merestä. Ne rysäkalastajat olivat hyvää väkeä, mutta tässä tapauksessa heidän lähimmäisen rakkautensa meni liioittelun puolelle.<br /><br />12-vuoden iän saavuttaessamme opimme Timpan kanssa tekemään kiljua. Haimme tarpeet Keskikylältä Tuure Hylkeen kaupasta, joka suu virneessä latoi meille hiivaa ja fariinisokeria tiskiin. Sitten vain etsittiin sopiva kusiaispesä ja lyötiin pänikkä sinne niiden kustavaksi. Näin valmistui tosi tujua kiljua, jota juodessamme aloimme tajuta, että elämä voi olla paikoitellen jopa mukiin menevää. Isäukon tullessa mökille odotimme sen häipyvän uusimpien kala-apajavinkkien piiskaamana Perämerelle. Sitten jatkoimme pornolehtien lukemista ja kiljun kittaamista. Kun ukki saapui pettyneenä evättyyn lisärakennusoikeuteen, ei se jaksanut välittää vaikka sen lehtiaarteet oli pöllitty. Sillä oli uusimmat numerot varmassa jemmassa, koska ison ja pikkuvihan kokemustensa perusteella tajusi, että kaikki maallinen on katoavaista ja pöllitään välittömästi tilaisuuden tullen.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-1251917305273790088?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-91177303690238157602010-02-05T06:16:00.001-08:002010-02-05T06:16:26.111-08:004<br /><br />KOPPANAN KISSANTAPPAJAT<br /><br />Kotkalainen narkkarivaimoni on alkanut haalata luukkuumme Amsterdamin kaduilta löytämiään kulkukissoja. Oksentelevia ja paskantelevia kissoja vilisee joka nurkassa. Koska hän ei ehdi ruokkia niitä tärkeiden psykedeelisten hommiensa ohella, joudun kantamaan selkävääräna muonaa kissaretkueelle. Lisäksi kissat ovat tarkkoja kavereita. Jos niille ei vaihda säännöllisesti puhtaita hiekkoja, lykkäävät ne mielenosoituksellisesti paskansa minne vaan. Kissanjätöksiä löytyy tyynyn alta ja kukkapurkeista. Kun menee avaamaan ikkunan yöllä kun on tukehtumassa kusen lemuun, astuu taatusti matkalla lämpimään läjään. Kun pääsen lopullisesti eroon kotkalaisesta narkkarivaimostani, tiedän tarkalleen miten menetellä kissojen suhteen.<br /><br />Mallin kissojen hoitelemiseen sain jo varhaislapsuudessani, jolloin tauluuni vielä upposi vaikutteita. Isäukkoni tykkäsi kaikista eläimistä paitsi kissoista. Jostakin syystä jo ajatus kissasta rassasi pahasti hänen aivojaan. Hän muisteli aloittaneensa mihinkään johtamattomat liiketoimensa tappamalla kissoja, joita sota-ajan Oulussa vilisi yhtä paljon kuin saksalaisia. Koska Oulun ämmät yrittivät natsijannujen silmissä näyttä paremmilta kuin olivat ja vaatteista oli pulaa, yksi kauppias kehitti hyvän bisneksen ryhtymällä valmistamaan kissannahkaturkkeja.<br /><br />Yhteen turkkiin meni monen kissan nahka. Kauppias palkkasi nuoria sällejä pyydystämään kissannahkoja. Isäukkoni lähti helpon rahan toivossa välittömästi mukaan bisnekseen. Hän kehitti parhaan kaverinsa Reken kanssa hyvän pyyntitaktiikan. Rekke polki hikihatussa potkuria. Isäukko istui kyydissä. Vällyjen alla oli piilossa pienoiskivääri. Kissan sattuessa kohdalle alkoi armoton tulitus ja kissannahkaturkkibisnes kukoisti Oulussa.<br /><br />Vaikka meillä päin ei ollut lupa pelätä mitään, eikä ainakaan tunnustaa pelkoaan, törmäsin jäätävään kauhuun ollessani yhtenä syysyönä isäukon kanssa mökillä. Ihmisillä oli siihen aikaan mökille lomailemaan tullessaan tapana ottaa kissanpentu elätikseen. Kun lemmikki kasvoi kesän kuluessa, eikä ollut enää yhtään söpön näköinen, jätettiin se kaupunkiin palatessa syksyllä mökille selviytymään omin nokkinensa. Kissat tajusivat nälän hiipiessä suoliin, että ainoa keino välttyä nälkäkuolemalta oli hiipiä naapurimökkien kuisteille pöllimään sapuskaa.<br /><br />Kun yksi kolli vieraili muutamaan otteeseen rokottamassa meidän eväitä, päätti isäukko näyttää sille tupen rapinat. Kun kissa taas tuli illan pimettyä varastamaan ruokaa, hän pyydysti sen verkkoon. Kissa oli jo villiintynyt ja puri isäukkoa käteen, kun hän yritti vääntää siltä niskat nurin. Isäukon mielestä kissa ansaitsi sellaisen rangaistuksen, että muistaisi sen koko lyhyeksi jäävän loppuikänsä. <br /><br />Ensin hän aikoi ampua sille pienarilla napin otsaan, mutta keksi sitten vielä paremman keinon päästää kissa kärsimyksistään. Hän pujotti kalastajanlankaa männyn oksaan. Verkossa henkensä hädässä riuhtoneen kissan hän kantoi rukkaset käsissään puun juurelle. Koska se hirmu iso villi kissa sai minut kangistumaan kauhusta, käski isäukko tulla seuraamaan läheltä miten kunnon kissantappaja toimii.<br /><br />Isäukko pani väkisin narun valkoisen kissan kaulaan ja veti sen siltä seisomalta hirteen. Narun jatkona roikkunut kissa sätki pitkään, sillä kissoilla oli kuulemma yhdeksän henkeä, jotka piti kaikki tappaa yksitellen ennen kuin niistä päästään lopullisesti eroon. Lopulta kissa sai elämästään tarpeeksi ja heitti veivinsä. Isäukko pani minut seisomaan pienari hikisissä kourissani hirressä roikkuneen kissanraadon viereen ja otti valokuvan. Se aikoi lähettää sen vuoden luontokuvakilpailuun, mutta en tiedä lähettikö. Ainakaan kuva ei niissä skaboissa tietääkseni pärjännyt. <br /><br />Isäukko oli systemaattinen kissantappaja. Hän oli jo nuoruudessaan kissaturkkibisneksissä oppinut, että jos ruumista ei hävitä kunnolla, voi kissantaposta jäädä kiinni ja saada rapsut. Niinpä vedimme peräprutkulla merelle ja upotimme kissanraadon betonikengissä Kempeleenlahteen.<br /><br />- Tästä ei sitten puhuta äidille, isäukko vannotti palatessamme rantaan.<br /><br />Viikko myöhemmin ollessamme katsomassa kalastajien palaamista rysiltä, kuulimme kummallisesta tapauksesta. Sarkki-Villeltä oli meinannut pudota silmät päästä kun hän oli löytänyt rysästään kissanraadon. Sillä oli ollut kivet sidottuina painoiksi jalkoihin ja naru kaulassa.<br />- Maailmasta on tulossa julma paikka, karaistunut Sarkki-Villekin joutui tunnustamaan.<br />- Siltä näyttää, isäukko totesi. <br /><br />Myöhemmin hän nauroi jutulle vuosikaudet vedet silmissään.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-9117730369023815760?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-74415376573129079802010-02-05T06:15:00.001-08:002010-02-05T06:15:48.406-08:005<br /><br />ISRAELIN UHKA<br /><br />Koviakin saimme kokea. Maailman sotahullut piirit tappelivat pitkin maita ja mantuja. Se ei meitä haitannut, kunhan vain jättäisivät meidät rauhaan. Olin juuri sinä kesänä aloittamassa koulunkäynnin, kun Israel otti yhteen arabien kanssa. Koska arabeilla ei ollut paukkuja tarpeeksi eikä taitoakaan nykyaikaiseen koneelliseen sotaan, ottivat he pahasti turpaansa. Israel alkoi vyöryä tankeillaan Siinaille. Se oli Oulun ämmien mielestä kannaltamme paha juttu.<br /><br />- Nyt on tosi kysseessä, kuulin Laatikaisen elefanttitautisen ämmän keuhkoavan pyykkituvassa. <br /><br />Äitimuori oli heti jutussa mukana, koska muisti hämärästi lapsuudessaan eläneensä sotatoimialueella Kuusamon korvissa etappien ja desanttien uhatessa koko ajan tulla tappamaan koko talonväen heinäpellolle. Kauneimmat naikkoset otettiin huhujen mukaan matkaan viihdyttämään puutteessa ollutta partiota.<br /><br />- Mitä jos ne Epyktin vallattuaan lähtevät seuraavaksi Venäjälle? Niiden reitti kulkee täsmälleen Oulun kohdalta. Miten meidän silloin käy? Mehän oltiin Saksan aseveljiä. Ei ne sitä jätä kostamatta.<br /><br />En tajunnut maailmanpolitiikan kiemuroista mitään, mutta jotenkin ajatus mustaan silmälappuun sonnustautuneen Moshe Dayanin johtamasta siionistiarmeijasta Oulun kaduilla tuntui pelottavalta ajatukselta.<br /><br />- Miksi ne ryssien kimppuun? kysyin.<br />- Älä nyt hullujas kysele! Ne haluaa saman tien käydä selvittämässä välit ryssien kanssa.<br />- Miksi?<br />- No nehän panivat israelilaiset sodan aikana keskitysleireihin eri puolille Venäjää. Ryssät on niiden seuraava kohde, sanokaa minun sanoneen, äitimuori toisti siihen sävyyn, että se sota vaikutti hävityltä jo ennen kuin Israelin armeija edes saatiin pakatuksi Siinain satamissa laivoihin matkalle kohti Toppilan satamaa. <br /><br />Huhu Israelin pillunhimoisen armeijan saapumisesta alkoi levitä Oulun keskustan kortteleissa. Uskovaiset alkoivat rukoilla ja veisata siihen malliin, että lopulta niiden luukuista kannettiin pyörtyneitä kiimaisia ämmiä. Keskustaan alkoi iltaisin kertyä yhä enemmän porukkaa aistimaan lopunajan tunnelmia. Lahkosaarnaajat tajusivat vihdoinkin koittaneen hetkensä panna kerta heitolla rahoiksi. Uskonnollisessa hurmoksessa saarnamiehet onnistuivat saamaan pelon nautinnosta vaikeroineet ja vääntelehtineet vanhat piiat testamenttaamaan heille koko maallisen omaisuutensa. Lahkosaarnaajat saivat todistaa taivaasta vihdoinkin satavan mannaa.<br /><br />Koska israelilaisia ei alkanut kuulua ja lahkosaarnaajat olivat saaneet asiansa toimitettua, alkoi innostus tuonpuoleisiin hiipua. Porukat palasivat pettyneinä koteihinsa. Oulunsalon lestadiolaisisät purkivat seurojen aiheuttamaa hermopainetta panemalla vaimonsa paksuiksi, jos ne eivät olleet jo lähtiessä, tai tulleet reissun aikana ihmeenomaisesti synnittömästi siitetyiksi. Ne joiden eukko oli jo paksuna, lähtivät yökausiksi juoksemaan kiimaisina pitkin metsiä. Sieltä kuului kauhea möly erityisesti kovilla pakkasilla, jolloin ilmakehä taittoi äänet kilometrien päähän meidän nokelalaisten niskaan.<br /><br />- Vittu kun nuo osaavatkin olla tyhmiä, isäukko tuumi. – Ei ne jutskut uskoisi silmiään ja korviaan jos ne tästä lähtisivät pyyhkäisemään ryssien kimppuun. Tajuaisivat iskeneensä vikapaikkaan ja hyppäisivät takaisin laivoihinsa.<br /><br />Äitimuori fundeerasi perimmäisiä kysymyksiä jatkossakin pyykkituvassa.<br /><br />- En muista kuka, mutta joku sanoi, että kun ne ampuvat raketin tulee kauhea myrsky. En muista tuliko se tänään, mutta näin päivinä ne aikoivat ampua, äitimuori päivitteli.<br />- Ketkä ne?<br />- En tiedä, mutta siitä puhuttiin uutisissa eilen tai toissapäivänä. Mutta ei kai ne ole ampuneet…<br />- Mikseivät muka ole ampuneet? Siellähän on myrsky, ihmettelin.<br />- Eihän nuo ole uutisissa vielä maininneet ampumisesta. Mutta nuo myrskyt osoittavat niiden rakettien panevan ilmakehän sekaisin.<br />- Kai se on totta, jos uutisissa ovat kertoneet. Mitä sapuskaa?<br />- Kalapullia.<br />- Ei voi olla totta! Taas kalapullia.<br />- Ne on niin hyviä, että jos saisin päättää ei meillä muuta syötäisikään.<br />- Eihän meillä paljon muuta syödäkään, kun se yksi kouho haalaa jatkuvalla syötöllä kaloja Koppanasta. Se on paskamuonaa!<br />- Ei ole. Kalapullat ovat ravitsevaa ruokaa, jota lihamyllyllä saadaan helposti jauhetuksi ja ne ovat halpaa herkkua. Ajatteleppa Biafran nälkiintyneitä lapsia, niin jo tulee toinen ääni kelloon.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-7441537657312907980?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-67499938674443338532010-02-05T06:14:00.000-08:002010-02-05T06:15:05.983-08:006<br /><br />KANNATTAVIA LIIKETOIMIA<br /><br />Timpan isä oli hitsari, joka vietti suurimman on ajastaan hitsaamassa öljylautoilla Pohjois-Norjassa. Kun hän pääsi harvoin lomille, oli hän koko ajan änkyräkannissä tillin-tallin-tyyt-tyyt. Hänellä oli niin hyvästi fyrkkaa, että viinaa riitti varastettavaksi asti. Timppa nappasi äijän sammuttua siltä jäljelle jääneet viinat ja kolikot taskunpohjalta. Vedimme tärpätit naamariin ja hilluimme pelottomina pitkin Nokelan katuja. Jos vastaan tuli teinin näköinen jannu, löi Timppa sitä välittömästi turpaan, jos se ei älynnyt juosta karkuun. Tytöiltä Timppa vaati reteesti pillua, vaikka en vielä ymmärtänyt mitä se sillä olisi tehnyt?<br /><br />Kun Timpan isä oli painunut takaisin Norjaan hitsaushommiin olimme rahattomia, eikä meillä ollut muuta tekemistä kuin ajella pyörillä ympäri taloa . Siinä touhussa meni mukavasti tuntikausia. Välillä kävimme pommisuojassa tupakalla, vaikka yksi eläkeläisukko kyttäsikin koko ajan ja uhkasi antaa meidät ilmi.<br /><br />Timppa Torvisen seurassa ajauduin rikoksen poluille. Osulan ruokakaupassa oli löysän puoleinen meininki. Kun kauppaan astui sisään, eivät työväenliikkeenkaupan ämmät viitsineet lopettaa kahvitteluaan ja tulla myymään. Niinpä pöllimme sumeilematta taskut täyteen karkkia, sippiaskeja tupakkaa ja uusimmat sarjakuvalehdet. Erityisesti ”Hämmästyttävän Hämähäkin” uusimman numeron ilmestyessä meillä olin aina Osulaan päin asiaa.<br /><br />Pöllimisen helppous tuuditti meidät siihen, ettei Suomen uomaansa hakeneesta markkinataloudesta tulisi olemaan meille vastusta. Tulimme lopulta välinpitämättömiksi ja varomattomaksi. Yksi virkaintoinen kassaämmä yllätti meidät tunkiessamme tavaraa taskuihin, vaikka hänen olisi kuulunut olla takahuoneessa juoruamassa ja lyömässä korttia muun myyjäsakin kanssa.<br /><br />- Mitä ne pojat hakee? se kysyi.<br />- Onko teillä vispikermaa, keksi Timppa vastata.<br />- On sitä tuolla kylmiössä. Voin hakea.<br />- Onko se tämänpäiväistä?<br />- Auto ei ole vielä käynyt. Mutta kyllä eilinen on ihan hyvää…<br />- Ei passaa. Meidän äiti kielsi ostamasta eilistä. Se on hapanta!<br />- Sanokaa sille äidillenne, että itse on hapannaama.<br />- Mepä mennään sanomaan.<br />- Ja sanokaa kanssa!<br /><br />Myymälävarkaudet olivat meille tuottoisa bisnes. Kun meillä oli riittävästi kokemusta pikkurikoksista, päätti Timppa että meidän oli aika siirtyä vähän isompiin kuvioihin. Höyhtyän ostoskeskukseen avattiin Oulun ensimmäinen supermarketti. Sillä oli hyvä nimi: A-Market. Se oli iltaisin kuuteen saakka auki, vaikka muut kaupat menivät neljältä kiinni. Kukaan ei älynnyt mennä niin myöhään illalla kauppaan. Mutta mepä menimme.<br /><br />Koska joku vähän isompi kiho oli saanut päähänsä alkaa Amerikan malliin karsimaan henkilöstökuluja, oli A-Marketissa vain yksi myyjää. Kassahommien lomassa myyjäparka joutui lastaaman selkä vääränä tavaraa hyllyihin. Tajusimme, että markettiporukka on helppo kyniä puhtaaksi. Sävelet olivat selvät; Timppa puhui mukavia myyjälle, minä lastasin keskikaljaa jenkkikassiin. Innostuimme homman helppoudesta niin paljon, että kävimme jokaisella välitunnilla hakemassa marketista jenkkikassillisen keskikaljaa. Kätkimme sen koulun läheiselle kedolle, jossa sitä lojui lopulta satoja pulloja. Emme malttaneet lopettaa hommaa ajoissa, vaikka A-Marketissa ei ilmeisesti mitään kirjanpitoa tunnettu. Kai ne muuten olisivat tajunnet kaljan hävikin epäilyttävän suureksi. Mutta emme osanneet tuolta kantilta asioita pelätä. Tärkeintä oli keksiä uusia mukavia juttuja myyjän harhauttamiseksi. Se olisi kuunnellut tylsään työhönsä kyllästyneenä niitä vaikka loppuelämänsä.<br /><br />Mutta koulumme vittumainen rehtori Simo ”Simppa” Kanniainen löysi kaljakätkömme etsiessään tapansa mukaan liian pieneen gorillapukuunsa ahtautuneena kalju hiestä märkänä tupakoivaa nuorisoa kedon kätköistä. Reksi oli maailman karvaisin mies, jolla tunki mustaa apinankarvaa korvista, kämmenistä ja liian pienen kauluspaidan napinlävestä. Hän jäi kyttäämään kätkön viereisen pusikon taakse. Tullessamme kippaaman uuden kaljalastin, käry kävi. Siihen loppui kaljaralli. Timppa otti reteenä sällinä syyt niskoilleen. Hänet uhattiin potkia pellolle Karjasillan yhteiskoulusta. Hänen rekisteriinsä oli kertynyt paljon muutakin raskauttavaa. Minä selvisin varoituksella luvatessani pysyä loppuelämäni erossa huonoja vaikutteita levittäneestä Timo ”Timppa” Torvisesta. <br /><br />Lisäksi jouduimme maksamaan pöllimämme kaljat. Emme käsittäneet miksi ne olivat A-marketissa korvauksia vailla, vaikka saivat ison kasan kaljapulloja takaisin juomakuntoisina? Eikä niillä ollut mielestämme mitään todisteita meidän juoneen tilikirjoista puuttuneet kaljat. Olimme varmoja niiden keksineen omasta päästään, että marketista oli kadonnut satoja pulloja keskikaljaa.<br /><br />- Ne on juoneet ne itse, tuumi Timppa harmitellessaan ettemme koskaan ehtineet luoda Oulun alamaailmaan tuottoisaa varastetun keskikaljan jakeluorganisaatiota, johon olimme jo joitakin räkänokkia uhitelleet suorittavan portaan työntekijöiksi. Lupasimme heille uskollisesta palveluksesta mahikset edetä organisaatiossa ja päästä lopulta käsiksi isoihin rahoihin joiden sileiksi laittamisessa olisi tullut vaikeuksia. Vaadimme heiltä aloitusmaksun, jonka maksaakseen he olisivat joutuneet varastelemaan Oulun kaupat putipuhtaiksi. <br /><br />Korvataksemme kadonneet kaljat jouduimme jakamaan Oulu-lehtiä. Ilmaisjakelulehtien jakaminen oli jo tuolloin alimman kastin työtä, johon ryhdyttiin ainoastaan pakon edessä. Jakaessamme niitä lehtikasoja pitkin Karjasillan perukoita oli perässämme aina joku porukka vittuilemassa ja naureskelemassa alennustilaamme. Kyllästyimme touhuun nopeasti. Timppa keksi miten kostaisimme kokemamme vääryydet kapitalisteille, joiden suurin nautinto oli nöyryyttää elämässä huonommille apajille joutuneita. Muusta ei hommassa kuulemma loppujen lopuksi ollut kysymys. Koska kapitalismi huijasi meitä, päätimme huijata takaisin. Kuskasimme Oulu-lehtipaluut kedolle ja kusimme kostoksi niiden päälle. Tili juoksi, kaljat tulivat korvatuiksi, eikä jakamatta jääneistä Oulu-lehdistä kukaan sen perän eläjä jaksanut vaivautua kustantajalle valittaa.<br /><br />Huoleton lapsuuteni jatkui tämän nöyryytyksen jälkeen Timpan opastuksella omenaviinivarkauksien muodossa. Meidän talossa asui yksi luihun oloinen tyyppi, vaihdemies Laatikainen. Hän oli jäänyt pahasti pirttihirmuvaimonsa tossun alle. Kun vaihdemies Laatikainen paineli hippulat vinkuen jenkkikassi kourassaan kohti Osulaa, äijän alennustila iljetti. Muistimme mitä isäukkoni oli Laatikaisen touhuja aikansa seurattuaan sanonut:<br />- Tuolle äijälle ostan ensi tilistä hamekankaan. Se pitäisi ampua.<br />- Miksi Laatikaisen setä pitäisi ampua? <br />- Sen akka on pannut sen tossun alle! Se on miehen irvikuva. Te viette sille sen hamekankaan, eiksi jeh?<br />- Voidaan me viedäkin.<br /><br />Opimme vähitellen vihaamaan vaihdemies Laatikaista, joka oli 70-luvun Nokelassa outo ilmestys. Se tamppasi mattoja monta kertaa viikossa ennen kuin lähti kääntelemään vaihteita Oulun ratapihalle. Vaihdemiehet olivat isäukon mielestä veturimiehiin verrattuna alempiarvoisia rautatieläisiä. Mattojen tamppaamisessa sille pärjäsi ainoastaan eläkkeellä ollut farmaseutti, jolla oli jemmassa iso satsi tefitaalikarkkeja, joissa oli niin paljon piriä että niiden voimalla se jaksoi siivota ja hakata mattoja aamusta iltaan. Laatikaisen ämmä luki akkojen lehdestä uudesta kotiviinivillityksestä ja pani ukkonsa tekemään kotiviiniä. Kun se vei ne käymään kellarikomeroonsa, kävimme Timpan kanssa pöllimässä koko satsin. Se oli kuitenkin täysin juomakelvotonta kusta. Kun vedimme keskenkäynyttä omenaviiniä muutaman pullollisen kunnon kännin toivossa, pani se hiivasotku mahan pahasti sekaisin. Jouduimme ottamaan jalat alle ja painelemaan pusikkoon tyhjennykselle.<br /><br />Kun Laatikainen tuli seuraavana päivänä uhkailemaan meitä selkäsaunalla, Timppa täräytti:<br />- Millä lihaksilla? Mitä sä äijä mesoat? Lado todisteet tiskiin, tai pidä turpasi tukossa.<br />- Talon asukkaat näkivät teidän toikkaroivan eilen illalla talon pihassa.<br />- Johtuisikohan se mahdollisesti siitä, että me asutaan täällä?<br />- Isännöitsijä näki teidän kantavan jotakin muovikassia kellarista. Mitä siihen sanotte?<br />- Ei mitään. Jäikö sormenjälkiä? Mitä se sulle kuuluu jos me kanniskellaan muovikassia? Timppa katukovana jätkänä repi syytökset kappaleiksi.<br /><br />Koska vaihdemies tajusi, että ei tulisi pärjäämään meille, uhkasi hän ilmiantavansa meidät poliisille. Äijä alkoi mennä vasikoimisella uhkaillessaan liian pitkälle ja käydä röyhkeäksi. Se tarvitsi opetuksen. Palatessaan yöllä töistä se ei päässyt ulko-ovesta rappukäytävään, koska olimme räjäyttäneet papateilla avaimenreiän tukkoon. Laatikainen joutui viettämään yön pyöräkellarissa.<br /><br />Kun hän tuli tästäkin meitä syyttämään, vaikka tiesimme ettei sillä ollut todisteita, Timppa alkoi hermostua:<br />- Sinähän se varsinainen isäntä luulet olevasi. Painu nyt kotiisi pirttihirmuämmäsi hameen alle piiloon ja vähän äkkiä. Jos äkkiä lähdet, voit vielä keritä. Sitä paitsi teidän matot vaativat tamppaamista.<br /><br />Laatikainen aikoi soittaa koulumme rehtorille Simo ”Simppa” Kanniaiselle. Se kaiveli vähän sisukalujani. Timppa oli jo saanut monta kertaa viimeisen varoituksen, eikä ottanut asiasta pulttia. Tajusin etten voinut livetä rintamasta.<br />- Tuli poikien touhuille nyt loppu. Minulla on jo koulunne numero valmiiksi ylhäällä. Siihen loppuivat teidän lukuhommat ja kaivatte paskaojaa loppuikänne, Laatikainen uhosi.<br />- Ei me mitään aleta kaivamaan. Korkeintaan silmät sun päästä. Soita vaikka Vatikaaniin, Timppa pamautti.<br />- Jos vannotte lopettavanne talon asukkaiden vainoamisen, jätän vielä tämän kerran asian tähän.<br />- Ei me mitään aleta vannomaan. Mutta me tunnetaan yksi Tuirassa asuva narkkarimustalainen, joka pientä maksua vastaan vannoo mitä tahansa.<br />- Teihin ääliöihin ei näköjään järkipuhe tehoa.<br />- Pistäkää kämppä myyntiin ja menkää paskanmakuisine kotiviineinenne muualle asumaan.<br /><br />Vaihdemies Laatikainen oli toivoton tapaus, josta oli enempien harmien välttämiseksi paras hankkiutua eroon. Päätimme hoitaa kaverin autuaammille metsästysmaille. Asetuimme väijymään käytävän tuuletusikkunaan. Kun se taas kipitti pää kolmantena jalkana kohti Osulaa, tähtäsin tarkasti ilmapistoolillani pihassa nopein askelin liikkunutta kohdetta. <br />- Ammu jo! Se saasta pääsee karkuun. Tulta munille, Timppa kannusti.<br /><br />En ollut koskaan osunut sillä ukin Las Palmasista ostamalla ilmapistoolilla mihinkään. Se oli semmoinen pumpattava vehje, jossa oli säädöt jääneet valmistusvaiheessa suorittamatta. Yllätys oli suuri, kun laukauksen pamahdettua vaihdemies Laatikainen tipahti laakista maahan.<br /><br />Se ei kuitenkaan kuollut, vaan makasi maassa pelokkaasti ympärilleen pälyillen. Se ei voinut tajuta mikä siihen oli osunut kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kerättyään rohkeuden rippeensä se syöksyi pää kolmantena jalkana takaisin kotinsa rappukäytävään. Jenkkikassi jäi surmapaikalle tyhjänä ihmettelemään, että tähänkö tämä kauppareissu tyssähti?<br /><br />- Meni vähän liian alas, totesi teatterikiikareilla teloitusta seurannut Timppa. – Osui kaulukseen. Ensi kerralla ammut vähän ylemmäs.<br />- Kumma että tällä paskapyssyllä edes osui siihen. Kunpa olisi pienari. Sillä lähtisi kerta heitolla äijältä jalat alta.<br /><br />Olin jotenkin kummastunut tapahtuneesta, lähes järkyttynyt. Olin elämäni ensimmäisen kerran niitannut ihmisen yhdellä kudilla keräämään kamppeitaan pitkin maita ja mantuja. Tajusin, ettei ihmisen tappaminen ole kovin hääppö homma. Tosipaikan tullen ei ole aikaa miettiä sen syvempiä tai saalis pääsee karkuun. <br /><br />Poltellessamme taistelun taukoamisen jälkeen pommarissa jännityksen laukaisevia hermosavuja, tyytyi Timppa toteamaan sen kummemmin huonosti osuneesta kudista numeroa tekemättä:<br /><br />- Seuraavalla kerralla viimeistelet homman kun se makaa maassa. Silloin siihen on helpompi osua.<br /><br />Onnekseen vaihdemies Laatikainen ymmärsi jättää meidät rauhaan. Kai se itsekin tajusi, ettei sillä ollut esittää meitä vastaan mitään todisteita ja pelkäsi ruumiillisen koskemattomuutensa tulevan akkansa ohella uhatuksi myös meidän taholta, jos ei alkaisi käyttäytyä ihmisiksi. Kun siitä ei enää ollut vastusta unohdimme koko jutun ja annoimme armon käydä oikeudesta.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-6749993867444333853?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-27453899508255755482010-02-05T06:13:00.000-08:002010-02-05T06:14:06.030-08:007<br /><br />RAIVOISAT RUNKKARIT<br /><br />Meidän sakin muonissa ja kaljoissa Koppanan kämpillä pitäneen kauppias Tuure Hylkeen kauppa Keskikylällä menestyi hyvin. Paikalliset eläjät eivät olleet vielä ehtineet häipyä kaupunkiin hommiin ja mökkiläiset ostivat kesällä varastot putipuhtaiksi lenkkimakkarasta ja grillikyljestä. Kauppias Tuure Hylkeen kauppa menestyi niin hyvin, että hänellä alkoi mennä lujaa. Hän ilmestyi ilmaisia viinoja kärkkyneiden hörhökavereidensa kanssa viettämään juhannusta kalakämpälleen Koppanaan. Porukka remusi Ballantines viskin ja Finlandia vodkan voimalla viikkokausia siihen malliin, että isäukon täytyi lähteä rauhoittelemaan niitä. Palattuaan takaisin kolmen päivän perästä hän oli kuitenkin tullut toisenlaiseen johtopäätökseen:<br /><br />- Tuo Tuure on oikeastaan ihan hyvä tyyppi. Sillä on mukavat jutut ja sen kaverit osaa ottaa ilon irti elämästä. Kämppä on täynnä Tuureen hulluna olevia naisia.<br /><br />Näin ollen Tuuren kämpältä kaikuivat jatkossakin finnhitsit tauotta. Niille ei saatu loppua ennen kuin yksi remusakin huorista erehtyi meidän tontille aukomaan päätään:<br /><br />- Tuo ukko ei ole saanut pillua kymmeneen vuoteen, se latasi ukille hetkeä ennen kuin löysi itsensä merestä. Kun ämmä alkoi uhkailla oikeusjutulla ukki uitti sitä vielä niin kauan, että se tajusi lopulta pitää turpansa kiinni ja luikkia takaisin Tuuren kämpälle. Siellä se kokosi iskuryhmän kauppias Hylkeen Oulun alamaailman eliittiin kuuluneista kavereista. Ne lähtivät joukolla lyömään meidän sakkia turpaan, mutta siinä ne laskivat voimansa yläkanttiin. Kun ikänsä kuorma-auton renkaita työkseen nostellut tätini mies Jukka Kukkaisjärvi oli löylyttänyt porukkaa pahanpäiväisesti, meni isäukko hätiin:<br />- Sinähän Hoppula tapat koko sakin. Me istutaan loppuelämämme linnassa. Minäpä lähden puhumaan sille Tuurelle järkeä...<br /><br />Sitten se talutti Oulun alamaailmasta jäljellä olevat gansterinriekaleet kauppias Tuure Hylkeen kämpille. Siellä hierottiin rauhaa niin pitkän, että Ballantines pääsi loppumaan. Isäukko palasi meidän tontille tuomaan neuvotteluiden lopputuloksena syntyneen kompromissin:<br /><br />- Ne suostuu jättämään asian silleen, jos Hoppula pyytää lakki kourassa anteeksi, että uitti koko porukan.<br />- Vittu mitään alan anteeksi pyytelemään, tuohtui tätini mies. - Sano niille, että jos se ilman aikuinen suunsoitto ei välittömästi lopu, ui kohta myös niiden kämppä.<br />- Kyllä sinä Hoppula olet maailman tyhmin mies. Jos tyhmyydestä jaettaisiin palkintoja, sulla olisi ollut jo aikoja sitten kaappi täynnä pokaaleita. Ei noiden Oulunsalon Lyons Klubin nokkamiesten kanssa ole leikkimistä. Niillä on hallussaan narut joista vedellä. Ne pistää sulle vielä luun kurkkuun.<br />- Sopii yrittää, olivat sitten vaikka Yhdistyneiden Kansakuntien Oulunsalon paikallisrotareita. Huonosti käy jos tulevat ukille aukomaan päätään. Mihin se ukko katosi? Ei kai se vaan lähtenyt sinne Hylkeen kämpälle? Ottaa vielä köniinsä.<br />- Minäpä menen katsomaan, sanoi isäukko ja lähti hippulat vinkuen kohti ämyreistä täysillä raikunutta Frederikin Tsingis-kaania.<br /><br />Kun isä ja poika lopulta palasivat meidän muiden pettymykseksi vahingoittumattomina, pöhnässä ollut ukki vinkkasi minut luokseen.<br /><br />- Montaakohan ämmää Tuure panee yössä? Ja harrastavatko ne ryhmäseksiä? Niillä oli tuhkakuppi täynnä käytettyjä kortonkeja. Yrittivät ne ruusut mullekin vittujaan levitellä, mutta en alkanut niiden kanssa millekään. Talvisodassa sai vangeiksi otetuilta ryssien naissotilailta tipparin vähemmästäkin, muisteli ukki menneitä suuruuden päiviään, vaikka oli viettänyt sodat nostoväessä Oulun lautatarhalla lapiomiehenä.<br /><br />Sotajuttuja se kuitenkin kertoi siihen malliin, että taisi itsekin uskoa olleensa pistämässä pelit seis Raatteentiellä Ouluun marssimassa olleelta venäläiseltä torvisoittokunnalta. Niiden juttujen perusteella Oulun äijät olivat tappaneet läjittäin ryssiä jo ennen kuin niiden yllätyshyökkäys edes alkoi. Todisteeksi ukilla oli esittää erilaisia ryssäläisiä soittopelejä; haitareita, torvia, balalaikkoja, seitsenkielisiä kitaroita. Mistä lie niitä kerännyt. En voinut ymmärtää miten sellaisilla soittopeleillä olisi ryssä Oulun pakkasissa pärjännyt?<br /><br />Kalastamisen kiroista päästyäni mökkielämäni sai parhaan kaverini Torvisen Timpan kanssa uusia ulottuvuuksia. Ukki oli kova tilaamaan pornolehtiä, joita hän luki kämpässään aamusta iltaan, vaikka ei siitä Timpan mielestä ollut enää vuosiin ollut panohommiin. Kun se lähti huijaamaan Oulunsalon lestadiolaiselta rakennuslautakunnalta tontilleen lisää rakennusoikeutta, kävimme pöllimässä kaikki pornolehdet. Tutkimme niitä Timpan kanssa niin tarkasti, että meiltä meni maha sekaisin ja jouduimme vähän väliä poistumaan lastin tyhjennykselle paskahuusiin. Mukaan otimme tietenkin pornolehden, koska paskantaessa oli aikaa katsella kuvia riettaiden ämmien vituista, joita ne levittelivät ukin lehdissä valmiina palvelukseen. Mahat olivat noina nuoruuteni kultaisina aikoina niin pahasti sekaisin, että Timppa joutui lähtemään lehti kainalossaan paskalle 13 kertaa pahimpina päivinä. Itseäni paskatti korkeintaan kymmenesti.<br /><br />Kun kyllästyimme pornolehtien hinkkausjuttuihin, joita kirjoittaneet jätkät mielestämme liioittelivat raskaasti kyvykkyyttään hoidella ämmät hekumaan jatkuvalla syötöllä illasta aamuun, aloimme lukemaan ukin seksilehtivalikoimaan sisältyneitä Hauskoja Puolituntisia. Niissä oli hyviä pornovitsejä. Blonditukkainen muodokas sairaanhoitaja yleensä pyörtyi parhaissa vitseissä kuultuaan kipusiskonsa pistelleen piruuttaan reikiä ylilääkärin huoneesta löytämiinsä kortsuihin. Se oli niille pornosairaanhoitajille ihan oikein, hihkuimme lukiessamme parhaita paloja ääneen tosillemme.<br /><br />Hämäyksen vuoksi ukki tilasi myös Valittuja Paloja ja Kansa taisteli -lehtiä. Valituissa paloissa ei ollut muuta lukemista kuin Sotilashuumoria ja Nuru pidentää ikää -palstat. Kuukaudenkirjat olivat liian pitkiä ja niitä olisi mielestämme voinut lyhentää raskaalla kädellä. Loppu oli aina onnellinen, eikä sitä kuitenkaan malttanut odottaa kymmeniä sivuja. Jos Kansa taisteli lehden jutuista edes puolet olisivat pitäneet paikkansa, olisi Suomen armeijassa ollut toisessa maailmasodassa niin paljon sankareita, että ne olisivat yksin hoidelleet koko rytäkän kerta heitolla. Ryssä otti lehdessä niin perusteellisesti köniinsä, että Neuvostoliitosta olisivat loppuneet jo sodan alkupäivinä sotilaat, jos joku olisi vaivautunut laskemaan kuinka paljon ryssiä jäi motteihin niiden sotajuttuja kertoneiden äijien mielikuvituksissa.<br /><br />Ukki kääri illat pitkät sätkiä. Sillä oli niitä jemmassa loppuelämänsä tarpeisiin, mutta raivorealistina hän tiesi, että kun tulee tiukka paikka sätkiä ei ole koskaan liikaa. Hän vaati minut ja Timpan persnettopalkalla kaverikseen Koppanan kämppäänsä käärimään sätkiä. Homma oli ihan perseestä, mutta kun piti lisäksi vielä kuunnella ukin kuvitteellisia sota- ja pillujuttuja jatkuvalla syötöllä, tajusimme lopulta ottaa välittömästi hatkat hänen vihjatessaan, että illalla pitäisi jälleen kääriä sätkiä.<br /><br />Sen jälkeen ukki sai päähänsä alkaa syömään eskimoiden tapaan hylkeenlihaa. Se osti halvalla kalastajilta rysiin jääneitä hylkeitä. Hyljesoppa haisi kamalalle. Ukki yritti pakottaa meidät syömään sitä, mutta sovimme jatkavamme sätkähommaa, jos meidän ei tarvitsisi syödä hyljesoppaa. <br /><br />- Ainakin tää paskahomma on parempi vaihtoehto kuin syödä mädäntynyttä hylkeenlihaa, järkeilimme.<br />- Haistakaa juipit paska, ukki uhosi. – Jos mä otteen saisin, niin teitä vietäisiin.<br /><br />Onneksi sidekudostauti oli jo vienyt voimat ukin jaloista, vaikka turpavärkki jauhoi jatkuvasti kuin lehmäntapaisilla elukoilla.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-2745389950825575548?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-83059288790502930242010-02-05T06:12:00.002-08:002010-02-05T06:13:20.865-08:008<br /><br />UKIN KANSSA UKIN HAUDALLA<br /><br />Jouluaattona lahjojen jakamisen jälkeen ukki vei minut aina haudalleen polttamaan kynttilää. Hän oli hankkinut sen hautausmaan parhaalta paikalta jo 50-luvulla, jolloin hautojen hinnat olivat vielä halvat. Koska hän halusi hoitaa kuolemaan liittyvät velvollisuutensa kerta heitolla, hommasi hän saman tien komean hautakiven. Kynttilän palaessa näkyi kultakirjaimin hautaan jo valmiiksi raapustettuna:<br /><br />Paavo Johannes Apila<br />s. 26.12.1908<br />k.<br /><br />Jos se olisi ollut mahdollista, olisi hän samaan hintaan kaiverruttanut myös puuttuvan osan. Silloin homma olisi tullut kokonaisuudessaan vielä halvemmaksi. Päivä tuli olemaan 4.7.1978. Ukki olisi maksanut hyvin tästä rahanarvoisesta tiedosta. <br /><br />Katsellessaan tulevaa majapaikkaansa nousivat perimmäiset kysymykset ukin mieleen.<br /><br />- Tuonne kuoppaan me kaikki päädytään. Säkin sälli olet tuolla jonain kauniina päivänä, eikä siinä auta itket tai naurat. Ja jos sulla on joskus lapsia, sama niilläkin on edessä. Jokainen syntymä on uuden kuoleman alku. Mitä siihen sanot?<br />- Saanko mäkin maistaa sitä pöytäviinaa?<br />- Turpaan tulee, jos joskus tähän kosket! Mutta tänne kuoppaan sutkin nakataan, ukki totesi apeasti ottaen pitkän siivun pullostaan. – Onneksi älysin varata vähän isomman haudan. Ei meillä täällä tule olemaan mitään hätää.<br /><br /><br />Katsellessaan hautaansa pöytäviinapullosta huikkaa heittäen ukki oli niin lähellä taivasta kuin Oulun ensimmäinen kirkosta eronnut saattoi olla. Heti kun laki salli, oli hän marssinut kirkkoherranvirastoon ja täyttänyt lomakkeen. Siihen aikaan joutui vielä papin puheille selittämään saatanan kelkkaan lähtemistään, mutta se ei sodassa kaiken Oulun lautatarhalla kokeneelle ukille ollut temppu eikä mikään. <br /><br />- Minä en ala maksamaan mitään veroja uskovaisten haaskattavaksi. Entisetkin tulen perimään teiltä korkojen kanssa takaisin, oli hän täräyttänyt ja pappi katsoi, ettei kuulustelua ollut mielekästä jatkaa. Helvetissä käristessään äijällä olisi aikaa katua iänkaikkisesti tekosiaan. Armoa ei hiilihanko-osastolta heruisi.<br /><br />Lähtiessään ukki ei malttanut olla sanomatta lopullista painavaa sanaansa ihmisiä pitkään askarruttaneesta Jumala-kysymyksestä:<br /><br />- Jos Jumala kerran pelastaa ihmisen, niin miltä hän tämän pelastaa? Joltakin vielä itseäänkin vahvemmalta voimaltako? Vitut sellainen mikään kaikkivaltias on, jos ei kerran pysty vetelemään naruista mielensä mukaan, vaan ainoastaan paikkailemaan jonkun vielä kahjomman tyypin päähänpistoja…<br /><br />Lopulta ukin pumppu petti. Hän matkusti viimeisillä voimillaan Las Palmasiin, koska tykkäsi istuskella menneitä miettimässä Catalinan puistossa. Palattuaan hän otti juhannuksena muutaman päivän pöytäviinaa ja kaatui pihalle. Oksennus valui hänen suustaan, kun häntä vietiin ambulanssilla lääninsairaalaan. Sairaalassa hän ei enää tuntenut ketään, vaan väitti houreissaan kaikkien häntä katsomaan tulleiden jälkeläistensä olevan nimeltään ”Pekka”. Joku itkeä tihuutti, koska tiesi oman vuoronsa puhella Pekalle tulevan seuraavaksi. <br /><br />Ukin heitettyä veivinsä paikalle ilmaantui hänen kauan kadoksissa ollut akkansa, mummini, jonka suvussa esiintyi skitsofrenian ohella uskonnollisuutta: Hän yritti ukin vaatimuksista ja jälkeläistensä mielipiteistä piittaamatta saada papin siunaamaan hänet. <br /><br />- Miksi se pitäisi siunata? ihmetteli Jumalan Pohjois-Suomen puhemies, piispa Olavi Rimpiläinen ja paiskasi luurin mummin korvaan. Lopulta mummi lahjoi 1700-luvulta peräisin olleilla suvussa säilyneillä katekismuksilla ja virsikirjoilla Karjasillan kirkkoherran siunaaman ukin. <br /><br />- Hän etsi Jumalaa idästä. Hän etsi lännestä. Ei löytänyt. Aamen, kuului lyhyt mutta ytimekäs saarna, joka sai ainoastaan isäukon parhaan kaverin Reino ”Rekke” Tolosen purskahtamaan itkuun. Muu saattoväki katsoi monttu auki. Eihän hän edes ollut tuntenut koko ukkia. Kaverin otteen lipsuminen ei kuitenkaan häirinnyt isäukon ja Reken ystävyyttä, sillä isäukko ei jälkeen päin edes muistanut olleensa hautajaisissa. Yritellessään parin viikon perästä loivaa laskua hän kyseli epäuskoisena:<br /><br />- Onko se ukko tosiaankin kuollut?<br /><br />Karjasillan kirkkoherra myi ne virsikirjat Hagelstamin huutokaupassa Helsingissä ja lähti niillä rahoilla koko ikänsä unelmoimalleen pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostellaan. Hän ei kuitenkaan jaksanut kävellä perille asti, vaan kuoli halvaukseen Pyreneiden vuoristossa. Eipä tämäkään Karjasillalla vuodesta toiseen Herran tutkimattomista teistä saarnannut pappi tiennyt minkälainen yllätys Jumalalla oli varattuna suunnitelmissaan hänen varalleen Espanjan mäkisillä kinttupoluilla.<br /><br />Kun uskovaiset keräsivät kolehtia kirkkoherran nimikkorahastoon, jolla olisi lähetetty lisää Oulun uskovaisia lähetyssaarnaamaan Ambomaalle, ei isäukko antanut latin latia:<br /><br />- Oma syynsä. Mitä lähti sinne vouhottamaan?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-8305928879050293024?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-80038546580360303012010-02-05T06:12:00.001-08:002010-02-05T06:12:37.028-08:009<br /><br />LÖYLYN LYÖMÄ NAAKKA<br /><br />Jos joku kuvittelee, että meidän sakki oli persaukisuuden ohella myös elukoita, ei hän siinäkään varmaan paremman väen näkökulmasta paljon vikaan osu. Samaa mieltä olivat myös meidän saunavuoron jälkeiset kylpijät. Meillä oli elättinä naakka, jonka isäukko oli veturitallilta tullessaan löytänyt huonossa kunnossa ratapihalta. Hän toi sen meille ja heikkona hetkenään ajatteli tarjota sille armeliaan kuoleman surkean elämänsä päätteeksi. Televisiosta oli tullut Ajankohtaisessa Kakkosessa raportti Kalkutan Äiti Teresan kuolevien talosta, joihin nunnat keräsivät kaupungin kaduilta ihmisiä heittämään veivinsä. Kun ne kuolevat saivat kunnon sapuskaa ja tujut lääkkeet, heräsivät he oitis enemmän eloon kuin koskaan surkean Kalkutan kaduilla viettämänsä elämänsä aikana. Näin ollen nunnilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin heittää heidät takaisin kadulle ja lähteä pakettiautolla etsimään uusia kuoleman kielissä viruneita. Jotakin häikkää siinä touhussa mielestäni oli, mutta sama päti myös isäukon tuomaan naakkaan. Idea ei toiminut Kalkutassa, eikä eteläisessä Oulussa. Kun kuoleva saa hyvää hoivaa se tajuaa, että ei kannata sittenkään heittää vielä veiviään. Kalkutassa jouduttiin ajamaan virkistyneet kuolevat takaisin slummikortteleihin, koska nunnilla ei ollut varaa alkaa heitä elättämään. Meillä sen sijaan ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ottaa se naakka elätiksi. Kun isäukko paiskasi sen ikkunasta pihalle, naakka lähti lentämään. Ennen kuin isäukko ehti sulkea ikkunan naakka lensi takaisin sisään, koska tajusi saavansa siellä paremmat sapuskat ja muut oltavat.<br /><br />Naakasta voidaan olla montaa mieltä, kuten varislinnuista yleensä. Mutta siisteyskasvatusta niille on turha antaa. Aamulla kun meni keittiöön, oli naakka paskonut kaikki paikat. Sillä oli maha jatkuvasti kuralla, koska viekkaana varislintuna se oppi käymään omin nokin juomassa vesihanasta. Sitten se ruikki jatkuvalla syötöllä. Naakan paskan peseminen seinistä selittänee osittain miksi en ole jaksanut myöhemminkään lukuisten vaimojeni harmiksi siisteydestäni välittää. Olen vain vetäissyt dödöä kainaloon kun valittavat minun haisevan raadolta. <br /><br />Naakka oli kova saunamies. Perjantai-iltaisin kun oli meidän saunavuoro, se paineli suoraan lauteelle. Se levitti siipensä ja nautti elämästä pää sivulle retkahtaneena. Sitä ei häirinnyt edes isovittuiset ämmät, joita pukkasi meidän saunavuorolla mukaan kylpemään pummilla. Kun löylyaika oli loppu piti vastentahtoinen naakka kantaa väkisin pesuhuoneeseen. Saunan molemmilla puolin oli pesuhuone. Alla oli rako jotta ilma vaihtui löylyhyoneessa. Naakka tutki tilannetta aikansa ja paineli sitten oven alitse takaisin löylyihin. Se oli enemmän kuin järkytys seuraavana saunoneelle suurperheelle. Isä kirosi, lapset kirkuivat kauhuissaan, äiti rukoili Jehovaa apuun. Kun siitä huudosta ei meinannut tulla loppua, ei naakka jaksanut kuunnella, vaan tuli oven alitse takaisin pesuhuoneeseen. Annoimme sille kylmän suihkun.<br /><br />Kun sama toistui muutaman kerran, ei se suurperhe enää uskaltanut tulla pikkupirujen pelossa saunaan. Juuri kun tajusimme, että saisimme istua löylyissä ylimääräisen ilmaisen vuoron tuli isännöitsijä Valde Käki tapansa mukaa pilaamaan ilomme. Kun hän ehti sanoa, että nyt olisi vähän valittamista tuosta linnustanne, naakka istahti hänen kaljulleen luullen sitä munaksi jota piti alkaa hautomaan. Kun äijä yritti huitoa sitä helvettiin, naakka hermostui ja ruikkasi läjän isännöitsijän päähän.<br /><br />- Se ei tuo teidän lintu oikein sovellu tällaiseen uudenaikaiseen kerrostaloelämään…<br />- Miten niin ei muka sovellu? Hyvin tuo näyttää viihtyvän, isäukko ihmetteli isännöitsijän sen kertaisia järjettömyyksiä.<br />- On tullut valituksia. Tuo rastas kuulemma lentää pihalle parkkeerattuihin lastenvaunuihin. Talon äidit eivät enää uskalla pitää lapsiaan ulkona. Pelkäävät tuon linnun nokkivan lapsilta silmät päästä. Tämä on aika vakava asia…<br />- Ensinnäkin tuo on naakka, ei rastas. Juttu on muutenkin pöpi, kuten tämän talon ämmien jutut yleensäkin. Jos se haluaisi nokkia niiden toukilta silmät päästä, talossa ei enää asuisi muita kuin silmättömiä lapsia.<br />- Taloyhtiön hallitus on velvoittanut minut puuttumaan asiaan. Jos te haluatte tässä talossa elättää naakkaa, joka on muuten rauhoitettu lintu, niin ulos sitä ei enää saa päästää vapaana lentelemään.<br />- Missä se sitten lentelee? Vaatekaapissako?<br />- Minun puolestani lennelköön vaikka perseessänne, mutta pihalle sillä ei ole enää asiaa. Ja sen paskojen hajustakin on valitettu. Se voi tulla teidän sakille lähtö tästä kortteerista, jos ette ala vähitellen tajuamaan, että ette voi elää täällä kuin pellossa. Täällä on järjestyssäännöt jaettu jokaiseen kotiin.<br />- Luuletko että me muka niitä aletaan lukemaan? On meillä parempaakin tekemistä. Pyyhimme niillä persettämme, isäukko pani kovan kovaa vastaan ja isännöitsijä Valde Käki tiesi olla ärsyttämättä enempää. Lisäksi hän päätti jättää yöllisten remujuhlimisten aiheuttamat valitukset omaksi tiedokseen, koska ei ollut uskaltanut niitä siihenkään asti tulla esittämään.<br />- Oli miten oli. Jos lintu vielä nähdään pihalla, kantaa poliisi sen seuraksi kämppänne irtaimiston. Sielläpähän talvipakkasessa naakkaa kasvattelette...<br />- Tervetuloa milloin vain parhaiten sopii. Mutta muistakaa ottaa ruumisarkut mukaan.<br /><br />Ei auttanut kuin sopeutua niiden luonnonvihaajien systeemeihin. Meillä oli vastikkeet rästissä, joten isäukko ei viitsinyt enää enempää ärsyttää. Jos ne olisi pantu maksuun olisi monen kuukauden kaljarahat menneet sen sileän tien.<br /><br />Naakka asui elämänsä onnellisen, mutta lyhyeksi jääneen loppuajan keittiössä paskannellen iloisesti vesijohtovesikännissä. Vaikka isäukko oli elukka, ei hän kuitenkaan raaskinut teloa naakkaa päiviltä. Kuvitteli kai täten todistavansa omistavansa jossain kohtaa päänuppiaan omaa surkeaa elämäänsä suuremman sielun, jonka olemassa oloon meidän sakista ei kukaan muu koskaan uskonut. Ei vaikka kuinka äijä laskukännissä uhkaili posauttavan itseltään haulikolla aivot seinälle. Kukaan ei jaksanut edes käydä piilottamassa panoksia.<br /><br />Naakalle tuli kuitenkin lähtö, kun isäukko löysi pyhäpukunsa yltä päältä paskassa ollessamme lähdössä joulupäivänä vierailulle ukin tönölle. Hän tempasi polkupyörän pumpun esiin ja veti armottoman tappolyönnin naakan päähän. Kun se ei heti kuollut, vaan nosti kummissaan päätään, pamahti toinen laaki ja se oli vainaja. Sen jälkeen isäukko pakotti minut viemään sen polttouuniin, koska ei halunnut enää linnunpaskan lisäksi alkaa haistelemaan mätänevää lihaa. Lähdin sovinnolla, sillä mädänneiden kalansuolten kuvottavaan hajuun tottuneena tajusin sen kannaltani viisaimmaksi.<br /><br />Kävellessäni kotkalaisen narkkarivaimoni kanssa joka aamuisella pullonkeruureissullamme kanaalien varsilla näen naakkojen lentelevä Amsterdamin kirkkojen torneissa. Olen varma, että yksi niistä on meidän naakka, joka on vironnut henkiin ja lentänyt takaisin sivistyksen pariin Keski-Eurooppaan, koska siellä on parempi ilmasto, vähemmän tyhmiä ihmisiä kuin Oulussa ja naakat muutenkin kulttuurilintuja. Siellä se lentelee uhraamatta ajatustakaan Oulussa viettämälleen ajalle.<br />- Paitsi ettei lentele, kuittasi kotkalainen narkkarivaimoni järkeilyni, kyeten jo toisen kerran saman viikon aikana lukemaan ajatukseni etuajassa.<br /><br />Saatoin vaimoni strippaamaan työpaikalleen Punaisten lyhtyjen korttelin lesboklubille. Menneisyys oli sieltä kaikuvan musan perusteella jo aikoja sitten muuttunut homodiskojen musiikiksi. Koska vaimoni oli mukana showbisneksessä sain itsekin siitä välillisesti pienen provikan. Soittakoon mitä tykkäävät, mietin palauttaessani pullot, joista ei paljon kostunut. Kilpailu on pullobisneksessäkin kovaa ja tulijoita riittää. <br /><br />Vetäessäni kaljaa naamariin Dam aukiolla katselin koirien nuuskivan toistensa takamuksia. Tätini mies Jukka ”Hoppula” Kukkaisjärvi oli kova kasvattamaan koiria. Hänellä oli eri kokoisia ja näköisiä koiria. Yhteistä niille oli, että ne olivat kaikki sekarotuisia. Hän käveli aamuöisin pitkiä lenkkejä niiden kanssa Oulun kapakoiden edustoilla ja puistoissa etsien humalaisten hukkaamia kolikoita ja tyhjiä pulloja. Koira oli mukavaa seuraa niillä hyvin leiville lyöneillä retkillä, joiden jälkeen oli hyvä mennä Autokumiin päiväksi korjaamaan raskaita kuorma-autonrenkaita. Koska heidän sakillaan oli aina perse auki, minimoi Hoppula rakkiensa ruokakustannukset. Hän keitti niille kattilassa kalan päitä, joiden kimppuun pahasti nälkiintyneet koirat ryntäsivät empimättä.<br /><br />Joillakin viiraa aina yläpäästä. Tämä pätee niin ihmisiin kuin eläimiin. Jotkut hurtat olivat niin hulluja, että Hoppula ei saanut niitä edes remmillä pieksämällä kuriin. Kun pieksäntää oli jatkunut useita päiviä ja hurtta silti yritti isäntänsä kimppuun suu vaahdossa, otti tätini ohjakset käsiinsä ja vei sen lopetettavaksi Karja-Pohjolan teurastamolle. Tästä tätini sakin touhusta isäukko kehitti lentävän lauseen, jota toisteli aina tilaisuuden tullen: ”Jos ei ala homma pelata, on edessä reissu Karja-Pohjolaan”. <br /><br />Hoppulan hurtat olivat hulluina isäntänsä perään. Kun hän unohti kerran mökiltä lähtiessään pahaluonteisen bokseria muistuttaneen rakin matkasta, säntäsi tämä hippulat vinkuen täyttä höyryä Hoppulan Wartburgin perään. Kun matkaa oli tehty pitkin Oulunsalon metsäteitä viitisen kilometriä, huomasi Hoppula taustapeiliin vilkaistessaan jonkun möykyn seuraavan kotteroaan. Näin ollen hän lisäsi kaasua päästäkseen jahtaajaa karkuun. Takaa-ajaja katosi auton sutineiden renkaiden jättämään pölyyn.<br /><br />Hoppula ajoi nasta laudassa aina lentokentän tiehaaraan. Se oli paha risteys jossa pääsi ennen liikennevalojen keksimistä vuosittain muutama oululainen hengestään. Hoppulan yritettyä turhaan omintakeisella syöksytyylillään nelostien liikenteen sekaan, joutui hän pysäyttämään kotteronsa. Liikennettä oli nelostiellä enemmän kuin autoja Lapin läänissä. Parinkymmenen minuutin odottelun jälkeen Hoppula vilkaisi ohimennen peiliin. Omituinen rakkikoira laukkasi epäröimättä kohti hänen Wartburgin romuaan. Silloin Hoppula tajusi hengen menon olevan lähellä ja ajoi sumeilematta liikenteenjakajan yli nelostielle. Seuranneessa ketjukolarissa kaksi ihmistä kuoli ja 23 autoa romuttui lunastuskuntoon. Mutta Hoppula ajoi taustapeiliin vilkuilematta nasta laudassa kotipihaansa.<br /><br />Istuttuaan pihamökin portaille piipustamaan alkoi kuulua nopeasti lähestyvää laukkaa. Hoppula epäili ensimmäisen ja ainoan kerran, että isäukkoni oli sittenkin ollut oikeassa epäillessään jatkuvalla syötöllä hänen touhujensa perimmäistä järkevyyttä. Odotellessaan järkensä valon sammumista pihaan laukkasi nääntynyt sekarotuinen bokseri. Katsoessaan maahan lyyhistynyttä rakkia, joka oli ravannut täysillä koko 30 kilometrin matkan mökilta Ouluun hänen perässään, tajusi tätini mies mokanneensa.<br /><br />- Saatana, unohdin tuon junnun matkasta.<br /><br />Hoppula yritti turhaan virvoitella kasteluletkulla hurttaansa, joka makasi kuola suustaan purskuten pihassa ketarat ojossa. Eläin rakastaa laumansa johtajaa loppuun saakka. Se oli Hoppulan mukaan kuulemma osoitus niiden ihmistä monin kerroin paremmasta uskollisuudesta. Annettuaan huonolla menestyksellä tekohengitystä hurtalle, kävi Hoppula hautaamassa sen Oulun hautausmaan kiviaidan viereen. Ihmiset katsoivat kummeksuen kuoppaa kaivavaa äijää, jolla oli bokserin raato vanhaan Kalevaan käärittynä vieressään.<br />- Lepää rauhassa, totesi Jukka ”Hoppula” Kukkaisjärvi paiskattuaan ruhon kuoppaan. Peiteltyään haudan huolellisesti hän kävi kotimatkalla hakemassa kennelistä uuden koiran. Palattuaan kotiinsa hänen akkansa, minun tätini, totesi masentuneena:<br />- Ei voi olla totta. Se on taas haalannut tänne luonnevikaisen rakin.<br /><br />Tätini vastustuksesta huolimatta koirankasvatushommat jatkuivat sillä seurauksella, että Karja-Pohjolan johtaja kävi lopulta panemassa teurastamon portille kyltin: <br /><br />”Emme lopeta eläimiä ilmaiseksi.”<br /><br />Näin ollen tätini sakki sai jatkossa pulittaa pitkän pennin hankkiutuessaan eroon rakeista, joista ei tätini mielestä ollut eläjiksi. Perheen tytär oli niin ihmeissään jatkuvista koirahommista, että Helsinkiin muutettuaan liittyi eläintensuojeluyhdistys Animaliaan. Sen tarkoitus oli pelastaa maailman rakkikoirat hänen vanhempiensa kaltaisten raakalaisten kynsistä. Myöhemmin serkkuni oli mukana perustamassa samalta pohjalta Greenpeacea ja Vihreää liittoa. Hän kannatti vilpittömästi oppi-isänsä kalastaja Pentti Linkolan oppeja, joiden mukaan ylimääräisistä ihmisistä tulisi hankkiutua eroon vaikka kaasukammioiden avulla. Näin elukoille jäisi enemmän tilaa kuljeskella ja metsät jäisivät murhaamatta.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-8003854658036030301?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-59676259001082188882010-02-05T06:11:00.001-08:002010-02-05T06:11:42.123-08:0010<br /><br />NOKELAN NUORET KRIMINAALIT<br /><br />Monet viisaat sedät ja tädit ovat miettineet paksujen kirjojen verran ihmisen luontaista pahuutta. Ovatko lapset syntyjään hyviä vai jo silloin pahoja? Minäpä kerron, niin ei tarvitse tätäkään asiaa enää jamoa veronmaksajien rahoilla seminaareissa ja tutkimusraporteissa. Meidän kerrostalon pihasta löytyi yhtenä kesänä varpusen poikanen. Se oli pudonnut pesästä, eikä sillä ollut mitään mahiksia päästä mihinkään suuntaan. Luultavasti sen emo yritti syöttää sitä, jos muilta poikasilta aikaa ja sapuskaa jäi. <br /><br />Löysimme varpusen poikasen takapihalta ja hetken ihmeteltyämme elävää solupalloa, Timppa sai päähänsä ajatuksen:<br />- Tapetaan se!<br />- Miksi?<br />- Ei se kuitenkaan selviä hengissä. Kissa tulee ja syö sen. Ensin se kiduttaa sitä, pyörittelee pitkin ojanpohjia, sitten se upottaa hampaansa sen kaulaan.<br />- Niin kai se on. Parempi tappaa se.<br />- No vedä sitä päähän.<br />- Millä? Ja miksi juuri minä? <br />- Jonkun se on kumminkin tehtävä. En minä ala kaikkia paskasia hommia hoitamaan. Tapa se nyt, niin päästään pommariin röökille.<br /><br />Koska tappohommistani ei tullut mitään, täytyi Timpan keksiä parempi keino varpusen hoitamiseksi. <br />- Nyt pelataan lintulotto.<br />- ?<br />- Otamme kivenmurikan ja sitten pudotamme sen silmät ummessa sitä kohti. Kumpi osuu se on voittaja.<br /><br />Lintulotto alkoi kannaltani vaisuissa tunnelmissa. Meidän isäukko täytti lintuja ja syötti niitä mökillä. Jotenkin se oli ilmeisesti tarttunut. Pudotin pari ensimmäistä kertaa tahallaan ohi. Sitten en huomannut olla vuorollani varuillani ja kivenmurikka iskeytyi linnun poikasen selkään. Kiven osuttua se sai halvauksen ja suoristautui kuolinkouristukseen. Sen naamasta näki, että ei hyvältä tuntunut.<br /> <br />- Se on nyt sormnoo tuo varpunen, Timppa totesi. Lähdimme pommariin tupakalle. Illalla uskouduin elämäni ensimmäisen ja viimeisen kerran asiasta lintujen ylimmälle ystävälle isäukolleni Juhani Pietari Apilalle. Hän kuunteli jauhelihaleipää laittaessaan vaitonaisena ja ihmetteli poikansa julmuutta:<br />- Miksi se piti tappaa? <br /><br />Seuraavaksi siirryimme tappamaan autoja. Ollessamme mökillä löysimme Timpan kanssa metsästä parkkeerattuna vanhan Mossen. Sen omistaja oli trimmannut sen tosi hienoksi. Ihastelimme miten joku oli saanut Mossen rämän näyttämään kunnon menopeliltä. Sitten Timppa muisti miksi liikuimme metsissä vaanimassa tilaisuuttamme.<br />- Särjetään ikkunat.<br />- Entä jos me jäädään kiinni?<br />- Vittu täällä metsässä kukaan mitään näkee. Lyö kivet sisään joka lasista. Kyllä sunkin pitää vähän alkaa karaisemaan itseäsi. Sääli on sairautta.<br /><br />Koska auton tappamisestani ei tullut Timpan mukaan ”lasta eikä paskaa” kehitti hän tietopuolisena kaverina autoloton. Siinä heitimme vuorotellen silmät kiinni kiven murikoita kohti Mossen laseja. Heittoni olivat suoraan sanoen ponnettomia, joten olin äimänkäkenä kun heittämäni kivi pamahti tuulilasista läpi. Sen jälkeen Timppa kävi päästämässä Mossen kärsimyksistään iskemällä kaikki muutkin ikkunat sisään ja puhkomalla kumit. Sillä vehkeellä ei vähään aikaan ajeltaisi. <br /><br />Hoidettuamme auton menimme mäen taakse piiloon. Omistaja tullessa parin tunnin kuluttua puolukkaämpärin kanssa oli hän järkyttynyt.<br /><br />- Saatana. Nyt ne perkeleet ovat särkeneet mossen, hän raivosi.<br />- Nyt se olisi helppo hoitaa kun se ei osaa olla varuillaan. Siisti niskalaukaus ja siihen loppuisivat äijän örinät, Timppa suunnitteli seuraavaa siirtoamme.<br /><br />Paluumatkalla kalasataman kohdalla Timppa heitti aseenamme ollen teroitetun kepin summassa kohti tervalta haisseita paatteja. Keppi meni yhden veneen laidasta läpi. <br />- Kerrankin kävi tsägä, vaikka en edes yrittänyt osua siihen. Mutta tulipahan tämäkin asia hoidettua, Timppa ihmetteli maailman sattumanvaraista menoa.<br /><br />Kalastajat olivat tästä järjettömästä tuhotyöstä niin järkyttyneitä, että soittivat Oulusta poliisit paikalle. Nähdessämme poliisiauton menevän hiekkatietä kalasatamaan juoksimme katsoman, koska luulimme jonkun teloneen kännipäissään toisen kalastajan hengiltä tai antaneen ainakin jollekin mersulla silakoita ostamaan tulleelle mimmille parrua perseeseen. Poliisit tutkivat venettä hetkisen ja panivat läppävihot takaisin perstaskuihinsa.<br />- Ei niitä mistään saa kiinni. Turha toivo. Oletteko te pojat nähneet täällä liikkuvan jonkun mopopoikasakin? Taidatte itsekin kuulua samaan porukkaan…<br />- Puhu pukille. Me mitään olla nähty ja vaikka oltaisiinkin, ei me siitä sulle kerrottaisi, Timppa kuittasi paskahatun vittuilut.<br />- Kuulkaa pojat; minä olen pitkävihainen mies. Minulle ei puhuta tuohon malliin. Kun teidät tuodaan ensimmäisen kerran juoppoputkaan, riisuin teiltä kengät jalasta ja hakkaan pampulla jalkapohjat paskaksi. Ei jää mustelmia todisteeksi. Sen jälkeen olette enemmän kuin nöyrää poikaa virkavallan edessä, apukoulun alaluokkalaiset.<br />- Itse oot emähomo, Timppa sanoi ja sitten mentiin lujaa karkuun pitkin metsiä jepareiden vetäessä kärryllään nasta laudassa perässä. Se oli kuitenkin heidän kannaltaan vikatikki. Mitä lujempaa he ajoivat, sitä syvemmälle auto upposi lentohiekkaan. Lopulta se oli pohjasta niin tukevasti maassa kiinni, että renkaat sutivat ilmassa tyhjää. Katsoimme epäuskoisina poliisien touhua. Vaikka jokainen täysjärkinen tajusi ettei autoa enää saisi millään opilla liikkeelle, poliisit ulvottivat minuuttitolkulla raivoissaan moottoria. Lopulta he tajusivat pelin menetetyksi ja kaivoivat lapion takakontista. Heidän asetellessaan puunpalasia renkaiden alle, Timppa ei malttanut olla huutamatta:<br />- Hei paskahatut; jäikö teillä auto nalkkiin? Jos sääsket alkavat illalla syödä, antakaa niille pamppua jalkapohjiin!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-5967625900108218888?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-92088170847299476592010-02-05T06:10:00.001-08:002010-02-05T06:10:59.036-08:0011<br /><br />ORVO SERKKU KYLÄILEE<br /><br />Isäni serkku, jolle hän kielsi kysyttäessä olevansa mitään sukua, oli entinen metsätyömies Orvo Pihlaja. Hän oli iso karski sälli, jolla alkoi mennä nuppi nurin hänen vaimonsa lähdettyä Oulun kommunistien jokavuotisella Sotshin remulomalla jonkun paikallisen gigolon matkaan. Orvo asui yksin omakotitaloaan Välivainion kaupunginosassa. Isäukko kielsi olemasta missään tekemisissä Orvon kanssa, kun sillä alkoi pääkopassa vilistä nonstoppina vakoilujännäreitä.<br /><br />Kun Orvo vielä päästettiin meille kylään, se istui aikansa rauhallisena. Äitimuori antoi sille kahvia ja pullaa. <br />- On se niin siunattu asia, että Orvo on saanut asiansa kuntoon.<br />- On se, myönteli Orvo ja veti ilmaista pullaa kiduksiinsa siinä määrin, että keittiön ovelta katsellut isäukko ei malttanut olla sanomatta:<br />- Vieras ottaa vielä kahdeksannen pullapalan. Ei meillä lasketa.<br /><br />Orvo oli semmoinen säälittävä tapaus, joka on aina ollut oululaisten ämmien mieleen. Ne kun eivät saaneet omia äijiään kuriin, niin uhriksi kelpasi kuka tahansa, johon projisoida sielun sopukoilla piileskelleitä hellyyden tunteita, joita heidän päähänsä oli takonut suurta suosiota nauttineet oululaisen Kolmiokirjan julkaisemat Lääkärisarjat. Niissä päähenkilö oli aina vaatimattomista oloista lähtenyt sairaanhoitaja, joka pääsi hyviin naimisiin Rock Hudsonin näköisen rikkaan lääkärin kanssa ja muutti luksuselämään miehensä sukukartanoon. Orvo oli komea iso mies, eikä Oulun äijien jutuissa ollut muutenkaan päätä eikä häntää, joten ei ne sen mikrofonijutut äitimuoria haitanneet. Skitsofrenia ja muut persoonallisuushäiriöt eivät vielä olleet nykyisessä määrin joka toiselle lääkäribisneksen diagnostisoima tauti. Hullujen jutut eivät mitään muuta estolääkitystä tarvinneet kuin pesäpallomailan, jonka isäukko haki aina käden ulottuville Orvon mopon päristessä pihaan. <br /><br />Kahvit juotuaan ja pullalautasen tyhjäksi santsittuaan Orvo pääsi vähitellen asiaan.<br /><br />- Adolf Hitler on haudattu Oulujoen hautausmaalle salanimellä Yli-Vakkuri.<br />- Mitä se Orvo nyt hupsii, äitimuori yritti.<br />- Venäläiset raiskasivat sodan aikana 300.000 suomalaista naista. Tästä halutaan kuitenkin vaieta.<br />- Kyllä tuo poika on sitten pöljä, totesi isäukko.<br />- Kun kesäöinä kuljeskelen metsissä, tulee minulle niin hyvä mieli, etten halua mennä moneen päivään nukkumaan.<br />- Älä sitten mene! isäukko pamautti.<br />- Kyllä Orvon täytyy nukkua. Sitähän muuten väsähtää, järkeili äitimuori.<br />- Mutta kun ei nukuta! Kesäöinä luonnossa kuulee paljon asioita. Linnut puhuvat minulle.<br />- Ihanko totta? Minunkin perässä nuo varpuset kulkevat, kun syötän niitä ryyneillä, äitimuori alkoi vanhana kuusamolaisena luonnonkansan edustajana innostua.<br />- Hävetkää jos ossaatte, isäukko tuhahti. – Sinulla taitta Orvo olla joku hyväpilluinen nainen siellä metsässä? Et sinä siellä muuten linnuille juttelisi. Älä yritä jauhaa noita naurettavia juttujasi.<br />- Minä en mene enää koskaan naimisiin.<br />- Tuo kuulostaa jo miehen puheelta, isäukko alkoi innostua.<br />- Kun vaimon kanssa nukkuu samassa sängyssä, saattaa se yöllä porata kaikki hampaat suusta.<br />- Sullahan on tekarit? Mitä niissä on poraamista? Jos kerran poran pelko ahdistaa, pistä tekarit yöksi lasiin. Niin minä ainakin teen, isäukko alkoi opettaa tärähtänyttä serkkupoikaansa<br />- Kalat on Oulun edustalla myrkytetty, Orvo jatkoi salaisuuksiensa paljastamista.<br />- Ja vitut on. Meidän sakki ainakin syö niitä. Kalapullia parempaa sapuskaa ei ole olemassakaan! Se on sitä Oulu yhtiön massanpaskaa, jota ne syytää mereen. Ei siihen kuole. Paskanhaju on rahanhaju, totesi sellutehtaan lemussa ikänsä elänyt isäukko.<br />- Orvo, tuoppa minulle puolukoita, kun siellä metsässä tykkäät kulkea. Minä maksan sinulle hyvin. Keitän niistä sinullekin mehumaijalla muutaman pullollisen mehua.<br />- Ei me aleta puolukoista mitään maksamaan. Meidän sakki saa luvan jatkossakin poimia omat puolukkansa, isäukko alkoi hermostua.<br />- Puolukoissa on radioaktiivista säteilyä. Sitä lähetetään radioaalloilla Murmanskin laivastotukikohdasta.<br />- Kyllä tuo poika on pöljä, isäukko totesi alistuneesti. – Sut pannaan piirille, jos kuljet kaupungilla tuommoisia juttuja kertomassa. <br />- Tämä on tosiasiaa, Orvo jankkasi antamatta tuumaakaan periksi. – Ne haluavat tuhota Oulun asukkaat.<br />- Miksi ne muka meidät haluaa tuhota? Mitä me on niille tehty?<br />- Se on osa suurempaa suunnitelmaa. Ne haluavat vallata Oulu yhtiön. Niillä on pulaa selluloosasta. Sanoohan sen jo järkikin!<br />- Se taitaa olla parempi, että Orvo ei vähään aikaan käy meillä kylässä. Lapsetkin pelkää tuommoista turilasta. Tällä perällä on jätkiä teilattu vähemmästäkin sairaalakuntoon.<br />- Ei me Orvo-setää pelätä, pistin väliin. Mielestäni Orvon jutut olivat kuin suoraan sarjakuvalehdistä. Niitä oli mukava kuunnella.<br />- Turpa tukkoon ja vähän äkkiä! Minä määrään täällä! Orvo lähtee nyt sovinnolla, ettei tarvitse kutsua poliisia. Ryysyt niskaan, isäukko totesi seisten kädet lanteillaan siihen malliin, että lekat saattoivat alkaa heilumaan hetkellä millä tahansa. Hän katseli kaipaavasti pesäpallomailaa odottaen vihdoinkin tilaisuutta antaa serkulleen kunnon selkäsaunan. <br />- Sut pitäisi viedä työtuvalle kutomaan kangaspuilla patalaiskan ämmäsakin keskelle. Siellä ne on tämän perän muutkin liikaviisaat nerot hommissa, kuului isäukon diagnoosi.<br />- Te luulette olevanne parempaa väkeä. Teillä on noussut kusi päähän, totesi Orvo ja veti toppatakin niskaansa. Naapukkaansa hän ei ollut vaivautunut riisumaan vierailunsa aikana.<br /><br />Emme kuulleet Orvosta aikoihin. Isäukko luuli sen tulleen tolkkuihinsa ja alkaneen käyttäytyä ihmisiksi. Eräänä päivänä isäukolla meni kuitenkin kalja väärään kurkkuun, kun hän näki Oulu-lehdessä serkkupoikansa ilmoituksen henkilökohtaista palstalla:<br /><br />”Wapaa poikamies haluaa tutustua naisiin, jotka antavat perspillua monessa asennossa. Ensin pitää laittaa asiallinen viesti valokuvan kera tai soittaa numeroon 333843. Omat harrastukset: luonnossa kuljeskelu, marjojen ja sienten poiminta, salakoodien paljastaminen, saunominen ja suihkussa käyminen, puiden pilkkominen, voimakivennosto. Tykkään wanhasta tanssimusiikista: Henry Theel, Humppaveikot, Kipparikvartetti, Dallape, Ola Virta. Motto: Ainoastaan paras on kyllin hyvää. Viinaksia joskus lääkkeeksi. Naisten iällä ja näöllä ei merkitystä, kunhan on hyvännäköinen ja omistaa hyvät vitut. Tarkoitus asua Välivainiolla yhdessä omakotitalossa wapaamuurariaatteen ja pihatöiden ym. merkeissä. Vastaa jos et mustasukkainen ja olet 18-40 vuotias. Vanhempia en ota. Osoite: Orvo Pihlaja, Kontiotie 6, Oulu.”<br /><br />- Perkele tuo pitäisi ampua. Sehän munaa koko suvun tuolla touhullaan. Sillä on mennyt kuuma hiukkanen aivoista läpi, isäukko manasi repiessään lehden silpuksi ja polttaessaan jätökset vessanpytyssä.<br /><br />Myöhemmin Orvo sai metsiä kolutessaan päähänsä, että hänen elämästään puuttui perspillun ohella jotakin muutakin Silloin hän päätti hankkia kolme Islanninponia. Kaksi myyntiin ja niiden tuomalla voitolla yksi omaan käyttöön.<br /><br />- Missä aiot säilyttää poniasi? oli häneltä kysynyt naapuritalon äijä, joka kertoi aina tilaisuuden tullen vahingoniloisena isäukon tärähtäneen serkun toilailuista. <br />- Mitä tuo sulle kuuluu? oli Orvo napauttanut ja ryhtynyt soittelemaan hevosten välittäjille Äimäraution raviradalle.<br /><br />Tuota pikaa hän oli matkalla tapaamaan Islanninponien välittäjää. Kaupoista sovittiin sulassa sovussa. Mutta kun tuli esille esimaksun suorittaminen, alkoi tulla mutkia matkaan. Orvo lupasi hommata käsirahan huomiseksi, mutta välittäjä ei sitä hyväksynyt.<br /><br />- Oletko sinäkin tuollainen maalaissika? Orvo tuohtui.<br /><br />Palattuaan kotiinsa hän mietti kaikkia mahdollisia keinoja saada rahat kasaan. Ponit maksoivat ainakin 30 tonnia kipale. Orvolla oli perinnöstään jäljellä vajaat parikymmentä tonnia. Loput oli joku juopposakki varastanut juottamalla hänelle tyrmäystippoja luvattuaan ensin hommata hänelle hyväpilluisen uuden vaimon.<br /><br />Orvo närkästyi puhdistetuksi tulemisestaan perusteellisesti Hän alkoi käydä päivittäin uhkailemassa torinrannassa lymyilleitä rantaremmiläisiä. Hän antoi heille kuukauden aikaa poistua Oulusta. Kun hän ulotti rankaisuretkensä myös kapakoihin sortui hän ottamaan huikkaa. Hänellä oli kuitenkin sen verran kierroksia, että yleensä hänet nakattiin pikaisesti ulos. Tällöin Orvo sai idean ulottaa vastaiskunsa myös kovaotteisiin karskeihin Oulun portsareihin, joina toimi etupäässä armeijan kapiaisia ja Oulun Tarmon nyrkkeilijöitä. He eivät sietäneet juoppojen hyppivän silmilleen. Halutessaan he päättivät selvienkin olevan umpikännissä ja lätkäisivät porttarin.<br /><br />Orvo ei antanut periksi. Hän esitti ravintolan ovella pokelle kysymyksen:<br /><br />- Tiedätkö mikä on tyhmempi kuin poliisi?<br />- En.<br />- Portsari. Mutta mikä on vieläkin tyhmempi?<br />- Ei haisuakaan.<br />- Mitään portsaria tyhmempää ei ole olemassakaan…<br /><br />Ja taas napsahti porttikielto. Parikymmentä muisteli jälkeen päin niitä saaneensa. Voi olla, että luku on alakanttiin, tuumi naapurin äijä laskettuaan Oulun ja sen ympäristön kapakoiden lukumäärää. Seuraavaksi Orvo keksi niskalyönnit. Hän hiipi takaapäin pahaa aavistamattoman portsarin taakse ja mosautti tätä nyrkillä niskaan. Tämän jälkeen hän pakeni paikalta jättäen pökertyneen poken keräämään kamppeitaan. <br /><br />Mutta sitten paskalakit nappasivat hänet ravintola Sarkan edustalta ja veivät putkaan. Orvo ei jäänyt sielläkään toimettomaksi. Hän piirteli seinät ja katon täyteen ”poliisisikojen” kuvia. Näky oli kammottava. Vastaavaa eivät olleet nähneet edes kokeneimmat konstaapelit.<br /><br />- Millä oikein piirsit?<br />- Paskalla.<br /><br />Ei siinä sitten muuta kuin lääkäri paikalle. Tämä antoi Orvolle tasan kaksi vaihtoehtoa:<br /><br />- Joko lähdet sairaalaan vapaaehtoisesti, tai sitten pakolla.<br /><br />Orvo lähti mielellään vapaaehtoisesti. Sairaalassa hän tapasi paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Osan heistä hän värväsi oitis tupakkahuoneen koristeluhommiin luonnontuotteilla. He suostuivat välittömästi. Pahaksi onneksi hoitsut saivat vihiä asiasta ja tykittivät hänet täyteen rauhoittavia. Kun kaverin arveltiin olevan vaaraton, päästettiin hänet aikanaan päiväkävelylle sairaalan puistoon. Piirimielisairaalaa ympäröivissä metsiköissä hullut nussivat toisiaan kuin elukat, väitti Orvo saaneensa todistaa. Näkemästään järkyttyneenä hän ei mennyt takaisin hourulaan, vaan lähti kotiin. Kotimatkalla hän näki eläinkaupassa elämänsä eläimen: arapapukaijan. Hänen rahansa riittivät juuri ja juuri Tanskasta tuodun vauvapapukaijan ostamiseen. Orvo luopui islanninponien hankkimisesta ja hänestä tuli papukaijamies.<br /><br />Orvo oli löytänyt elämälleen jälleen tarkoituksen. Hän lähti heti puistoon harjoituttamaan papukaijaansa. Hänellä oli sen varalle suuria suunnitelmia. Hän soitti mm. valtiovarainministerin sihteerille:<br /><br />- Ottaisiko keskustapuolue arapapukaijan ehdokkaakseen seuraavissa vaaleissa?<br />- Heh heh. Mitähän tuohon sanoisi. Sillä ei taida olla sosiaaliturvatunnusta…<br />- No, hommataan se sitten.<br />- Ei me ihan tällä istumalla oteta sitä ehdokkaasi. Mutta hyvä ajatus.<br />- Kyllä arapapukaija oppii painamaan kyllä ja ei nappia. Oppiihan se 600 sanaakin.<br />- Miten se kulkisi työmatkat?<br />- Taksilla. Sillähän muutkin kansanedustajat kulkevat.<br />- Harkitsemme asiaa. Otamme teihin myöhemmin yhteyttä. Ministeri on itsekin maalta kotoisin ja tykkää eläimistä. Mutta hänellä on nyt kädet täynnä työtä peltojen paketoimisessa. <br /><br />Takaiskusta lannistumatta mies ja papukaija lähtivät kuljeksimaan Letkunpuistoon. Aluksi meni ihan mukavasti, mutta sitten tuli vastaan suuri koira. Kun Orvo alkoi taputella sitä, otti papukaija hatkat. Orvo ei voinut aavistaa tulevansa seuraavana päivänä koko Suomen tunnetuimaksi papukaijamieheksi. Saimme lukea sanomalehti Ilta-sanomista isäukon Orvo-serkun viimeisimmästä tempauksesta:<br /><br />”Palokunta sai eilen puolenpäivän jälkeen erikoisen hälytyksen Otto Karhin puistoon Oulussa. Viiden metrin korkeudessa puun oksalla kökötti kaikessa rauhassa komea arapapukaija.<br /><br />Tottelevaisena ja kilttinä tunnettu kaija oli karannut omistajaltaan korkeuksiin kesken päiväkävelyn eikä suostunut tulemaan alas isännän maanitteluista huolimatta.<br /><br />”Huutelin sitä ja leipäpaloilla houkuttelin, mutta ei se tullut. Venekeksilläkin yritin sitä tökkiä alas sieltä, mutta se kökötti vain oksalla, omistaja ”yx Orvo vaan” kertoo.<br /><br /> Kun omistaja ei saanut lintuaan alas lehvistöstä omin neuvoin, paikalle hälytettiin palokunta.<br /><br />- Minä nousin palokunnan nostolava-auton lavalle ja kävin hakemassa kaijan alas. Ojensin käden, ja niin se käveli minun olkapäälle. Tule isin tykö, niin minä sille huutelin.<br /><br />Niskurointiyritys oli nuoren papukaijan ensimmäinen. Ulkoiluun lintu on jo tottunut, sillä kaksikko käy kävelyllä päivittäin.<br /><br />- Tuossa olkapäällä se matkustaa ja välistä lentelee ilmassa ja ottaa varisten kanssa yhteen, omistaja sanoo.<br /><br />Linnun tottelevaisuus ja käytöstavat ovat taitavan koulutuksen ansiota.”<br /><br />Kuuluisuuteen Orvo suhtautui tyynesti. Repi vain jutun lehdestä pannen sen perstaskuunsa. Sen jälkeen oli vuorossa jälleen rantaremmin ja portsareiden hoiteleminen.sillä seurauksella, että hän oli tuota pikaa jälleen lataamossa. Enää häntä ei päästetty kävelylle.<br /><br />- Arvatkaa kuka syötti sen metrin mittaisen papukaijan sillä välin, kun sen omistaja oli pöpilässä? oli Orvon naapuri kertonut äitimuorille. - Kävin pari kertaa vaihtamassa sille vedet ja annoin auringonkukan siemeniä. Koska häkkiä ei oltu kunnolla putsattu pitkään aikaan, haisi koko talo papukaijan paskalta. En kuitenkaan katsonut velvollisuudekseni siivota häkkiä. Sitä paitsi oltuaan eristyksissä ties kuinka kauan oli papukaija säikkynä pelosta. Lopulta soitin kaupunginjohtajalle ja sossu haki Orvolta kaijan pois. Yritin puhua, etteivät enää olisi laskeneet sitä Orvoa vapaaksi, mutta sieltä se yhtenä aamuna kömpi mömmöpurkki kourassaan. Meno jatkui entisellään.<br /><br />En enää koskaan tavannut isäni serkkua Orvo Pihlajaa. Muutettuani pois Oulun ihanasta kaupungista kuulin Orvosta Radio Suomen ”Mikrofoni kiertää Suomea” lähetyksessä. Kun suositun ohjelman Oulun torilta lähetetyssä jaksossa tuli yleisön vuoro puhua, ei kukaan täysjärkinen oululainen lähtenyt munaamaan itseään koko kansan korvissa. Juontaja Markus Similän maaniteltua aikansa, yksi oululainen lopulta marssi kertomaan sen perän kuulumiset.<br />- Mikä teidän nimenne on?<br />- Nimeni on Orvo Pihlaja. Olen sairaseläkkeellä olevan entinen metsätyömies.<br />- Koosta päätellen se on helppo uskoa, totesi haastateltavan jyhkeästä olemuksesta ihastunut toimittaja Markus Similä - Mitä teillä on sanottavaa suomalaisille radionkuuntelijoille?<br />- Sitä minä vaan, että Adolf Hitler on haudattu Oulujoen hautausmaalle nimellä Yli-Vakkuri…<br /><br />Suora lähetys Oulun torilta päättyi täsmälleen tähän. Isäukko jouti jälleen kerran selittelemään ostarin baarissa, ettei ollut serkulleen Orvo Pihlajalle mitään sukua, eikä taatusti tulisi olemankaan.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-9208817084729947659?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-73773793177847186502010-02-05T06:09:00.001-08:002010-02-05T06:09:52.196-08:0012<br /><br />NEITI IMPI APILA ETSII RAKKAUTTA<br /><br />Isäni siskolla Impi Apilalla oli pyrkimystä päästä piireihin. Hän lähti suurin toivein Helsinkiin opiskelemaan valtiotieteelliseen. Hän haaveili urasta ulkoministeriön palveluksessa. Muistan kuinka hän lähtiessään uhoili, että ei enää ikinä olisi missään tekemisissä oululaisten jätkien kanssa, jotka tulivat intiimeihin hetkiin viikkoja pesemättömiltä haisseissa kalsareissa, joissa oli ruskoraidat persauksissa. Kun hän palasi muutaman vuoden jälkeen ikuisena ylioppilaana Ouluun,oli hän tärähtänyt ja joutui menemään siivoojaksi Hiirosen vanhainkotiin. Töiden jälkeen hän ajoi polkupyörällä hengailemaan Oulun hautausmaalle, jossa saattoi nähdä sivistyksen saralla kunnostautuneiden tervaporvareiden hautoja.<br /><br />Kun Impi-täti oli varma veljensä olevan varmasti vähintään Seinäjoella saakka, tuli hän purkamaan sydäntään äitimuorille, joka perusuteliaana kuusamolaisena suostui kuuntelemaan sen kokemuksista Helsingissä. Hän juorusi urkkimansa tiedot välittömästi talon ämmille Impin lähdettyä polkemaan Hinttaan, jossa se asui rintamamiestalon yläkerrassa alivuokralaisena.<br /><br />Vaklasin ämmien löpinöitä keittiön oven takana. Elämän alakuloon pysyvästi juuttuneen tätini jutuista saatoin päätellä, että sillä ei ollut mennyt hääppöisesti etelässä. Kun Impi oli tullut Helsinkiin, ei hän ollut löytänyt itselleen mistään asuntoa. Vanhan kellarissa kelaillessaan tilanteensa kääntyneen heti kättelyssä toivottomaksi sen iski joku rikas psykoosista toipumassa ollut oikeustieteilijä, joka vei sen kämpilleen kuuntelemaan klassista musiikkia. Impi-täti tajusi välittömästi löytäneensä elämänsä rakkauden. Kaveri oli sivistyssuvusta ja koska oli päästään puhki puheli niin hellyttäviä tarinoita, että Impi rakastui siihen korviaan myöten. Lisäksi rikas psykoottinen oikeustieteilijä vei hänet Savonlinnan oopperajuhlille. Impi ei tajunnut meiningeistä muuta kuin että nyt ollaan pääsemässä parempiin piireihin. <br /><br />Hotellihuoneessa Impi valmistautui luovuttamaan huolella säästämänsä neitsyyden kulttuurisuvun jalostuneelle vesalle. Tämä kuitenkin vaati persepanoa ja muutenkin alkoi jälleen seota koska pelkäsi porvarien tapaan seksiin liittyviä mustia pahuuden voimia. Impi oli kuitenkin valmis rakkauden vuoksi antamaan perää. Kun hän oli pyllistynyt sängylle kävi kuitenkin ilmi, että oikeustieteilijä ei saanut kaluaan pystyyn. Mitä enemmän se yritti, sitä lerpummaksi sen mutteri meni. Impi yritti käsipelillä elvytystä, mutta jätkä oli niin pettynyt vietteihin sortumisestaan, että alkoi itkemään ja muutenkin oireileman tavalla joka antoi ymmärtää, että hoito ei ollut sittenkään tehonnut toivotulla tavalla. Niinpä Impi lopulta suuttui ja heitti kaverin lompakon hotellihuoneen ikkunasta Saimaaseen.<br /><br />- Kai ensin tarkistit oliko siellä rahaa? äitimuori kysyi.<br />- En tarkistanut. Mutta kai siellä oli kun näin hyypiön lähtiessäni kahlaavan järvessä etsimässä lompsaansa.<br /><br />Helsinkiin palattuaan arjen karuus alkoi jälleen paljastua korkeakulttuurin illuusion haihduttua Impin pääkopasta. Hänellä ei ollut kämppää, eikä hän yliopistollakaan tuntenut olevansa oikeassa seurassa kaikenmaailman raharikkaiden ja yliälykkäiden Mensan testeissä huippupisteet napanneiden kulttuurisukujen kieroon kasvaneiden jälkeläisten seurassa. Hän onnistui kuitenkin löytämään itselleen kimppakämpän valtsikan seinällä olleen lappusen perusteella. Kyseessä oli suuri luukku Eirassa. Pian kuitenkin paljastui, että Impin lisäksi siellä ei asunut ketään muita, vaan kyseessä oli valtsikan jätkäsakin hankkima paikka tuolloin suuressa huudossa ollutta ryhmäseksiä varten. Onneksi yksi valokuvausta harrastanut valtsikan jätkä oli hänelle kiva ja auttoi hänet pääsemään suhteellisen kivuttomasti huolella säästämästään neitsyydestään. Impi oli hetkessä korviaan myöten rakastunut kundiin. Heillä synkkasi hyvin, vaikka panemisen röhkiminen oli käynnissä yötä päivää eri puolilla huoneistoa. Impi ei suostunut kimppakivaan ennen kuin kihlasormuksen ostamisen ehdoksi valtsikkalainen pani, että rakkautensa vilpittömyyden osoittaakseen Impin oli suostuttava kimppakivaan hänen kavereidensa kanssa. Rakkaus voitti inhon ja Impi-täti sai tuntea monen valtsikan jätkän rynkyttävän häntä edestä ja takaa. Jostakin käsittämättömästä syystä erityisesti takaluukku tuntui kiinnostavan Helsingin yliopiston tulevia uraohjuksia. Impi-täti oppi tuolloin, että enemmin tai myöhemmin ”joku tulee naamallesi” ja joudut nielemään pahanmakuisia jätkien suuhusi ampumia ”räkäpallolasteja”.<br /><br />Kun tätini oli mielestään osoittanut rakkautensa vilpittömyyden antamalla niiden jätkien touhuta kimpussaan, kysyi hän sulholtaan milloin ne kihlat hankitaan.<br />- Mitkä vitun kihlat? Ei mopolla mahdottomiin. Mä oon seurustellut jo kolme vuotta yhden munkkalaisen perijättären kanssa, jätkä täräytti mennessään jonkun kapakasta löytämänsä hutsun kanssa paneskelemaan toiseen huoneeseen. Impi oli järkyttynyt. Kun kundi tuli ämmän hoideltuaan typerä virne naamallaan huoneesta, tajusi tätini Impi Apila tulleensa pannuksi halvalla. Hän pakkasi kapsäkkinsa ja meni asumaan matkustajakotiin. Ensimmäisestä abortistaan Impi selvisi suhteellisen vähillä kivuilla. Hän leikkasi valtsikan jätkän hänestä ottamat kuvat silpuksi ja lähetti ne tälle kostoksi. Kundi kosti myymällä Impistä ottamansa kimppakivakuvat pornolehteen.<br /><br />Sen jälkeen Impi oli näkevinään valtsikassa ihmisten virnuilevan hänelle selkänsä takana. Hän jopa kuuli ihmisten ajatukset. Häntä pidettiin säälittävä persepanona. Hän ei enää iljennyt näyttää naamaansa valtsikassa ja opinnot olivat ohi. Koska hän ei kehdannut palata häntä koipien välissä Ouluun, joutui hän menemään myyjäksi Stockmannin tavarataloon valehdeltuaan osaavansa puhua tyydyttävästi ruotsia. Koska hän oli veljeensä verrattuna pehmeänsorttinen idealisti haistoi lautapeliosaston vastaava hänessä helpon panon. Kundilla oli esittää surkeat tarinat omista epäonnistuneista rakkaussuhteistaan. Impi oli hetkessä myyty ja korviaan myöten rakastunut möhömahaiseen tyyppiin, jolla oli lisäksi ankara itsekuri. Sitä todistaakseen tyyppi saattoi kiivetä viikoksi asumaan puuhun. Kaverin puhuessa jatkuvasti intiaanijuttuja alkoi Impi epäillä, että kaikki ei ole sittenkään kohdallaan. Varsinkin kun inkkari haukkui häntä läskiksi yhtä soittoa heidän ajellessaan auton rämällä iltaisin ympäri Helsinkiä, koska heillä kummallakaan ei ollut muita kavereita. Impin mielestä tyyppi oli kuitenkin herrasmies; vaikka haukkui häntä läskiksi ja oli itsekin läski, osti hän Impille hyviä rasvaisia pizzoja yhdestä Helsingin ensimmäisistä pizzerioista. Impi päätti ottaa hänestä ukon itselleen. Mutta ennen kuin kihlat vaihdettiin onnistui tyyppi tipahtaman paristakymmenestä metristä kalliokiipeillessään Pihlajamäessä. Häneltä murtui kaksi niskanikamaa ja hän pysyi enää kasassa titaanilevyillä paikattuna. Herättyään koomasta hän jatkoi Impin haukkumista läskiksi, eikä muutenkan voinut antaa elämälle anteeksi, että se oli tuhonnut hänen kuvitelmansa henkisestä ja fyysisestä ylivertaisuudestaan. Jätkässä ei ollut enää muuta kovaa kuin teräsvartalo, joka piti sen kasassa. Impi katseli möhömahaista intiaania ja ajatteli, että ei kuitenkaan ollut vielä ollut vajonnut niin syvälle, että alkaisi loppuelämänsä kuuntelemaan läskin sairaseläkeläisen hakkuvan itseään läskiksi. Kun Impi pani suhteen poikki iski elämäntapaintiaani häneltä kyynärsauvallaan hampaat suusta. <br /><br />- Onneksi se ei enää pystynyt kunnolla liikkumaan, muuten se olisi tappanut minut. Siinä meni kuitenkin hampaat ja tekarit piti pienestä tilistäni laittaa, summasi tätini kimuraiseksi osoittautuneen rakkauselämänsä vaiheita.<br /><br />Sen jälkeen alkoi Impille huikka maistua ja elämä mennä alamäkeen. Litania surkeista seksikokemuksista oli loputon. Esimerkiksi raksoilla työskennellyt porari, joka porattuaan häntä kovasti miellyttäneellä tavalla ja nuoltuaan perseestä oli todennut Impin ehdotellessa uutta tapaamista:<br />- Ei me kuuluta samoihin piireihin. Mulla on sitä paitsi eukko ja lapset, enkä mä niitä yhden panopuun takia jätä. Vähän kannattaisi sunkin olla realisti; paneminen on panemista, mutta kunnon elämä on kunnon elämää. Mietippä tätä, oli kaljupäinen porari todennut lähtiessään Saab ysikutosen rämällään kotiaan kohti. Hän oli kuitenkin ennen pukille pääsyään vilpittömyyttään osoittaakseen antanut Impille työmaansa puhelinnumeron. Kun Impi soitti sinne sieltä kerrottiin, että äijästä ei oltu kuultu kahteen kuukauteen mitään, eikä enää siinä firmassa ikinä edes haluttaisi kuulla. Lisäksi käskettiin tavattaessa kertoa, että jos ei palauttaisi pöllimiään työkaluja, olisi linnareissu edessä. Toinen abortti meni jo rutiinilla.<br /><br />Impi muuttui rakkautta kehnolla menestyksellä etsittyään herkästi itkua tihuuttavaksi luuseriksi ja sai asiasta Stockmannin tavaratalon alusvaateosaston vastaavalta varoituksen. Hänellä oli elämä ja unelmat säpäleinä. Hän ei enää kuunnellut 12 neliön työsuhdeasunnossaan Dvorakia ja lukenut Imannuel Kantin ”Terveen järjen kritiikkiä”. Hänelle alkoi paljastua, että mitään tervettä järkeä ei maailmassa ollut koskaan ollut olemassakaan. <br /><br />- Darwin puhui paskaa. Se on ”Survival of the Wierdiest” meininki joka on ainut tolkun tapa ymmärtää maailman menoa, tätini totesi ja äitimuori nyökytteli innokkaasti, koska tajusi Impillä olleen elämässään niin vaikeaa, että ihmisellä alkaa heittää yläkopasta vähemmästäkin.<br /><br />Impi oli yksin Hesassa, eikä kukaan ollut vailla häntä porukoihinsa. Yksinäisyyttään paetakseen hän alkoi käydä Vanhassa Maestrossa tansseissa, koska hänellä alkoi aktiivisesta torjunnasta huolimatta nousta mieleen nuoruutensa humppatanssit Oulun Hietasaaren tanssilavalla. Maestrossa ei kuulemma ollut kuin eronneita ja karanneita, mutta ainakin pelin henki oli kaikille selvä; kännisen pikapanon lisäksi ei lupailtu ruusutarhoja.<br /><br />Impi täti sai vähitellen otteen elämän syrjästä tanssittuaan kunnon humppia elämässään hänen tavoin epäonnistuneiden äijien kanssa, joilla oli kerrottavanaan yhtä huonoja kokemuksia rakkauden etsimisestä ja kadottamisesta. Yksi myyntiedustaja oli niin hyvä tanssimaan, että Impi tunsi jopa viihtyvänsä sen kanssa, vaikka kundi lauloikin tanssiessaan koko ajan orkesterin solistiakin kovemmalla äänellä ”Metsäkukkia” ja ”Mä joka päivä töitä teen”. Kaverilla oli takanaan kipeä avioero vaimonsa löydettyä jonkun inssin. Hän suri eroa lapsistaan ja oli muutenkin kunnon suomalainen äijä. Eipä aikaakaan kun Impi huomasi seurustelevansa kaverin kanssa. Vaikka sillä ei ollut älyn saralla mitään saavutuksia esitettävänään, oli hän kuitenkin Impin mielestä turvallinen ja luotettava kaveri. Niinpä he hankkivat yhteisen kaksion Kannelmäestä, jossa äijä lauloi Impin ja naapureiden riemuksi aina kotona ollessaan suomalaisia iskelmiä. Impin mielestä kaveri osasi vetää hyvin kunnon ralleja, vaikka musa ei vetänytkään vertoja Dvorakille ja muille hengen jättiläisille.<br /><br />Kun he päättivät mennä naimisiin ilmoitti myyntiedustaja asiasta entiselle akalleen. Kuultuaan tapahtuneesta entinen vaimo tajusi, että oli mennyt ukkonsa kiusaamisessa liian pitkälle ja pyysi häntä palaamaan kotiin yhteisten lastensa isäksi. Äijä ei kauan miettinyt, vaan pakkasi kamat ja palasi akkansa luokse, jota hän paljasti Impille kuitenkin koko ajan rakastaneensa. Kolmannesta abortistaan Impi tyytyi vain kohauttamaan olkapäitään.<br /><br />Tämän jälkeen Impi viimeinkin tajusi tilanteensa mahdottomuuden. Hän joutui tunnustamaan toiasiat; hänet oli luotu elämään yksin tällä paskamaisella planeetalla. Hän palasi Ouluun ja meni siivoojaksi vanhainkotiin. Oulussa hän ei halunnut olla vanhojen kavereidensa kanssa missään tekemisissä, vaan alkoi hortoilla töiden jälkeen yökaudet hautausmaalla. Rakkaus ja rikkaus olivat peruuttamattomasti menneet ohi hänen elämästään, eikä hän enää mitään edes jaksanut haaveilla katsellessaan kuolleiden oululaisten hautoja.<br /><br />Elämällä oli kuitenkin hänen varalleen jäljellä vielä yksi ylläri. Hautausmaalla kuljeskellessaan hän tapasi hienoihin vetimiin pukeutuneen miehen, joka myös näytti viihtyvä siellä lähes joka ilta. Kun he tajusivat yhteisen harrastuksensa ja kävivät puheisiin, kävi ilmi että he olivat sielun sisko ja veli. Mies oli Amerikassa opiskellut kirjallisuuden tohtori, joka oli tehnyt elämänsä mokan palattuaan Suomeen Oulun yliopiston kirjallisuuden apulaisprofessoriksi erityisalueenaan romantiikan ajan brittiläinen runous. Hän kertoi kyyneleet silmissään kauniita tarinoita nuorena kuolleista runoilijoista; Shelleystä joka hukkui lähdettyään uimaan uimataidottomana, lordi Byronista joka kuoli vähemmän romanttisesti tautiin matkalla etsimään romanttista sankarikuolemaa Kreikan vapaussodasta sekä muista romantiikan aikakauden humisevista harjuista.<br /><br />Apulaisproffa kertoi yksinäisestä akateemisesta urastaan Amerikassa, josta ei ollut onnistunut löytämään samalla tavalla herkästi virittäytyneitä kaunosieluja. Sen vuoksi hän oli palannut Suomeen pettyneenä rakkaudettomaan. Tätini Impi Apila tiesi sittenkin lopulta löytäneensä rakkauden. Mies tunnusti myös vilpittömästi rakastuneensa hautausmaalla yökaudet kukkuneeseen neitoon. Impi tunsi niin suurta luottamusta mieheen, että avautui kertomaan oman rakkauden kaipuunsa kokemista pettymyksistä. Kun pato murtui tuli sieltä kaikki yksityiskohtia myöten. Kerrottuaan tarinansa Impi tiesi saaneensa sieluunsa ikuisen rauhan. Romantiikan apulaisproffan ilmi muuttui kuitenkin hetkessä jääkylmäksi.<br /><br />- Olen pettynyt, että et malttanut odottaa minua läpi näiden vuosien joina kuljimme väistämättömästi toisiamme kohti, pornoämmä. Petit minut pahasti, vitun horo. Sulla asuu enkeli perseessäsi, hän lausui murhaavasti ja jätti tätini Impi Apilan loppuelämäkseen vanhapiikailemaan Oulun hautausmaalle.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-7377379317784718650?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-86851621781814655012010-02-05T06:08:00.003-08:002010-02-05T06:08:54.454-08:0013<br /><br />ISÄUKKO VÄÄNTÄÄ TORTUN<br /><br />Kotkalainen narkkarivaimoni raahasi minut Pariisissa katsomaan Marcel Proustin sänkyä, jolla se oli kuulemma maannut vuositolkulla kuppasairaana menneitä muistellen. Kun se oli muistanut tätinsä madeleineleivosten tuoksun, alkoi sillä syntyä tekstiä aamusta iltaan. Se etsi kadonnutta aikaa niin perusteellisesti, että siitä syntyi melkein yhtä pitkä teos kuin Kalle Päätalon Iijoki-sarja. Se Marcel Proust ei lähtenyt sängystään kirjoitushommistaan enää muualle kuin muutaman kerran viikossa bordelliin. Mikä sen oli siellä sentatessa kun suvun rahat olivat käytössä ja taiteen nimissä jo tuolloin julkaistiin vaikka kuinka pitkiä sepitelmiä.<br /><br />Kuunnellessani kotkalaisen narkkarivaimoni keuhkoamista Marcel Proustin kirjoista Pariisin bulevardien katukahviloissa, alkoi minulla tulla aika pitkäksi. Aloin huvikseni miettiä mitä tuoksuja minä muistan nuoruuteni Oulusta. Siihen aikaan kaikki suomalaiset haisivat vielä hieltä ja pesemättömiltä ihmisvartaloilta, koska henkilökohtaiseen hygieniaan ei ollut aikaa eikä haluja hukata energiaa nykyisessä määrin. Jos jotakin on kadonnut Suomesta tämän konkkaan tälle menolla menevän hyvinvointivaltion myötä, on se vielä 70-luvulla kaikkialla leijunut hienhaju. Ihmiset hikoilivat silloin kuin siat. Kun hien hajua yritettiin peittää Anttilan postimyynnistä tilatulla deodorantilla, muuttui lemu entistä kauheammaksi. Toki paljon muutakin on kadonnut. Ihmisiä ei enää esimerkiksi ota joka välissä pumpusta, rasvaisia aknenaamoja näkee tosi harvoin ja norsutautia sairastaneet ämmät on kuskattu hoitoloihin pilaamasta maisemaa. Mutta mielestäni ainakaan Oulun kadotettua aikaa ei kenenkään kannata lähteä etsimään. <br /><br />Marcel Proust muisti lapsuudestaan tätinsä madleineleivokset. Minulla on kaikesta Oulun vastatuulissa lemunneesta selluloosan ja hienhajusta huolimatta kuitenkin ylivoimainen ykkönen isäukkoni paskanhaju. Se lemusi kaikkialla kämpässämme. Äijä istui pöntöllä tuntikausia päivässä yrittäen vääntää torttua. Sillä ei maha pelannut, joten se sai puskea tosissaan. Kun siltä lopulta pamahti varpusparvi pitkin pöntön seiniä, ei sitä voinut olla kuulematta kukaan talon siinä rapussa. Alakerran asukkailla on ollut varmaan vaikeat paikat joutuessaan kuuntelemaan sen kerrostalon olemattoman äänieristyksen läpi jatkuvalla syötöllä äijän ulostustoimintoja.<br /><br />Kun isäukko lopulta tuli tuntien vääntämisen jälkeen vessasta, oli kaikilla jo niin kova hätä, että siihen paskamereen oli syöksyttävä seurauksista piittaamatta. Näky joka avautui pytystä oli kammottava. Äijä oli ampunut pytyn reunat täyteen paskaa. Vaikka se jonkin sortin aseenkäyttäjä olikin, ainakin niissä paskahommissa sillä oli sihti pahasti pielessä. Siltä tuli suoraan sanoen hehtaarihahlolla. Eikä sillä edes käynyt mielessä pestä paskojaan pytynreunoilta, koska se oli akkojen työtä.<br /><br />Sen ajan kun isäukko ei istunut pytyllä, hän vihelteli viinantuskissaan kävellen hermostuneena ikkunasta ikkunaan. Se oli kaiken lisäksi armoton pieremään. Eikä siihen aikaan sitäkään vammaa pyritty Oulussa mitenkään peittelemään. Isäukko jaksoi olla selvinpäin kaksi viikkoa.Hän soitti jatkuvalla syötöllä levarilla humppaa ja muuta vanhaa tanssimusiikkia. Sitten hän alkoi kulkea levottomana kuin häkkiin pantu villieläin kaikissa mahdollisissa kaksiomme huoneissa viheltäen kimeästi nuotin vierestä. Hän hikoili kuin sika ja pieri jatkuvalla tulituksella sisässään velloneen viinahimon pantua äijän käymään ylikierroksilla. Mitään inhottavampaa en ole kuullut elämässäni kuin isäukon viheltämisen, jota jatkui yötä päivää kunnes hän heitti tikkitakin niskaan ja lähti ostarin baariin kaljoille.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-8685162178181465501?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-83385211470681341112010-02-05T06:08:00.001-08:002010-02-05T06:08:18.358-08:0014<br /><br />PONUHOMMISSA<br /><br /><br />Kaikki kautta maailmahistorian eläneet jätkät ovat olleet varmoja, että heidän isäukkonsa on maailman tyhmin ihminen. Edistyksen voittokulku loppuisi kuin seinään ja valistuksen surkuhupainen projekti joutuisi divarien poistolaatikoihin, jos pojat eivät onnistuisi lopulta vetämään isäukkoaan turpaan ja voittamaan näin äitimuorinsa varauksettoman petikaveruuden. Näin väittää yksi Wienissä vastaanottoa hyvällä menetyksellä pitänyt tohtori Sigmund Freud. Aloin vähitellen vaania tilaisuuttani tehdä vihollisesta selvää jälkeä.<br /><br />Kun televisiosta tuli Moskovan elokuvakoulussa oppinsa saaneen taiteilijaprofessori Mikko Niskasen pläjäys ”Kahdeksan surmanluotia”, isäukko ei voinut olla tunnustamasta:<br /><br />- Tässä on itua. Näin se on mennyt suomalaisen miehen elämä alamäkeen. Eikä oltaisi edes tänne saakka pärjätty ilman ponupannua. Kiljun ja ponun voimalla tämä maa on rakennettu, sanoipa historian professori Matti Klinge klingomaanisine kavereineen mitä tahansa.<br />- Kuka se on?<br />- Yksi hesalainen mäntti, joka kuvittelee itsestään liikaa ja vaatia kaikkia kulkemaan rusetti kaulassaan availemassa ovia ämmille.<br />- Onpa tyhmä, kummastelin. – Miksi se niin tekee?<br />- Se yrittää näytellä parempaa kuin on miellyttääkseen mesenaattejaan. Ei mene ainakaan meikäläiselle jakeluun. Se on huijannut itselleen hyväpalkkaisen viran Helsingin yliopistosta availemalla ovia ämmille ja skrivaamalla korkealentoisia kertomuksia kansakuntamme maineikkaasta menneisyydestä. Mutta ne jutut pyyhkii yli hilseen, eikä niitä ota tosissaan kuin yliopistoväki, joka meidän veronmaksajien rahoilla puhuu liikaviisaita toisilleen.<br />- Miksi ne ei sitten puhu meille mitään, jos ne kerran kokoontuvat niihin yliopistoihin meidän rahoilla?<br />- Sanoohan sen nyt jo järkikin! Ei niitä kukaan täysjärkinen alkaisi kuuntelemaan. <br />- On ne näköjään täyskahelia porukkaa. Ihan kuin meidän koulun ranskanopettaja Kyllikki Thåström. Sekin luulee liikoja itsestään.<br /><br />Isäukon paljastettua herrojen sen päiväiset väärinkäytökset meidän kunnon ihmisten kustannuksella, olin varma Pasin telkkarissa ampumien surmankutien osuneen oikeaan maaliin. Poliisi ja Suomen valtio olivat siihen malliin tehneet hänen sakkinsa elämästä vaikean, että sille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin ampua sitä pidättämään tullut paskalakkilauma. Olisi se tosin voinut muuttaa Ruotsiin ja saada äitini sukulaisten tavoin eläkkeen. Mutta jotenkin se Pasi oli onnistunut missaamaan tämänkin mahiksen elämässään.<br /><br />Joku rahavainun omannut tekniikan lisensiaatti haistoi tilaisuutena tulleen ”Kahdeksan surmaluodin” myötä. Se pani pikkuilmoituksen Hymyyn, jolla saattoi tilata ikiomiksi pienoistislauslaitteet. Heti kun lehti ilmestyi isäukko pani tilauksen vetämään. Pian postissa odotti sitä ikioma ponupannu. Seuraavat kaksi viikkoa isäukko yritti kehnolla menestyksellä koota sen lasisen vempeleen. Jossakin välissä se oli pannut rankin käymään. Maistellessaan sitä sen käydessä pääsi hän ensimmäisen kerran fiiliksiin oman viinatehtaan avaamista rajattomista kännäilymahdollisuuksista.<br /><br />Kun hän alkoi saada homman pelaamaan tilkittyään seulana vuotavan rötiskön kaikki mahdolliset saumat mäskillä, vinkkasi hän minut keittiöön:<br /><br />- Homma nimi on nyt semmoinen, että ollaan lähdetty retkelle lain harmaalle puolen. Tältä tieltä ei ole paluuta.<br />- Miten niin ei ole? Eihän edes ole minnekään lähdetty?<br />- Valtion virkamiehet pistävät mut linnaan jos saavat tietää Nokelassa toimivasta pontikkatehtaasta. Mä menetän virkani ja teillä ei ole enää sapuskaa, kun tämän pesueen elättäjä on pantu pysyvästi pelistä pois. Ja kuka hankkisi kalapullatarpeet?<br />- Enpä usko niitä kiinnostavan vähääkään. On niillä valtionmiehillä tärkeämpääkin tekemistä…<br />- Sä tuut päivä päivältä tyhmemmäksi. Kasva jo vähitellen mieheksi poju. Nyt sä lähdet tuonne vastapäiselle pyörätielle huomiota herättämättä tarkistamaan, ettei tämä pannu näy ulos keittiön ikkunasta.<br />- En varmana lähde. Siellä on sitä paitsi pimeää. Kuka siellä tähän aikaan yöstä viitsisi kytätä?<br />- Pimeällä juuri tällaiset salaperäisesti valaistut keittiöt herättävät kulkijoiden huomion. Kun ne näkee mun ponupannun täydessä touhussa, soittavat ne välittömästi kateuksissaan valtionmiehet paikalle.<br />- Ketkä ne?<br />- Aina siellä on joku elämässään epäonnistunut vanhapiika kyttäämässä tilaisuutta häiritä kunnon ihmisten elämää.<br /><br />Ei auttanut kuin vetää ryysyt niskaan ja lähteä vakoilemaan pimeään syysyöhön meidän keittiön ikkunaa. Kuljettuani huomiota herättämättä puoli tuntia edes takaisin pyörätietä olin varma, että niin kaukaa ei ponupannua erottanut edes kiikareilla, jotka isäukko oli antanut minulle matkaan, koska halusi pelata asiassa varman päälle.<br /><br />Sitten alkoikin ponu tippumaan meidän keittiössä. Olin varma, että lasipannu räjähtää välittömästi, mutta jollakin ilveellä se pysyi kasassa. Ensimmäisenä yönä ei ponua kertynyt, sillä isäukko joi kaikki mitä ämyristä tuli varmistaakseen ponun olevan laatuvaatimukset täyttävää. Ponu haisi vielä pahemmalta kuin rankki. Lemu leijui pian rappukäytävässä saakka. Mutta päähän se meni isäukon hoiperteluista päätellen yhdessä humauksessa.<br /><br />Vettä ei saanut meidän taloyhtiössä laskea kraanasta iltakymmenen jälkeen. Mutta ponupannun jäähdytysjärjestelmä vaati, että kraana oli koko ajan vähän auki. Naapurin uskovainen ämmä alkoi hakata seinään siihen malliin, että ilmoitti olevansa tietoinen laittomasti yökaudet lasketusta vesijohtovedestä. <br /><br />- Hanat auki, pellit kiinni, lohkaisi isäukko ämmälle sen tullessa valittamaan ja nauroi kippurassa erinomaiselle sutkautukselleen. – Sä oot kuulemma tosi saita kanttu. Et edes raaski polttaa valoja illalla, vaan tavaat Raamatunsäkeitä kynttilän hämärissä? Kaikkia sitä leipä elättääkin. Anna mun kaikki kestää.<br /><br />Hymyt hyytyivät kun oven takana seisoi seuraavaksi taloyhtiön isännöitsijänä toiminut entinen kansanedustaja Valde Käki. Se oli semmoinen jäärä, että kun me ei avattu sen pimputteluista huolimatta ovea, se tuli yleisavaimilla sisään kuin omaan kotiinsa aikaisemmista isäukolta saamistaan tappouhkauksista välittämättä.<br /><br />- Se on semmoinen homma, että naapurinne Hilda Huovinen väittää täällä kylvettävän yötä päivää. Ei saa kuulemma nukutuksi silmäystäkään kuunnellessaan veden lorinaa teidän asunnostanne. Pitääkö paikkansa? Onko täällä bordelli? Ei kai nyt muuten tarvitse pestä paikkojaan yökausia.<br />- Ei tietoa mistä on kysymys, alkoi isäukko säveltämään tukkien etunojallaan isännöitsijä Valde Käen pääsyn peremmälle. – Ei meillä edes kukaan käytä ammetta. Meillä on perjantaisin saunavuoro. Miksi meidän tarvitsisi muka sen lisäksi istua yökaudet kylvyssä?<br />- Enpä ole tullut ajatelleeksi asiaa täältä kantilta. Mistä se veden lorina sitten kuuluu?<br />- Sillä uskovaisella ämmällä on varmaan kuulolaitteessaan häikkää. Ne ovat karjuneet virsiä seuroissa niin kovaa, että se on mennyt rikki.<br />- Oisko noin? mietti isännöitsijä Valde Käki.<br />- Käskekää sen olla hakkaamatta luudalla meidän seinään, tai me tehdään siitä ilmoitus?<br />- Hakkaako se seinään?<br />- Hakkaa se. Sillä on häikkää päässä.<br />- Nyt alan ymmärtää. Se on kerännyt jo pitkään adressia teidän sakin häätämiseksi milloin mistäkin syystä. Olen joskus miettinyt, että ei yksikään perhe voi resuta siihen malliin kuin niissä adresseissa väitetään. Olen tosin asemani vuoksi varmuuden vuoksi allekirjoittanut ne, vaikka en edes asu tässä talossa.<br />- Miksi sä taulapää olet mennyt sen tekemään?<br />- Ne on nuo kirkkovaltuuston säännöt sellaiset, että uskon asioissa ei epäillä sen paremmin Jumalaa kuin häntä maan päällä Oulun kirkkovaltuustossa edustavia luottamushenkilöitä.<br />- Jo on touhua. Eikö teillä ole yhtään järkeä päässä jäljellä siinä uskovaisvouhotuksesanne? alkoi isäukolta palaa käämit. – Se tulee tätä menoa loppu virrenveisuulle tässä talossa, jos tuota rataa jatkatte.<br /><br />Valde Käki tajusi, että nyt oli turha pitempään odotella Jumalaa apuun.<br /> <br />- Ei pidä hermostua. Syntisiä me kaikki maanmatoset olemme jossain mitassa, olipa sitten Jumalan tai saatanan joukoissa mukana.<br />- Väität sä, että me ollaan muka jotain saatanan sakkia?<br />- En toki sellaista väärää valaa mene lähimmäisestäni vannomaan.<br />- Parempi sun kannalta että et vanno ainakaan meidän sakin osalta minkään muunkaanlaisia valoja!<br />Isäukko alkoi hivuttautua isännöitsijä Valde Käkeä kohti lyöntietäisyydelle.<br />- Minäpä yritän puhua hieman järkeä tuolle naapurillenne Huovisen Hildalle…<br />- Ja sano samalla, että se virrenveisuu alkaa jo riittämään. Telkkarista ei kuule mitään kun se mölysakki aloittaa hoilaamisen.<br /><br />Valde Käen mentyä ei kukaan enää uskaltanut häiritä isäukon ponuhommia. Ponua riitti sen jälkeen kaikille Nokelan äijille ja Oulun veturinkuljettajat ajoivat vahvoissa ponuissa entistäkin lujempaa pikajunia määränpäihinsä rataturvallisuusviraston varoituksista piitaamatta. Vai muistaako joku 70-luvulla junien olleen koskaan myöhässä? Ne tulivat ja joskus lähtivätkin etuajassa. <br /><br />Ponupannu kävi koko talven. Sen jälkeen isäukko alkoi kyllästyä touhuun, koska ei ikinä osannut rajoittaa luovuuttaan, vaan alkoi aina touhuta uusia entistäkin sekopäisempiä hankkeitaan. Kun se sai jonkin jutun pelaamaan, alkoi sen mieli vetää kohti uusia juttuja. Keväällä se osti käytetyn auton, koska ajatteli tekevänsä sillä vaikutuksen naapureihin. Kun se lähti ajamaan koti Koppanan mökkiä meni auto välittömästi metsään. Se unohti, että autoa ajettaessa ei riittänyt junan tavoin, että sen vain pisti liikkeelle ja keskittyi katselemaan maisemia ikkunasta. Loppukesän isäukko korjasi volkkaria, koska ei raaskinut viedä sitä korjaamolle. Uskoi oppivansa senkin homman miettimällä korjaamisen teoriaa. Mutta jotakin siitä teoriasta puuttui, sillä koskaan siitä volkkarista ei enää tullut kunnon kalua.<br /><br />Ponupannun osti äitini kuusamolainen serkkupoika, joka keitti sillä niin vahvat ponut, että sammui mökillään hankeen ollessaan menossa alasti saunaan. Ruumis löydettiin kaksi viikkoa myöhemmin kalikaksi jäätyneenä, kun sen vaimo alkoi ihmetellä, että minne se äijä on taas jäänyt kuppaamaan.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-8338521147068134111?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-32593748688338690362010-02-05T06:06:00.000-08:002010-02-05T06:07:24.808-08:0015<br /><br />KIELILLÄ KIDUTTAJAOPE<br /><br />Kouluajoistani en välitä mitään muistella. Huonosti meni, enkä pilvetöntä päivää enää sen jälkeen ole nähnyt. Ei siinä meikäläisen oppimistouhussa ollut minkään sortin hurraamista. Opariin pääsin, koska muut pennut olivat eteläisessä Oulussa minuakin tyhmempiä. Minä sentään olin lukenut Pekka Töpöhännät ja Jerry Cottonit. Muut tuskin jaksoivat tavata edes Aku Ankkaa, jonka juoni alkoi minullekin valjeta vasta siinä vaiheessa, kun tajusin että lehteä voi lukea myös muutenkin kuin viimeiseltä ensimmäiselle sivulle. <br /><br />Karjasillan yhteiskoulussa oli 70-luvun alussa semmoinen meteli päällä, että ei siellä saanut opettajan puheesta selvää. Ja vaikka olisi saanutkin, ei sen koulun opet osanneet mitään kunnollista edes opettaa. Niinpä vietinkin koko kouluaikani lukemalla päivät pitkät luokassa Alistair MacLeanin ja Desmond Bagleyn jännäreitä, joita Suuri suomalainen kirjakerho lähetti jatkuvalla syötöllä postiluukusta sisään.<br /><br />Koulussa vain mamikset pänttäsivät. He saivat maistaa nyrkistä. Kaikesta rääkkäämisestä huolimatta pahimmat mammanpojat pääsivät piirille parantamaan hulluja lapsia ja kauppaamaan paperikoneita Saksaan. <br /><br />Pahinta koulussa oli ranskanope Kyllikki Thåström. Hän oli vanhapiika, jonka isä oli ollut niin kuuluisa runoilija, että sille oli perustettu Laanaojan varteen oma puisto. Tyttärellä oli sivistys ja isän maine nousseet pahasti päähän. Hän ei sietänyt meikäläisen oloisia jätkiä, jotka eivät oppineet ranskaa, taiteen ja dilpomatian kieltä, vaikka niitä kuinka uhkaili. Ja sitä mesoamista sen tunneilla riitti. Ei se kerinnyt mitään opettamaan, vaan keskittyi päätoimisesti haukkumaan meitä sällejä ja siinä sivussa kaikkia muitakin suomalaisia miehiä. Ei ihme, että se ei koskaan päässyt naimisiin. Kuka täysjärkinen oululainen äijä olisi huolinut akakseen semmoisen marmattajan, jolla soi päässä isänsä runot ja kehnot ranskalaiset chansonit?<br /><br />Kyllikki Thåström soitti jokaisella tunnillaan Fracoise Hardyn kipaleen ”Tous le garcons et les filles”. Sen sanoja käännettiin niin pitkään ja perusteellisesti, että jopa minä tajusin laulun kertovan tytöstä, joka joutui yksin seuraaman muiden tyttöjen ja poikien sekstaamista Pariisin bulevardeilla. Tiesin Kyllikki Thåströmin näkevän tuossa laulun tytön ressukassa oman elämänsä tarinan. Hän oli jäänyt yksin Ouluun katselemaan sen perän sakin remuelämää. Ei ihme, että hän oli katkera nähdessään ukkojen kähmivän juovuspäissään ämmien tissejä matkalla tansseihin Palokunnantalolle. Se joutui loppuikänsä itse rassaamaan itseään, eikä kukaan vastannut sen Oulu-lehteen lähettämiin seuranhakuilmoituksiin. Niissä se etsi ”akateemista varakasta kulttuurista pitävää herrasmiestä, jolle alkoholi ei ole ongelma”. Huhujen mukaan tosin yksi pornokuvaaja otti häneen yhteyttä mennen oululaiseen tyyliin suoraan asiaan:<br /><br />- Tuota noin... suostuisitteko olemaan susikoiran kanssa sillä tavalla?<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-3259374868833869036?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-24480024957930643252010-02-05T06:05:00.002-08:002010-02-05T06:06:41.171-08:0016<br /><br />3700 METRIÄ COOPERISSA<br /><br />Tärkeintä elämässä on Oulun äijille aina ollut pärjätä urheilussa. Isäukko oli yrittänyt lähes kaikkia mahdollisia lajeja hurjassa nuoruudessaan. Sillä oli palkintokaapissa pokaaleita piirisarjatasolta yleisurheilusta, suunnistuksesta ja nyrkkeilystä. Nyrkkeilysaavutuksiaan hän piti eniten arvossa. Pokaaleita kiillotellessaan hän kertasi rajuja iskusarjojaan Pohjois-Suomen mestaruuskisoissa. Armottomat tappolyönnit olivat johtaneet aina pronssiseen mitaliin saakka. Se oli hänen mielestään osoitus siitä, että hänellä olisi ollut silläkin urheilun saralla mahdollisuudet vaikka minne.<br /><br />Kännipäissään se otti matsia ostarin baarin sulkemisajan jälkeen Nokelan nuorison kanssa. Kun se sai tyrmätyksi jonkun teinin, juttua riitti päivätolkulla. Muutenkin sen kaveripiirissä tärkein miehisyyden tunnus oli valmius puolustaa nyrkit pystyssä kunniaansa todellisia ja kuviteltuja vihollisia vastaan. Oulun poliisi oli tottunut äijien melskaamisen ja antoi porukoiden tapella kaikessa rauhassa keskenään. Se puuttui vastahakoisesti asiaan vasta kun nakkikioskin ikkuna lyötiin sisään vittumaisen myyjä-ämmän kieltäydyttyä myymästä käristemakkaroita ympäripäissään olleille ukoille. Putkaan joutuminen tulkittiin uudeksi meriitiksi miehuuden urhealla saralla. Ainakin meidän isäukko piti kunnia-asiana kertoa kaikille, että oli taas kerran kuskattu viilentymään putkan pahnoille.<br /><br />Ainoa äijä jolla oli vähä järkeä päässään oli isäukon paraskamu Reino ”Rekke” Tolonen. Se oli kova soittamaan suutaan, mutta kun hässäkkä alkoi osasi hän jättää hommat kavereidensa hoideltavaksi.<br />- Kun muut alkavat kääriä hihojaan, alkaa Rekke kääriä lahkeitaan, oli lentävä lause ostarin baarissa.<br /><br />Jouduin tietenkin heti pienestä pitäen systemaattisen valmennuksen kohteeksi. Muilla lajeilla saattoi hankkia peruskuntoa, mutta tärkeintä oli oppia nyrkkeilemään. Hakkasin iltakaudet isäukkoa, joka oli sitä tyytyväisempi mitä kovemmin vedin sitä turpaan. Välistä se veti avokämmenellä ympäri korvia, jos suojaus pääsi unohtumaan.<br /><br />Koulussa tästä oli hyötyä, sillä mentyäni Karjasillan oppikouluun hoitelin ensitöikseni koosta riippumatta jokaisen sällin, joka oli siellä tottunut nauttimaan elämästä rääkkäämällä muita oppilaita. Ensimmäiselle satakiloiselle korstolle oli aika kova paikka saada turpiinsa sintin mittaiselta ekaluokkalaiselta. Kun hoitelin samaan tyyliin kostamaan tulleet muut pääjehut, jätettiin minut rauhan.<br />- Se on hullu. Ei sen kanssa kannata alkaa tappelemaan, yrittivät korstot kuitata tappionsa.<br /><br />Nyrkkisankarinura ei kuitenkaan miellyttänyt, sillä testasin homman mentyä veriin taitojanani yhteen Pirkkalan Paavoon. Se oli herkkä lapsi, joten vedin sitä kokeeksi turpaan. Mutta se ei edes yrittänyt lyödä takaisin. Sen nenästä alkoi vuotaa verta ja silmistä kyyneleitä. Hommasta jäi takaraivoon syyllisyyden tunne. Ehkä isäukon valmennusoppien yleisinhimillisessä puolessa olisi ollut parantamisen varaa.<br /><br />Koska isäukkoon upposi mikä soopa tahansa ja hän odotti minulta suurtekoja urheilun saralla, aloin säveltämään hänelle jatkuvalla syötöllä valheita huippusuorituksistani. Keihäs lensi kentän aidan yli metsään saakka, koriksessa tein joka pelissä 40 pinnaa, futiksessa maalin pari. Kun valehtelin vetäisseeni ensi yrittämällä Cooperin testissä 3700 metriä, innostui isäukko niin paljon, että lähti kertomaan asiasta VR:n Urheilijoiden kovimmille kestävyysjuoksijoille. Ne eivät uskoneet, vaikka isäukko yritti kuinka vääntää heille asian rautalangasta. Itse aloin saada tarpeekseni koko fiktiivisetä urheilu-urastani. Aavistin että jos jatkaisin samaa rataa, joutuisin joskus valheesta kiinni ja minua juoksutettaisiin ympäri juoksurataa niin pitkään, että joko kuolisin tai vetäisisin Cooperissa 3700 metriä.<br /><br />Lopullisesti uskoni urheilun mielekkyyteen vei voimistelunopettaja Markku Kaskela. Hän oli niin urheiluhullu äijä, että hiihti kesät talvet kouluun kotoaan 20 kilsan päästä. Koulussa se otti jumppatunneilla raivokkaasti osaa joka lajiin kaikkensa peliin pannen. Hän oli kuin presidentti Urho Kekkonen, joka ei sietänyt häviämistä missään tilanteessa. Jätkät alkoivat kypsyä siihen ja motivaatio laski. Lopulta Kaskela pelasi innokkaasti vain pikkusällien kanssa muiden nojaillessa aitaan koko hommaan vittuuntuneina.<br /><br />Terveysopin tunnit kuluivat Markku Kaskelan selostaessa suomalaisten saavutuksia edellisissä talvi- ja kesäkisoissa. Sillä oli urheilu niin verissä, että kun Paavo Noponen alkoi selostamaan Rukan hiihtoja radiossa, sillä kuulemma kainalot valuivat hikeä kuin saavista. Kesälomareissuillaan se piti perhettään kauhun vallassa kisalähetysten aikana. Kun kympin kisa lähti liikkeelle ja suomalaiset olivat vielä mukana kärkikahinoissa, Kaskela lisäsi kaasua juoksijoiden tahtiin. Kun kisa oli ohi, ei lomareissua päästy jatkamaan ennen kuin hän oli vetäisyt muutaman kilometrin rivakan lenkin metsässä. <br /><br />Kaskela oli hulluna kaikkiin mahdollisiin lajeihin. Mutta erityisesti hän painotti opetuksessaan telinevoimistelun peruskuntoa ja koordinaatiokykyä kasvattavaa merkitystä. Jumppasalissa hypeltiinkin hevoselta urhonhyppyjä niin pitkään, että ne syöpyivät joka jannun geneettiseen muistiin. Ainakin he muistivat vihata loppuelämänsä telinevoimistelua. <br /><br />Leuanveto oli kuitenkin pahinta. Se oli tekniikkalaji, enkä saanut koko kouluaikana kolmea enempää vedetyksi. Parhaat sällit riuhtoivat sata, mutta heillä oli tekniikka hallussaan. Myöskään köysikiipeilyssä en menestynyt. Kun kerran kiipesin koulun jumppasalin kattoon, satuin vilkaisemaan alas. Tajusin olevani mennyttä kalua, jos tipahtaisin kahdeksasta metristä. Niinpä kieltäydyin niistä hullun hommista päättäväisesti. Puolapuut menettelivät, sillä niillä ei voinut tehdä mitään järkevää. Ainakaan minulle ei koskaan paljastunut, mitä virkaa oli puolapuilla? Ne lienevät jokin historiallinen jäänne Kalevalasta, tai mistä telinevoimistelu sitten onkaan peräisin. Ainakaan Oulusta se ei ollut, vaikka Markku Kaskela valmensi yhden juipin aina Euroopan mestariksi saakka. Mestaruuden jälkeen oululaiset eivät suostuneet antamaan hänelle tämän maan tavan mukaisesti vaatimaa ilmaista tonttia ja rakentamaan sille talkoilla omakotitaloa. Se juippi suuttui ja muutti Saksaan valmentamaan paikallisia telinevoimistelijoita.<br /><br />Koulussa alkoivat jossain välissä puhaltaa uudet tuulet. Teiniliitto ja kouludemokratia toivat vaihtelua harmaaseen koulunkäyntiin. Teiniliitolla oli varmasti jokin sanoma, mutta muuta ei jäänyt mieleen kuin yleinen melskaaminen joka kouludemokratialla saatiin pystyyn. Se oli raittiin elämäntavan kannattaja Markku Kaskelalle raskas päivä, kun koulun aidan viereen perustettiin tupakkapaikka. Kaikki lähtivät heti tupakalle. Nekin jotka vihasivat tupakkaa. Itsekin aloin välittömästi vakitupakkimieheksi seurauksista välittämättä. Kaskelan juttujen mukaan tuskallinen syöpäkuolema seuraisi nopeasti, mutta halusin elää vaarallisesti ja kuolla nuorena.<br /><br />Kun alkuinnostus hiipui jäivät tupakkapaikalle jäljelle vain pahimmat sällit ja eukot, sekä muutama pitkätukkainen teini. Teinien touhuissa ei ollut mitään järkeä, joten annoimme niiden jatkaa pössyttelyään kaikessa rauhassa. Markku Kaskelan hiihtäessä koulun pihaan alkoi sellainen röökaaminen tupakkapaikalla, että oksat pois. Muutaman kerran häneltä paloivat päreet ja hän tuli uhkailemaan voikkanumeroiden pysyvällä pudottamisella tyyppejä, jotka vielä niillä nurkilla näkisi. Mutta koska olimme tietoisia kouludemokratian tuomista vapauksista, käskimme hänen häipyä tai tekisimme valituksen koulupaikkahäirinnästä Teinien keskusliittoon Helsinkiin. Siellä tiedetäisiin keinot panna rautoihin Suomen demokraattisen järjestelmän edistystä uhkaava urheiluun hurahtanut ukko. Näin ollen Markku Kaskelalle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin pudottaa kaikkien tupakkapaikalla näkemiensä tyyppien numerot pysyvästi vitosiksi. Eikä hän niitä enää suostunut nostamaan, vaikka olisi vetänyt 120 leukaa ja juossut Cooperissa reilusti yli 3700 metriä.<br /><br />Kun ne kouludemokratiapyrinnöt ajoivat karille seurasi kurinpalautus. Tupakkapaikka lakkautettiin eikä ostarissakaan ollut lupa käydä savuilla. Kun kuitenkin kävimme jouduimme yhden Jantusen Penan, josta tuli lukion jälkeen postimies, kanssa koulun johtokunnan eteen Markku Kaskelan ilmiantamina. Siellä istui luokallinen tätejä ja setiä, jotka eivät olleet sen perän elämäntapaan tottuneina asiasta moksiskaan. Jotakin ne kyselivät muodon vuoksi, mutta ei me saatu edes varoitusta, vaikka Kaskela oli uhannut meitä lukiosta erottamisella.<br /><br />Lukioaikojeni jälkeen kuulin Markku Kaskelalle käyneen köpelösti. Hän kärähti yhtenä kesänä ratista suomalaisten pärjättyä hyvin juoksukisoissa. Oli kuulemma juhlan kunniaksi ottanut napanderia. Sen jälkeen hänelle tuli niin kiire pururadalle, että hyppäsi Volvoonsa ja rankaisi kaasupoljinta siihen malliin, että kytät lähtivät perään ja puhallutettuaan hänet ottivat kortin pois. Loppumatkan pururadalle Markku Kaskela joutui kävelemään. Masentuneena tapahtuneesta hän ei jaksanut hölkätä montakaan kilometriä. Rattijuoppoustuomion jälkeen hänen päivänsä Oulussa olivat luetut ja hän siirtyi liikunnanohjaajaksi Vierumäen urheiluopistolle. Myöhemmin hänet napattiin Keimolan Teboililta, jonne hän palasi hakemaan yleisurheilun MM-kisoihin mennessään unohtamaansa lääkelaukkua.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-2448002495793064325?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-60674078122165065112010-02-05T06:05:00.001-08:002010-02-05T06:05:43.343-08:0017<br /><br />VAASALAISET OTTAVAT TURPIINSA<br /><br />On olemassa elämää suurempia asioita, joiden nimiin olleena valmiita vaikka kuolemaan. Muinaisessa Oulussa elämän suurin hetkin oli Kärppien ja Vaasan Sportin välinen lätkämatsi kakkosdivarin pohjoislohkossa. Se pelattiin paukkupakkasissa Oulun keskuskentän luonnonjääkaukalossa. Matsia odotettiin viikkoja etukäteen sillä tiedossa oli verinen teurastus.<br /><br />Oulun äijät lähtivät jo aamuyöllä talkooporukalla kolaamaan kenttää lumesta. Kun matsipäivän ilta pimeni ja 25 watin valonheittäjät syttyivät Keskuskentän kaukalon ylle kaikki kynnelle kykenevät oululaiset suuntasivat paikalle. Osa osti lipun sovinnolla kunnes lopulta lippuluukulla oli niin pitkä jono, että rohkaisukaljojen innostamat oululaiset kiipesivät aidan yli maksamatta. Kiipesimme Timpan kanssa jo hyvissä ajoin vakipaikallemme pääkatsomon katolle. Kärpillä jäi isot rahat saamatta, mutta tuolloin sitä ei vielä osattu surra. Matsi oli tärkein, ja mitä enemmän humalaista oululaissakkia kaukalon laidan putkiseisomakatsomoihin tuli, sitä varmempi Kärppien puheenjohtajisto oli hienohelmaisten rantaruottalaisten säikähtävän tulevaa jo astuessaan dieselbussin rämästään Oulun talveen. Varmuuden vuoksi vaasalaisille annettiin lämmittämätön pukukoppi, jotta jätkät eivät lämpenisi liikaa ennen matsia.<br /><br />Kun vaasalaiset saivat kerättyä rohkeutensa ja saapuivat verryttelemään puhkesi hunnilauma katsomossa ankaraan buuaukseen ja solvaamiseen. Äijät saivat kerrankin antaa täysillä, mistä ei kotioloissa ilman ämmien järjestämiä rankaisutoimia olisi selvitty. Lumipaukut lensivät kohti vaasalaisten vaihtoaitiota. Saatuaan viimeiset hermosavut vedetyksi ja astmalääkepullot tyhjennetyiksi hyppäsivät Kärppien pelaajat yleisön ulvoessa kaukaloon. Se oli herkkä hetki, sillä liian tuima tujaus keuhkojen laajentajaa sai Kärppien kovimmat karjut käymään kauhuissaan pakenevien vaasalaisten kimppuun heti kättelyssä. <br /><br />Isäni paras kaveri Reino ”Rekke” Talonen oli Kärppien huutosakin nimeämätön johtaja. Hän suolsi törkeyksiä siihen malliin, että jotkut saapuivat pelkästään kuuntelemaan mitä Rekellä oli sillä kertaa tarjolla sanaisesta arkustaan. Oululaisten mielestä mojovin Reken huudahdus vastustajan saatua jäähyn kuului:<br /><br />- Paloikos jätkällä päreet?<br /><br />Yleisö ulvoi ihastuksesta. Rekke intoutui panemaan parastaan:<br /><br />- Vaasan hamehomot; Valolla on tänään miestentanssit. Teitä kuulemma odotetaan sinne.<br /><br />Kun matsi saatiin lopulta alkamaan sulakkeiden vaihdon ja muun pakollisen alkuhässäkän jälkeen, kävi heti kättelyssä selville vaasalaisten olevan taitavampia ja nopeampia. He saivat myös ansiotonta etua siitä, että Suomen Jääkiekkoliiton informoima tuomari pisti Kärppien pahimmat poliisit heti kättelyssä boksiin ennen kuin he ehtivät edes kunnolla keihästää Vaasan tähtipelaaja Håkan ”Homppeli” Hjerppen. <br /><br />Eka erän jälkeen vaasalaiset yleensä johtivat vähintäänkin 4-0. <br /><br />- Tulipa tenkka poo, huusi Rekke, joka vittuili erätauot lämpimikseen yleisölle. <br /><br />Toisessa erässä onni alkoi väistämättä kääntyä. Tuomareiden tajuttua pelin hengen Oulun puolessa alkoivat myös vaasalaiset saada jäähyjä. Kun he menivät valittamaan vääristä tuomioista napsahti kymppi heti kättelyssä. Viidellä kolmea vastaan Kärpät survoi limpun loodaan, vaikka ei siitä tyylipisteitä herunut. Kova rappaaminen alkoi pelottaa vaasalaisia, jotka elättelivät toiveita rahakkaasta urasta etelän suurseuroissa. Håkan Hjerppe poistui kentältä hyvissä ajoin, kun kävi jälleen kerran selville, että tätä matsia ei yksinkertaisesti inhimillisin eväin ollut voitettavissa. Se jatkuisi vaikka maailmanloppuun saakka, jotta numerot peltitaululla saataisiin kohdalleen. Tästä piti huolen Kärppien varapuheenjohtaja Erkka ”Ere” Männistö, joka toimi sekuntikellonsa kanssa ajanottajana.<br /><br />Kolmas erä oli silkkaa murhaa. Puolustaminen oli unohdettu ajat sitten. Vuoron perään oli kumpaisenkin joukkueen pelaaja yksin läpi. Punalamppu syttyi kiivaammin kuin Amsterdamin punaisten lyhtyjen korttelissa. Kärppien legendaariselta haamutorjujalta Säkä-Saikkoselta jäivät kopit vähiin. Välillä otettiin matsia tyyliin, johon ei enää edes Pentti ”Fööni” Matikaisen johtama Helsingin IFK:n hunnilauma pysty. Jos Jere Karalahti olisi tuolloin ollut jo matkassa, olisi hän Ouluun tullessaan tajunnut parhaaksi jäädä jo tulomatkalla Oulunsalon lentokentän kapakkaan dokaamaan. <br /><br />Rekke raakkui, yleisö mylvi, Jamppa Tuominen lauloi: ”Kärpät kun pelaa niin tolpissa soi”. Ikävä kyllä tolppien soittamisesta ei palkittu läheskään aina maalin muodossa, joten Sport matseista tuli täpäriä. Jostakin ihmisjärjelle käsittämättömästä syystä tilanne oli aina tasan 6-6 ottelun viimeisen minuutin alkaessa. Jos vaasalaiset olivat jollakin viekkaalla vääryydellä onnistuneet säilyttämään pelillisesti katsottuna enemmän kuin ansaitun johtonsa, alkoivat maailmankaikkeuden fysikaaliset laitkin olla heitä vastaan. Kello kulki hitaammin ja oli välillä pelin käydessä kuumana minuuttejakin pysähdyksissä. Vaasalaisten protestit palkittiin käytösrangaistuksella. Lisäksi päätään puistanut vaihtomies sai vielä pikkukakkosen epäurheilijamaisesta käytöksestä. Vaasalaiset eivät voineet mitään paremmilleen. Kärpät rynni väkisin tasoihin.<br /><br />Huipennus Oulu-Vaasa –rituaalissa oli viimeisillä sekunneilla syntynyt Kärppien voittomaali. Jos sitä ei saatu pelaamalla, sytytti maalituomarina toiminut Kärppien taloudenhoitaja Lasse ”Late” Lämsä punalampun summassa kiekon ollessa edes lievästi Sportin maalin tuntumassa. Yleisö itki onnesta elämän ihanuutta: rantaruottalaiset olivat jälleen saaneet ansionsa mukaan. Jumala oli olemassa, Kärppien ottelun viimeisellä sekunnilla tekemä voittomaali todisti tästä kerta toisensa jälkeen. Kun vaasalaiset vaativat sekuntikellon tarkistamista, eivät he sille mitään mahtaneet, että muutama kymmenys oli aina jäljellä Erkan mittarissa.<br /><br />- Eikä Erkka varmaan huijaa, olivat oululaiset varmoja syöksyessään kaukaloon voitonjuhliin, jotka jatkuivat aamuun saakka kunnes poliisin aamuvuorolaiset kävivät hajottamassa ympäri kaupunkia näyteikkunoita särkevän ja autoja polttavan remusakin vesitykein ja kyynelkaasukranaatein. <br /><br />Vaasalaiset häipyvät häntä koipien välissä bussinrämäänsä, joka oli niin huonossa kunnossa ettei sitä saatu ilman vetoapaua paukkupakkasessa käyntiin. Kun se saatiin lopulta liikkeelle, olivat uskonsa maailmankaikkeuden järjellisyyteen menettäneet sporttilaiset varmoja, että Ouluun he eivät ainakaan enää ikinä tulisi mistään hinnasta ottamaan päihinsä. <br /><br />Kärppien valta-asemaa Oulussa uhkasivat ainoastaan pillerin pyörittäjät, jotka eivät hevin luopuneet ikiaikaisista etuoikeuksistaan nauttia Oulun ämmien seksuaalisista palveluksista. Nämä Luistinseurassa ja Palloseurassa jääpalloilleet tyypit eivät antaneet tosiasioiden edessä periksi lätkän alkaessa viedä heidän vuosikymmeniä vanhaa valta-asemaansa Oulussa. Jääpalloilijat olivat jääräpäistä peräpohjalaista sakkia. Heidän ja Kärppien pelaajien välisissä ns. Heinäpään mellakoissa vuosina 1973-75 tuhoutui sekin osa vanhasta puu-Oulusta, jota grynderit ja muut kaupunginisiksi kutsutut talousrikolliset eivät olleet ehtineet polttaa. Vanha Oulu katosi, eivätkä Heinäpään kurjan kivisen kaupunginosan nykyiset asukkaat enää edes ole tietoisia Heinäpään mellakoista, jotka on jostakin käsittämättömästä syystä kadonneet myös poliisien kirjoista ja Oulun maakunta-arkiston kokoelmista.<br /><br />- Saatanana pilleristit haistakaa vittu, huusi Reino ”Rekke” Tolonen hetkeä ennen kuin raivostuneet jääpalloilijat kävivät Kärppäleirin kimppuun koukkukärkisine mailannysineen. Sillä sai aikaan pahaa jälkeä. Sitä sisällissotaa kesti niin kauan kunnes molempien osapuolten voimat uupuivat ja heillä teki mieli mennä välillä pelaamaan pilleriä ja lätkää sekajoukkuein.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-6067407812216506511?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-89850852075470936182010-02-05T06:04:00.001-08:002010-02-05T06:04:58.221-08:0018<br /><br />KÖYKÄN OLLIN JALANJÄLJILLÄ<br /><br />Vaikka isäukko ja voikkaope panivat epäilemään homman järkevyyttä, yritin itsekin luoda uraa urheilubisneksessä. Pelasin fudista samaan aikaan sekä Palloseurassa että Työväenpalloilijoissa. Näin pääsin seurojen jäsenkortilla katsomaan ilmaiseksi kaikki kotimatsit toisen divisioonan pohjoislohkossa. Sankarini oli työväenpalloilijoiden tankkimainen keskushyökkääjä Olavi ”Olli” Köykkä. Hänellä ei ollut paljon teknisiä tai taktisia taitoja. Mutta kun hän sai pallon lähti hän rynnimään kuin tankki kohti vastustajan maalia. Se pirulainen ei pysähtynyt, vaikka pari vastustajan pakkia yritti kaikin voimin roikkua sen paidassa. Päästyään laukaisuetäisyydelle hän veti armottoman kärkipotkun. Olli Köykän kärkkäreitä osattiin pelätä ympäri Pohjois-Suomea. Jos pallo ei lentänyt Raatin kentän aidan yli Oulujokeen, tai joku onneton puolustajan ressukka ei ehtinyt alta pois, oli verkko väistämättömästi tötteröllä. Oulusta lähti jo tuolloin jätkiä etelän suurseuroihin, mutta niiden pallotaitureiden meno oli vaisua Olli Köykän armottomaan taisteluun verrattuna. Hän oli aina maalitekijätilaston kunkku, emmekä voineet ymmärtää miksi hänelle ei koskaan tullut kutsua maajoukkueeseen. Suomi olisi voinut voittaa vaikka Italian, jos sillä olisi ollut tarjota pehmeän taitopelin vastineeksi suoraan Oulun metsistä tullut lumimies, jonka ei olisi kuvia kumartanut. Hän olisi osannut myös likaiset temput, jolla hermoherkät makaroonit olisi saatu pois tolaltaan.<br /><br />Sovelsin Ollin oppeja itsekin nappulaliigassa, jossa vedin heti eka pelissäni pallon tullessa sihdille sen täysillä kärkipotkulla maaliin. Vastustajan maalivahtia vitutti suoritukseni joutuessaan hakemaan verkottomaan maaliin uponnutta palloa läheisen koulun pihalta. Hän muisti hävityn pelin jälkeen ilkkua minua siitä, että ”tuo jätkä ei osaa vetää kuin kärkkäreitä”. Mutta minkäs mahtoi, että vain maalit lasketaan? Urani jatkui seuraavissakin otteluissa nousujohteisesti. Yhdessä pelissä täräytin säkällä kolme kertaa pallon maaliin. Aina kun pallo tuli hollille ammuin sen summassa silmät kiinni kohti vastustajan maalia. Tajusin tehneeni maalin vasta kun joukkuekaverit roikkuivat kimpussani. Se sai paikalla olleen Oulu-lehden avustajan innostumaan ja hän nappasi minusta urani jatkon kannalta kohtalokkaan valokuvan. Kun se julkaistiin oli isäukko tyrmistynyt:<br /><br />- Voi vittujen kevät! Sullahan on pyhähousut jalassa. Enpä ole ennen nähnyt tämmöistä urheilijaa.<br />- Mutta äiti pakottaa aina pitämään sunnuntaina pyhähousuja. <br />- Kuulehan neiti söpöliini; jos tommoisissa vetimissä menet matseihin sullehan nauraa koko Oulu.<br />- Jos ei muuta tekemistä ole, naurakoon vaan.<br /><br /><br />Ukko innostui kuitenkin menestyksestäni siinä määrin, että alkoi ilmestyä kentän laidallae kaljakassin kanssa kannustamaan. Äijä möykkäsi siihen malliin, että muut katsojat olivat kummissaan. Isäukko oli ymmärtänyt pelin luonteen hieman erikoisella tavalla. Hän kehotti taklaamaan joka tilanteessa ja muutenkin pelaamaan sikaa. Hommasta alkoi mennä fiilis, kun ei koskaan voinut olla varma, jos se ehtisi junakeikaltaan Seinäjoelta karjumaan kentän laidalle. Isäukon möykkäämiseen hermostuneena kostin pari kertaa ensimmäiselle kohdalle sattuneelle vastustajalle vetämällä häneltä armottomalla viikatteella jalat alta. Ukko hihkui innostuksesta ja kertoi suureen ääneen valmentaneensa pojastaan tuollaisen karjun Valmentaja kehotti minua puhumaan järkeä isäukolle, koska hän pilasi joukkueemme maineen.<br /><br />- Mene itse sanomaan, jos uskallat. Ei tuohon hulluun järkipuhe tehoa.<br /><br />Intoni alkoi hiipua, enkä enää jaksanut panna kaikkeani peliin. Lisäksi aloin jättää pelejä ja harkkoja väliin. Kun ilmestyin kentän laidalle valmentaja otti minut joukkueeseen uhkaillen, että jos en ala käymään harjoituksissa joudun loppuiäksi penkkimieheksi. Olli Köykänkin ura alkoi iän myötä painon noustessa hiipua, eikä minulla ollut muutakaan roolimallia motivoida itseäni pelaamiseen.<br /><br />Lätkä oli vuorossa seuraavana. Tuolloin Kärppien juniorikoulu pyöri jo täysillä. Pääsin Nokelan kaupunginosajoukkueseeen, jonka nimi oli Helsingin Jääkiekkoklubi. Se tuntui hienolta verrattuna sellaisiin naurettaviin joukkueisiin kuin Imatran Ketterä, Mäntän Kiekko-Pojat ja Karhulan Titaanit. Aluksi pelasin hyökkääjänä, mutta kun pari kertaa missasin varman tekopaikan tyhjän rysän edessä, pantiin minut pakiksi. Siinä hommassa ei tarvinnut kuin luutia purkukiekkoja päätyyn. Lisäksi samassa joukkueessa pelasi myöhemmin NHL:ssä huippu-uran luonut puolustaja Reksa Ruotsalainen. Hän treenasi tuleviin koitoksiin pyörittelemällä yksikseen koko pelin alusta loppuun. Jos vastustaja sai häneltä kiekon pois sattuman oikusta varmistin keskialueella ja heitin limpun summassa kohti vastustajan maalia. Yleensä sen nappasi Reksa Ruotsalainen, joka kävi huvikseen ottamassa vauhtia oman maalin takaa ja pujotteli sitten läpi kentän pistäen kiekon täydellisen harhautuksen päätteeksi maalin kattoon. Hän ei paljon viitsinyt syötellä, sillä joukkueen hyökkäyskalusto olisi kuitenkin onnistunut sähläämään varmat tekopaikat. Lisäksi hänellä oli kiire vanhempien junnujen peliin, eikä hän viitsinyt kauan nappuloiden kanssa värkätä.<br /><br />Urani kohokohta oli kun joskus pääsin runttaamaan sopivan pienen sällin päin kaukalon laitaa. Kyttäsin uhria kärsivällisesti ja kun ressukka ei osannut olla varuillaan, otin hurjan vauhdin ja pamautin täysillä päin. Jäähyjä ei juuri jaettu, sillä tuomareina toimineet tyypit tykkäsivät hekin katsoa kunnon rytäköitä keskellä paukkupakkasia. Pelejä ei peruttu vaikka mittari laski alle kolmenkymmenen. Jää oli niin kovaa, että se ei enää luistanut. Reksan pyöritellessä mielensä mukaan vastustajaa tuli minulle varmistavana pakkina niin kylmä, että aloin pukeutua useampaan villapaitaan lähtiessäni matsiin. <br /><br />Lätkäurani huipentuma oli, kun sain yhdessä pelissä annettua kuin ihmeen kaupalla namupassin maalin eteen nukahtaneelle hyökkääjälle, joka hölmistyksestään huolimatta onnistui saamaan kiekon pesään. <br /><br />Kun jouduin vilttiketjuun aloin tajuta elämän olevan paskamaista kisaa paikasta pakkasessa. Nokkimisjärjestys oli pukukopissa armoton. Sääli oli sairautta. Sivuun joutuneita pilkattiin kaikin tavoin, eikä siitä valmentajat meteliä nostaneet. Se kuului lätkän olemukseen, jossa ei neitikiekkoilijoilla ollut mitään ihmisarvoa. Erityisesti tässä kunnostautui Kauko Hannunen, joka pelkäsi itsekin joutuvansa vilttiin. Näin ollen hän purki raivoaan huonommin pärjänneille vakuuttaakseen valmentajan omasta tinkimättömästä asenteestaan. Se ei kuitenkaan riittänyt kuin pariin liigapeliin. Sen jälkeen hän päätyi ajamaan Oulun jäähalliin jäähdytyskonetta. Hän oli ilmeisesti hyvä pökkimään pedissä, sillä yksi etelän iskelmälaulajatar otti hänet ukokseen. Mutta paha sai palkkansa; pumpattuaan kundista kaiken nautinnon paiskasi laulajatar hänet pihalle. Ouluun palattuaan Kake oli menettänyt työpaikkansa ja istui Tuiran keskikaljabaareissa haastaen riitaa juoppojen kanssa.<br /><br />Aikani lätkää hakattuani tajusin, että ainakaan näin en halunnut elämääni elää. Luovuin sovinnolla taistelemasta elintilasta kaukalossa ja lähdin kotiin katsomaan keittiön ikkunasta selvaakkien jännittävää elämää, vaikka he elivätkin vielä esi-isiensä tapojen mukaisesti jääpallopiireissä. Suvun äijien tavoin olin varma, että oikealla asenteella kyvyilläni olisi pärjätty vaikka minne saakka. Mutta koskaan se asenne ei pysynyt muutamaa viikkoa kauempaa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-8985085207547093618?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-38231811028217512242010-02-05T06:03:00.000-08:002010-02-05T06:04:09.749-08:0019<br /><br />ERÄTULILLA<br /><br />Isäukko sortui välistä etsimään itseään laajoilla eräreissuilla pitkin Lapin erämaita. Erityisesti keskitalven paukkupakkasilla äijällä oli pakonomainen tarve painua yksinään Lappiin. Pidin sitä hullunhommana, vaikka joku ihmistieteiden dosentti voisi nähdä näissä surkeissa reissuissa jotakin itsensä etsimiseen viittaavia piirteitä. <br /><br />Kotielämän tapahtumaköyhyyteen kyllästyneenä isäukko pakkasi kamat reppuun. Hiihdettyään tiettömien taipaleiden taakse, hän pystytti laavun, jotta ei olisi jäätynyt kuoliaaksi. Öisin hän yritti nukkua tulilla pakkasen paukutellessa Lapin mäntyjä palasiksi. Ruokaa hän ei ottanut mukaan, vaan kalasteli erilaisilla vempaimilla kaloja ravinnokseen. <br /><br />- Kolmen päivän yksinäisyyden jälkeen ihminen alkaa puhua itsekseen, hän mietti reissuillaan kokemaansa.<br /><br />Kerran isäukko putosi jäihin jossakin Kemijärven takana. Hän yritti kaikin voimin päästä takaisin jäälle, mutta se petti kerta toisensa jälkeen hänen altaan. Voimat alkoivat ehtyä ja kylmä kangistaa. Kuolo taisi korjata, se tuumi avannossa. Muodon vuoksi hän yritti huutaa apua, mutta luopui siitä kun tajusi ettei kymmenen kilometrin säteellä liikkunut yhtään ihmistä. Tulipa tenkkapoo, isäukko mietti yritettyään vielä muutaman kerran huonolla menestyksellä päästä avannosta.<br /><br />Isäukko alkoi taipua tosiasioiden edessä. Vaikka se oli suksien lisäksi heittänyt kaikki kamppeensa avantoon, ei jää kestänyt. Hän päätti kuitenkin yrittää vielä kerran, vaikka epäili sitä turhaksi touhuksi. Hän ponnisti kaikilla voimillaan jäätä päin, potki jaloilla vedestä vauhtia ja hakkasi nyrkeillään murtuvaa jäätä kaikin voimin. Viimeisillä voimillaan isäukko pääsi kovalle jäälle.<br /><br />Päästyään avannosta ei vaara ollut suinkaan ohi. Hän seisoi pahasti kylmettyneenä munasillaan keskellä järvenjäätä. Laavulle oli kolme kilsaa matkaa. Ei auttanut muuta kuin lähteä juoksemaan kohmettunein kintuin kohti leiriä. Suksia ei ollut, hanki upotti reisiä myöten. Äijä paineli hippulat vinkuen menemään.<br /><br />Lopulta hän pääsi rättiväsyneenä umpijäässä laavulleen. Tulet kytivät. Muuten se olisi ollut viimeistään siinä paikassa menoa. Hän kömpi makuupussiinsa lämmittelemään. Yöllä hän laavun loisteessa harmitteli avantoon jääneitä vehkeitään; housuja, saappaita, suksia ja iskukoukkuja. Onneksi hänellä oli villahousut repussaan. Muuten hän olisi joutunut palaamaan ihmisten ilmoille munasillaan. Vähän olivat kuulemma pohjoisen pikajunassa lappalaiset katsoneet kummissaan äijää, joka matkusti keskellä talvea villahoususillaan avojaloin. Mutta ei niiden ihmisten toljotus tuntunut missään sen avantokeikan jälkeen.<br /><br />Ravintolavaunussa isäukko veti juhlan kunniaksi päänsä täyteen. Sille tuli huono olo. Rynnättyään junan vessaan hän oksensi liian nopeasti kittaamansa kaljan. Samassa rytäkässä menivät pytystä tekohampaat. Vanhana rautatieläisenä hän veti silloin empimättä hätäjarrusta. Juna pysähtyi keskelle erämaata. Konduktööri oli vihainen, sillä sen mielestä ei kannattanut jonnekin kilometrin päähän keskelle säkkipimeyttä tipahtaneita tekareita lähteä etsimään.<br /><br />Isäukko palasi seikkailuja ja vaaroja sisältäneeltä Lapin reissultaan avojaloin, villahousuissa ja hampaattomana. Kun se kömpi taksista pihalle, tajusin että nyt äijällä suttaa tavallista pahemmin. Kotiin päästyään se kertoi kaikki mahdolliset yksityiskohdat sankarillisesta selviytymisestään. Parin päivän perästä koko juttu alkoi saada hänen kaalissaan yhä huimempia sävyjä, joita se höysti humoristisina pitämillään yksityiskohdilla. Ei naurattanut, mutta turha sitä oli sille sanoa. Olisi kuitenkin kertonut edelleenkin.<br /><br />Kun kysyin miltä olisi tuntunut kuolla, oli se kahjo tähänkin vastauksen miettinyt, josta tosin en tajunnut hölkäsen pöläystä:<br /><br />- Mielettömintä on miettiä miten asiat olisivat, jos ne olisivat menneet toisin. Silloin et olisi tässä sitä miettimässä. Miten kaiken käy? Senkin mitä vielä ei edes näy? Jos alat tällaisia juttuja kelaamaan olet harhautunut pahasti elämässäsi. Jos asiat olisivat menneet niin hyvin kuin niiden olisi pitänyt mennä, olisit saattanut keskellä viinin ja ruusujen aikaa jäädä rekan jyräämäksi matkalla Osulaan ostamaan kaljaa, tämä meidän juoppo kotifilosofimme fundeerasi. <br /><br />Hän ei tuolloin tiennyt, että ehti ennen noutajan tuloa hakea ne kaljat Osulasta, mutta paikan jossa hänen pumppunsa petti isäukko osasi ennustaa tarkemmin kuin selvänäkijä Tamara Maunonen, jonka palstaa luin Hymystä säännöllisesti<br /><br />Kun isäukolla alkoi tulla viinan kanssa vaikeuksia, vaipui se parin viikon putken jälkeen levottoman olotilaan. Nuoruuden kehien hikisten jalkatöiden kunnianpäivät olivat taakse jäänyttä elämää. Metsästys ja Kalastus palautti hänen kolmannen viinaa tihkuneen ja ämmiä haukkuneen kalajuttunsa. Palautteessa sanottiin, että ”teidän ei ehkä kannata enää tarjota näitä juttuja lehteemme, sillä ne toistavat samaa kaavaa, joka tuli jo kahdessa aikaisemmassa jutussanne selväksi.”<br /><br />Kostoksi isäukko päätti kirjoittaa suurromaanin. Nimi oli valmiiksi mietittynä: ”Hanhimies”. Hän kirjoitti nasevan alkulauseen: ”Rantaan on ajautunut ruumis.” Sen jälkeen kuitenkin inspiraatio katosi, eikä enää koskaan tullut takaisin.<br /><br />Urheilu ja taide olivat poistuneet isäukon elämästä. Akka nalkutti viinahommista jatkuvalla syötöllä, junankuljettaminen Seinäjoelle ja takaisin alkoi ottaa päähän, pennut menivät huonoja teitä. Hän tuli siihen tulokseen, että elämä saa riittää. Niinpä hän puki laskuhumalassa ainoan pukunsa päälleen ja päätti lähteä metsään ampumaan itsensä. <br /><br />Kun hän vielä veti hatun päähänsä ennen lähtöään, alkoi olla naurussa pitelemistä. Myötätuntoa oli äijän tempaustensa jälkeen turha odottaa.<br />- Mene sitten perkele. Ja muista olla tulematta takaisin, äitimuori kannusti sitä.<br />- Kuka teidät sitten elättää, kun minusta aika jättää?<br />- Mieti sitä siellä metsässä. Sun tilisi on mennyt viinaan tähänkin saakka. Minä tämän sakin olen joutunut leivässä pitämään. Sinä joit perintösikin valehtelemalla, että veroherrat alkavat muuten kyselemään niiden rahojen perään…<br /><br />Isäukko alkoi itkemään. Niin pahasti se oli mokaillut elämässään. Katsoimme äijän pillittämistä inhoten.<br />- Se alkaa tulla vanhaksi. Sillä on pää pehmenemässä, kuittasi siskoni itsemurhaajaisänsä viimeiset vaiheet.<br /><br />Koska kukaan ei ymmärtänyt hänen ainutlaatuisen fantastista ominaislaatuaan edes elämän viime metreillä, alkoi isäukkoa vituttamaan. Se paineli makkariin ja meni puku päällä täkin alle. Aamulla se oli unohtanut eksistentiaalisen kriisinsä ja lähti ostamaan kaupasta kaljaa. Illalla odotti junakeikka Seinäjoelle ja takaisin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-3823181102821751224?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-8967390903792249182010-02-05T06:02:00.002-08:002010-02-05T06:03:28.810-08:0020<br /><br />IRWIN OULUSSA<br /><br />Elämäni sai uuden suunnan kun samaan kerrostaloon muutti asumaan Sundholmin perhe. Perheen äiti oli uhkea ämmä, joka ei peitellyt muotojaan. Tämä pantiin tietenkin suomenruotsalaisuuden syyksi, sillä tuolloin Suomen kulttuurielämän tärkein ilmiö oli täysille katsomoille vuodesta vuoteen pyörinyt skandinaavinen ”Pukki paratiisissa” elokuva. Se oli niin hyvä, että 1980-luvun lopulla kulttuuriministeriksi pantu kotkalainen sairaanhoitaja Anna-Liisa Kasurinen ei ollut sen enempää elokuvia teattereissa katsonut tarpeelliseksi käydä katsomassa.<br /><br />Sundholmin perheen poika Erik ristittiin Öörikiksi, koska hän puhu vähä hoono soome. Lisäksi hän oli iso rontti, joka ei osannut tapella. Näin ollen Öörikin rääkkäämisestä tuli Veturitien pikkusälleille joka päiväinen ilmainen hupinumero. Isoa flegua jätkää oli mukava lyödä lättyyn, koska saattoi olla varma ettei se lyönyt takaisin.<br /><br />Sen uhkeamuotoinen äiti rääkyi ikkunasta:<br /><br />- Vedä turppiin niitä Erik. Hakkaa ne paskat!<br /><br />Mutta Öörikki vain yritti olla ystävällinen kerätessään silmälasejaan milloin mistäkin. Öörikistä tuli suosittu sen vuoksi, että kun häntä meni hakemaan ulos sunnuntaiaamuisin, tuli oven avaamaan pelkästään rintsikoihin ja pikkuhousuihin pukeutunut perheen äiti. En vielä tiennyt mitä naisille tehdään, mutta jos olisin tiennyt, olisin tehnyt sen Öörikin äidille heti.<br /><br />Perheen isä oli ruotsalaisen bättre folkin edustajana liikemies. Hänellä oli tuottoisa levyautomaattibisnes. Hän ajeli mersullaan vaihtamassa uusimpia singlehittejä Oulun seudun baarien levyautomaatteihin.<br /><br />Öörikin isän ansiosta löysin taiteen ihmeellisen maailman. Loppuun saakka ovelana bisnesmiehenä hän alkoi kaupitella levyautomaateista poistettuja singlejä pihan lapsille. Kukaan ei ostanut, sillä rahaa ei tuolloin lapsille annettu ja jos annettiinkin ostettiin sillä välittömästi Batman purkkaa ja Toppilan panimon Italia limukkaa. Mutta olin erilainen nuori. Kuunneltuani näytelevyjä Öörikin isän autotallissa tajusin elämän tarkoituksen. Ne olivat Irwin Goodmanin singlet!<br /><br />Teimme diilin. Sain markalla etuosto-oikeuden Irwinin käytettyihin singleihin. Tuota kauppaa en ole katunut koskaan. Rahat sain puhumalla höyrähtäneen isäukkoni mukaan Irwin-aatteeseen. Sen jälkeen meillä soitettiinkin aamusta iltaan Irwinin singlejä. Autolla ajeltiin Kanariansaarilla ja Seutulan lentokenttätyömaalla yötkin, vaikka naapurin uskovainen ämmä alkoi heti radion iltahartauden jälkeen hakkaamaan luudalla seinään. Mitä enemmän hän hakkasi luudallaan seinään, sitä lujemmalla soivat viimeisimmät automaateista poistetut Irwinin singlet.<br /><br />Isäukko käski minun käydä huutamassa uskovaisen ämmän postilaatikosta:<br /><br />- Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku.<br /><br />Tehtyäni tämän isäukko oli niin riemuissaan, että lupasi ylimääräisen Italia limukka-annoksen jos kävisin vetämässä vielä:<br /><br />- Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan, se on sellainen työmiehen lauantai.<br /><br />Irwinin käsitys elämästä oli mielestäni totuuden mukainen. Ainakin meidän talon äijät elivät juuri samaa Irwin ideologiaa. Lisäksi ainoassa lehdessä jossa oli edes vähän järkeä, nimittäin Hymy-lehdessä, kerrottiin Irwinin urotöistä jossain Oulun ulkopuolisessa maailmassa. Sillä oli semmoinen juoppokaveri jonka nimi oli Emil von Retee, joka oli meidän isäukon mielestä nimestä päätellen aatelista sukua. Lisäksi Irwinin kaveri oli kesäkuumallakin susiturkkiin pukeutunut matkailuyrittäjä Kalevi Keihänen, joka keksi lennättää suomalaiset halvalla sikailemaan Kanariansaarille, jotka sijaitsivat äitini mukaan jossain päin Välimerta. <br /><br />Luettuamme Hymystä seiväsmatkoista meillä soitettiin seuraavat kaksi viikkoa aamusta iltaan Irwinin kaverinsa jeesaamiseksi tekemää raikasta rallia ”Nää on suuret suomaiset seiväsmatkat”. Sen lauloi tosin joku kotkalainen kansakoulunopettaja Juha Watt Vainio, mutta isäukko oli varma senkin kipaleen lähteneen Irwinin kynästä.<br /><br />Ryysyrantaa kuunteli meidän äitikin vedet silmissään, koska se toi hänen mieleensä muistoja elämästään täyshullujen sukulaistensa keskellä lapsuutensa Kuusamossa. Minunkin mielestä Irwin osasi kuvata tarkasti millaista oli kuusamolaisten elämä ennen kuin koko sakki lähti Ruotsiin, jossa hommasivat itsensä selän takia eläkkeelle.<br /><br />Siellä on kirppuja, luteita, täitä<br />Seassa lapsia pellavapäitä<br />Itkua, parkua jatkuvaa<br />Olet maamme armahin Suomenmaa<br />Pirtti on ainoa viljelyssarka<br />Satoa kantaa saa emäntäparka<br />Ihanuuksien ihmemaa <br />Minkä Jooseppi kylvää<br />Sen vaimo taas niittää<br />On pirtissä Joosepin elämäntyö<br />Siinä yhdelle miehelle touhua riittää<br />Niin pitkä on Pohjolan valoisa yö <br />Olet maamme armahin Suomenmaa <br />Ryysyranta<br /><br /><br />Nauroimme isäukon kanssa kippurassa äidin höyrähtäneille maalaissukulaisille. Äitimuori otti tämän henkilökohtaisesti ja uhkasi liittyä naapurin ämmän virsikuoroon, joka kokoontui lauantai-iltaisin veisaamaan. Se oli uskovaisten kosto, sillä silloin tuli televisiosta hyvää ohjelmaa, jota ämmien veisuu häiritsi pahasti. Isäukko keksikin, että silloin kun ämmäkuoro alkoi laulaa, meidän sakki alkoi soittaa Irwiniä ämyrit täysillä. Uskovaiset yrittivät korottaa ääntään, mutta meidän putkiradiosta lähti niin hyvä möykkä, että lopulta ne uskovaiset turhaan apua rukoiltuaan alkoivat epäillä koko Jumalan olemassaoloa.<br /><br />Kun naapurin ämmän virsiporukka hiljeni, isäukko lähetti minut huutamaan postiluukusta:<br /><br />- St.Pauli ja Reeberbahn; sinne veri vetää uudestaan<br />Naisiin mannermaisiin me poijjaat lähdetään…<br /><br />Siihen loppui sen uskovaissakin kotihäirintä. Ämmä yritti vielä kerätä adressia meidän sakin pään menoksi, mutta siihen ei pannut nimensä kuin entinen maalaisliiton kansanedustaja isännöitsijä Valde Käki. Hänkin ainoastaan siitä syystä, että istui kirkkovaltuustossa. Yksityisesti hän tunnusti pommarin kiljuillassa isäukolle pitävänsä itsekin Rentun ruusu tyylisistä kipaleista. Tämä saattoi isäukon mielestä oli tosin poliittinen veto, sillä Valde Käellä oli aikomuksia alkaa Suomen presidentiksi, vaikka oli jo 87-vuotta vanha. Pelin politiikan taitajana hän nimittäin tiesi, että kaikki oululaiset ovat hulluina Rentun ruusu tyylisiin kipaleisiin.<br /><br />Myöhemmin saman asian tajusi myös oululaisen paikallisradion tiskijukka Lyly Rajala, joka soitti toiveohjelmassaan vaalien alla tauotta Rentun ruusua. Hän sai äänivyöryn kristillisten listalta. Eduskuntaa päästyään hän loikkasi kokoomukseen ja keskittyi entiseen tapaansa häiriköimään Suomen ja ulkoavaruuden välisiä diplomaattisia suhteita. Ei se oululaisia haitannut, sillä Irwinin musaa tauotta soittanut tyyppi sai vaikka julistaa kolmannen maailmasodan alkaneeksi kunhan vain Oulun paikallisradiossa soitettaisiin jatkossakin Irwinin kipaleita.<br /><br />Kun isäukko oli Helsingissä kuljettajakursseilla kaverinsa Reken kanssa oli ainoa kunnon kapakka löytynyt Kalliosta. Myöhemmin Fredi, eli Matti Siitonen lauloi samaisesta ravintola Oivasta Irwinin pseudonyymin Junnu Watt Vainion sanoin:<br /><br />… saa Oivan portsari lantin<br />jonka velkaa jäin<br />maksan kelloni pantin<br />femmakäärölläin…<br /><br />Koska isäukko tajusi, etteivät helsinkiläiset ymmärrä mitään kunnon kipaleista ja kiljusta, oli hän Reken kanssa kännissä koko kuljettajakurssin. Vaikka hän ei muista koko kurssista mitään palasi hän krapulaisena kotiin veturinkuljettajan paperit taskussaan. Tuolloin ei Suomen Valtion Rautateillä oltu vielä turhan tarkkoja. Ennen poistumistaan Helsingistä hän oli päättänyt panna elämän reteeksi. Hän oli hankkinut viimeisillä rahoillaan kokonaisen LP-levyllisen Irwin Goodmanin uusimpia filosofia näkemyksiä elon ja olon kurjuudesta Suomenmaassa. Eikä niissäkään kipaleissa tippa tappanut.<br /><br />Sundholmin perheen bisnekset alkoivat mennä vikasuuntaan, sillä Nokelan työttömät äijät keksivät levyautomaattibisneksestä itselleen hyvän tulolähteen. Levyautomaattimiehiä alkoi olla niin paljon joka paikassa, että jos joku sosionomi olisi tuolloin tutkinut Nokelan katukuvaa, olisi hän tajunnut välittömästi siellä olevan enemmän viihdeteollisuutta kuin Hollywoodissa. Oulun kaupunginvaltuusto kuitenkin sai tarpeeksi joka kolosta kaikuneista Irwinin kipaleista ja koko levyautomaattibisneksestä tehtiin loppu lähettämällä Nokelan äijät Etelä-Suomen siirtotyömaille.<br /><br />Irwinin singlejen saaminen muodollista markan korvausta vastaan Sundholmilta loppui siihen, että kun levyautomaattimiehiä oli joka puolella, ei sillä hommalla enää kukaan elänyt. Vaimonsa uhkeat muodot – rintsikat ja pikkuhousut erityisesti – varmaan lohduttivat, mutta kun poika oli mamselli, ei elämässä ollut enää baarien tarunhohtoista elämää viettäneelle levyautomaattimiehelle mitään mieltä. Sundholm ampui itseään haulikolla päähän autotallissaan juopoteltuaan siellä suljettujen ovien takana viikon.<br /><br />Sen vaimo ryntäsi pelkästään pikkuhousuihin ja rintsikoihin pukeutuneena katsomaan, sillä kai hän arvasi haulikon pamahtaessa mitä oli tapahtunut. Menimme tietenkin Timpan kanssa katsomaan muodokkaan naisen surua. Kun se pyllistyi kuolleen miehensä ääreen näkyi sen perseestä kaikki ja vähän enemmänkin. Verta oli pitkin betoniseinää. Siinä on sen vaimolle pesemistä, mietin. Eniten minua harmitti, että tiesin Irwin aikakauteni olevan peruuttamattomasti ohi.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-896739090379224918?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-67948193275280022172010-02-05T06:02:00.001-08:002010-02-05T06:02:40.983-08:0021<br /><br />ÖÖRIKKI MIETTII LIIAN SYVÄLLISIÄ<br /><br />Isänsä suihkarin jälkeen emme enää rääkänneet Öörikkiä. Ei meissä mitään sääliä ollut havaittavissa, mutta jotenkin koko kiusaamisjutusta oli mennyt maku. Eikä enää edes saanut Irwinin sinkkuja markalla kipale. Täytyi siirtyä heviin ja glamrockiin. Mutta Öörikin kannalta asiat olivat jo ehtineet mennä vikasuuntaan. Kun asiaa myöhemmin kelattiin, tulimme Timpan kanssa siihen johtopäätökseen, että se oli herkkä lapsi, jolla oli yksinäisyydessään vähän liikaa aikaa syventyä mielikuvitukseensa syövereihin. Hänen väitettiin kuuntelevan jonkun puolalaisen Cheslaw Niemenin levyä kotonaan yökaudet. Lisäksi sillä oli liikalahjakkaille ominainen tapa kanniskella kirjoja kainalossaan. Buddhat, perkeleet ja muut kultit olivat sille sen juttu. Kunpa joku olisi tajunnut pistää siltä ne new ja old age hommat ajoissa seis! <br /><br />Isänsä hautajaisten jälkeen Öörikki katosi. Huhujen mukaan hän muutti asumaan serkkunsa luokse Helsinkiin. Siellä se oli herkkänä totuuden ja tuonpuoleisen etsijänä helppoa riistaa paikallisille lahkoille, jotka etsivät uhreja Helsingin kaduilta. Öörikki oli perustamassa kasvisravintolaa ja muutenkin inessä sen perän new age touhuissa. Se houkuteltiin johonkin kommuuniin, jossa sitä aivopestiin siihen malliin, että ei mitään rajaa. Mutta Öörikki oli niin paljon aikaansa edellä tai jäljessä, että edes Helsingin joogalentäjät eivät tajunneet mitään sen jutuista. Kun se ei suostunut hokemaan oikeaa mantraa, vaan pisti omia juttujaan väliin, potkaistiin se pihalle viherkommuunista. Joku väitti nähneensä kirjastossa hänen väsäämiään juttuja Komposti ja Suomi <br />-nimisissä vaihtoehtolehdissä. Niissä se julisti mystiikan maailman mestareiden nimeen ilosanomaa kaiken sorttisista tajunnan laajentajista. Se oli kuulemma käynyt Tukholmassa tempaisemassa LSD-tripin, jolta palattuaan siltä oli ilmeisesti jäänyt jotakin pysyvästi lahden taakse.<br /><br />Öörikki joutui lopulta höryilyjensä seurauksena hullujenhuoneelle. Eikä se Timpan mielestä olisi siltä välttynyt, vaikka emme olisikaan rääkänneet häntä läpi hänen helvetillisen lapsuutensa. Hullujenhuoneelta se lähetti testamenttinsa Komposti-lehteen. Oli kuulemma eksynyt väärälle planeetalle, mutta aikoi ensi tilassa suljetulta osastolta päästyään korjata itsensä siltä helvettiin. Ja niinpä tekikin, kun tollot hoitsut päästivät sen omin nokkinensa päiväkävelylle. Meidän talossa nousi lippu puolisalkoon yhtenä aamuna ja juoruämmät tiesivät Sundholmin perhettä kohdanneen jo toisen pääluvun harventumisen. Mistä pirusta kukaan tietää mitä todella tapahtui, mutta yleisimmän teorian mukaan Öörikistä oli tullut niin hullu, että oli lähtenyt paukkupakkasilla Oulujoen jäälle ja riisunut kuteet yltään. Sitten se oli sukeltanut Merikosken voimalaitoksen alakanavaan, josta monia muitakin Oulun lahjakkuuksia osattiin poliisin toimesta etsiä kun niistä ei löytynyt elonmerkkiä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-6794819327528002217?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-67813837197307196972010-02-05T06:01:00.000-08:002010-02-05T06:02:00.979-08:0022<br /><br />HYMY OLI SUOMEN PARAS LEHTI<br /><br />Suomen paras lehti oli ylivoimaisesti Hymy. Sen omisti tamperelainen lehtikeisari Urpo Lahtinen. Lehdessä paljastettiin armottomasti virkamiesten tekemät väärinkäytökset. Jos mitään ei löytynyt, keksivät Hymy-lehden hyvät toimittajat jymyjuttuja omasta päästään. Ainakin meidän isäukkoon ne menivät täydestä.<br /><br />Hymyssä tuotiin esiin ankaraa yhteiskuntakritiikkiä autioituvasta maaseudusta ja kaupunkien lähiöistä, jossa maalaiset yrittivät opetella uudenlaista elämäntapaa. Jälki oli monessa tapauksessa karmeaa. Isäukot teurastivat perheitään ja äidit lähtivät kaupparatsujen matkaan jättäen pesueensa nuolemaan näppejään. Kerrankin ne olivat keksineet sellaisen jymyjutun: ”Pientilallisen vaimo löysi uuden ammatin pornomallina”. Lehdessä levitteli vehkeitään navettahommien välillä riipputissinen ämmä huivi päässään. Ei sen pehkussa ollut kehumista, mutta huivi toi autenttisuutta juttuun. Ne olivat ilmiselvästi miettineet tarkasti koko homman aina yksityiskohtia myöten Hymyn pääkonttorissa. Kuvan perusteella ymmärsin, että Suomen maaseudun asiat olivat pahasti poissa tolaltaan. Kun Suomen Maaseudun Puolueen yritti korjata seteliselkärankaisten tekemät väärinkäytökset puheenjohtajansa Veikko Vennamon johdolla asettumalla makuulle eduskunnan istuntosalin lattialle, kannettiin koko joukko vahtimestarien toimesta pihalle. He joutuivat pakkolomalle, joka oli meille Karjasillan yhteiskoulun oppilaille tuttu juttu. Veikko Vennamosta tuli tempauksineen meidän isäukon sankari. Sen innostusta lisäsi puolueen varapuheenjohtaja Eino Poutiaisen suorittama mopomarssi halki autiotuvien korpikylien. Kuukauden ajamisen jälkeen hän ehti nipin napin puoluekokoukseen Lieksaan, Hymyssä raportoitiin.<br /><br />- Menipä tipalle. Entä jos se ei olisi kerinnyt ajoissa paikalle? Se olisi tipahtanut puolueen johtotroikasta. Sen kannattaisi ostaa uusi mopo, isäukko järkeili.<br /><br />Joskus isäukko päätyi fundeerauksissaan vielä vakavampien kysymysten äärelle. Hänellä oli muiden suomalaisten tavoin huoli tulevasta:<br />- Miten meidän sitten käy kun Kekkosesta aika jättää? hän kysyi apeana. Onneksi hän keksi ratkaisun:<br />- Kyllä Karjalainen hoitaa hommat!<br /><br />Lohtua näihin paskamaisiin pelkoihin toi Hymyn tähtireportteri Veikko Ennala, jonka kysymyksiä ja vastauksia palstan isäukko luki heti postiluukun edessä. Erityisesti sellaiset vastaukset umpihulluille kyselijöille menivät täysillä himaan, joissa Veikko Ennala täräytti juopolle nuorukaiselle joka harkitsi itsemurhaa hellun lähdettyä kävelemään: ”Jos olet tosi mies, et ole enää tätä lukemassa. Jos luet, olet turhaa valittava paskahousu.”<br /><br />Eniten Oulun puolessa huomiota herätti Hymyn juttu, jossa maailmankuulu suomenruotsalainen elokuvaohjaaja Jörn Donner poseerasi perse paljaana Afrikan palmurannalla muodokkaan neekerihutsun kanssa. Jörn Donner oli saanut ilmaisen matkan ja viinat, kun oli suostunut lähtemään munaamaan maineensa pornoilemalla pitkin Afrikan vihreitä kunnaita. Se Donner kuitenkin tykkäsi niin paljon reissaamisesta, että oli oitis suostunut kustantaja Urpo Lahtisen ja sen parhaan kaverin matkamoguli Kalevi Keihäsen kännipäissään ideoimalle seiväsmatkalle.<br /><br />Kun se juttu ilmestyi Hymyssä alkoi Oulun ämmien keskuudessa liikkua hurjia seksihuhuja. Moni väitti omilla vehkeillään kokeneen miltä tuntui sen seksipedon käsittelyssä. Oulun ämmät tiesivät, että sillä Jörn Donnerilla roikkui haarojen välissä iso mutteri. Monet väittivät viettäneensä hekumallisia seksiöitä hänen kanssaan, vaikka Jörn Donner ei ollut isäukon tietojen mukaan koskaan edes Oulussa käynyt. Sillä oli ihan tarpeeksi hoitelemista Helsingin kaupunginvaltuuston ja Ruotsin filmi-instituutin johtokunnan ämmissä. Ei sillä ollut aikaa lähteä maata Oulua myöten pillun perässä kiertämään. Varsinkin kun se joutui tarkasti miettimään kuvakulmia tulevaan klassikkoelokuvaansa ”Miestä ei voi raiskata”. Jos se olisi joskus liikkunut Oulussa päin, olisi hän aika nopeasti tullut toisiin aatoksiin ja nimennyt rainansa uusiksi.<br /><br />Ne kuvat paljasperseisestä suurohjaajaasta olivat niin mojovia, että Hymy-lehdet loppuivat hetkessä Oulun kioskeilta. Kaikki naiset näkivät märkiä unia Jörn Donnerin perseestä, jopa vanhat piiat ja kuivapillut. Yksikin Liimataisen Helga valehteli itsekin valheisiinsa uskoen Jörn Donnerin lausuneen ruotsiksi Vänrikki Stoolin tarinoita hekumansa huipulla ennen kuin heitti lastinsa sen sisään. Todisteeksi sillä oli esittää äpärälapsensa, joka oli isänsä mukaan ristitty Björn Donner Liimataiseksi. Ei siitä ollut epäilystä, etteikö useampikin etelän kaupparatsu olisi käynyt sutaisemassa sitä Helgaa, mutta ei se Jörn Donner olisi alkanut millekään niin ruman huorahtavan vosun kanssa.<br /><br />Kun Jörn Donner tuli signeeraamaan Pohjalaiseen kirjakauppaan uusinta osaa Angelikan sotavuosia käsitelleestä suurromaanistaan, kaivoin vanhan Hymyn esiin ja lähdin fillarilla hakemaan siihen pornojuttuun nimmarin. Kun lätkäisin paljastavan kuvareportaasin sen eteen, loksahti Donnerilla monttu auki. Se ei kuitenkaan voinut metelin pelossa kieltäytyä signeeraamasta pornokuviaan. Jonossa odotti vuoroaan satoja seksittömään elämäänsä kyllästyneitä virkanaisia ja muita konttorirottia uusin Angelika-kirja kainalossaan.<br /><br />- Vedä se nimmari tuohon perseposkeesi, neuvoin sitä Donneria. Ja sehän veti välttyäkseen mahdolliselta skandaalilta.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-6781383719730719697?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-84020690960788720782010-02-05T06:00:00.000-08:002010-02-05T06:01:18.023-08:0023<br /><br />POSTIAUTOLLA LOMALLE KUUSAMOON<br /><br />Kesäisin äiti raahasi minut kotiseudulleen Kuusamoon, jossa lutikat kuppasivat, täit söi ja maailma raiskasi menneeseen malliin. Menimme sinne postiautolla, joka pysähtyi kaikilla maitolaitureilla. Siihen aikaan ei ollut vielä minnekään kiire. Pudasjärvellä ja Taivalkoskella pidettiin pitkät kahvi- ja limutauot. Illalla linjuri jyräsi Kuusamoon.<br /><br />Elettiin suuren muuton aikaa. Porukat olivat tajunneet silläkin perällä, että ainoa keino pysyä muuttuvan maailman kelkassa oli lähteä Ruotsiin. Ensimmäiset lähtijät palasivat alle vuodessa eläkepaperit taskussaan. Eläke oli yleensä myönnetty selän takia. Kun huhu levisi alkoivat porukat painua suurella innolla kohti Göteborgin ja Trollhättänin autotehtaita. Seuraavana kesänä tultiin kotiseudulle lomalle suurella amerikanraudalla. Mitä suurempi, sitä varmemmin se todisti paikoilleen jääneille lähtijöiden menestyksestä Ruotsin ihmemaassa, jossa sai paljon rahaa liukuhihnahommista ja kun vähän näytteli, eläke oli tuota pikaa taskussa.<br /><br />Kuusamon Kitkan raittia kaahasivat kesäisin Cadillacit, joihin täytyi vähän väliä pysähtyä kaatamaan vettä vuotavaan jäähdyttimeen. Tämän luultiin olevan osa hyvien menopelien huoltamista. Volvojakin näkyi joka mökin pihassa, mutta amerikanraudat jäivät pysyvimmin mieleen.<br /><br />Äidin veli Ransa-Aate ei ollut kuitenkaan lähtenyt leveämmän leivän perässä Ruotsiin. Sillä tyypillä svengasi enemmän kuin tarpeeksi kotioloissaankin. Hän kävi systemaattista kirjeenvaihtoa etelän mimmien kanssa. Joskus hän jopa matkusti tapaamaan kirjeenvaihtoheilojaan. Mutta ei etelässä enää ymmärretty kunnon lentojätkien päälle. Ransa palasi parin päivän kuluttua takaisin Kuusamoon etelän ämmien käsittelystä järkyttyneenä.<br />- Ne on ihan pilalle hemmoteltua sakkia koko paskat.<br />- Lähde Ruotsiin. Saat eläkkeen, äitimuori neuvoi veljeään.<br />- En minä kehtaa. Siellä voi tulla puukosta selkään.<br /><br />Ransan mökillä elettiin edelleenkin esi-isien malliin, jota en uskaltanut raivohullujen kuusamaloisten edessä avoimesti alkaa arvostelemaan. Joka välissä lähdettiin vetämään nuottaa. Minut pantiin porkkamieheksi, koska se homma oli varattu heikoimmalle ja nuotanvedosta mitään ymmärtämättömälle tyypille.<br />- Porki perkele. Porki. Etkä sinä saatana osaa edes porkkia? Muikut karkaavat, kuului korvissani jatkuva huuto kun nuotanperää vedettiin veneeseen. Kitkanviisaita tuli yleensä vähän. Varsinkin silloin kun sahtipäissään oli unohdettu sitoa nuotanperä kiinni ennen vetoon lähtöä.<br /><br />Äitini veljellä Ransa-Aatella oli omaperäinen tapa hoitaa talouttaan. Hän ei sietänyt minkäänlaista arvostelua villin ja vapaan elämäntapansa suhteen. Kun kunnan miehet tulivat valittamaan milloin mistäkin rikkeestä, ajoi Ransa-Aate heidät kirveen kanssa matkoihinsa.<br />- Vittua täällä kierrätte? Antakaa mökkiläisen elellä rauhassa.<br /><br />Salakalastus jatkui entiseen malliin. Kitkan kalapoliisi ei tehnyt mitään asian eteen, koska tajusi sen olevan ajan haaskausta, äitini velipoika olisi kalastanut salaa kumminkin ja polttanut sakkolaput saunanpesässä. Kuusamolaiset olivat vuosisatojen aikana oppineet elämään omaan tahtiinsa, eivätkä ottaneet lainsäädännön uusia kotkotuksia kuuleviin korviinsa.<br /><br />Ransan taloudenpitoa kummasteltiin kuitenkin naapuritaloissa, jotka kateellisina kyttäsivät tilaisuutta ilmiantaa hänet kunnan miehille. Monen mielestä kaveri olisi pitänyt heittää hoitoon pysyvästi. Mutta Ransaa eivät kateellisten naapurien puheet häirinneet. Hän sai aina suurimmat nuottasaaliit.<br /><br />Vaikka Ransaa pelättiin pahapäisen luonteensa vuoksi ja pidettiin jotenkin vähäjärkisenä, oli hänen hommissaan mielestäni jopa älliä. Hän alkoi satsata viihde-elektroniikkaan heti kun sitä alkoi Suomen markkinoille ilmaantua. Sähköistä ei ollut sillä perällä vielä tietoakaan, mutta akuilla homma hoitui. Kyläkauppias oli heti juonessa mukana ja myi kaikenlaista elektroniikkaa Ransalle vastakirjalla. Kun ensimmäinen levysoitin särkyi Ransan ajettua sahtipäissään metsään, tilattiin samantien toinen. Ransa ajeli mopollaan pitkin kyliä. Sahtipänikkä oli edessä ja levysoitin tarakalla. Taloon tultuaan hän viritti vehkeensä. Metsäkukat ja muu vanha tanssimusiikki alkoi raikua pirteissä. Väli tuli hyvälle tuulelle ja pisti hyppyjenkaksi.<br /><br />Kauppias puhui myös Ransan ympäri ostamaan itselleen television. Virta otettiin akusta. Kuvan kanssa tuli ongelmia, sillä antennin jokakesäisistä säätöpuuhista huolimatta töllöstä ei näkynyt kuin ohjelman haamuja. <br />- Talven pakkasilla kuva on yhtä kirkas kuin elokuvateatterissa. Jopa parempi, Ransa vakuutteli hankintansa järkevyyttä epäilleelle äitimuorilleni.<br /><br />Äitimuorini mielestä hänen veljensä taloudenpito oli yhtä tyhjän kanssa. Se ei kuulemma siivonnut koskaan. Minua se ei haitannut, sillä samanlaiselta näytti kaikissa muissakin sen perän mökeissä, vaikka naisväki heitti matot ulos monta kertaa päivässä. En ymmärtänyt mitä järkeä oli puistaa matot monta kertaa päivässä? Isännät kuitenkin sotkivat ne navetasta palatessaan saapikkaidensa pohjissa tuomallaan lehmänpaskalla. Katselin monessa mökissä inhoten lehmänpaskaläjiä, jotka eivät tuntuneet talojen asujaimistoa häiritsevän. <br /><br />Se navettakansa oli ihan hulluna lehmiin ja puhui niille kuin ihmisille. Minun mielestäni lehmät olivat pelottavia. Kun ne lähestyivät lehmihaassa teki mieleni pinkaista karkuun. En tiennyt mitä ne lehmät tulisivat minulle tekemään, mutta jälki tulisi olemaan pahaa. Niitä vastaan ei olisi mitään mahiksia. Niiden uhatessa oli parasta pistää juoksuksi<br /><br />Elämä Kuusamossa oli suoraluonteista. Tönkkösuolatut muikut ja vasta lypsetty lämmin maito olivat maalaisten suurinta herkkua. Ruoaksi tarjottiin joka päivä kalaperunat. Kalat nieltiin toisesta suupielestä kokonaisina. Toisesta valuivat ruodot pöydälle kuin automaattileikkurista. Porukat vetelivät kalapottuja naamaansa sellaiset määrät, että sen jälkeen he ähkivät ja pierivät ruokalevollaan ympäri pirttiä kuin viimeistä päivää.<br /><br />Vaikka lehmät olivat heidän perheenjäseniään, piti välistä panna karja teurastamoon. Lehmät aavistivat hengen lähdön olevan lähellä, eivätkä suostuneet sovinnolla talutettaviksi karja-autoon. Silloin haettiin avuksi enoni Ransa-Aate. Hän tempaisi siltä seisomalta lehmää hännästä kiinni ja lähti retuuttamaan sitä lavalle. Lehmät eivät osanneet mitenkään vastata näin koviin otteisiin. Mansikit ja helunat lähtivät viimeiselle matkalleen talojen naisväen vollottaessa ikäväänsä.<br /><br />Yhtenä kesänä kun saavuimme jälleen lomalle äitini vaatimuksesta, Ransa oli pannut paikat remonttiin. Sahti oli edellisenä talvena maistunut tavallista paremmalta. Kun pakkanen oli alkanut ahdistaa, oli hän joutunut henkiin jäädäkseen sahaamaan saunan lauteet polttopuiksi<br />- Missä sitä nyt kylvetään? saunahullu äitimuorini ihmetteli.<br />- Kylve vaikka uunin pankolla. Mitä se kenellekään kuuluu jos teen saunan lauteista polttopuita? Onko se sinulta pois? Omianipahan olivat!<br /><br />Eniten minua inhotti Ransan mökin ulkohuussi. Sitä ei tyhjennetty koskaan. Lopulta paskat kohosivat huussin reiän yläpuolelle. Ransa ei edes viitsinyt käydä tökkäämässä kasaa kumoon. Oli tuskallista pidätellä paskaa kaksi viikkoa, mutta siihen sontaluukkuun menemiseen verrattuna kuoleminen suolen repeämiseen tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Nämä on paskasakkia, mietin sen perän ihmisten elämäntapaa. Kun ehdotin Ransalle paskamakin tyhjentämistä, hän totesi tyynesti:<br />- Vaan haitaanneeko tuo mittään? Sen kun alat tyhjentämään jos se sinua rassaa.<br />- Se sotaväki oli Ransalle liikaa. Pelkäsi siellä itsensä piloille, päivitteli äitimuori veljensä huushollaamista.<br /><br />Lopulta Ransa hommattiin holhouksen alle. Holhoojaksi alkoi yksi sukulaismies. Kun se meni yhtenä talvena katsomaan holhokkiaan koki hän jymy-yllätyksen. Ilmeisesti telkusta oli hyvän näkyvyyden vallitessa näkynyt länkkäreitä. Ransa oli innostunut saluunatappeluista niin perusteellisesti, että oli sahannut elokuvan päätyttyä ulko-oven säpäleiksi. Jäljellä olivat vain saluunan heiluriovia jäljitelleet levyt.<br /><br />Sisällä asunnossa oli uudentyyppisen oven vuoksi yhtä kylmä kuin kartanollakin. Ransa-Aate oli intiaanien esimerkin innostamana sytyttänyt nuotion keskelle tuvan lattiaa. Heiluriovia löytyi enemmänkin. Tuvasta pirttiin pääsi nätisti saluunanovista. Vaikka sille sukulaismiehelle ei sodan jälkeen mikään enää tullut järkytyksenä, oli hänkin pitkään huulipyöreänä.<br />- Sinä jäädyt tänne tönöösi hengiltä. <br />- Omapahan on asiani.<br />- Minun täytyy ottaa yhteyttä kuntaan…<br />- Vallassaan. Ota vaan, jos se siitä paranee.<br />- Sinut täytyy viedä kunnalliskotiin. En minä ala tämmöistä jumalatonta menoa kastomaan.<br />- Älä sitten katso.<br /><br />Ei katsonutkaan, sillä sosiaaliviranomaiset hakivat poliisin onnistuneen rynnäkön jälkeen Ransa-Aaten talteen. Elämänsä viimeiset 34 vuotta hän vietti rauhallista elämää Kuusamon kirkolla kunnalliskodissa tukevasti lääkittynä lännenelokuvia katsellen. Yhteiskunta oli päättänyt lopettaa Suomesta kylähulluuden, jotta kaupunkilaiset saisivat kesäisin lähteä rauhassa lomareissulle kotiseudulleen pelkäämättä tappoaikeissa olevien pillunhimoisten isäntien ilmestymistä teltan ovelle hetkenä minä hyvänsä.<br /><br />Siihen loppuivat onnekseni sukulaisreissut Kuusamoon. Mökissä ei voinut enää asua, sillä sinne ei edes päässyt sääskiä ja mäkäräisiä pakoon, jotka suurina suhisevina laumoina väijyivät ihmislihaa Kuusamon korvissa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-8402069096078872078?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-31296628731832014192010-02-05T05:59:00.001-08:002010-02-05T06:00:18.097-08:0024<br /><br />KESÄRALLI<br /><br />Suomen televisiosta tuli tuohon aikaan vähän, mutta jo tuolloin etupäässä huonoa ohjelmaa. Koska homma ei pelannut juottivat oululaiset kaupungilla liikkuneiden huhujen mukaan Oulussa vierailleen maailman rikkaimman miehen ministeri Aatos Erkon niin känniin, että selvittyään se huomasi palkanneensa lehteensä televisio-ohjelmia haukkumaan Karjasillalta kotoisin olleen jannun Jukka Kajavan. Oulaiseen tyyliin hän haukkuikin ministeri Aatos Erkon lehdessä televisio-ohjelmat niin lyttyyn, että sai porttikiellon Mainostelevision ennakkoesityksiin. Tästä se vain oululaisena jääränä innostui ja haukkui ohjelmat pataluhaksi niitä edes näkemättä.<br /><br />Televisiosta tuli Spede shown ohella 60-luvun lopulla vain yksi hyvä ohjelma. Se oli Jaakko Jahnukaisen juontama Suomen maantiedettä käsitellyt tietovisa ”Kesäralli.” Siihen kerättiin kohtalaisen normaaleiksi arvioituja perheitä munaamaan itsensä vastailemalla väärin kaikkiin mahdollisimman helppoihin Suomen maantietoa koskeneisiin kysymyksiin. Aikansa ohjelmaa katsottuaan isäukko otti pultit:<br /><br />- Eihän nuo saatanat tiedä mistään mitään!<br />- Meeppä itse yrittämään. Ei se ole niin helppoa, puolusteli äitimuori tyhmiä eteläsuomalaisia. Hänen mielestään kaikki mitä televisiosta tuli oli totta ja ainakin meidän elämää suurempaa, eikä sinne tavallisilla tossunkuluttajilla ollut mitään asiaa.<br />- Varmasti mä enemmän tiedän kuin nuo pystyyn nostetuilta sioilta näyttävät maalaiset, isäukko jatkoi uhoamistaan.<br />- Ja kissan viikset. Sinä et televisiossa pärjäisi hetkeäkään.<br />- Puhu sinä vain kuusamolainen siitä Aprikastasi. Siellä Kuusamon korpikylissä ei aivoille ole keksitty mitään käyttöä. Minä sentään olen käynyt Oulun lyseota, kiivastui isäukko kaljan alkaessa sopivasti kihahtaa päähän.<br />- Siinä meillä varsinainen nero! Sai potkut oppikoulusta, kun oli niin tyhmä, että räjäytti ulkovessan välitunnilla. Mikä ihmeen järki siinäkin hommassa oli?<br />- Nyt akka turpa kiinni! Kohta tulee turpaan. Mulla alkaa suttaan vähemmästäkin. Et lasten kuullen hauku minua, isäukko alkoi hermostua ja olisi varmaan heittänyt äitimuoria kaljapullolla päähän, jos siinä ei olisi vielä ollut huikkaa jäljellä.<br /><br />Isäukko lähti heti Kesärallin päätyttyä Karjasillan sivukirjastoon ja lainasi pinon Suomen maantietoa käsitelleitä oppaita. Hän kirjoitti juontaja Jaakko Jahnukaiselle kirjeen, jossa s kertoi ohjelman olevan muuten hyvä, mutta kilpailijoiden täystyhmiä. Mainostelevision johtokunta nauroi varmankin tuntikausia kosteassa kokouksessaan äijän kirjeelle ja kutsui siltä istumalta meidän sakin munaamaan itsensä koko kansan silmissä Kesäralliin.<br /><br />Kun postiluukusta kolahti Helsingin leimalla varustettu kirje, isäukko tokaisi:<br />- Tuota me ei ainakaan avata. Se on sen umpihullun serkkupojan tekemisiä. Se on taas antanut mun nimen jäätyään naisreissuillaan ratista kiinni.<br /><br />Kun äitimuori uteliaana isäni Eetu-serkun viimeisimmistä töppäyksistä salaa avasi kirjeen, sieltä tipahtivat lentoliput Helsinkiin Kesärallin suoraan studiolähetykseen. Kun hän näytti ne isäukolle, tajusi tämä niiden olevan rahanarvoista tavaraa. Hän kävi vaihtamassa ne käteiseksi Finnairin toimistossa ja oli niillä rahoilla päissään toista viikkoa. Meillä oli VR:n vapaaliput, joten ei me niillä lentolipuilla mitään tehty. - Sitä paitsi junan ikkunasta näkyvät maisemat paremmin. Lentsikasta ei näe mitään, valisti isäukko, vaikka ei ollut elämässään lentänyt kuin kapakasta ulos.<br /><br />Kisan koittaessa päräytimmekin erikoispikajuna Lohenpyrstöllä Helsinkiin. Se oli maailman paras juna tiesi isäukko firman miehenä kertoa. Erityisen mieltynyt hän oli siihen, että junassa oli nappi jolla saattoi tilata tarjoilijan kantamaan kaljaa vaunuosastoon. Matka sujuikin mukavasti meidän seuratessa isäukon riitelyä tarjoilijan kanssa, joka ei ehtinyt kaljan tuomisen jälkeen edes palata ravintolavaunuun, kun nappi jälleen paloi. <br /><br />Junamatkan on maailmankirjallisuudessa kuvannut parhaiten taivalkoskelainen rakennusmestari Kallo Päätalo, jolla oli junassa niin mukavaa, että hänen matka Tampereelta Ouluun kesti yli 200 sivua. Parempaan ei ole kukaan pystynyt, vaikka yrittäjiä on ollut surkeine kässäreineen jonoiksi asti kustantajien ovilla roikkumassa. Meidän matkamme sujui Kalle Päätalon reissuun verrattuna aika sukkelaan, varsinkin kun mitään ei enää tapahtunut isäukon sammuttua Seinäjoen ja Parkanon välisellä rataosuudella niin perusteellisesti, että junan savuttua Helsinkiin sitä oli herättelemässä koko VR:n väki asemapoliisia myöten. <br /><br />Helsingissä menimme asumaan halvimpaan mahdolliseen matkustajakotiin Rautatientorin laidalle. Isäukko laski näinkin huijaavansa hotellimajoitukseen rahat lähettänyttä Mainostelevisiota. Matkustajakodissa oli mukavaa. Siellä asui remusakkia jota oli kertynyt halvan hinnan houkuttamina aina Leningradista saakka. Koska hyvästä majapaikasta innostuneet tatjanat pitivät meteliä, päätti isäukko aikansa kuunneltuaan lähteä sanomaan suorat sanat sille ämmäporukalle. Hän joutui hiljentelemään niitä neuvostonaisia monta tuntia. Kun hän viimein palasi oli hänellä rahat loppu ja tatjanat alkoivat jälleen pitämään meteliä huoneeseensa jatkoille houkuttelemiensa helsinkiläisten äijien kanssa. Mielestäni siellä oli jotakin outoa meneillään, mutta onneksi isäukko vanhana nyrkkeilijänä osaisi käydä tarpeen vaatiessa jälleen hoitelemassa ne ämmät.<br /><br />Kesärallin suora lähetys tuli mainostelevision konttorilta Pasilasta. Meidän sakki otettiin hyvin vastaan. Limua sai juoda ilmaiseksi yhtä paljon kuin luokkaretkellä Toppilan panimossa. Juomissa ei tosin ollut kehumista, sillä Helsingissä ei tunnettu maailman parasta Italia-limukkaa, jota valmisti oululainen Toppilan panimo. Peikkojuomaan oli tyytyminen. Mutta koska se oli ilmaista join niin paljon, että kun oli aika siirtyä studioon minulla oli kauhea kusihätä.<br /><br />- Ei nyt ole aikaa mennä pissalle, sanoi meidän sakin juomasta limukkamäärästä vittuuntunut johtaja Tauno Äijälä töniessään meitä pahamaineisen visailujuontaja Jaakko Jahnukaisen kynsiin. Vastapuolella istui parhaisiinsa sonnustautuneena johtaja Tauno Äijälän mökkinaapurin perhe Kokemäeltä. Vaikka Jaakko Jahnukainen oli tuohon aikaan yksi Suomen suurimmista kuuluisuuksista, ei hän luonnossa näyttänyt hääppöiseltä. Hänellä oli puku päällä, mutta ei se pelastanut sitä. Jalat olivat liian lyhyet. Oulussa sellaisia kutsuttiin persejaloiksi.<br /><br />Ohjelma saatiin käyntiin ja kaikki television omistaneet suomalaiset ryntäsivät katsomaan pitkään odotettua Kesärallia. Ensin isäukkoa jännitti niin pirusti, ettei se olisi edes osannut vastata, mistä päin Suomea meidän sakki on kotoisin. Kokemäkeläiset hankkiutuivat ylivoimaiseen pistejohtoon, sillä isäukon mielestä niille oli kerrottu vastaukset etukäteen. Mutta kun Jaakko Jahnukainen alkoi vinoilla siihen suuntaan, että tässäpä nyt on finaalissa tosi tolloa sakkia Oulun puolesta, alkoi isäukolla nousta uhma. Niinpä hän vastasi seuraaviin kysymyksiin hetkeäkään epäröimättä täysin oikein. Kun se pamautti eetteriin Seinäjoen kuuluisimman kirkon olevan nimeltään Lakeuden Risti, loksahti suut auki Jaakko Jahnukaiselta ja johtaja Tauno Äijälän mökkinaapureilta. Seuraavaksi isäukko tiesi kertoa, että kirjailija Ilmari ”Iki” Kiannon kotitalon nimi oli Ryysyranta, josta olimme Irwin Goodmanin laulun etymologisia vaiheita Hymy-lehdestä selvitellessämme tulleet tietoisiksi. Kokemäkeläisten voittokulku Suomen televisiohistoriassa päättyi täsmälleen tähän. Niiltä meni sisu kaulaan, eivätkä ne enää tienneet Jaakko Jahnukaisen antamista vinkeistä huolimatta edes missä sijaitsee heidän pitäjänsä lähin Suomen kolmanneksi suurin kaupunki Turku. Meidän äijä tiesi, sillä se tykkäsi kovasti Turun sinapista ja oli näin ollen osannut varautua, että lenkkimakkaraan hulluna oleva Suomen kansa ei päästäisi Mainostelevisiota vähällä, jos Suomen suosituinta sinappia ei Kesärallissa edes mainittaisi.<br /><br />Jännitys tihentyi kotikatsomoissa sietämättömäksi. Oli tullut elämän ja kuoleman paikka. Kuka voittaisi himotun pääpalkinnon, hulppean huvilateltan? Viimeinen kysymys pamahti juontaja Jaakko Jahnukaisen sanaisesta arkusta:<br />- Kuka voitti 50 kilometrin hiihdon Ylä-Tatran MM-kisoissa?<br /><br />Se oli lumettomiin talviin surkastuneille kokemäkeläisille kohtalokas niitti. Perhe tiesi menettäneensä mahdollisuutensa näytellä parempaa kuin olivatkaan, eikä kotipuoleenkaan olisi enää palaamista. Ei ollut hurraamista meidänkään sakilla. Isäukko ei voinut sanoa MM-kultaa voittaneen suomalaisen nimeä, sillä se olisi ollut hänen äitimuorin kanssa vuosia jatkuneessa psykologisessa sodankäynnissä sama kuin olisi lyönyt kädet pystyyn. Niinpä äitimuori innostui ja vaikka isäukko oli turpaan lyömisen uhalla vannottanut meitä muita pitämään suumme kiinni, ei hän malttanut olla möläyttämättä:<br /><br />- Se oli kuusamolainen mestarihiihtäjä Susi-Kalle Oikarainen.<br />- Se on täsmälleen oikea vastaus. Kesäralli on huipentunut kaikkien yllätykseksi oululaisen veturimiesperheen voittoon, alkoi Jaakko Jahnukainen hehkuttamaan, koska se kuului käsikirjoitukseen. <br />- Mistä perheen ponteva äiti tiesi vastuksen tähän kisan ratkaisseeseen kysymykseen?<br />- Olen Kuusamon Kitkasta Tumperi nimiseltä pientilalta kotoisin. Kuusamolaiset ovat aina olleet kovia hiihtämään. Siksi ne Kuusamon Erä-Veikot pärjäävät niin hyvin suurkisoissa, äiti alkoi hehkuttaa, vaikka isäukko potki häntä kintuille minkä ehti. Onneksi kaikki kuusamolaiset olivat niin köyhiä, että kenellekään ei ollut vielä varaa kunnalliskotiin teljetyn äitini veljen Ransan lisäksi ostaa televisiosta. Jos kuusamolaiset olisivat nähneet Kusi-Kallen ohella toisenkin sen perän tyypin päässeen kehumaan pitäjäänsä televisioon, olisi siellä tanssattu sahtipänikät kainalossa täältä ikuisuuteen. <br /><br />Myöhemmin kuusamolaiset saivat kostonsa, kun pitäjän sahtiin ja maisemiin hurahtanut radioselostaja Paavo Noponen kehua retosti hiihtokisat alusta loppuun Kuusamoa, vaikka oli saanut asiasta jo monta kertaa viimeisen varoituksen. Lopulta Paavo Noponen siirrettiin olympialaisiin selostamaan käsi- ja vesipalloa, koska Yleisradion johto uskoi sen näin rauhoittavan. Ei mitään tehoa. Samaa kuusamolaisten kehumista hänen selostamisena oli jatkossakin. <br /><br />Voitto oli meidän oululaisten, ja huvilateltta. Mainostelevision väki oli niin järkyttynyt Pohjois-Suomen odottamattomasta menestyksestä, että lähti kapakkaan. Me jouduttiin tuntikausia purkamaan studion nurkkaan pystytettyä huvilatelttaa. Vaikka vahtimestari sammutti valot, ei me sieltä ilman telttaa suostuttu poistumaan. Se oli rahanarvoista tavaraa ja isäukko aikoi ottaa kaiken ilon irti tyhmistä helsinkiläisistä, jotka olivat munanneet koko Etelä-Suomen maineen päästämällä Kesärallin finaaliin oululaisen remusakin, joka pesi koko potin.<br /><br />Kun teltta saatiin yöllä kuskattua matkustajakotiin, ei siihen pieneen huoneeseen mahtuneet enää kaikki nukkumaan. Näin ollen isäukko joutui hyvää hyvyyttään lähtemään hummailemaan loppuyöksi Helsingin humuun. Palatessaan aamulla olivat asematunnelin sällit lyöneet häneltä silmän mustaksi, koska niillä oli ollut monikymmenkertainen ylivoima.<br /><br />- Tästä reissusta jäi paskanmaku suuhun, totesi krapulainen isäukko yrittäessään turhaan löytää erikoispikajuna Lohenpyrstön vaunun katosta jo hyvissä ajoin ennen meidän sakin paluumatkaa irtiruuvatun nappulan, jolla saisi tarjoilijan tuomaan kaljaa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-3129662873183201419?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-22979546160451603792010-02-05T05:58:00.000-08:002010-02-05T05:59:16.907-08:0025<br /><br />KULLIMIES KOSTAA<br /><br />Nokelan pojat olivat kovia panomiehiä. He houkuttelivat Datsunin rämäänsä kiljua juomaan pahannäköisiä alkoholisoituneita naisia. Sitten he ajoivat kaupungin ulkopuolelle kaatopaikalle. Pakkasta oli noina iltoina vähintäänkin 35 astetta. Kun päästiin perille esitettiin paha aavistamattomalle naiselle suora kysymys: joko annat meidän kaikkien panna, tai kävelet 12 kilometriä pakkasessa.<br /><br />Koska vaihtoehtoja ei ollut, naiset lähtivät epäröimättä kävelemään.<br /><br />Matkalla heitä seurasi Datsunin rämässä Nokelan pojat. He joivat kiljua ja kiljuivat hävyttömyyksiä naiselle, joka olisi vaikka tappanut yhdestä kiljuhuikasta.<br /><br />Juuri kun Nokelan pojat olivat luopumassa toivosta sattui heidän kyytiinsä kunnon vosu. Kun pojat esittivät kaatopaikalla kysymyksensä, vosu veti hetkeäkään epäröimättä toppahousujensa etumuksen auki.<br /><br />- Kuka tulee ensimmäisenä? Saa laskea sisään. Mutta minä otan kiljupänikän!<br /><br />Nokelan pojat suostuivat oitis vaihtokauppaan. Kaikki saivat vuorollaan vuosia himoitsemansa viisi pistoa. Datsunin takapenkki lainehti toppahousujen lahkeesta valuneesta runkusta. Jokaisen otettua pari kolme erää vosu kyydittiin sopimuksen mukaisesti Letkunpuistoon, jonne hän katosi onnellisena kiljupänikän omistajana.<br /><br />Muutaman päivän perästä Nokelan pojat huomasivat saaneensa pahan laatuisen tippurin. Sen jälkeen heillä oli niin hirveät tuskat, että he harkitsivat jopa kortsujen ostamista. Mutta kukaan ei kuitenkaan kehdannut mennä kysymään niitä R-kioskilta. Niinpä he joutuivat lopettamaan alkoholisoituneiden ämmien kyyditsemisen ja tyytymään entiseen malliin pelkästään käsihommiin. <br /><br />Seksuaalisia turhaumiaan purkaakseen he ryhtyivät vainoamaan kemiläisiä. Kuka tahansa vähänkin hipin tai teinin näköinen tyyppi vaikutti heidän silmissään kemiläiseltä.<br /><br />- Pojat! Nyt mentiin, he karjuivat hyökätessään Datsunin rämästään kaikessa rauhassa huoltoasemilla tankanneiden kemiläisen näköisten tyyppien kimppuun. <br /><br />Nokelan pojista pornojätkänä myöhemmin kunnostautui Määtän Pate. Hän ajoi taksia öisin ja katseli päivisin kämpällään kaitafilmiprojektorilla laivoista ostamiaan saksalaisia pornoelokuvia. Pääsimme Timpan kanssa kerran koulun jälkeen aikamme manguttuamme Patelle kastomaan naintia, jota sillä oli kehumansa mukaan sata tuntia kaapin päällä. Se veti verhot eteen ja alkoi vitun levähtäessä seinälle tuijottaa huohottaen estotonta panemista. Hän oli ruma rokonarpinen jätkä, jolla oli elopainoa toistasataa kiloa. Lisäksi hän haisi runkulta ja hieltä. Hän kulki risassa farkkuasussa, jota ei oltu koskaan pesty. Pate veti viltin suojakseen ja alkoi nojatuolissa vetää käteen. Mitä enemmän hän koveni alapäästään, sitä enemmän hän pehmeni yläpäästään.<br /><br />- Ottakaa tekin pojat kalut kouraanne. Ei tässä ole mitään häpeämistä. Teillä on kuitenkin kyrvät tunkemassa housun liitingeistä läpi.<br />- Ei me nyt viitsitä.<br />- Menkää vain tarpeen tulleen vessaan, jos ujostuttaa. Ei tätä kiimaa katsele loputtomiin ilman että on pakko heittää pikku visvat…<br /><br />Yksiön seinälle heijastetuissa mustavalkoisissa pornoleffoissa pantiin munaa perseeseen sellaista tahtia, että emme olleet Timpan kanssa uskoa silmiämme. Saksassa oltiin näissä pornohommissa paljon Oulua edellä, jossa korkeintaan pusikko pöhisi kun joku heitti lastin humalaisen bingoemännän sisään. Näissä säälittävässä pikapanossa monet näkivät elämänsä ainoan tarkoituksen.<br /><br />Filmit olivat pitkiä ja niitä riitti, joten välillä oli hädän yltyessä pakko käydä hotelli helpotuksen puolella. Vessan seinät oli tapetoitu maailman suurimpien kyrpien omistajien kuvilla. Tunnistin ainoastaan ukin pornolehdessä näkemäni John Holmesin, jonka herkkumutteri roikkui polviin saakka kuin intialaisilla fakiireilla. Saisikohan se sen solmuun? mietin muistellen mitä yhdessä dokumentissa kerrottiin intialaisten munamaistereiden tekevän. Ne venyttivät kalua panemalla siihen kymmenen kilon kiven painoksi. Mutta koska he ovat hindun palvelijoita, eivät he koskaan pääse kokeilemaan toimiiko vehje käytännössä vuosikausien venyttämisen jälkeen. John Holmesin kullia katsoessani olin varma, että jos tuollaisen kyrvän survaisee ämmän sisään, se menee siitä läpi. Miten se mahtuu sisään ja eikö se revi paikat paskaksi? mietin pyyhkiessäni roiskeita vessan seinistä.<br /><br />Katseltuamme pari tuntia pornoa alkoi homma tuntua vanhan toistolta. Sitä paitsi olin varma ämmien vain näyttelevän orkkuja, sillä ei sellaista kiimaa voinut olla olemassa. Ukoilla oli naisten ulinan keskellä vaikea pitää kalunsa kovana ja jossain episodeissa homma vedeltiin puoliveltolla vehkeellä nuhruiseen finaaliin, jossa runkku leviteltiin naisen poskiin ja hiuksiin. Pate halusi aina filmin loputtua ladata uuden kelan pyörimään. Sen jälkeen hän istui nojatuoliin ja veti viltin suojakseen. En katsellut tarkemmin, mutta aina kun se sai orkut pääsi sillä rytmikäs sarja pieruja. Ilmeisesti hän tyhjensi molemmat suolet samaan aikaan. Tämä takasi tuplanautinnon.<br /><br />- Ootsä Pate koskaan saanut oikeaa pillua, vaan tykkäätkö vain katsella näitä leffoja? Timppa kysyi.<br />- Ai että olenko saanut? Luuletteko etä mä ajan öisin taksia huvikseni. Ravintoloiden sulkemisajan jälkeen otan kännisimmät ämmät kyytiini ja hoitelen ne sairaalakuntoon.<br />- Paskat sä mitään hoitelet? Millä lihaksilla?<br />- Mä ajan ne jonnekin huitsinnevadaan ja sitten niiden on viisainta pahemman käsittelyn välttämiseksi pistää perse paljaaksi.<br />- Entä jos eivät suostu riisuutumaan?<br />- Sitten mä pakotan ne juomaan pullollisen kossua. Sen jälkeen koko sakki on vittu levällään ja mä ruiskaisen ihan miten rujosti mua huvittaa. Mä tykkään kovasta meiningistä. Niin ne huoratkin, vaikka näyttelevät normaaleja. Joskus mä vedän pahaa aavistamattomalle ämmälle käsiraudat ja pistän suukapulan. Siinäpä nytkii kun mä vedän sitä rajusti perseeseen. Yninä on niin kovaa, että joskus tarttee laittaa radiota kovemmalle.<br />- Sulla taitaa olla vähän liian vilkas mielikuvitus. Jos sä naisit humalaisia ämmiä yökaudet, jäisi sulla ajot ajamatta ja taksi-isäntä antaisi sulle monoa perseeseen.<br />- No totta kai ne huorat joutuvat maksamaan mulle elämänsä parhaasta kyydistä. Mulla on maailman paras kulli ja se jyystää niin kovalla, että ne vosut ei enää ikinä saa yhtä hyvää hoitoa.<br />- Pakotatko ne ottamaan suihin?<br />- Totta kai. Jos ne ei suostu imemään sovinnolla mulla menee hommasta maku. Sen jälkeen panen niitä väkisin poskeen ja heitän kuteet kainalossa pakkaseen.<br />- Ihan niin kuin teitte ennen Nokelassa, aloimme innostua.<br />- Kerran mä heitin yhden vitun feministin alasti kävelemään ja vein kuteet matkassani. Toivoin että joku juopposakki olisi joukkoraiskannut sen, mutta ainakaan Kalevasta ei asiasta ollut mainintaa.<br />- Mikä vitun feministi?<br />- No se on semmoinen naisten vapautusliikkeen sissi, joka vaatii että äijän pitää nuolla sen pillua ja etsiä kielellä klitoriksesta G-pistettä. Ei ne lehmät saa kuitenkaan orkkuja, enkä mä ala periaatteesta nuoleen rasvaisia vittuja. Kun se feministi ehdotti, että olisin imenyt sen klitorista totesin sille leikkaavani sen puukolla irti ja tunkevani vitun riekaleet sen suuhun. Saisi sitten imeä vehjettään vaikka loppuelämänsä. Sen jälkeen reikä oli auki alta aikayksikön ja rynkytin sitä niin, että huuto kuului Kiiminkiin saakka. Sitten kun mä sain lastin heitettyä potkaisin sen alasti autosta yöhön ja kaasutin menemään. Huoran vaatteet mulla on kaapissa vieläkin voitonmerkkinä.<br />- Mikä se klitoris oikein on? kysyin vaikka koko juttu alkoi vaikuttaa täydeltä paskalta.<br />- Se on semmoinen heltta akan vitun yläpuolella. Ämmät räpläävät sitä sormillaan siihen malliin, että eivät sen jälkeen ymmärrä mitään kunnon kyrvän päälle. Ne hierovat sitä vibraattoreilla ja asentavat siihen pillupumppumoottorin. Kun ne tekee tätä aikansa on niillä vittu pilalla. Se on muodoton, eikä ne enää saa mitään orkkuja ilman vempeleitään.<br />- No ootko nää vetänyt niitä peräreikään?<br />- Joo. Moni Oulun ämmä ei sen jälkeen ole pariin viikkoon voinut pukamiltaan tuolissa istua. Yhden pikkujoulusta tulossa olleen opettajaämmän mä käsittelin suklaaosastolta perusteellisesti. Vittu kun mä vihasin koulua ja sen se ämmä sai perseessään tuntea. Mulla oli koko ajan kalu kovana siitä vihasta, jota mä tunsin sitä opettajaa ja koululaitosta kohtaan. Meininkiä jatkui tuntitolkuilla ja siltä ämmältä alkoi jo mennä kivusta taju kankaalle.<br />- Miten sä sait sen sisään? Sähän kehuit sulla olevan maailman suurin kulli?<br />- Pitää hallita tekniset yksityiskohdat. Mä rasvaan niiden peräaukon sisältä asti. Sitten mä työnnän sinne sormeni ja alan levitellä paikkoja. Kun peräsuoli alkaa joustaa työnnän väkisin kalun sisään. Ei se muuten menisi. Ja sitten mä rynkytän ämmän itkusta huolimatta homman valmiiksi. Rynkytys panee ne vaikeroimaan ja kiemurtelemaan. Kokeilkaa sitä jos joskus pääsette pukille. Se on parasta mitä mä maailmassa tiedän.<br />- Ei me uskota. Onko sulla kuvia todisteeksi?<br />- En kai mä nyt niin hullu ole, että jättäisin todisteita. Kytät voi tehdä ratsian ja siten mä olisin kiven sisässä.<br />- Jos ämmä ei kaikesta huolimatta anna, mitä sä sitten teet?<br />- Otan sitä kurkusta kiinni ja kun se alkaa tukehtumaisillaan haukkoa henkeä, kusen sen suuhun.<br />- Eikä ne sylje sen pois?<br />- Ei sylje. Mä pakotan ne nielemään kuset painamalla kaksinkäsin leukaluut yhteen. Sen jälkeen reikä on paljaana alta aikayksikön, sillä seuraavaksi uhkaan tunkea paskaani sen suuhun.<br />- Sä oot pervo jätkä. Miksi sä niiden suuhun kuseskelet?<br />- Siitä tulee semmoinen fiilinki, että mä vien ja ne vikisee. Mä oon kullikostaja ja ne on mun reikiä, joiden nahkat panen vyölleni kuivumaan. Mä hallitsen niitä ja tiedän niiden olevan peloissaan. Siitä tulee hyvä fiilis.<br />- Eikö ne ilmoita poliisille?<br />- Ei paskahatut ota humalassa taksin kyytiin lähteneiden ämmien juttuja tosissaan. Kaikki tietävät, että kännissä ämmät on riettaita ja vonkuu seksiä taksirengeiltä. Koppalakki ja univormu pistää ne sekaisin. Poliisit saavat yökaudet kuunnella juoppoputkassa riettaita pornopuheita, joten ei ne usko kenenkään kännisen vosun selityksiin. Tietävät sen saaneen ansionsa mukaan.<br />- Pitäisiköhän alkaa isona taksimieheksi? Timppa mietti.<br />- Ei tällä miljonääriksi tule, mutta pillua piisaa, Pate sanoi ja viltin alla käsi kävi.<br /><br />Kun Paten piti lopulta lähteä yövuoroon, emme olisi millään malttaneet lopettaa sen sperma-Speden älyttömien juttujen kuuntelemista. Jokin niissä tuulesta temmatuissa perversioissa kiinnosti. Kun Pate nousi tuolistaan tarkistin sen kullin koon. Se oli pieni lerppu nysä, enkä uskonut sen edes kiimassa olevan edes murto-osaakaan John Holmesin taikapampusta. Kun Pate veti taksinkuljettajan univormun päälleen en voinut olla ajattelematta, että naisilla oli kauhun paikat noin ruman pystyyn nostetun sian pakottaessa suuseksiin ja alkamaan sen patjaksi reikä paljaana.<br /><br />Kotona aloin illalla rämpyttää ukilta perimääni seisenkielistä ryssäläistä kitaraa. Sanat syntyivät kolmen soinnun tahdittamina itsestään. Panin biisin nimeksi ”Kullimies kostaa”. Olin varma siitä tulevan hitin, joka roikkuisi pitkään Suomen singlelistan kärjessä. Lähetin biisin rääpäleen c-kasetilla Finnlevyyn. Olin varma levytyssopimuksen tulevan paluupostissa. Levy-yhtiö ei kuitenkaan koskaan vastannut. <br /><br />kullimies kostaa<br /><br />mulla on maailman suurin kulli<br />sen tietää tytsät joita knullin<br />ne mankuu lisää<br />en ala näytteleen isää<br />vedän remelillä perseeseen<br />heitän vaatteet kainalossa pakkaseen<br />sitten kaupunkiin kaasutan<br />tytsä pakkasessa taivaltaa aimo matkan<br />silti se mankuu mun herkkumutteria<br />kun asennan siihen keksimääni sähkökutteria<br />se hinkkaa, se tajunnan räjäyttää<br />tytsää ei voi enää käyttää<br />kuskaan sen hullujenhuoneelle<br />näin käy vosuhuorille<br />mä jatkan matkaa<br />uuden pimun kyytiin nappaan<br />ekana kuunnellaan abbaa<br />sitten kullimies jälleen kostaa<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-2297954616045160379?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-59250330305120492932010-02-05T05:57:00.000-08:002010-02-05T05:58:12.719-08:0026<br /><br />PUMMILLA ELÄVÄ SUURPERHE<br /><br /> Kun Suomi oli vielä voimissaan ei mitään peruskouluhömppää tunnettu. Sävelet olivat selvät; <br />köyhät ja pöpit pantiin Oulussakin kansalaiskouluun, jotta he taatusti pysyisivät<br />köyhinä ja pöpeinä loppuelämänsä, eivätkä muutenkaan hukkaisi vähäisiä lahjojaan<br />mihinkään henkiseen hommaan, jolla he eivät tekisi elämässään mitään. Sellainen takaportti jätettiin <br />kuitenkin vähävaraisille, että oppikoulussa oli muutama vapaaoppilaspaikka tarjolla. Oulun kaupunginjohto laski sen varaan, että ei sieltä kuitenkaan yksikään heikkopäinen risukinttu pääsykokeista<br />selviäisi. Eikä yleensä selvinnytkään.<br /><br />Mutta tähän saumaan iski jostakin itäisestä Suomesta Ouluun pummilla<br />elämään saapunut Hukkasen suurperhe. Heillä oli saatanasti lapsia, koska köyhät ja<br />vähäjärkiset ovat aina olleet kovia sikiämään. Hukkasen perheestä kaksi pentua oli<br />sen verran tolkuissaan, että onnistuivat jotenkin pääsemään oppikoulun<br />pääsykokeista läpi. Kaikki olivat varmoja, että he olivat luntanneet raskaasti.<br /><br />Hukkasen Pasi ja Pirjo ilmestyivät Karjasillan yhteiskoulun ensimmäiselle<br />luokalle. Rehtori Simo "Simppa" Kanniainen oli tasan varma, että ei ne kuitenkaan<br />kauan kunnon oparissa pärjäisi. Lisäksi hän vannoi opettajanhuoneessa pitävänsä<br />tarpeen tullen huolen etteivät ainakaan pärjäisi. Simppa oli vittumainen mies,<br />mutta tässä asiassa hän oli oikeassa.<br /><br />Ihan täystolloja ne Hukkasen suurperheen ensimmäiset ja viimeiset oppikoululaiset<br />olivat, mutta sitä ei enää saa sanoa ääneen. Luokassa he olivat niin innokkaita<br />oppimaan, että heti ensimmäisellä välitunnilla tuli molemmille vouhottajille<br />turpaan. Mutta ei ne paskahousut oppineet, että edes oppikoulussa ei kannata Oulussa näytellä<br />parempaa kuin on. Näin ollen erityisesti Pasi Hukkanen sai päivittäin turpaansa,<br />siitä me jannut pidimme tarkasti huolen treenaamalla iskusarjoja hänen vartaloonsa.<br /><br />Onneksi sillä Pasi Hukkasella alkoi luontainen tyhmyys tulla esiin. Biologian<br />opettaja Arja Sormunen - juoppo ämmä - kysyi kertauksessa:<br />- Mikä on Pohjois-Amerikan suurin joki?<br />Kenelläkään ei ollut tietenkään haisuakaan asiasta, mutta tämä yksi kouho alkoi viitata innokkaasti.<br />- Pasihan tuntuu tietävän, kehui krapulainen Arja Sormunen. - Sanoppa Pasi<br />meille kaikille mikä on Pohjois-Amerikan suurin joki?<br />- Amazon!<br />- No niin, huomenna pidetään piikit, totesi viinattomaan elämäänsä kyllästynyt<br />Arja ”Sorbus” Sormunen pettyneenä.<br /><br />Välitunnilla Pasi pikku-Hukkanen hakattiin pahasti, eikä hän enää sen jälkeen näytellyt parempaa kuin oli. Sen sijaan hän keskittyi lainaamaan koulun kirjastosta seikkailukirjoja. Tämä oli epäilyttävää, sillä kukaan täysjärkinen Karjasillan koululainen ei periaatteesta koulun kirjastossa käynyt. Siellä oli tarjolla vain nuorison moraalia kohottavia ylevähenkisiä kirjoja, joiden juonet olivat paikalliseen sekopäisyyteen kasvaneille latteita. <br /><br />Hukkasen Pasin lukuhommista tehtiin toverioikeudessa selvää jälkeä. Edes<br />kovimmatkaan Nokelan pojat eivät voineet uskoa edes vapaaoppilaan olevan niin<br />tyhmä, että luki sellaisia idioottimaisen nimen omaavia seikkailukirjoja kuin<br />"Mustan kilpa-auton salaisuus" ja "Hyvästi soliseva". Eikä pitkään lukenutkaan. Kun sillä ei taaskaan ollut antaa Timpalle suojelurahaa, repi hän kirjat päreiksi. Kostoksi hän vielä paskansi pikku-Hukan reppuun. Siihen loppuivat sen tontun lukutouhut.<br /><br />Hänen siskonsa Pirjo pimu-Hukkanen muistutti silmälaseissaan ja pyöreissä muodoissaan tuolloin telkussa pyörineen maailman kaikkien aikojen parhaan televisiosarjan "Mennään bussilla" heikkolahjaista Olivea. Oliven äijä Arthur oli kunnon mies, joka vihasi rumaa ämmäänsä. Timppa, joka väitti naineensa mm. Teija<br />Sopasen kanssa, oli varma hänen käyvän huorissa. <br /><br />Pirjo Palo ristittiin yhteisellä päätöksellä Oliveksi. Olivella oli ikäisekseen<br />isot hinkit, joita Timppa kävi aina tilaisuuden tullessa puristelemassa<br />kunnes mustasukkainen rehtori Simo "Simppa" Kanniainen antoi hänelle kuukauden<br />pakkoloman ja käytöksen alennuksen.<br /><br />- Se haluaa pitää kaikki huorat itsellään, totesi vitut mistään pakkolomista<br />välittänyt Timppa ja lähti imppaamaan kedolle.<br /><br />Olivella oli tosiaankin hyvät muodot. Ne johtuvat siitä, että ihminen on ollut<br />ns. ruoka-aikaan kotona. Hukkasen suurperhe oli tietenkin osannut hoitaa asiat siihen<br />malliin, että Olivella ja sen veljellä olivat ilmaiset ruokaliput. Kunnon tyypit<br />eivät syöneet koulun sianruokaa vapaaehtoisesti, vaikka joutuivat maksamaan<br />safkaflapat, jottei koko Karjasillan yhteiskoulun kannatusyhdistys olisi mennyt<br />konkkaan.<br /><br />Kun kello soi ruokatunnin merkiksi ampaisi Olive juoksuun kuin pistetty sika. Hän rynni<br />massallaan aina ensimmäisenä ruokakaukalolle perässään loput vapaaoppilaat.<br />Muilla oli ruokatunnilla tärkeämpääkin tekemistä, kuten sarjikset ja kumiliima.<br />Jotenkin se vain alkoi vituttamaan kun sille Olivelle ruoka maistui ja sen<br />ryntäät kasvoivat kasvamistaan, eikä niitä ollut enää lupa edes käydä puristelemassa. Timppaa <br />rassasi vielä, että rehtori Simo "Simppa" Kanniainen sai yksinoikeudella nauttia Olive Hukkasen tisseistä<br />ja pillusta. Hän päätti tehdä asialle jotakin.<br /><br />Kun hänet oli heitetty käytävään ruokailua edeltävältä tunnilta, hän asettui<br />vaanimaan käytävän varrelle. Kello soi. Olive ryntäsi muut resupekat perässään<br />kohti kaukaloa. Kärpistä aikoja sitten liian kovien taklausten vuoksi potkut<br />saanut Timppa teki elämänsä viimeisen mahtitaklauksen ennen kuin hänet<br />erotettiin Karjasillan yhteiskoulusta. Oliven rynnittyä kohdalle Timppa torppasi<br />hänet pitkin seinää. Sinne levisivät Hukkasen suurperheen toiveet jälkeläisensä<br />paremmasta tulevaisuudesta. Oliven pää nimittäin osui naulakkoon ja aivot<br />levisivät pitkin käytävää. En ole varma olivatko ne koko aivot, mutta<br />pikkuaivot ainakin.<br /><br />Olive joutui teholle. Timppa vietiin poliisiasemalle, jossa hän otti<br />ensimmäisen kerran turpiinsa Oulun poliisilta, jolla oli tapansa hoidella vaikeat jutut ilman mitään käräjäpelleilyä. Turpiin vaan ja onnea, kuten oululainen sananlasku kuuluu.<br /><br />Pasi veli siirrettiin tapauksen jälkeen Norssiin, koska Palon suurperhe aikoi haastaa Karjasillan<br />koulun kannatusyhdistyksen oikeuteen pentujensa rääkkäämisen sallimisesta. Simo<br />"Simppa" Kanniainen totesi, että sillä porukalla ei ole tähän kouluun enää mitään<br />asiaa. Koululautakunta jolla ei tuolloinkaan ollut mitään virkaa hoiti Pasin<br />Norssiin, vaikka siellä hänen älyllään ei pärjätty päivääkään. Onneksi Palon<br />suurperhe oli niin tyhmä, että otti tarjouksen ilmaispaikasta kaupungin<br />parhaassa koulussa ylpeänä vastaan. Näin päästiin eroon tästä mahdottomasta<br />tapauksesta, joka oli läskin sisarensa kanssa meinannut pistää systeemit sekaisin.<br /><br />Mutta rehtori Simo "Simppa" Kanniainen oli irstas vanha mies, kuten Timppa oli jo alun <br />alkujaan tiennyt. Hän kuulemma tykkäsi nuolla naisten pyllyjä ja muutenkin katseli sarvisankaisten silmälasiensa takaa gorillapuvussaan tyttöjä panohommat mielessään. Hän otti Oliven takaisin meidän luokalle, koska tykkäsi hommailla sen kanssa kaikenmaailman seksihommia, joiden tekniikat oli opetellut Haaparannasta ostamistaan ruotsalaisista pornolehdistä. Olive oli kaksi kuukautta läänillä. Hän oli<br />saanut niin pahan täräyksen päähänsä, että oli tullut entistäkin<br />vammaisemmaksi. Mutta tissit olivat edelleenkin mahtiryntäät. Jätkät runkkasi<br />vessassa hänen tissin kuvat päässään siihen malliin, että vessan ovi täytyi<br />lukita. Sinne pääsi vain luokanvalvojan luvalla, eikä sitä tietenkään Arja<br />"Sorbus" Sormuselta irronnut, koska sitä vitutti elämä yleensä ja erityisesti<br />elämä ilman viinaa.<br /><br />Kalut kipeinä kundit joutuivat lopulta tekemään sen mikä on tällaisissa<br />tapauksissa väistämätöntä. Olive Hukkanen houkuteltiin kedolle. Katsoin touhua ihmeissäni, sillä se alkoi mielestäni ylittää hyvän maun rajat. Hänet riisuttiin alasti. Sitten tuli tappelu siitä kuka saa naida ensimmäisenä. Muiden tapellessa hoiti homman siististi kolmella pistolla luokan pienin kundi Jari "Simppi” <br />Simberg, josta tuli myöhemmin Keskustapuolueen Oulun piirin toiminnanjohtaja. Onneksi muut pääsivät lopulta jälkiliukkaille, joten pahimmat paineet saatiin puretuksi. Vaikka kaluni oli kovuudesta kipeä, en astunut jonon jatkoksi, vaikka mieli teki.<br /><br />Olivelle annettiin palkaksi palveluksistaan Tupla-patukoita ja keltaista jaffaa mahdollisen alapääkivun rauhoittamiseksi sillä ehdolla, ettei hän kertoisi asiasta kenellekään ja tulisi jälleen seuraavana päivänä hoitelemaan koko sakin välitunnilla. Olive tykkäsi imeä suklaata ja taisi se näin jälkeen päin ajatellen <br />tykätä jostakin muustakin, sillä tuskin se muuten olisi sallinut itsensä talutettavan sovinnolla jatkossa päivittäni kedolle.<br /><br />Elämä alkoi meidän luokan sällien kohdalla olla mallillaan. Olive antoi suosiolla ja alkoi oppia käskettäessä työntelemään vastaankin. Sen tissien imeminen oli jätkistä niin kivaa, että niin kivaa ei ole maailmassa koskaan sen jälkeen enää ollut. Olivea nussiessaan jätkät käskivät sen sanoa terveisiä<br />rakastajalleen rehtori Simo "Simppa" Kanniaiselle:<br /><br />- Sun huora on nyt meidän huora, runkkari. Jos hiiskut asiasta paljastamme<br />sut kannatusyhdistyksen ämmille. Ne antaa sulle kenkää, sillä et ole viime<br />aikona Oliven hinkkaamisen ohella enää jaksanut hoidella niiden kuivapillujen<br />seksuaalisia tarpeita. Tämän koulun kannatusyhdistyksen ämmät eivät kauan katsele reksiä, <br />jonka mulkulla ei tee mitään.<br /><br />Kaikki oli liian hyvin jotta se olisi voinut kestää. Eikä se kestänytkään. Olive<br />Hukkanen pamahti paksuksi. Kaikki luokan jätkät olivat varmoja lapsen isän olevan<br />rehtori Simo "Simppa" Kanniainen. Niinpä Simppa päätettiin hoidella vittuun siitä<br />koulusta. Tulevan Pohjolan Työ -lehden päätoimittajan Jukka Mällisen johdolla laadittiin<br />kirjelmä, joka osoitettiin Karjasillan yhteiskoulun kannatusyhdistykselle:<br /><br />"Me alekirjoittaneet vaatimme rehtori Manninen Simon erottamista. Meillä on<br />valokuva, jossa hän raiskaa Pirjo Palo-nimisen luokkatoverimme raskaaksi. Jos sitä<br />huorintekijää ei eroteta me huolestuneet kaupunkilaiset lähetämme sen kuvan<br />Mustanaamio-lehteen. Kun se julkaistaan, teillä on selityksen paikka.<br /><br />nimimerkki Suuri joukko huolestuneita lasten vanhempia"<br /><br />Se oli niin kovaa tekstiä, että Simo "Simppa" Kanniainen sai potkut ja hänelle<br />järjestettiin suojatyöpaikka mahdollisimman kaukana Oulusta opetusministeriön ylitarkastajana.<br />Olivekin häipyi. Sille tehtiin huhujen mukaan abortti, sillä sikiö oli vesipäinen mutantti. Joku väitti hänen siirtyneen ammattikouluun keittäjälinjalle. Huhu piti todennäköisesti paikkansa, sillä<br />oli se niin perso ruoalle, että ajatteli saavansa siellä keittohommien ohella ilmaista sapuskaa joka välissä. <br />Sen ämmän kouluttaminen tuli kalliiksi oululaisille veronmaksajille.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-5925033030512049293?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-44888526359379204342010-02-05T05:56:00.000-08:002010-02-05T05:57:11.228-08:0027<br /><br />YÖKKÖJEN ELÄMÄSTÄ<br /><br />Pikkusällinä vannoin pitäväni näppini Oulun vosuista erillään. Kun alakerran Hanna näytti pommarissa vehkeensä, päätin etten ala koko sakin kanssa millekään elämäni aikana. Päätin tyytyä tumppuhommiin. Kun kuvittelin päähäni oikein irstaan rasvapillun, sain sellaiset orkut, etten tuntenut oikeilla naisilla olevan mitään virkaa maailmassa. <br /><br />Jo aikaisemmin olin kuunnellut yökaudet isäukon ja äitimuorin riitelyä eräästä kotiapulaisesta, jolle äitimuori oli antanut hatkat. <br /><br />- Sinä menit vähän liian usein muka mielenosoituksellisesti sen tytön viereen nukkumaan. Älä äijä selitä. Kuulin tasan tarkasti mitä siellä tapahtui.<br />- Ei siellä mitään tapahtunut. Oli se niin tomera tyttö, että siitä olisi kannattanut pitää kiinni.<br />- Sitähän sä nimen omaan jatkuvalla syötöllä teit. Pitää kiinni? Tisseistä ainakin pidit kiinni.<br />- Mutta siihen aikaan oli niin vaikea saada hyvää kotiapulaista…<br /><br />Tajusin, että vanhemmillani ei synkannut sängyssä. Äitimuori räpätti siihen malliin, etten vastaavaan ilmiöön myöhemmässä elämässäni törmänneenä ihmettele yhtään, miksi isäukko halusi pitää kiinni hyvästä kotiapulaisesta. Kännipäissään äijä kertoi silmät pyöreinä juttuja satamahuorista, jotka liftasivat tavarajunan kyytiin matkalla hoitelemaan merimiehiä Toppilan satamaan. Se kertoi niistä niin usein, että epäilen niiden satamahuorien maksaneen hyvin kunnon kyydistä.<br /><br />Naiset vaikuttivat kerta kaikkiaan uhkaavalta porukalta. Nokelassa liikkui kaksi mustiin vaatteisiin pukeutunutta tyttöä jopoillaan. Heidän tiedettiin olevan huumeämmiä. Sen paljasti vaatetuksen lohella heidän kalpeat kasvonsa ja lasittuneet silmänsä. Lisäksi heidän tiedettiin olevan saatananpalvojia, jotka käyvät öisin resuamassa hautausmaalla. Katsoessani tyttöjen ajelevan jopoillaan tajusin, että maailmassa on asioita, joita kannattaa varoa tai saa maksaa kovan hinnan.<br /><br />Tyttöjä kutsuttiin yököiksi ja he asuivat selvaakeissa. Yököt olivat aina liikkeellä kahdestaan. Enimmäkseen he ajoivat ympäriinsä huumetokkurassa jotakin etsien tai muuten vain paikkoja katsellen. Joskus he pysähtyivät Osulan eteen vetämään röökiä. Katsoimme Timpan kanssa talomme nurkan takaa vuorotellen niiden lehmien yönmustaa olemusta.<br />- Vitun toistenne hiplaajat; onko teillä tamppoonit mukana? huusi Timppa kyllästyttyään yökköjen uhkaan.<br /><br />Yököt katsoivat vihamielisinä huudon suuntaan. Heistä näki, että pelko oli heille tuntematon käsite. Katsoessani heidän istuvan kaupan portailla tuli heistä mieleeni Suosikissa näkemäni satanisti Ozzy Osbourne, joka Musta Sapatti yhtyeineen soitti mustat meikit naamassa paranoidisia eläviä kuolleita viliseviä biisejään. Yököille emme mahtaneet mitään. Huhujen mukaan he ajoivat aina illan päätteeksi kaupungin halki Toppilan satamaan, josta he Timpan tietojen mukaan olivat saaneet neekerisankkerin. Se oli hoitamattomana levinnyt heidän aivoihinsa. Se selitti yökköjen huumetokkuraisen olemuksensa. <br /><br />Sitten yököt tekivät virheen. Toinen oli lähtenyt ajelemaan omin päin. Nähdessämme hänen tulevan Karjasillantietä pitkin kävimme asemiin. Kun hän tuli sihdille alkoi armoton kivitys jollainen jollainen Timpan mukaan Raamatun vanhassa testamentissa huorintekijänaisille käskettiin antamaan rangaistukseksi. Kivien viuhuessa päänsä ympärillä yökkö pysähtyi ja silloin tiesimme yökköjen terrorin Nokelan köyhässä kaupunginosassa tulleen päätepysäkille. Aloimme hoilaamaan avuttomalle yökölle täyttä kurkkua:<br /><br />”Punertaa housut Marjatan<br />kuin niissä verta ois<br />loppuu yökköilyt Marjatan<br />kun huoltopoliisi vie hänet pois<br />vaikka Marjatta putkassa kaikille antaa<br />naituansa paskalakit hänet linnaan kantaa”<br /><br />Nasevat sanat, jotka Timppa oli keksinyt miettiessään meitä yhä pahemmin rassaamaan alkanutta naisten muodostamaa uhkaa. Yökkönen kuunteli aikansa ja hyppäsi sitten joponsa selkään polkien vittuun pilaamasta maisemia.<br /><br />- Siitä sai.<br />- Miksi ne Marjatan housut punersivat?<br />- Kysy sitä äidiltäsi, Timppa kuittasi haluamatta mennä yksityiskohtiin.<br /><br />Seuraavana iltana yököt ajoivat jälleen tyttöparilla, emmekä uskaltaneet jatka kivitystä. Myöhemmin toinen yököistä luki itsensä naistutkimuksen professoriksi Oulun yliopistoon. Toinen päätyi huhujen mukaan Helsinkiin Naisasialiitto Unionin hommiin ja sai Sveitsissä remulomaa viettäneiltä ay-pampuilta kikkelikortin. <br /><br />Aika teki tehtävänsä. Naisia inhonneet jätkät alkoivat heräillä kalu kovana miettien jostakin käsittämättömästä syystä saman luokan tyttöjen pilluja. Samoihin hourupäisiin himoihin hurahdin itsekin kaikesta aiemmista vannomisistani huolimatta. Sitten se olikin menoa niin pitkään kuin kalu kesti. Kunnon liha on kunnon lihaa, vaikka ei sitä tuolloin ollut Nokelassa nuorille sälleille tarjolla. Jos joku pääsikin hommiin, oli jo lapsuudessaan huonoille poluille hurahtaneella pimulla kuitenkin liian ahtaat paikat. Tai sitten Nokelan jätkillä oli liian isot vehkeet.<br /><br />- Ei sinne mahtunut sisään, vaikka kuinka yritti, kertoi yksi Hintan Kari, joka oli jo ennen murrosikää kovasti touhussa mukana. Yritystä ei jannulta puutunut, mutta yritykseksi ne sen panohommat yleensä jäivät. Muut eivät edes vielä ymmärtäneet yrittää. Hän sai ainoastaan potkuriämmältä, joka tullessaan uimahallin saunasta houkutteli nuoria sällejä mukaansa lupaamalla kunnon naintia ilmaiseksi. Potkuriämmä toppapuvussaan oli inhottavinta mitä tiesimme, mutta käytännössä ainoa mahis päästä toteuttamaan fantasioitaan käytännössä. Vaikka hänestä puhuttiin halveksuen, aika moni lähti hänen matkaansa paremman puutteessa.<br /><br />Ensimmäisen kerran pääsin hiplaamaan kunnolla tissejä Oulun demareiden järjestämässä Kuusrockissa kesällä 1975. Procol Harumin setti pohjoisessa kesäyössä pani tunteet pintaan yhdeltä Kaloniuksen Kaijalta. Hän antoi minun puristella päärynänmuotoisia tissejään ”Merisairaiden kasvojen” alkuperäisversion soidessa valkeassa kesäyössä. Kun se myöhemmin ehdotti styylaamista, en ollut tuntevinaankaan häntä. Jätkät olisivat kuitenkin panneet halvalla, jos olisin alkanut seurustelemaan sen Kaijan kanssa. Mistä me muka olisimme puhelleet keskenämme? Sen päärynän muotoisista tisseistä? Hän lähetteli minulle koulussa rakkautta tihkuneita kirjelappusia. Niissä hän kertoi ”odottavansa minua ikuisesti, vaikka ei saisi koskaan vastarakkautta”. Lähetin hänelle vastalapun: ”Odota vaan, mutta älä pitkästy”. Sain koko ajan pelätä, että jätkät saavat tietää asiasta. Kaija tapitti minua lehmän silmät ammollaan rakkaudesta, kun ajoin häntä Nokelantietä fillarilla vastaan. Yrittäessään pysäyttää minut juttelemaan lisäsin kierroksia ja poljin sivuilleni vilkuilematta ohi. Lopulta minun ei auttanut kuin lähettää hänelle lappu: ”Jos et jätä mua rauhaan tapan sut.”<br /><br />Rinnakkaisluokalla oli yksi Anu joka oli pieni ja luustoltaan hauras kuin <br />perhonen. Hän asui Höyhtyällä äitinsä kanssa, joka oli kotoisin jostakin päin <br />Baltiaa. Verrattuna Oulun paksuperseisiin ämmiin hän oli ilmiselvästi eksynyt <br />väärään ympäristöön. Perhostyttö sai jostakin itselleni käsittämättömästä <br />syystä vainun minusta. Syytä en saanut koskaan tietää, mutta epäilin sen <br />johtuvan Oulu-lehdessä julkaistusta fudiskuvastani ja meidän sakin <br />kyseenalaisesta tv-tähteydestä Kesäralli tietovisassa. <br /><br />Yhtenä iltana äitimuori huomasi perhostytön seisovan pimeässä syysillassa <br />ikkunamme alla. <br /><br />- Mikä helevetin hippiäinen tuolla tollottaa? <br /> <br />Mentyäni katsomaan, tunnistin hänet rinnakkaisluokan Anuksi, joka oli <br />yrittänyt turhaan silmäpelailla kanssani. En tiennyt mitä olisin tehnyt sille <br />perhostytölle, sillä hän oli nätti, vaikka olikin yläkopastaan ulalla. Ei se <br />muuten olisi tullut odottamaan minua ulos. Kun sama toistui muutamana iltana <br />en voinut ymmärtää mitä perhostytön päässä oikein oli meneillään? Nyyrikit, <br />Hertat ja lääkärisarjat oli ilmeisesti tullut luettua liian tarkkaan. Ainakaan <br />en ollut se kundi joksi hän minut kuvitteli, sillä halusin olla vain rauhassa, <br />enkä edes omistanut kuin kasan vanhoja sarjakuvalehtiä. <br /><br />Katsoessani sen ihmisrääpäleen tulevan uskollisena kuin koira illasta iltaan <br />ikkunamme alle odottamaan minua, tuli minulla melkein tippa linssiin. Juuri <br />kun pitkän pohdinnan jälkeen päätin mennä puhumaan hänelle järkeä, että ei <br />tästä mitään vuosisadan rakkaustarinaa kuitenkaan syntyisi, Timppa sai minut <br />pysähtymään. <br /><br />- Turha mennä. Ei se kuitenkaan ymmärrä vielä mitään nussimisesta. Sun <br />kannattaa valita vähimmän riesan tie ja käskeä sen painua suorinta tietä <br />hevonvittuun. Säästyt paljolta paskalta, johon se kuitenkin vetää sut jonkin <br />vitun rakkauden nimissä mukaan. Sano mun sanoneen. Rakkaus on täyttä <br />humpuukia! <br /><br />Perhostyttö tuli kuitenkin ilta illan jälkeen ikkunamme alle odottamaan minua. <br />Katsoin häntä pitkätupsuisessa pipossaan ja duffelitakissaan säleverhon <br />raosta. Timpan järkipuheesta huolimatta tuntui kuin olisin ollut velvollinen <br />tekemään jotakin. Jopa vastaamaan perhostytön rakkauteen vastarakkaudella, tai <br />miksi sitä tyttöjen ja poikien juttua kutsutaankaan silloin, kun ei painuta <br />kiljupäisssään suorinta tietä housut kintuissa pöheikköön? <br /><br />Koska epäröintini meni liian pitkälle ja tekemämme jengivala alkoi olla <br />uhattuna, otti Timppa lopulta tapansa mukaan ohjat käsiinsä. Kun Anu tuli <br />jälleen yhtenä iltana silmät onnen odotuksesta sirrillään kyttäämään merkkiä <br />meikäläiseltä ikkunamme alle, Timppa venasi perunakellarissa ja ryhtyi <br />tulittamaan potuilla perhostyttöä niin pitkään, että hän tajusi lopulta ottaa <br />jalat alleen ja lähti itkien juoksemaan kotiinsa Höyhtyälle. Seuraavana iltana <br />hän ei enää tullut, eikä sitä seuraavana, eikä enää ikinä, vaikka odotin häntä <br />vuositolkulla, enkä ole vieläkään täysin päässyt tästä kalvavasta odotuksen <br />tunteesta eroon. Näistä asioista meillä Oulun äijillä ei ole kuitenkaan ollut <br />tapana puhua, joten oma vikani jos pitkästyn omaa perhostyttöäni maailman <br />tappiin saakka odottaessani.<br /><br /><br />Kun yksi luokalle jäänyt vosu sai minut lopulta koulun diskoillassa houkutelluksi kedolle sekstaamaan levisi homma heti alkutekijöihinsä. Olin innokkaasti alkamassa jöpöttämään hänen jalkoväliään, mutta lasti lensi jo ennen kuin pääsin sisään.<br /><br />- Aika nopea jätkä, se vosu kuittasi. – Ihan kivaa oli, mutta toki tätä rakastelua olisi hieman pitempäänkin voinut jatkua, se sanoi pyyhkien vaatteistaan limaa. Sen jälkeen se ei enää ollut niissä asioissa minusta pätkääkään kiinnostunut.<br /><br />Toisella kerralla kun pääsin väärennetyillä papereilla ravintolaan, kävi sama juttu. Joku vosu poimi minut tekemään hänelle tarkasti naistenlehdistä päähänsä saamiaan seksipalveluksia. Kun päästiin sen yksiön sohvalle, ei minulla noussut tappi pystyyn, vaikka se kuinka väänsi sitä. Ämmä hinkkasi itseään hieromasauvalla ja näytti miten häntä tulee kieltä lipoen nuolla alapäästä, jos aikoo sen kanssa pysytellä kimpassa. Aikansa itseään kiihotettuaan se vaati minua nuoleman pilluaan, mutta se haisi niin pahalle, että vedin kuteet niskan ja lähdin kotiin.<br /><br />Vaikka seksielämääni varjosti jo alusta saakka epäilys mieskuntoni pitävyydestä tosipaikan tullen, jatkoin harhailujani naismaailmassa. Ensimmäisen kerran pääsin heittämään ryynit sisään yhteen parturikampaajaan, joka oli tehnyt minulle monta kerta hyvän minivoguen. Se oli ronski ämmä, eikä sitä haitannut vaikka lasti tuli heti kättelyssä. <br /><br />- Sieltähän tullaan kuin paloruisku, se ämmä vain nauroi. – Kyllä se siitä, se jatkoi ja hinkkasi tapin uudestaan toimintakuntoon. Tulos oli parempi, sillä ehdin laskea 24:ään ennen kuin kaiken muun mahdollisen ajattelemisesta huolimatta panos pamahti.<br />- Leikki leikkinä ja sormi pois perseestä, nauroi parturikampaaja ohjaten käteni tekemään hänelle vastapalveluksia.<br /><br />Jatkossa seksielämäni jatkui yhtä nopeana. Koska ennenaikaisista siemensyöksyistä alkoi tulla minulle paineita, ei kalu noussut läheskään aina kunnolla pystyyn. Ja jos nousikin, oli lasti heitetty tuossa tuokiossa. En kokenut mitään tajuntaa järisyttäviä orgasmeja. Kesti monta vuotta ennen kuin aloin saada kiimani kuriin. Erityisesti viina auttoi panopuuhien pitkittämisessä. Seksihommat alkoivat sujua aikaisempaa paremmin. Viinan voimalla uskalsin puhua rivoja juttuja ämmille. Se auttoi ratkaisevasti saamaan heidät hekuman huipulle.<br />- Sä oot nyt mun seksiorja. Voin tehdä sulle mitä haluan. Perse pystyyn!<br />- Oih, oih. Minut raiskataan, ämmät voihkivat.<br />- Ja kavereille annat seuraavaksi. Ne odottavat käytävässä. Hoitelet kiltisti koko sakin, tai tulee tupen rapinat. Voitelemme sut spermalla ja loput nielet turhia inisemättä!<br />- Oih, oih. Lisää, lisää. Anna mulle lisää sun mahtikyrpää. Anna mun perseeseen tuppiremmiä!<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-4488852635937920434?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-4991267397202939252010-02-05T05:55:00.000-08:002010-02-05T05:56:11.141-08:0028<br /><br />KAUPPARATSU KAAPPAA KONEEN<br /><br />Avaruus näkyi ennen vanhaan Oulussa paljon paremmin kuin valosaasteen vallattua maailman. Kylminä pakkasöinä saattoi nähdä sputnikkien kiertävän täsmällistä rataansa, joka kulki Nokelan yli. Sputnikeilla ei mielestämme ollut mitään virkaa, mutta jostakin syystä neuvostoliittolaiset ampuivat niitä jatkuvalla syötöllä avaruuteen. Myös amerikkalaiset innostuivat siinä määrin avaruuden valloittamisesta, että panivat kerta heitolla venäläisille luun kurkkuun lähettämällä miehen kuuhun. <br /><br />Isäukolla oli myös koko ikänsä meneillään avaruustutkimusprojekti. Hän lähti tähtikirkkaina pakkasöinä mökille katsomaan tähtiä kiikareilla. Joskus hän sai houkuteltua minut mukaansa palelemaan kanssaan pakkaseen. Hän tiiraili taivaalle kiikareilla ja luetteli innostuneena tunnistamiaan tähtikuvioita. Pohjantähti, Kassiopiia, Orionin sauva ja Otava oli joka reissulla pakko pongata. Isäukko haaveili lähtevänsä eläkkeelle päästyään katsomaan, miltä tähtitaivas näyttää eteläisellä pallonpuoliskolla. <br /><br />- Siellä tähtitaivas on ihan eri asennossa, hän väitti.<br />- Vitut on. Miten se voi muka olla eri asennossa? Mistä tiedät kun et ole nähnyt? pistin periaatteesta kampoihin.<br />- Etkö sinä saatana taukki tajua, että maa on pyöreä pallo. Eri puolilla maailmaa avautuvat erilaiset tähtikuviot.<br />- En usko ennen kuin näen, enkä edes sitten.<br /><br />70-luvulla oli taivaalla meneillään muutenkin poikkeuksellisen vilkas kausi. Pudasjärvellä nähtiin joka yö ufoja, raportoitiin Hymy-lehdessä. Ne valopallot lähtivät seuraamaan autoja. Joskus ne laskeutuivat katolle. Ufomiehet antoivat tällöin lamauttavan säteen kuskin päähän. Herättyään hän ei muistanut mitään, mutta oli varma tehneensä pitkän reissun avaruuden vieraissa sivilisaatioissa. Pudasjärven ufojen arvoitus on selvittämättä vielä tänäkin päivänä. Siihen aikaan niitä lenteli taivaalla niin paljon, että Pudasjärvellä ei muusta puhuttukaan. <br /><br />Yhtenä yönä ollessamme isäukon kanssa tähystämässä taivaalle törmäsimme tunnistamattomaan lentävään esineeseen. Se erottui valopilkkuna, joka kiersi ympyrää Oulunsalon lentokentän ympärillä.<br /><br />- Ne on nyt ne. Ala valmistautua siihen, että kohta repeää. Mitä tahansa voi tapahtua, isäukko sanoi ollen ilmeisen innoissaan näkemästämme ufosta. - On se lentävä lautanen. Ei se muuten pyörisi lentokentän ympärillä keskellä yötä. Ne kuvaavat infrapunakamerallaan kentän.<br />- Miksi ne sen kuvaavat?<br />- Jotta tietävät tarkalleen minne laskeutua, kun on tullut Oulun vuoro tulla niiden valtaamaksi.<br />- Miten meidän sitten käy?<br />- Huonosti käy. Ei ne anna armoa. Niillä on vähemmät isommat asiat mielessä. Ei ne jouda oululaisia säästämään. Meidät viedään Karja-Pohjolaan ja pistetään lihoiksi!<br /><br />En halunnut joutua Karja-Pohjolaan teurastettavaksi. Minusta ne muukalaiset olivat paskamaista sakkia. Olisivat vaikka hyökänneet Moskovaan tai Helsinkiin. Siellä olisi kaiken lisäksi ollut enemmän ihmisiä teurastettavaksi. Miksi niiden piti tulla juuri Ouluun?<br /><br />Seurasimme muukalaisten alusta tuntikausia. Se lensi tasaista laajaa ympyrää väsymättömästi. Isäukko haki vanhan Zenithinsä ja yritti napata siitä kuvan. Mutta kohde oli liian kaukana, eikä kuva ehkä riittäisi todisteeksi maailman ulkopuolisen elämän ja älyn olemassa olosta. Sitä paitsi sen jälkeen kun meidät teurastettaisiin, ei kukaan enää edes olisi elossa julkaisemassa kuvaa.<br /><br />Aamulla palasimme Ouluun saatuamme rassattua pakkaseen hyytyneen volkkarin käyntiin. Kerrostaloamme ympäröi laaja ihmismeri. Poliisit vetivät lippusiimaa eristääkseen alueen mahdollisimman lähelle tungeksivilta oululaisilta.<br />- Tätä se tiesi. Loppu on lähellä. Se tulee olemaan paskainen, isäukko totesi alistuneesti yrittäessämme päästä ihmismuurin läpi katsomaan mitä talollemme oli tapahtunut. Yhden ensimmäisen kerroksen kaksion ikkunat oli säpäleinä.<br />- Paineaalto, tiesi tietopuolinen isäukko kertoa.<br /><br />Paineaallon särkemistä ikkunoista satoi enemmänkin roinaa pihalle. Kaksiossa perheineen asunut myyntiedustaja oli saanut lasersäteestä niin perusteellisen tällin, että oli alkanut systemaattisesti tyhjentää asuntoaan ikkunasta pihalle. Sieltä tulivat tuolit, pöydät, astiat, liinavaatteet. Kun se myyntiedustaja ei jaksanut kangeta sohvaa ikkunasta pihalle, näkemästään innostuneet oululaiset alkoivat kannustaa sitä.<br />- Käytä olkapäätä.<br />- Yy-kaa-koo, porukka huusi rytmikkäästi.<br />- Pitäkää te saatanat turpanne kiinni, huusi se manaajien riivaama myyntiedustaja. – Minä en teidän neuvojanne tarvitse. Oma on asiani miten asuntoni tyhjennän.<br />- Heitä seuraavaksi televisio, pikkupojat alkoivat yllyttää sitä. Seuraavaksi ikkunasta räsähti pihalle mustavalkoinen Salora.. Katsojien pettymys oli suuri, kun se ei kuitenkaan räjähtänyt kuin elokuvissa.<br /><br />Myyntiedustaja saatua asuntonsa tyhjennetyksi kerrostalon pihalle, huusi paikalle sattumalta eksynyt isäukon paras kaveri Reino ”Rekke” Tolonen:<br />- Taitaa olla jätkällä vuokrat rästissä? Täh, sano suoraan onko? Eipähän tarvitse ulosottomies Tähtisen kantaa romujasi pihalle.<br /><br />Silloin myyntiedustaja haki haulikon ja alkoi tulittaa yleisöön. Hän ampui pihalla kyyditsemistään odottaneen mustanmaijan palasiksi. Siinä hän meni liian pitkälle, sillä Oulun poliisit tekivät rynnäkön asuntoon ja panivat myyntiedustajan rautoihin. Kun sitä kannettiin paikalle tilattuun toiseen maijaan hän teki voitonmerkkejä sormillaan.<br /><br />- Jääpähän tämä mies ainakin historian lehdille! Teistä ei tiedetä mitään tuhannen vuoden päästä. Te olette paskasakkia, se myyntiedustaja rienasi meitä oululaisia. Sen jälkeen meni hulinaksi, kun katsojat ryntäsivät antamaan sille opetuksen. Mustamaija yritettiin kaataa katolleen, mutta poliisi alkoi pamputtaa siihen malliin, että auto pääsi livahtamaan karkuun.<br /><br />- Mikä tuota ukkoa oikein vaivaa? kyseli isäukko, jolla oli kiire päästä soittamaan Oulu-lehteen näkemästämme ufosta.<br />- Missä te olette oikein olleet? Koko Suomi puhuu tuosta Portaankorvan Aarnesta. Se kaappasi eilen kotimatkalla Helsingistä Ouluun tulossa olleen iltakoneen.<br />- Miksi se sen kaappasi?<br />- Sillä oli mennyt etelässä kaupat mynkään. Verohallituksellekin se halusi näyttää missä kaappi seisoo ja kuka käskee. Se pakotti koneen lentämään koko yön ympyrää Oulunsalon lentokentän yllä. Jos koneesta ei olisi bensa loppunut, siellä ne keikkuisivat vieläkin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-499126739720293925?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-12981237275834580352010-02-05T05:54:00.000-08:002010-02-05T05:55:24.052-08:0029<br /><br />PORNOILEVAT PILLERIUFOT<br /><br />Rahat olivat aina lopussa, emmekä jaksaneet enää jakaa Oulu-lehtiä. Niitä oli tullut kipattua muutama tonni Karjasillan kedoille. Lehtinippujen päälle kuseminenkin alkoi kyllästyttää. Jotakin oli tehtävä. Vaanimme uutta pokaa poroisännän häivyttyä siltä perältä. Suomi oli vielä nuori ja vaurastui, mutta meidän taskuissa se ei tuntunut. Uusia hienoja kerrostaloja nousi ympäri Oulua peittäen varjoonsa rintamiestalojen viidakon. <br /><br />Amerikkalaiset onnistuivat jollakin konstilla lähettämään toisenkin miehen kuuhun, vaikka Timpan mielestä koko operaatio oli huijausta. Katsoessamme telkkarista astronauttien pomppivan plasmapalloina pitkin kuun pintaa, olimme enemmän kuin ihmeissämme.<br /><br />- Onko niillä jouset kengissä? kummastelin.<br />- Vitut ne missään kuussa on. Sanoohan sen jo järkikin.<br />- Mistä muka tiedät?<br />- Yliopistolla pänttäävän serkkupojan mukaan kuussa ei tuule, mutta nuo tähtiliput heiluvat. Lisäksi astronauteilla on varjot. Kuussa ei ole varjoa muualla kuin sen pimeällä puolella. Siellä on kuitenkin niin pimeää, että siellä ei näe edes eteensä.<br /><br />Timpan epäilyistä huolimatta porukat olivat täynnä teknologista tulevaisuuden uskoa. Tästä alkaisi ikuinen hyvinvointi. Isäukon mukaan ei tarvitsisi kuin löytää kuusta kultaa. Sen jälkeen olisi maailman ihmisillä millä mällätä.<br /><br />Amerikkalaisten onnistuttua jollakin konstilla palaamaan kuusta toivat he mukanaan ison kasan kuukiviä. Teknologisen ylivertaisuutensa osoittamiseksi ryssiin verrattuna he lähettivät välittömästi kuukiven palasia näytteille eri puolille maailmaa. Oulu ei ilmeisesti ollut jenkkien listan kärkipäässä, sillä sinne kuukivi saapui vasta kolme vuotta kuun valloituksen jälkeen. Sillä välin amerikkalaiset olivat onnistuneet munaamaan itsensä epäonnistuneella yrityksellä päästä vielä kerran kuuhun. Koska se ei onnistunut, loppui vieraiden taivaankappaleiden valloitus lyhyeen. Seuraavat vuosikymmenet amerikkalaiset miettivät ihmeissään, millä ihmeellä he olivat onnistuneet saamaan 60-luvun lopulla porukkaa kuuhun? Itsesuojeluvaiston palatessa sinne ei enää uskallettu lähettää ihmisiä. Sen sijaan tyydyttiin pikku pyrähdyksiin maata kiertävällä radalla. Siellä ne astronautit tänäkin päivänä ajelevat pitkästyneinä kapselillaan ympyrää. He tietävät tasan tarkkaan, että koskaan ei enää kuuhun asti päästä, vaikka houruaivoiset tiedemiehet suunnittelevat tosissaan jopa Marsin retkikuntaa.<br /><br />Menimme Timpan kanssa katsomaan kuukiveä Kalevan toimitaloon, joka sijaitsi ihan meidän talon lähellä. Siellä tungeksi koko Pohjois-Suomi. Porukkaa oli tullut linja-autoilla aina Ivaloa myöten. Neljäntuulenhattuihin sonnustautuneita ihmisiä oli enemmän kuin asiakkaita Keskisen veljesten kyläkaupassa Tuurissa.<br /><br />Kun saimme raivattua tiemme lasikuvan alle suojatun kiven palasen luo, olimme lähinnä pettyneitä.<br /><br />- Onpa pieni.<br />- Suorastaan säälittävä.<br />- Miksi ne eivät lähettäneet kunnon murikkaa?<br />- Tyhjästä on paha nyhjästä, Timppa totesi tyynesti. – Jos tuommoisia koksin palasia lähetettäisiin suurempina kimpaleina ihmiset älyäisivät välittömästi, että samaa paskaa löytyy pitkin radan varsia koksijunan ajettua ohitse.<br />- Mutta näetkö tuon kiilteen? Se on varmaankin kultaa.<br />- Joo. Katinkultaa se on, jos sitäkään. Gary Glitterillä on tamineissaan kimalletta paljon enemmän. Huijausta tämä koko avaruustouhu on.<br /><br />Maailman ihmiset kuitenkin ottivat avaruuden valloituksen tosissaan. Villeimmät tyypit visioivat, että ennen kun aurinko palaa loppuun ihmiskunta lähtee hyvissä ajoin asuttamaan uutta planeettaa. Taivaassa on vielä tilaa, unelmoivat maailman väestöräjähdyksen ratkaisua turhaan pohtineet Rooman klubilaiset. Saman innostuksen vallassa alkoi erilaista avaruusmusaa tulvia markkinoille. David Bowie laskeutui kapselistaan saaden tukun kehnoja jäljittelijöitä. Glamrock alkoi raikua Yleisradiossa, jossa Heikki ”Hector” Harma soitti ohjelmassaan ”Pop eilen tänään” erityisesti Bowien kipaleita. Se hurahti hommaan niin pahasti, että alkoi itsekin väsätä samanlaisia ralleja. Se veti mustat meikit naamaansa ja pukeutui viittaan lähtien pumppunsa kanssa koko Suomen kattaneelle maailmankiertueelle. Kun ”Lapsuuden loppu” kiertue saapui Ouluun oli osa soittajista jo saanut siitä avaruushörhöilystä tarpeekseen. Uusia tilattiin viime tipassa Helsingistä, jossa oli jo tuohon aikaan kaikki paikat täynnä työttömiä virtuooseja.<br /><br />Hectorin ”Lapsuuden loppu” shown nähtyämme tajusimme sen todellakin tekevän loppuaan, ainakin minun ja Timpan elämässä. Toiset tahkosivat rahaa ajan henkeen liittyneille hommilla, mutta me olimme jäämässä pahasti kelkasta. Koska bändimme Two Boys and the Big Band ei oppinut soittamaan, eikä hittibiisejä saatu armottomasta tuntikausia kestäneestä möykkäämisestä huolimatta syntymään, tiesimme ettei meillä olisi mitään mahiksia välttää loppuelämän kestävää raadantaa raksoilla ja satamahommissa.<br /><br />Timpan isäukko oli velkojiaan paetessaan päätynyt aina Australiaan saakka. Hänen luultiin olevan Ruotsissa, mutta koska Oulun alamaailma sai hänen piilopaikkansa selville, paineli hän johonkin Perth nimiseen kaupunkiin, jonne perusti suomalaisen kapakan. Se menestyi hyvin, sillä suomalaisten siirtolaisten lisäksi aboriginaalit tunsivat Timpan isän kapakkaan tullessaan saapuneensa takaisin menettämäänsä vapauteen. <br /><br />Timpan isän vaurastuessa kaikkien nokelalaisten ihmeeksi, hän lähetti pojalleen lahjaksi kirpputorilta ostamansa meteoriitin palasen. Se oli ruosteinen kivi, joka oli huomattavasti suurempi kuin jenkkien näytteille panema säälittävä kuukiven rähjäke. Timppa fundeerasi tilannetta terävän bisnesvaiston omanneena tyyppinä, joita ei ole Oulussa koskaan kovin monta elänyt:<br /><br />- Miksi se mulle kiviä sieltä Austaliasta lähettää? Onhan niitä täälläkin. Avaruudesta ne on tämänkin perän kivet tarkemmin ajatellen kotoisin…<br />- Miten niin muka ovat?<br />- Jonain päivänä sä vielä tajuat. Eikä me muka asuta avaruudessa?<br />- Ei me asutaan täällä maassa.<br />- Turha sulle on mitään järkevää puhua. Mitä me teemme tälle meteoriitille. Onko ehdotuksia?<br />- Viedään se näytteille Karjasillan sivukirjastoon.<br />- Miksi me muka sen sinne veisimme? Myydään tämä, Timppa keksi.<br /><br />Kävimme kaikissa Oulun osto- ja myyntiliikkeissä, mutta eivät ne sitä meteoriittia ostaneet. Ei kuulemma kuitenkaan menisi kaupaksi. Niillä olivat entisetkin myymättä. Torikadun divarin pitäjä, joka oli kuulemma joskus toiminut keinosiemennyksen läänintaiteilijana, kertoi kiven nähtyään juttuja muukalaisten vierailuista Maa planeetalla. Se oli ihan inessä siinä ufohommassaan. Oli lukenut vissiin mormonien tuomia amerikkalaisia lehtiä, joissa taivaan sotajoukkojen vierailuista oli kuvauksia. Se transvestiitti divarinpitäjä kertoi niitä avaruusseikkailujaan niin kauan, että lopulta häivyimme paikalta, koska se alkoi innostuessaan hiplata meidän perseitä. Siinä se meni mielestämme liian pitkälle.<br /><br />- Se voi olla ihan hyvä homo, mutta ei sen perusteella pitäisi kuvitella ymmärtävänsä avaruuden perimmäisiä salaisuuksia, Timppa totesi.<br />- Mitä ihmeen salaisuuksia?<br />- Kauppa se on joka kannattaa! <br />- Eipä tuo ainakaan meille ole kannattanut. Vai ollaanko me nyt muka jotain porvareita?<br />- Mä sain tuon homoliitäjän jutuista yhden varman liikeidean. Nyt sulle poika koitti uusi aika. Pillua ja persettä aamusta myöhään yöhön.<br /><br />Suunnitelma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan niin nerokas, että olin varma homman kusevan pahasti. Pelattuani viimeiset rahani Oulun Luistinseuran automaattibingossa, minulle ei kuitenkaan tupakeissa pysyäkseni jäänyt muuta mahdollisuutta kuin mennä mukaan Timpan bisnekseen. Marraskuussa menimme päivän pimetessä jo ennen kolmea korsullemme kedolle. Timppa kaatoi bensaa maahan ja tuikkasi sen tuleen. Sen jälkeen hän hajotti korsun palasiksi. Olin ihmeissäni sen touhuista, mutta Timppa oli sen verran kovanyrkkinen kaveri etten uskaltanut panna hanttiin. Sovimme suunnitelman yksityiskohdat. Minä kertoisin sanasta sanaan hänen keksimänsä huippuälykkään stoorin. Hän makaisi maassa ketarat ojossa kuollutta näytellen.<br /><br />Heitimme Australiasta peräisin olleen meteoriitin murikan keskelle leiriämme. Sitten Timppa soitti puhelinkioskista sanomalehti Kalevaan jymyuutisen olevan tulossa. Kalevan juopot päivystävät toimittajat hälytettiin ravintola Haarikasta paikalle. Heitä tuli iso luita ja salamavalot välkkyivät Oulun yössä. Opinnoissaan pahasti epäonnistunut toimittaja Kari Mattila tuli lehtiö kädessään haastattelemaan meitä. Timppa makasi kuollutta näytellen korsun riekaleiden edessä. Bensa lemusi niin, että ei mitään rajaa.<br /><br />- Kertokaa nyt pömpelipojat mitä täällä on oikein meneillään? toimittaja Mattila aloitti revolverihaastattelunsa. – Ja juttujen on parasta olla totta, tai olette Muhoksen poikakodissa alta aikayksikön…<br />- Se oli semmoinen kumma pallo, joka iski salakavalasti, yritin muistella mitä olimme Timpan kanssa sopineet.<br />- Mistä se tuli?<br />- Se oli isku suoraan avaruudesta!<br />- Vitut oli. Te ootte impanneet täällä, saatanan pömpelipojat. Herätys saatanan vätys, toimittaja Mattila huusi kuolleelle Timpalle ja tehosti käskyään potkaisemalla häntä täysillä perseelle. Timppa pomppasi pystyyn ottaen vanhasta muistista nyrkkeilyasennon.<br />- Nyt alkoi lätty lätisemään!<br />- Ota pömpelipoika iisisti, tai me pannaan sut alavarastoon rauhoittumaan. Deadline on puolen tunnin kuluttua, alkakaa kertoa ja pistäkää mukaan kaikki yksityiskohdat. Jos ei juttua tule, niin huomenna Kalevassa kerrotaan etusivulla kahden pömpelinilkin hakatun tuhannen pillun päreiksi näillä tienoilla. Sitä te ette tosin ole enää lukemassa…<br /><br />Timppa kertoi sopimamme stoorin ja minä nyökkäilin innokkaasti kaiken menneen täsmälleen sillä tavoin. Aina kun juttu alkoi pykiä toimittaja Mattila pisti tottuneena jymyuutisten keksijänä sopivat sanat suuhumme ja me vahvistimme asian. Hän pumppasi meiltä uutisen kymmenessä minuutissa. Valokuvaaja räpsi kuvia palaneesta ruohosta, hajotetusta korsusta ja meidän Mattilan uhkailujen säikäyttämistä pelokkaista kasvoista.<br /><br />- No niin pömpelit. Tämä teidän juttunne on täyttä paskaa, mutta se menee huomenna Kalevan kärkijutuksi. Tällaisella on kysyntää. Samanlaisia höperöitä juttuja on jo ollut kaikissa maailman valtalehdissä. Voi se toimia tälläkin perällä. Ette sitten peru puheitanne. Muuten teihin iskee sellaiset interplanetaariset voimat, että toivotte ettei isäukkonne olisi kortsun puhjetessa vahingossa livauttanut äitejänne paksuiksi. Turvat tukkoon pömpelipojat. Tämä on minun juttuni ja aion pitää siitä kiinni.<br />- Mitä me saadaan? Timppa yritti vaatia meille osuutta tulossa olevasta maineesta ja mammonasta<br />- Saatte potkun perseeseen, jos homma kusee. Tervaa ja höyheniäkin teille on tarjolla, jos kusetatte sanomalehti Kalevan uskollista lukijakuntaa!<br /><br />Seuraavan aamun Kalevan etusivun täytti otsikko: ”Muukalaiset iskivät? Nokelan pojat oudon hyökkäyksen kohteena”. Muukalaisten aiheuttama tuho ja meidän pelosta jäykät lärvit olivat kaikkien oululaisten äimisteltivinä. Kuvat levisivät salamavauhtia eri puolille maailmaa. Lehti revittiin käsistä, joten Kalevan toimitusjohtaja käski reportteri Mattilan kirjoittaa lisää yksinoikeudella, jota huutokaupattiin eri mantereiden ykkösmedioihin. Hän oli reportterinliiveissään odottamassa meidän talon pihassa tullessamme koulusta.<br />- Tarvitaan lisää kuvia.<br /><br />Hän vei meidät pommisuojaan, jossa hän hakkasi meitä eri puolille kehoa toimittajan varusteisiinsa kuuluneella lyijypampulla. Sen jälkeen hän komensi meidät ottamaan paidat pois ja kuvasi kameralla muukalaisten suorittaman pahoinpitelyn likaiset jäljet. Lisäksi hän pakotti meidät riisumaan housut kinttuihin. Salamat räpsyivät. Jutun mukaan ufomiehet olivat syöttäneet meille punaisia pillereitä ja sen jälkeen tehneet ties mitä. Kuvien julkaisu sai aikaan paniikin Oulun seudulla. Ihmiset eivät enää uskaltaneet lähettää lapsiaan kouluun ilman saattajia. Suomen ilmavoimat sulkivat Fouga Magister –hävittäjillä Oulun ilmatilan. Kirkoissa rukoiltiin isä Jumalalta meidän oululaisten syntisten sielujen armahtamista. <br /><br />Pian ihmiset alkoivat Oulun seudulla nähdä ufojen lentelevän kaikkialla, eikä väki enää muusta puhunutkaan. Pertti Jotuni ja Erkki Toivanen perustivat samanlaisen seurantastudion Kalevan toimitalon katolle, jollaisesta oli selostettu kuulentoja pöllöille suomalaisille. Teorioita esitettiin laidasta laitaan. Joko meille oululaisille oli juotettu huumeita vesijohtovedessä, tai sitten todellakin olimme joutuneet jostakin syystä avaruuden asukkaiden erityistarkkailuun. Oulun yliopiston tähtitieteen laitoksen mukaan ufot kävivät Oulussa tankkaamassa Pohjanlahden vähäsuolaista merivettä vetymoottoreihinsa. Kaleva otsikoi: ”Oulu – ufojen suuri tankkiasema?”. <br /><br />Koska vihdoinkin oli saatu pitävät todisteet maapallon ulkopuolisen älyn olemassaolosta alkoi Ouluun virrata toimittajia ja tiedemiehiä kaikkialta. Oulun rantaremmillä oli täysi työ tyydyttää kansainvälisen tason äijien pimeiden pullojen ja naisten tarve. Rantaremmin jakeluosasto hälytettiin täydessä vahvuudessaan hoitelemaan New York Timesin ja Washington Postin kaikki maailman parhaat pillut kolunneiden tähtireporttereiden tarpeet, jotka olivat jopa Oulun vosujen mielestä loputtomat.<br /><br />Timpan meteoriitti lähetettiin tutkittavaksi Amerikan parhaaseen yliopistoon Massaschussetsin Teknologiseen Instituuttiin. Sen tutkimukset jäivät kuitenkin kesken, kun kuukiviä viimeiset vuodet kaikilta kanteilta tutkineet johtavat huippututkijat heittivät heti nähtyään kiven roskikseen. Kaleva revitteli otsikossaan: ”Muukalaisten salaliitto? Avaruuskivi katosi salaperäisesti.” Tutkijoiden selitykset olivat tämän jälkeen turhia. Presidentti Richard Nixon antoi heille potkut viimeisenä virkatyönään ennen kuin astui helikopteriin ja poistui Watergate-skandaalin ryvettämänä maailmanhistoriasta.<br /><br />Oulun yliopiston historian laitos tajusi myös tilaisuutensa tulleen. Heidän arkeologinen retkueensa saapui korsun luo suorittamaan kaivauksia, joiden avulla professori Kostiainen halusi todistaa ihmiskunnan myyttisen alkukodin sijainneen Oulun seudulla, eikä jossakin Afrikan pimeimmässä pornokolkassa. Hänen kaaliinsa ei mahtunut, että neekerit olisivat muka panneet ihmiskunnan kehityksen vauhtiin. Hän varmistui asiasta lopullisesti saatuaan muhkealta neekerihuoralta tyrmäystippoja rantalomallaan Mombasassa. Sen jälkeen hän alkoi kaverinsa Tatu Vanhasen kanssa elvyttää rotuoppeja henkiin saaden rahoitusta humpuukitutkimuksilleen Suomen akatemian ohella myös Maailmanpankilta, CIA:lta ja Ku-Klux-Klaanilta.<br /><br />Tilanne paheni entisestään ay-pamppu Jorma Reinin porukoiden pannessa lakkoaan tehostaakseen sähköt pimeiksi. Seuranneessa vuoden 1974 ryöstelyaallossa tyhjennettiin mm. Suomen pankin Oulun konttori, Pohjois-Pohjanmaan Maakuntamuseo ja kaikki viinakaupat. Kaleva otsikoi: ”Paniikki leviää Oulussa”<br />.<br />Ihmiset alkoivat kohdata muukalaisia Oulun tienoilla vähän joka puolella. Kukaan ei tietenkään muistanut mitään muuta kuin saaneensa perusteellisen muistin tyhjentäneen tällin näiltä noin yhdeksän metriä pitkiltä humanoideilta. Liimataisen huora väitti tapansa mukaan avaruusolioiden vieneen hänet väkisin avaruusalukseensa ja raiskanneen hänet joukolla. Se oli ollutkin niin perusteellinen raiskaus, että avaruusäpärä syntyi jo kolmen viikon kuluttua. Se sai nimekseen Apollo Liimatainen. Suomen hallitus myönsi kovia kokeneelle ronskien avaruusäijien likaisten seksuaalitarpeiden tyydyttäjälle elinikäisen eläkkeen. Kaleva otsikoi: ”Pornoilevat pilleriufot raiskasivat naisen”. Se sai väkijoukon raivoihinsa ja ufomiehiä lähdettiin jahtaamaan sorsapyssyt tanassa. Eri puolille Oulua hajaantuneiden partioiden tulituksen kohteeksi joutui kymmeniä humanoideiksi epäiltyjä tyyppejä.<br /><br />Muistin menetyksestä löydettiin oiva selitys rokulipäiville. Lähes kaikki oululaiset jäivät pois töistä väittäen ufojen hyökkäyksen seurauksena muistinsa pätkivän. Säteilyturvakeskus mittasi ihmisten pitoisuuksia aikansa, mutta kyllästyi nopeasti viinalle löyhkäävien hengitysten nuuskimiseen. Ufoaalto levisi Oulusta kaikkialle maailmaan. Seuraavat vuodet lehdet täyttivät jutut kaikenlaisista ufoista. Koska ufojen uhrit eivätkä heitä haastatelleet toimittajat enää keksineet uusia yksityiskohtia alkoi lukijoiden innostus hiipua 70-luvun lopulla. Ufohavainnot alkoivat painua pienten hörhöpiirien ajanvietteeksi suuren ufoaallon mentyä ohitse alusten lähdettyä tutkimaan maailmankaikkeuden muita osia.<br /><br />Katselimme aikaan saamaamme hässäkkää enemmän kuin ihmeissämme. Homma oli lähtenyt käsistä ihan tuosta vain, eikä kukaan ollut enää kyennyt kontrolloimaan tilannetta Oli myöhäistä katua, että olimme panneet systeemit perusteellisesti sekaisin. Emmekä katuneet, vaan olimme varmoja, että porukat olisivat kuitenkin panneet enemmin tai myöhemmin ranttaliksi jostain muusta syystä. <br />- Näin meille aina käy. Jäämme nuolemaan näppejämme toisten lyödessä rahoiksi, mietti Timppa maailman epäoikeudenmukaisuutta. – Minä sen jutun keksin, eikä se vitun Mattilan huoripukki. Nyt sillä on uusi Pösö ja naisia takapenkillä kelteisillään yökaudet. Vittu se saa vielä maksaa, että ei maksanut meille!<br /><br />Jonkin ajan kuluttua Hymy-lehti otsikoi: ”Huipputoimittaja pidätettiin alaikäiseen sekaantumisesta.” Linnassa toimittaja Mattila ymmärsi olla heittäytymättä hankalaksi, koska oli aikaisemmin sentannut omasta päästään Kalevaan yksityiskohtia sen asukkien tekemistä törkeyksistä. Sillä oli meinaan peräreikä kovilla, kuten meillä päin sanonta kuului.<br /><br />- Sai ansionsa mukaan. Lehtiä en lue enää ikinä, Timppa kuittasi mediayhteiskunnan haasteet<br /><br />Kun Oulu ampaisi teknologiakaupungiksi, sen menestystä ihmeteltiin laajalti. Kaikki on kuitenkin aika simppeliä stooria. Se johtui siitä, että kun muualla alettiin keskittyä hyvinvointivaltion rakentamisen sosiaalipoliittisiin kysymyksiin, jatkoivat oululaiset taivaiden tuijottelua. Siinä sivussa he lukivat ufo- ja rajatietokirjallisuutta, jonka innoittamina väsäsivät kaikenlaisia näppäriä keksintöjä, joita muualla maailmassa pidettiin hullujen hommina. Maailman ensimmäisen kännypuhelun soitti Neuvostoliiton pomo Mihail Gorbatshov Oulun teknologiakylästä Kremliin vuonna 1985. <br /><br />Erityisesti teknologiaihmeen isänä kunnostautui Aapo nimeä totellut entinen metsätyömies, joka asui Hiirosen vanhainkodissa. Tukkikämpältä lähtönsä jälkeen hän toimi väärennetyillä papereilla hyvällä menestyksellä psykiatrina Kokkolassa. Kun valetohtori paljastui hänelle myönnettiin palkinnoksi kansaneläke ja hän lähti ortotopologian dosentiksi Oulun yliopistoon. Hänen siniset enkelinsä ja ultrafiltterinsä saivat runsaasti ulkomaista huomiota. Hän esitteli ylpeänä<br />kaapistaan Hiirosen vanhainkodissa ulkomaisia kunniatohtoruuksia ja vierailukutsuja parhaisiin yliopistoihin. Vapaa-aikanaan hän harrasti Jehovan todistamista sekä keksi mm. kännykän, internetin ja laajakaistan. Oulussa hänet tunnettiin aikoinaan tästä keksinnöstään "kaistapäänä". Myöhemmin termi vakiintui yleisemminkin suomenkieleen.<br /><br />Näin se meni, vaikka kysyttäessä Oulun puolessa asian tietenkin kiistävät. Väittävät jonkun Antti Piipon perustaneen teknologiakylän Ouluun, vaikka siitä kaverista ei ole kuultukaan paljasjalkaisten oululaisten keskuudessa. Jos joku pitää Aapon lisäksi nimetä teknologiankaupungin isäksi on se paras kaverini Torvisen Timppa. Eikä sovi unohtaa lestadiolaistenkaan panosta. He panivat pentunsa opiskelemaan insinööreiksi. Uhratessaan kaiken aikansa vempeleiden rassaamiseen, he välttyivät saamasta huonoja ja pohtimasta aJumalan olemassaolon huonoon valoon saattaneita luomakunnan filosofisia kysymyksiä. Koska syntyvyys on Oulun seudulla saman sakin ansiosta maan kärjessä, riittää tulevaisuudessakin uutta vähemmän kriittistä massaa yliopiston tarpeisiin väsäämään uusia laitteita kunnes tulee aika astua aluksiin ja lähteä Taivaan valtakuntaan.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-1298123727583458035?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-84383430880675478162010-02-05T05:53:00.000-08:002010-02-05T05:54:12.708-08:0030<br /><br />ISÄUKKO PIIRIMIELISAIRAALASSA<br /><br />Lopullisesti meidän isänukon elämä alkoi mennä alamäkeä, kun naapuriin muutti Oulun Invalidien toiminnanjohtajaksi Tampereelta saapunut Oskari ”Ossi” Hänninen. Hän esitteli itsensä sanoen rempseästi: - Aamulla Hänninen, illalla känninen. Isäukko nauroi vedet silmissään uuden naapurin sukkelalle sanailulle. Känni-Hännisellä oli toinen käsi tehty puusta, joten jonkin sortin invalidi hän mitä ilmeisemmin oli. Sen firman raha-asiat olivat mallillaan, eikä Ossin tarvinnut itseään paljon työasioilla vaivata. Hänellä oli tärkeämpääkin tekemistä; hän pysytteli etupäässä kotonaan ryypäten aamusta iltaan.<br /><br />Koska hänellä oli juttukaverista pulaa, alkoi hän aamuisin äitimuorin vastalauseista huolimatta työntyä meidän puolelle kaljakassin kanssa. Isäukon mielestä se oli reilu mies, vaikka olikin Oulun Invalidien toiminnanjohtaja. Siinä ne äijät sitten pelasivat shakkia kaljapullot nokan alla päivätolkulla. Välillä isäukko kävi heittämässä keikan Seinäjoelle ja takaisin. Matkaevääksi Ossi Hänninen antoi hänelle Oulun Invalidien edustustiliin Osulasta hakemaansa keskikaljaa. Juna kulkikin ennätysvauhtia Oulusta pois ja takaisin. Välillä isäukolla oli niin kiire takaisin kesken jääneen shakkierän ääreen, että hän kaasutti junaansa ylinopeudella. Kun ratahallintokeskus antoi hänelle varoituksen, kävi hän ennen junan lähtöä repimässä nopeutta mitanneesta hökötyksestä mittapaperit helvettiin.<br /><br />- Siinäpähän mittailkaa nopeuksianne, hän totesi epäluuloiselle koneapulaiselleen ennen kuin kaasutti avattu kaljapullo kädessään kohti Pohjanmaan rataa. Se oli niin pitkä, että isäukolla tuli junaa ajaessaan aika pitkäksi. Lisäksi häntä väsytti kun oli joutunut koko yön juomaan kaljaa shakkilaudan ääressä Oulun invalidien piikkiin. Niinpä se jätti kuskin hommat koneapulaiselle, joka tykkäsi kun sai treenata tulevaisuudessa häämöttävää veturinkuljettajaksi ylennystään varten. Isäukko paineli Hurun konehuoneeseen ottamaan nokkaunet. Koska siellä oli kauhea meteli, eikä hän vanhana kunnon rautatieläisenä suostunut panemaan päähänsä kuulosuojaimia, meni häneltä konehuoneessa nukkuessaan kuulo huonoksi loppuelämäkseen.<br /><br />Herättyään isäukko ajoi junan aikatauluista piittaamatta takaisin Ouluun. Jos oikein tiukaksi meni, saivat sellaisten umpiperien kuin Kannuksen, Vihannin ja Ruukin porukat jäädä asemalle odottamaan seuraavaa junaa. Kai ne jotakin valituksia lähettelivät, mutta Valtion Rautateiden mielestä niille asemille pysähtyminen oli muutenkin tappiollista, joten asia haudattiin toimenpiteittä.<br /><br />Kytät tekivät lopulta Oulun invalidien päämajaan verotarkastuksen. Tileistä löytyi klappia, joten toiminnanjohtaja Ossi Hännisen tarjoamat ilmaiset keskarit loppuivat isäukolta. Ossi Hänniselle annettiin potkut ja hän siirtyi ketjukirjebisneksiin etelään.<br /><br />Isäukko jatkoi valitsemallaan tiellä. Hän haki aamulla Osulasta kaljaa. Pelasi päivän yksinään shakkia väittäen pelin tason kohonneen olennaisesti kun naapurin invalidista oli päästy eroon. Illat hän puhui nyrkkeilystä ja kalastuksesta ostarin baarissa. Jossakin välissä hän ehti heittämään pikajunallaan keikan Seinäjoelle ja takaisin, vaikka tiukkaa teki.<br /><br />Lopulta isäukko koki burnoutin, vaikka sitä ei oltu vielä edes keksittykään. Hänellä alkoivat voimat loppua ja viinapirut alkoivat vainoamaan. Kaiken lisäksi hän otti pahasti turpaansa Aution renttuveljeksiltä autotallin nyrkkeilyillassa. Toinen heistä oli ikuiseen hakkaamiseen kyllästyneenä tempaissut häntä Herba pullolla päähän. Ainakin poskiluu oli säpäleinä, kuten todettiin viikon kuluttua kun hän viimein suostui menemään lääkäriin.<br /><br />Palattuaan sairaalasta hän siirtyi kovempiin aineisiin. Hän alkoi kiskoa naamariinsa Cremé de Mentheä. Siitä vihreästä liköörin paskasta siltä meni pää sekaisin ja se alkoi hajottamaan paikkoja. Kun se erehtyi heittämään äidin ainoan elämänilon, mustavalkoisen Helkama merkkisen telkkarin seinään, tuli äijälle lähtö Oulun Piirimielisairaalaan.<br /><br />Isäukko joutui itse piirille, jonne oli ollut jutuissaan lähettämässä puolta Oulua. Se oli sille kova paikka. Itkua oli kuulemma äijänpaska tihuuttanut, kun äiti kävi sitä katsomassa. Me ei siskon kanssa käyty sitä katsomassa, sillä meidän mielestä se oli sille hullulle ihan oikein joutua hullujenhuoneelle.<br /><br />- Näin tässä sitten kävi. Minähän sanoin sille. Olisi uskonut. Suss siunakkoon, äiti päivitteli odotellessaan Radio Itkosen miehiä tuomaan uuden television. Kun se saapui, unohti hän koskaan edes olleensa naimisissa ja siirtyi jälleen Kahden kerroksen väen ja Ashtonin perheen maailmaan, jossa tapahtui vaikka minkälaisia yllättäviä käänteitä, joista me käskettiin siskon kanssa sen pitää turpansa kiinni, kun se tuli tohkeissaan kertomaan, mitä se herrasväki oli viimeksi touhunnut. Meitä ei kiinnostanut, sillä äijän ollessa lataamossa saimme siskon kanssa kuunnella täysillä muutakin kuin Irwiniä. Me soitettiinkin aamusta iltaan Sweetiä ja Gary ”Glitoris” Glitteriä.<br /><br />Oulun piirimielisairaalan johtava lääkäri oli vanha Paakki. Sillä oli hourulassaan kymmenen tuhatta eri puolilta Oulun lääniä kerättyä hullua komennettavanaan. Se pani kaikille heti kättelyssä luun kurkkuun. Kun hullua tuotiin pakkopaidassa hoitoon, seisoi vanha Paakki hoitsujen viimeisen päälle kiillottamissa ratsastussaappaissaan sairaalan portilla kuin tohtori Josef Mengele Auschwitchin ”Työ tekee vapaaksi” kyltin alla. Vanha Paakki erotti yhdellä silmäyksellä kuka oli oikea hullu ja kuka vain näytteli hullua, koska halusi ilmaisen eläkkeen ja muutenkin vapautuksen kaikesta älyttömästä mitä oli ehtinyt elämässään touhuta. Oikeille hulluille pistettiin välittömästi piikki perseeseen. Sen porukan hullun hommat loppuivat siihen paikkaan. Kun he tulivat viikon kuluttua tajuihinsa, sama käsittely odotti välittömästi jos oli vielä hullun elkeitä esittää. Kaikki paranivat kuukaudessa, mutta koska heille oli ehditty kirjoittaa hullun paperit, ei heitä enää ikinä laskettu terveiden ihmisten sekaan.<br /><br />Ne joiden vanha Paakki tiesi kokeneena kettuna vain näyttelevän hullua, eivät saaneet mitään muuta kuin monoa perseeseen.<br />- Jos täällä vielä näytät naamasi, taakaan että sun käy hullusti, hän huusi tynnyrin kokoisten huippuhoitsujensa ympäröimänä hullun hommissaan epäonnistuneiden ihmisriepujen pinkoessa karkuun. – Jos vielä jatkat hullun näyttelemistä, hommaan sut loppuiäksesi kuokkimaan Konnunsuota. Olet rikkonut Oulu kaupungin terveydenhuollon ohjesääntöä. Se kieltää hullun näyttelemisen ja hoitavan tahon huijaamisen, vanha Pakki sävelsi ihan pokkana. Eikä malttanut olla jatkamatta:<br />- Minä määrään täällä. Voin halutessani panna pakkohoitoon vaikka Oulun läänin maaherran, eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista. Ja kun minä käsken lopettaa hullun hommat, ne loppuvat siihen paikkaan, oli sitten kyseessä vaikka suljetun osaston sakki.<br /><br />Hullun kohtalo oli Oulussa aika tyly ennen hyvinvointivaltion keksimistä. Mutta eipä moni enää Piirillä naamaansa näyttänyt ennen kuin oli tullut niin seinähulluksi, että Paakin porukan oli pakko panna se hiljaiseksi tykittämällä lääkesatsi perseeseen. Kumma kyllä hulluja Oulussa kuitenkin riitti, vaikka vanha Paakki ei hyväksynyt kuin toivottomimmat isäukkoni kaltaiset tapaukset hoitoon. Jos se olisi hänestä ollut kiinni, ei mitään muuta hoitoa olisi koskaan hulluille kehitettykään kuin ”monoa perseeseen” -nimellä piireissä kulkenut vanhan Paakin sovellus shokkihoidosta. Siinä oli nykyiseen psykiatriaan verrattuna ainakin se hyvä puoli, että se toimi.<br /><br />Isäukolla oli tupen rapinat Oulun Piirimielisairaalassa, sillä vanha Paakki antoi hänelle sitä ambulanssilla pillit ulvoen tuotaessa heti kättelyssä varmuuden vuoksi kaksinkertaisen piikityksen kuullessaan kyseessä olevan Nokelasta päin tuotavan äijän. Sen verran sekin oli joutunut niissä hullujen ylipäällikön toimissaan oppimaan tunnustamaan tosiasiat.<br /><br />Isäukko ei paljon hourula-ajoistaan myöhemmin puhunut, mutta sen vaikutelman sain, että aina se kotiolot voitti. Varsinkin kun ei tarvinnut käydä töissä eikä tapella akan kanssa vapaapäivinä aamusta iltaan. Mutta kalasoppaa sai liian harvoin ja se oli litkun makuista. Ne yrittivät sille kaikki mahdolliset hoidot sähköshokkeineen päivineen, mutta hoidoista ei ollut mitään apua. Lobotomiaa harkittiin, mutta koska YK oli kieltänyt sen ihmisarvoa loukkaavana, joutui Paakki kiinni jäämisen pelossa luopumaan ajatuksesta. Kevään pilkkijäät odottivat ja isäukko päätti lähteä kotiin. Mutta edes hänen sisullaan ei suljetulta osastolta noin vain lähdetty. Siitä pitivät huolen vanhan Pakin palkkaamat korstot, jotka olivat entisiä Oulun Tarmon nyrkkeilijöitä ja Oulun Painiseuran mörssareita. <br />- Yritä siinä puhua niille järkeä, kun jätkät on tulleet töihin vain saadakseen tapella kunnolla Oulun poliisia pelkäämättä, isäukko päivitteli soittaessaan äitiä tuomaan lisää Metsästys ja Kalastus -lehtiä.<br /><br />Kun häntä oli pidetty häkissä muutama kuukausi, vanha Paakki päätti puhua hänelle suoraan siitä, miten pahasti äijän asiat olivat yläkopassa sekaisin.<br />- Ette te itse ole syyllinen sairauteenne. Teillä on vain suvussanne huonot geenit.<br />- Ja vitut on. Itselläsi ei ole suvussasi geenejä lainkaan, isäukko alkoi hermostua ilman aikuiseen jankutukseen.<br />- Yrittäkää omaksi parhaaksenne ymmärtää, että mielisairaus on vakava asia. Se ei parane koskaan. Ei me voida teitä enää ikinä päästää suljetulta osastolta, sillä meiltä menisi maine.<br />- Ei teillä koskaan ole edes mitään mainetta ollutkaan!<br />- Kaikki johtuu isänne Paavo Johannes Apilan suvusta. Siinä on tutkimuksiemme mukaan esiintynyt juoppoutta ja jakomielitautia sukupolvien ajan. Niin kauan kuin kirkonkirjoista löytyy merkintöjä, on teidän sakista vain huonoa kerrottavaa jälkipolville.<br />- Ja meidän sukua et konitohtori ala haukkumaan. Kohta alkaa lekat heilumaan, jos et välittömästi peru puheitasi.<br /><br />Vanha Pakki oli viisas ja kokenut mies, jolla lisäksi oli tarpeeksi huonoja muistoja Nokelan äijistä. Niille ei mitään ollut tehtävissä, eikä niitä voinut loputtomasti piirilläkään pitää, sillä ne olisivat kuitenkin panneet lopulta koko sairaalan systeemit sekaisin. Niinpä hän luopui yrityksistään parantaa isäukko mielitaudistaan. Hän käski entisiä nyrkkeilijöitä pieksämään äijän sairaalakuntoon ja heittämään hänet ulos.<br />- Ei me aleta millekään noin toivottoman tapauksen kanssa. Hullun ja sun välillä on vain se ero, että sä olet vielä hullumpi, vanha Paakki huusi oven raosta sen apureiden tunkiessa sitä kaikin voimin kiinni löylytyksestä suuttuneen isäukon yrittäessä kimppuun. Hän vannoi loppuelämänsä, että jos olisi päässyt sisään olisi pannut paikat remonttiin. Olisivat kuulemma olleet sen vanhan Paakin sakin vittuilut vittuiltu.<br /><br />Isäukko palasi kotiin. Hän pakkasi reppunsa ja lähti pilkille. Vähän me ihmeteltiin, että ei tainnut paljon hoito auttaa, kun äijä lähti hiihtämään yönselkään.<br />- Vallassaan. Saapahan siellä vähän miettiä asioita, äitimuori murahti menoon ja melskeeseen tottuneena.<br /><br />Palattuaan seuraavana aamuna mukaan kuusi kiloa pikkuahvenia ja keskikokoinen hauki, isäukko lähti samantien ostamaan Osulasta kaljaa. Tiesimme hänen parantuneen. Hän jatkoi kiivasta shakkiotteluaan itseään vastaan. Pelin tulivat päivä päivältä jännemmiksi, joten junat kulkivat entistäkin enemmän etuajassa Oulun ja Seinäjoen välisellä rataosuudella. <br /><br />Valtion rautatiet palkitsivat hänet vuonna 1976 vuoden veturinkuljettajana, jonka ajamat junat eivät olleet koskaan myöhässä. Isäukko sai viirin, jonka pani palkintokaappiinsa muiden pokaaliensa sekaan. Kun hän kuoli jäivät minulle ja sisarelleni velkojen ohella perinnöksi palkintokaapin pokaalit. Rahan arvon tarkasti tuntenut sisareni yritti turhaan kaupitella niitä Oulun osto- ja myyntiliikkeisiin. Mutta niillä oli jo ennestään kaikki paikat täynnä pokaaleja. Näin ollen todisteet<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-8438343088067547816?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-5362702307602728282010-02-05T05:52:00.000-08:002010-02-05T05:53:23.577-08:0031<br /><br />TAVALLISEN IHMISEN ELÄMÄ<br /><br />Toipuminen oli kuitenkin vain väliaikaista. Isäukon peli alkoi olla pelattu kun naapuriin muutti kaupunginteatterin näyttelijä Matti Huovinen alkoi olla oven takana aamuisin ennen seitsemää keskikaljapullon kanssa. Unettomuudesta ikänsä kärsinyt isäukko oli juuri saanut unen päästä kiinni, mutta juoppojen tyhjän keskinäisen solidaarisuuden nimissä hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kipata kaljat naamariinsa. Vapaapäivinä örvellystä jatkui myöhään yöhön. Kun hän palasi pimeän pullon kanssa kapakoiden sulkemisajan jälkeen, olivat pikkupirut jo käyneet sakilla hänen kimppuunsa. Koska hän ei mahtanut niille vikkelille kavereille mitään, alkoi hän rähjätä asunnossamme. Nukkumisesta ei noina aikoina tullut mitään. Mesoamista jatkui aamuun saakka, jolloin äitimuori löi isäukolle evässalkun kainaloon ja hän lähti ajamaan junaa. <br /><br />Isäukon fiilis paheni entisestään ukin potkaistua tyhjää. Enää ei ollut ketään, jonka kanssa tapella maailman herruudesta maantietoaiheisten tietokilpailujen muodossa. Lisäksi hän oli yrittänyt kuristaa parhaan kaverinsa Reken niin monesti, että tämä ei uskaltanut enää liittyä juomakööriin isäukon kanssa. Jossain humalan harmaassa vaiheessa isäukko olisi kuitenkin alkanut epäillä Reken sekstaavan salassa äitimuorin kanssa ja käynyt kurkkuun kiinni. Hän näki vihollisia joka puolella, vannoi tappavansa heidät viimeiseen mieheen kantapöydän sakkia myöden. Lomillaan hän eristäytyi mökille. Juotuaan kaksi viikkoa putkeen näki hän yhtenä aamuna suuren silmän tuijottavan metsän reunassa. Kun se tuli lähemmäksi kokoaan kasvattaen isäukko tempaisi haulikon naulasta ja lähti tulittamaan vihollista. Ammuttuaan kaikki kutinsa aurinkoon oli hänellä perstaskussaan viimeinen haulikon paukku varattuna itselleen. Vangiksi hän ei aikonut jäädä.<br /><br />Silloin mökin pihaan laskeutui varisparvi syömään ryynejä. Isäukon metsästäjänvaistot heräsivät itsemurhaamisensa keskellä. Hän potkaisi mökin oven auki. Varikset lähtivät karkuun. Ainoastaan yksi heikko sen kesän poikanen ei vielä tajunnut pelätä. Isäukko pamautti variksenpojan viimeisellä kudillaan höyhenkasaksi. Mökkinaapurit olivat pahinta jo pitkään odottaneina hälyttäneet Oulusta poliisin paikalle. Se haki isäukolta haulikon pois ja käski häntä pitämään mölyt mahassaan. Oli heillä parempaakin tekemistä kuin tulla rauhoittelemaan äijää, joka oli tuhonnut mökkinaapureidensa kesäidyllin siitä saakka kun Oulunsalon Koppanaan oli ollut lupa kesämökkejä rakentaa.<br /><br />Löysin sattumalta vähän myöhemmin tyhjiä kaljapulloja kauppaan viedessäni muovikassista isäukon käsialalla raapustetun lapun. Siinä luki:<br /><br />”Tavallisen ihmisen elämä on yhtä helvettiä. Aina kun se saa asiansa reilaan, alkaa paskaa valua kabinettiin jostakin nurkasta. Vain iskelmälaulajilla menee hyvin siihen saakka, kunnes he kuolevat viinaan tai muuten vain tähteyden sammuttua tappavat itsensä. Eikä tästä kuviosta lähdetä lipettiin. Kurjuuden maailmankaikkeudessa kaikki yritykset selvittää asiat parhain päin jäävät kehnoiksi yritelmiksi.”<br /><br />Aika pahasti sillä näköjään viiraa, tuumin heittäessäni hänen filosofisten tutkimuksensa lopputuloksen Osulan roskikseen.<br /><br />Äitimuori oli täysin kypsä sen tomppelin touhuun. He tappelivat ympäri kämppää tavaroista, rojuista ja räteistä. Se niiden erotouhu oli kuin uni ja nälkä olisivat tapelleet keskenään. Siinä osituksessa pantiin sananmukaisesti kaikki puoliksi, paitsi se mikä meni täysin säpäleiksi. Yritin katsoa telkkaria olohuoneen nojatuolissa, kun se kerrankin oli niiden ihrakasojen perseitä vapaana. Onneksi olin oppinut lukihäiriöstäni huolimatta lukemaan, muuten en olisi siinä viikkotolkulla jatkuneessa metelissä pysynyt yhtään kärryillä Canonin ja High Chapparallin tapahtumista. Vaikka kanavia oli vain kaksi, sain kerrankin vapaasti tsäppillä mieleni mukaan niiden välillä. <br /><br />Minulta he tyytyivät muutaman kerran illassa kysymään:<br /><br />- Kumman matkaan lähdet, äidin ja isän?<br />- En kummankaan, kuului vakivastaukseni.<br /><br />Koska se ei ratkaissut riitaa, eivätkä he voineet pistää minua kirveellä puoliksi ruokapöydän tavoin, jatkuivat he tappeluaan yökaudet. Ainakaan naapureilla ei tullut aika pitkäksi, eikä tarvinnut panna turhan aikaisin maata. Jos olisin ollut hermoherkkä tyyppi, olisi mullakin sitä touhua seuratessa voinut mennä aivot säpäleiksi. Sen kuitenkin opin myöhempien aikojen varalle, että jos ei pidä puoliaan, saattaa toinen ehtiä särkemään enemmän vuosien saatossa kerättyä yhteistä omaisuutta.<br /><br />Kun lähdin aamulla kouluun kuulin talon ämmien jupisevan pihalla:<br /><br />- Vitun tyypit. Tuo meteli kuuluu Karjasillalle saakka. Ne laskevat asuntojemme arvoa. Onni onnettomuudessa, että sakista päästään vihdoinkin eroon.<br />- Pitäkää te kantturat turpanne tukossa. Sitä paitsi te asutte vain vuokralla, tyydyin kuittaamaan Apilan suvun äijien tyyliin.<br /><br />Kun isäukko joutui lopulta rokulipäivien venähdettyä lähtemään heittämään junakeikan Seinäjoelle ja takaisin, äitimuori tilasi kuorma-auton ja keräsi asunnon irtaimistosta kaikki ehjät puolikkaat matkaansa. Päädyin itsekin samoihin vankkureihin. Kun isäukko palasi oli hänen elämänsä sanamukaisesti säpäleinä. Sen jälkeen hän näki loppuelämänsä vihollisia kaikkialla. Vannoi tappavansa kaikki vainoojansa, kantapöydän sakista lähtien.<br /><br />Jonakin päivänä hauskuus loppuu, sai isäukko kokea kaiken resuamisensa jälkeen kantapään kautta. Sen jälkeen ihmisellä on täysi työ näytellä tunnelman ylläpitämistä. Isäukolla alkoi hommat luisua lopullisesti käsistä sen jälkeen kun pakettiautolla ajanut isä ja poika täräyttivät täysillä junan kylkeen. Koska koneapulainen ei suostunut lähtemään katsomaan minkälaista jälkeä oli syntynyt, joutui isäukko menemään laskemaan ruumiit. Pojan pää riippui junan ovessa ruumiista revenneenä. Se oli ollut kuin hirtetty ilman kaulan jatkeena riippunutta ruumista. <br /><br />Palatessaan veturiin isäukko oli sanonut koneapulaiselle:<br />- Ei kannata mennä katsomaan. <br />- Miksihän ne paukuttivat täysillä junan kylkeen? ihmetteli koneapulainen. <br />- Sano se. Ehkä sillä ukolla oli tullut akkansa kanssa riitaa ja se oli napannut pojan kyytiin antaen soittaa nasta laudassa välittämättä mistään mitään.<br /><br />Kun lomat tulivat isäukko istui keskaripullo kädessään mökin sohvalla tuijottaen metsän pimentoon. Kasettimankulta tulivat nonstoppina Tapio Rautavaaran parhaat. Kun ”Päivänsäde ja menninkäinen” alkoi soida vähintään kymmenettä kertaa samana päivänä purskahti isäukko lohduttomaan itkuun. ”Miks toinen valon lapsi on ja toinen vain yötä rakastaa” säe oli liikaa hänen sekoamassa olevalle taiteilijanluonteelleen, josta hänen itsensä lisäksi ei ollut kukaan tietoinen, eikä edes kiinnostunut.<br /><br />- Kuinka monella tavalla elämän olisikaan voinut elää? hän fundeerasi. – Kun ajattelee menetettyjä mahiksiaan ja maailmoitaan, ei järjenlähtö ole kaukana. Musta tuntuu, että voisin lähteä viettämään loppuelämäni minne tahansa kenen tahansa kanssa, ja se tuntuu sitä paitsi ainoalta mahdolliselta mahdollisuudelta.<br />- Ei sitten muuta kuin usvaa putkeen, yllytin tietäen ettei hän elämässään lähtisi enää yhtään minnekään muualle kuin korkeintaan alkoholistiparantolaan.<br /><br />Vaikka isäukon ruikutus pyyhki yli hilseen katsoin viisaimmaksi olla sanomatta enempää hänen ämmäilyistään. Mitä enemmän äijä pyrki kätkemään vollotustaan, sitä enemmän valui vettä hänen päästään. <br /><br />- Häh? Sähän oot aina sanonut, että miehet eivät itke. Varsinkaan meidän suvun miehet….<br /><br />Järkipuheella ei ollut humalan harmaaseen vaiheeseen jämähtäneeseen isäukkoon mitään vaikutusta. Se vain kelasi sitä lapsenpää-juttua ja itki Tapsa Rautavaaran laulaessa ”Päivänsädettä ja mennikäistä”.<br /><br />- Sulla alkaa ukko kuuppa pehmetä. Ei tässä märiseminen auta. Niin makkaa kuin pettaa, sanoin ja kävin panemassa mankun kiinni.<br /><br />Isäukko pani makuulle ja käänsi kasvonsa sohvan syövereihin. Se ei enää jaksanut tapella henkensä edestä. Olisin voinut tappaa hänet helposti. Itkunpuuskat ravistelivat kaljan pöhöttämää ruhoa. Taisi tyyppari todellakin viimeinkin tajuta munanneensa elämänsä viimeisetkin mahikset uhoiluillaan. <br /><br />- Ei ne kuitenkaan olisi julkaisseet ”Hanhimiestä”, hän sopersi. –Ei mulla ole mitään sanottavaa. Ei tule mitään mieleen.<br /><br />- Vitunko väliä tuolla on? Kuka niitä kirjoja jaksaa vapaaehtoisesti lukea? Ne pyyhkii yli hilseen.<br />- Kyllä tuo poika on pöljä, isäukko yritti ryhdistäytyä kukkulan kingin rooliinsa hetkeksi, mutta pian sama vollotus jatkui entistäkin lohduttomampana. <br /><br />Hyi helvetti minkä teki, mietin lähtiessäni kävelemään kohti kalasatamaa. Alkoi olla rysiltä palaamisen aika. Kun tulin takaisin kertomaan Rokko-Villen saaneen matoisia kesämateita rysänperän täyteen, oli äijä häipynyt. Seurasin auton jälkiä mökin pihasta. Ne kulkivat metsätien laidasta laitaan. Isäukko oli vetänyt risusavotan ajaessaan nasta laudassa pikkupiruja pakoon.<br /><br />Hän palasi yöllä lentokentän ravintolasta metsien läpi kävellen. Väitti nähneensä unen ja valveen rajoilla hortoillessaan painajaisia, joissa kaikki ihmiset kuolivat. Koko elämä ja maailma menivät kuulemma sen sileän tien. Osa ihmisistä oli tosin herännyt uudestaan henkiin, mutta pian hekin olivat jälleen kuolleet jättäen hänet yksin pilkkopimeään metsään.<br /><br />Kun äijä aikoi panna Tapsa Rautavaaran kassun jälleen soimaan, otin sen mankun pesästä ja kävin heittämässä sen huussin reikään. <br /><br />Auto löytyi myöhemmin Hailuodontieltä ojasta. Poliisien tullessa kuulustelemaan isäukko sanoi:<br /><br />- Ei harmainta aavistustakaan miten se on sinne päätynyt. Se on varmaan varastettu.<br />- Olet ajanut sillä itse kännissä, yrittivät poliisit ristikuulustella.<br />- Ajoin tai en, ei teillä kuitenkaan ole mitään todisteita, isäukko pamautti tolkun palatessa hetkeksi hänen kaaliinsa. Poliisit joutuivat poistumaan pettyneinä tyhjin käsin.<br /><br />Koska ”Päivänsädettä ja mennikäistä” ei löytynyt isäukon kiivaista etsinnöistä huolimatta, kuunneltiin seuraavat päivät Junnu Vainion ”Vanhoja poikia viiksekkäitä” ja ”Albatrossia”. Koskaan ei tanssittu Nestorin häitä, eikä ollut virkaa enää ja tummapuna peitti nenä. Koska isäukolla oli hermo pinnassa ja kalja loppu meinasivat Junnunkin biisit tuoda hänelle tipan linssiin.<br /><br />Sen jälkeen en enää suostunut lähtemään hänen kanssaan kaksistaan mökille, enkä minnekään muuallekaan. En edes tuntemaan jos hän tuli kadulla vastaan tyhmässä metsästäjänlakissaan. Vihollinen alkoi olla finaalissa, olin onnistunut vuosien kyttäämisen jälkeen tekemään hänestä selvää jälkeä. Kysyttäessä kerroin äijän olevan isäukon tärähtänyt serkkupoika. Kyvyttömyyteni ymmärtää hänen kyvyttömyyttään; näyttää tunteitaan, olematonta kykyään suhtautua asioihin ilman miehisen uhon ja tuhon logiikkaa, saavutti pisteen jossa katsoin ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi jättää hänet omiin oloihinsa ja jatkaa yksin sukumme miesten kunniakkaita perinteitä.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-536270230760272828?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-14951555077326522742010-02-05T05:51:00.002-08:002010-02-05T05:52:29.962-08:0032<br /><br />SISKONI HÖRHÖ HELLU<br /><br /><br />Siskoni – josta ei maksa vaivaa paljon mainita tässä Oulun äijien elämän tarunhohtoisessa kuvauksessa - aloitti hörhötouhunsa 1970-luvun alussa. Sitä ennen hän vaikutti päällisin puolin normaalilta. Hän kuunteli Tom Jonesia ja Manfred Mannia. Mutta eräänä päivänä hän alkoi kulkea laamapaidassa avojaloin näyttäen joltakin dorkarunoilijalta. Lisäksi hän oli vetänyt kasvoihinsa räikeät meikit ja leikannut tukkansa kaljuksi. Sain hävetä silmät päästäni siskoni puolesta. Äitimuori ei myöskään voinut ymmärtää kaikille kehumansa lapsineron luovuuden murrosiässä saamia uusia ulottuvuuksia. Sisko oli muka oppinut kävelemään kahdeksan kuukautisena ja pelannut maijaa junassa rasvareissulla Haaparantaan kaksivuotiaana. Kaikki mitä sisko teki, oli äidin mielestä fantastista ja lupasi hänelle hyvää tulevaisuutta. Vaikka isäukko piti turhana rahan ja ajan haaskauksena panna tyttö oppikouluun, sinnekin se pääsi äidin yllyttämänä huippupistein. Tunsi olevani kakkoskastia. Siskoni kaverit eivät ottaneet minua koskaan mukaan touhuihinsa. En saanut edes leikkiä heidän barbeillaan. Kerran he valehtelivat, että jos juo yhtä kyytiä monta litraa vettä tulee känniin. Kun mahani oli halkeamaisillaan he selittivät, että täytyi myös juoda vessanpytyn säiliöstä valutettua vettä. Kun sekään ei auttanut tytöt vannoivat, että jos vielä joi saippuavettä, niin silloin viimeistään lähtisi taju kankaalle. Vaikeroidessani tuskissani olohuoneen tupakkipöydän alla siskoni kavereineen kikatti tyhmyydelleni. Tämä vakuutti minut lopullisesti, että siskoni kanssa en halunnut ainakaan olla missään tekemisissä. En menisi hänen häihinsä, en lasten kummiksi, enkä veisi tuoreita leikkokukkia hänen haudalleen. <br /><br />Päätökseni vahvistui entisestään, kun levypinkkaan ilmestyi Deep Purplen pläjäys In Rock. Ihmettelin mikä se tämmöinen Deep Purple oikein on? Vielä enemmän ihmettelin kun erehdyin uteliaisuuttani paneman älppärin soimaan. Kun ensimmäinen biisi ”Good Golly Miss Molly” pamahti makkariin lensin välittömästi perseelleni. Se ei mielestäni ollut mitään musaa, vaan ainoastaan täyttä meteliä. Ihmettelin kuinka joku täysjärkinen voi kuunnella näin älytöntä paskaa?<br /><br />Ainoa kappale älppärillä jossa oli mielestäni jotakin ideaa oli slovari ”Child in Time”. Se oli tosin liian pitkä, mutta muuhun levyyn verrattuna sitä saattoi edes jossain määrin pitää musiikkina. Mutta ei siitäkään ollut mihinkään verrattuna Hawkwindin menobiisiin ”Silver Machine”, jonka Timppa oli onnistunut nauhoittamaan radiosta. Jo tuolloin tajusin, että kun ihminen vanhenee alkaa ote lipsua. Hän alkaa kokeilemaan kaikenlaisia juttuja. Kun niitä riittävästi kokeilee pää pehmenee ja tyyppi ostaa vapaaehtoisesti Musiikki Kullakselta ”Deep Purple in Rockin”.<br /><br />Minulla on aina ollut siskooni oululaiseen tapaan asialliset välit; emme ole koskaan olleet vapaaehtoisesti toistemme kanssa missään tekemisissä. Mutta kun Timppa sai minut houkuteltua Oulun Kajaaninkadun nuorisotalon virkaa toimittaneelle puutaloröttelölle diskoiltaan törmäsin jonossa siskooni. Hän yritti olla meille ystävällinen, joten tiesin hänen juoneen viinaa ja vetäneen pään täyteen huumeita. Hänen seurassaan oli ruskeaan puolipitkään mokkatakkiin pukeutunut hörhön näköinen jätkä, jota tajusin vaistomaisesti varoa. Oulussa on aina saanut varautua siihen, että hörhö vetää turpaan aina kun sille päälle sattuu.<br /><br />Tämä pitkätukkainen hörhöhumu antoi ymmärtää, että meidän pikkujätkien olisi parasta painua vittuun ja vähän äkkiä. Kun vahtimestari raotti ovea käveli tämä pitkätukkainen jätkä jonon ohi sisään, eikä kukaan uskaltanut urputtaa. Me jäimme pakkaseen, jota Oulussa oli ennen talvisin vähintään 30 astetta. Onneksi emme tuolloin vielä tienneet kuinka kylmää siellä oli, koska emme olleet juurikaan käyneet missään muualla.<br /><br />Elämä on aina yhtä ja samaa epäoikeudenmukaisuutta. Timppa oli minua pitempi, joten hän pääsi tuurilla sisään. Minulle vahtimestari haistatti paskat ja käski mennä kotiin mamman luo. Oulun nuorisolautakunnan eläkeläisjäsenet olivat nimittäin panneet pikkudiskoon ikärajaksi 13 vuotta. Olin siis liian nuori rokkiin, kun yritin aloittaa vaarallisen huumeisen elämäni. <br /><br />Kun musa jytisi lahojen puuseinien lävitse menin naama vasten ikkunaa katsomaan sisään outoon ja eksoottiseen rockmaailmaan. Siellä näkyi psykedeelisiä värejä ja porukat vaikuttivat olevan kuin pilvissä leijailemassa. Muistan yhtä selvästi kuin Kennedyn murhan, että kappale joka soi oli David Bowien singlehitti ”Starman”, josta Fredi teki vielä paremman suomenkielisen version ”Muukalaisen”. Tähtimies on kova juttu, mietin kun vahtimestari potkaisi minua perseeseen ja käski painella hippulat vinkuen kotia kohti.<br /><br />Seuraavalla viikolla koin shokin Suosikin kolahdettua postiluukusta. Sen kannessa oli oudon hörhön kuva. Teksti kuului: ”Voiko tämä mies olla tältä planeetalta?” Luin jutun moneen kertaan ja olin varma, että ei voinut. Se oli tapaus, jonka jälkeen Irwin Goodmanin ohella elämääni ilmestyi suoraan avaruudesta toinen merkittävä kulttuurivaikuttaja David Bowie. Kun sain äitimuorilta kinuttua rahat poljin ennätysvauhtia keskustaan ja ostin maailmankaikkeuden kaikkien aikojen parhaan älppärin ”Ziggy Stardust and the Spiders from Mars”. En oikeastaan tykännyt kaikista biiseistä, joiden nimet oli suomennettuna niinkin älyttömiä kuin ”Viisi vuotta”, ”Rock´n roll itsemurha” ja ”Naisasialiikekaupunki”, ”Ei oo helppoo”. Mutta meininki on voittopuolisesti mahtavaa, voin edelleenkin vannoa, sillä kuuntelen levyn nyt vanhoilla päivillänikin heti herättyäni ja vielä ennen nukkumaan menoa.<br /><br />70-luvun alussa tehtiin maailman parasta rokkimusaa. Tarkemmin sanottuna vuosina 71-74. Sen jälkeen on vain tullut joka tuutista yhä kehnommaksi käyviä kopioita tuon kultakauden mestariteoksista, joita takoivat listojen kärkeen sellaiset hirmuhyvät bändit kuin Slade, T.Rex ja Roxy Music. Kaikki yrittävät jäljitellä tuon maagisen ajan saundia, mutta ei siitä tule lasta eikä paskaa, sillä kukaan ei osaa enää soittaa kunnolla. Musa on ollut semmoista rämpyttelyä ja pimputtelua kultakauden 71-74 jälkeen. Varmaan se oli yhtä surkeaa sitä ennenkin, mutta siitä en ole koskaan vaivautunut ottamaan selvää. 60-luvulla oli ja tulee aina vain olemaan Irwin Goodmanin singlet, jotka hän oli väsännyt kimpassa rikkaan aatelismiehen Emil von Reteen kanssa. <br /><br />Siskoni pitkätukkainen mokkatakkinen poikakaveri ilmestyi meidän nurkkiin yhtenä päivänä ollessani kuuntelemassa Ziggy Stardustia. Olin juuri kehittelemässä omaa avaruuteen sijoittuvaa musiikkispektaakkeliani, jossa tähtien sanansaattaja matkusti pitkin ja poikin linnunrataa. <br /><br />- Eikö sulla oo mitään kunnon musaa? jätkä täräytti.<br />- On mulla tämän lisäksi Christien levy, jolla on Yellow River. Ja mankalla niiden Iron Horse...<br />- Se on purkkapaskaa. Miten sä voit semmoista kuunnella? Eikö sulla oo Rick Wakemania?<br /><br />En ollut kuullutkaan kyseisestä hepusta. Kuunneltuani häntä myöhemmin voin paljastaa, että parempi olisi ollut olla kuulemattakaan mitään sen progesekoiluista, joilla oli semmoiset lapselliset nimet kuin ”Matka maapallon keskipisteeseen” ja ”Henrik neljännen kuusi vaimoa”. Yritin olla sovitteleva, koska kaveri vaikutti olevan joissakin aineissa, eikä sitä kannattanut ärsyttää.<br /><br />- Oon mä äänittänyt Pop eilen tänäästä yhden hyvän biisin. Ainakin se on pitkä…<br />- Soita se sitten.<br /><br />Kelailtuani mankkaani aikani sain soimaan kyseisen biisin, joka oli King Crimsonin ”King Crimsonin hovissa”.<br /><br />- Tämä toimii. Eikö sulla oo Yesiä?<br />- Mitä?<br />- Y-E-S:iä, mailman parasta progebändiä. Rick Wakeman soittaa koskettimia siinä.<br />- Mulla on kyllä tuo Juicen Marilyn. Äänitin sen Sävellahjasta.<br />- Emmä mitään homomusaa ala kuunteleen. Hommaa kuule juippi kunnon musaa, tai sun elämä menee tota rataa jatkaessasi piloille.<br /><br />Sitten se hippi lähti hinkkaamaan johonkin nurkkaan siskoani, enkä tiennyt miten siihen olisi pitänyt suhtautua. Mietin jopa jos soittaisin täysillä Irwinin ”Meni rahahommat pieleen”. Se olisi voinut tehdä siihen vaikutuksen.<br /><br />Vähitellen se hippiäinen alkoi pesiä meillä, sillä se oli lentämäisillään ulos himastaan. Koulu meni sillä huonosti, eikä sen akateemiset vanhemmat oikein voineet sietää jo elämänsä alkutaipaleella epäonnistunutta lastaan. Meiltä se kuitenkin löysi sopivaa seuraa, sillä meillä olisi ihmetelty, jos joku meidän sakista olisi menestynyt muualla kuin VR:n pilkkikilpailuissa.<br /><br />Sitten se hippi, jonka nimeksi paljastui sen ilmiselvistä salailuyrityksistä huolimatta Sampo Inari, tuli jurrissa meille sekoilemaan. Ei se mitään haitannut, vaikka se makasi sammuneena keittiön lattialla. Isäukon mielestä pojassa oli ainesta, vaikka sillä näytti olevan surkea viinapää. Vähän äitimuori otti pulttia kun se tokkurasta herättyään oksensi käytävään. Sisko sai rangaistukseksi pestä sen hipin oksennukset, jotka se oli vetänyt Oulunseudun uskovaisten johtotroikkaan kuuluneen Hilda Huovisen oveen.<br /><br />Koska se ei pysynyt tolpillaan jouduimme Timpan kanssa raahaamaan se kotiinsa Karjasillalle. Kun paukkupakkanen selvitti Sampon tokkuran hän sai päähänsä tarjota meille baarissa kaljat.<br /><br />- Ei meillä oo ikää.<br />- Mä järjestän jutun. Muhun voi kato luottaa. Mä pistän tapahtuun. Me otamme nyt kaljan.<br /><br />Menimme Höyhtyän ostarin Kultakattiin. Siellä istui Sampon elämässään sivuraiteille joutuneita kavereita. Ne tekivät merkin saatuaan ns. levittäytymiskuvion. Sen viiden sekunnin aikana me vedettiin Timpan kanssa tuopit naamaan. Tajusin välittömästi löytäneeni surkealle elämälleni tarkoituksen baareissa lymyilevästä alan miehistöstä.<br /><br />Matkan jatkuessa Sampo kirosi meitä, kun emme menneet auttamaan häntä kaatamaan tien laitaan parkkeerattuja autoja. Kun vandalismista ei tullut mitään, Sampo osti pornolehden ja alkoi näytellä uskovaisen näköisille ihmisille pornokuvia lättäämällä aukeaman päin heidän kasvojaan Karjasillan kirkon edessä. Suntio yritti auttaa iltakirkkolaisia:<br /><br />- Onko saatana tullut keskuuteenne, pojat?<br />- Lähe sä saatanas kanssa siitä vittuun ja saatanan äkkiä! Mitä sä oikein luumuilet, vitun jeesusfriikki? Sampo uhoili sille hetkeä ennen kuin se umpihullu Jumalan apumies kävi siihen käsiksi ja alkoi hakkaamaan sitä. <br /><br />Katsoimme kaikessa rauhassa kuinka Sampo otti turpaansa, mutta kun suntio ei lopettanut oli meidän pakko mennä apuun. Timppa otti vauhtia ja potkaisi suntiota täysillä päähän. Jumalan apumies tipahti polvilleen ja alkoi ottaa lukua. Silloin tiesin hetkeni koittaneen; otin pitkän vauhdin ja vedin kaamean potkun suntion perseelle, eikä se enää toipunut siitä.<br /><br />Kirkkokansaa alkoi kertyä ympärille, joten päätimme poistua paikalta. Sitä ennen Sampo kävi kaatamassa kirkon ilmoitustaulun, koska sillä oli ripari käymättä ja sen vanhemmat painosti sitä myös sillä asialla.<br /><br />Saimme raahattua Sampon kotiinsa. Sen vanhemmat katsoivat raivoissaan, kun taas kerran niiden entistä tulevaisuuden lupausta taluteltiin kotiin. Raahasimme hänet punkkaan. Ennen kuin ehdimme lähteä Sampo määräsi meidät panemaan soimaan Kevin Coynen levyn. Poistuessamme Karjasillalta kuulimme musan paukkeen vielä kortteleiden päähän, koska Sampo oli vanhempiensa vittuiluun kyllästyneenä vääntänyt nupit kaakkoon.<br /><br />Sampon elämä oli siihen aikaan mitä oli. Hän sai kerran turpaansa pahasti joltakin korstolta, joka ei tykännyt pitkätukkaisista hipeistä. Se kyttäsi Sampoa kasin päättärillä ja sen astuttua pimeyteen alkoi armoton pieksäminen. Kuski yritti olla välissä, mutta Pohjolan veljesten kuskien mielestä oli ihan oikein, että pitkätukat saavat turpaan. Sitä paitsi linjuri oli aikataulusta myöhässä ja hän joutui lähtemään ajoon. Kun Sampo jotenkin pääsi pakoon oli paikalle jäänyt verinen tukku hänen hiuksiaan kuin eläinten parittelupaikalle.<br /><br />Sampo lensi himasta ja lähti nokka pystyssä Roivaisen Ukman kanssa vuolemaan kultaa suureen maailmaan työkkärin myöntämät junapiletit kourassaan. Lähtiessään äijät olivat staroja, sillä heillä oli työpaikat ja asunto etelässä, jossa kukaan muu ei ollut ikinä käynyt. Eikä sinne kaikki siitä sakista koskaan päässeet.<br /><br />Ei ne jätkät kuitenkaan pärjänneet etelässä kuin pari viikkoa. Sitten ne oli takaisin Oulussa vielä enemmän persaukisina kuin lähtiessään. Sampo sai tulla takaisin kotiin sillä ehdolla, että lopettaisi ryyppäämisen ja menisi ammattikouluun sähköasentajalinjalle. Suoriteltuaan kykyjensä mukaan hampaat irvessä kaksivuotista koulua kolme vuotta oli hän valmis sähköasentaja. Sen jälkeen hänellä oli arvostusta meillä päin, sillä titteli kuin titteli. Suurin osa Nokelan porukasta kantoi titteliä ”sekatyömies”, joka lähetettiin säännöllisin väliajoin etelän sekatyömaille rakentamaan uutta Suomea.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-1495155507732652274?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-53691255212050408092010-02-05T05:51:00.001-08:002010-02-05T05:51:32.318-08:0033<br /><br />SIMCA TONNI, KORJAAMOIDEN ONNI<br /><br />Valmistuttuaan amiksesta hommasi tätini mies sisareni poikakaverin Sammon hommiin Oulun Autokumiin. Siellä siitä pitkätukkaisesta hörhöhipistä ryhdyttiin tekemään miestä siihen tahtiin, että siltä alkoi lähteä tukka päästä. Sampo joutui nosteleman satakiloisia kuorma-auton renkaita aamusta iltaan. Koska hän oli nuorin tulokas rengasmiesten joukossa, annettiin sille tietenkin kaikista raskaimmat renkaat korjattavaksi. Norttia paloi kolme askia päivässä, mutta vähitellen Sampo alkoi ymmärtää, että elämässä pärjätäkseen tuli nostella muita enemmän autonrenkaita ja olla valittamatta siitä, että paskanakki osui aina omalle kohdalle.<br /><br />Saatuaan kevään rengassesongin jälkeen ylityökorvaukset kouraansa, toteutti hän haaveensa ja osti vähittäismaksulla motskarin. Hän ryhtyi tekemään pitkiä reissuja pyörällään Oulun ympäristön sorateillä. Vähitellen hän oppi taitavaksi kaasun käyttäjäksi. Homma meni luihin ja selkäytimiin saakka. Lopulta hän kuvitteli klaaraavansa homman ulkomuistista ja veti promilleissa motskarillaan metsään.<br /><br />- Siinä tiessä oli mukavia kallistuvia mutkia. Tuntui kuin pyörä olisi kulkenut niissä itsestään. Vähän vain kallisti mutkaan tultaessa. Sitten yhdessä mutkassa kun kallistin ulkomuistista, tie kääntyikin toiseen suuntaan. Se oli menoa eikä meinausta kun pyörä kieri pusikkoon. Lensin jossain vaiheessa kyydistä ennen kuin se pamahti mäntyyn. Heräsin teholla poliisin tullessa kuulustelemaan.<br /><br />Päästyään Seutulan lentokenttätyömaalta Sampo luopui surmanajajan urastaan ja hankki elämänsä ensimmäisen auton; Simca tonnin. Kun hän rakensi sitä jonkin pihan perällä vuosikaudet ruostunutta menopeliään katsastuskuntoon meidän autotallissa, isäukko ei malttanut käydä huikkaamassa sille joka välissä:<br />- Simca tonni, korjaamoiden onni!<br />- Haista sinä äijä pitkä paska, tuohtui lappalaisen geeniperimän kantaja.<br />- Jos sä saat tuon romun ajokuntoon, niin mä tarjoan korin kaljaa.<br />- Lähde ukko jo ostamaan.<br /><br />Vittuluun kyllästyneenä Sampo pani kaikki taitonsa peliin ja rakensi Simcaansa kaikki yöt. Hän metsästi siihen varaosia ympäri Oulun lääniä. Isäukon mielestä se olisi voinut niihin panemiensa rahojen hinnalla osta upouuden Simcan, jos sellaisia olisi ollut vielä markkinoilla. Lopulta Sampo sai menopelinsä kasaan ja lähti katsastamaan sitä poliisin palautettua ajokortin kuivumasta. Simca oli joka suhteessa trimmissä. Kuitenkin se teki tenän juuri ennen katsastuskonttoriin saapumista. Sampo potki sitä kylkeen, mutta auto ei inahtanutkaan. Sitten se soitti isäukon hinaamaan Simcan helvettiin katsastuskonttorilta. Isäukko oli niin riemuissaan tyttärensä sulhasen epäonnesta, että hyppäsi siltä seisomalta volkkariin ja ajoi paikalle. Saavuttuaan simahtaneen Simcan luo, hän ei malttanut olla heittämättä herjaa.<br />- Oletko ajatellut, että autoon pitää panna bensaa? Muuten se ei kulje, hän hohotti.<br /><br />Sampo kävi tarkistamassa asian. Karmaiseva totuus paljastui; löpö oli lopussa.<br />- Kyllä tuo poika on sitten tyhmä, isäukko nauroi hakiessaan jerrykannulla bensaa Teboililta.<br /><br />Saatuaan bensaa suoniinsa Simca meni kuin menikin katsastuksesta läpi. Sampo Inari oli noussut autoilevaan luokkaan. Siitä alkoi hänen sinnikäs sosiaalinen nousunsa, jota ei kukaan kykene järjellä ymmärtämään. Omakotitalo nousi aikanaan ja kakarat tilattiin postimyynnistä Thaimaasta. Surffilaudat, tennismailat, golfvehkeet, italialaiset hiilikuitupyörät hankittiin, mutta onneksi en enää ollut näkemässä tätä älytöntä rahan haaskaamista jota elintason nousun toi mukanaan. Jouduin kuitenkin lukemaan heidän porukan menestyksestä äitini eri puolille maailmaa poste restanteen lähettämistä kirjeistä. Niissä hän kehui vanhaan malliin siskonsa menestystä, eikä kertaakaan kysynyt miten minulla menee. Jos isäukko ei olisi haukkunut Sampoa joka käänteessä, ei sen olisi tarvinnut näyttää mistä kana kusee.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-5369125521205040809?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-36183067138432714362010-02-05T05:50:00.001-08:002010-02-05T05:50:53.594-08:0034<br /><br />POROISÄNTÄ KARJASILLALLA<br /><br />Kun Suomi alkoi vaurastua hyvin vetäneen idänkaupan myötä ja fyrkkaa alettiin jakamaan mitä turhemmista syistä, tarttuivat kaikki aina lappalaisia poroisäntiä myöten tilaisuuteen. Kun maalaiset alkoivat muuttaa sankoin joukoin Ouluun, toivat he kotieläimensäkin mukanaan. Tuolloin ei vielä tajuttu maaseudun ja kaupungin eroja. Kaikki olivat yhtä mieltä, että elukoita ei jätetä, sillä hengissä säilyminen oli ollut niistä kiinni aina pohjoisessa ingenstanslandissa. Me syntyperäiset oululaiset, joiden esi-isät olivat kuskanneet paateillaan suolasilakkaa ja ylihintaista tervaa ympäri Eurooppaa, olimme eri mieltä. Mutta isäukon mukaan tämä oli nyt vain kestettävä, sillä se liittyi johonkin kansanvaltaan ja kaupungistumiseen, josta Nokelassa ei tajuttu hölkäsen pöläystä.<br /><br />Karjasillalle muutti rintamamiestaloon asuman entinen poroisäntä Oula Näkkäläjärvi. Hän toi porotokan tullessaan. Vaimo ja lapset olivat kuulemma jatkaneet saman tien Trollhättäniin saakka, koska olivat saaneet isännän porosteluista tarpeekseen. Siinä sitä oli ihmettelemistä, kun omakotitalon pihaan oli sullottuna 200 poron tokka. Poronpaska lemusi eteläisen Oulun yllä Nuottasaaren sellutehdastakin pahemmin. Eikä se ilmeisesti ollut kaupunginisien mielestä rahan hajua, koska terveysviranomaiset uhkasivat isäntää uhkasakolla, elleivät porot lähtisi äkkiä kaupungista.<br /><br />Mutta yrittäkääpä sanoa jotakin järkevää lappalaisille. Sen turhempaa touhua saa hakemalla hakea. <br />- Haulikosta tulee suolapaukku perseeseen välittömästi, jos täälläpäin naamanne näytätte, sai Oulun kaupunginhallitus lukea poroisäntä Oula Näkkäläjärven ytimekkäästä tikkukirjaimin laaditusta yhden lauseen vastineesta.<br /><br />Kaupunki yritti lähettää poliisin asialle, mutta koska talon joka reunalla oli vahdissa verenhimoinen porokoira, ilmoitti poliisipäällikkö kaupunginhallitukselle:<br />- Me ei aleta sen hullun kanssa millekään. Siinä ei kristukset ja perkeleet auta. Hoitakaa itse sotkunne. Piruako päästätte tänne kaikenmaailman resupekat asumaan?<br /><br />Vanhojen kunnon aikojen kunniaksi poroisäntä Oula Näkkäläjärvi harrasti pyhisin poroerotteluita Höyhtyän ostarin pallokentällä. Sillä oli silloin tarkoitus pelata nappulajalkapalloa, mutta ei me Timpan kanssa oltu millänsäkään. Hullu poroisäntä voitti mennen tulleen hullut Oulun Työväenpalloilijoiden kommarivalmentajat, jotka eivät tajunneet jalitsusta hölkäsen pöläystä. Näkkäläjärvi ohjaili joikaamalla porotokkaansa sinne tänne, välistä kirkosta palaavan körttikansan keskelle. Se pakeni hippulat vinkuen tätä jumalatonta menoa, jonka luultiin jo saadun iäksi aisoihin Suomen solmittua Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimuksen, jonka avulla oli luvassa sotilaallista apua järjestyksen ylläpitämiseksi touhun mennessä hulinaksi.<br /><br />Koska porukkaa alkoi ilmestyä äimistelemään ostarin kentän poroerottelua yhä enemmän, keksi Timppa loistavan liikeidean. Keräsimme pöllöiltä oululaisilta 20 pennin pääsymaksun ”Höyhtyän Suureen Pororodeoon”. Onneksi Oula oli niin kiihkoissaan saadessaan tehdä temppuja porojensa kanssa, että ei huomannut touhujamme. Siitä minun mittava varallisuuteni showbisneksessä sai alkunsa; por(n)ohommista. Mitä enemmän saapunki lassosi typeriä poroja, mitä enemmän lapinleuku puhkoi niiden kurkkuja, sitä enemmän alkoi omaisuutta kertyä nurkkiini myöhemmin keräilyharvinaisuuksiksi muuttuneiden sarjakuvalehtien muodossa.<br /><br />Me ei oikein koskaan päästy selville millä se Oula oikein hankki elantonsa. Ainakin sillä oli poronlihat omasta takaa. Kai se myikin sitä, mutta porot ovat kovia sikiämään ja tokan koko kasvoi jatkuvasti. Hailuodon isännät ajoivat traktotoreilla jäkälää niiden appeeksi. Millä lie maksoi ne? Aloimme Timpan kanssa tarkkailla äijän touhuja. Jotakin hämärää siinä oli. Pimeinä syysiltoina vakoilimme hänen aitansa takaa mitä oli meneillään. Talossa paloi vain yksi himmeä tuikku, eikä sieltä kuulunut edes vanhaa tanssimusiikkia, kuten sen perän muista tölleistä. <br /><br />Olimme jo kyllästymässä koko touhuun, kun vihdoin alkoi tapahtua.<br />- Ei voi olla totta, Timppa pudisti päätään. – Ihminen on eläin. Se on pahasti nupistaan sekaisin.<br />- Siirry vähän, että mäkin näen.<br />- Et sä tätä halua nähdä. Tuolle hinaajalle tuli nyt lähtö tästä kylästä!<br />- Mitä se sitten tekee? Anna kun mä katson.<br />- Se vetää poroa perseeseen.<br />- Älä valehtele. Miksi se muka poroa vetäisi perseeseen? Eihän ne ole ämmiä, eikä hinaajia.<br />- Vetää se. Se on semmoinen eläinsekaantuja.<br />- Mikä?<br />- Semmoinen joka tykkää pistää lastin poron perseeseen.<br />- Miksi se sen sinne?<br />- No kun sillä tekee mieli. Ei oo saanut aikoihin. Silloin kun ihminen on tosi pahassa puutteessa se voi vetää vaikka siskoaan.<br />- Älä valehtele. En mä ainakaan sortuisi niin alas. Sulla on vähän liian vilkas mielikuvitus.<br />- Tämä on tosiasia. Luin siitä Alibista. Yksi ukko oli nussinut sukulaisiaan niin pitkään, että se pantiin loppuelämäkseen linnaan. Siellä se alkoi sukulaisten puutteessa harrastaa takaovi hommia muiden vankien kanssa…<br />- Mitä ihmeen ”takaovihommia”?<br />- Sulla on kuule poika vielä paljon oppimista tässä maailmassa, totesi Timppa kaikella 13 vuotiaan elämänkokemuksellaan.<br />- Anna kun mäkin kurkkaan.<br />- Se meni jo pirttiinsä. <br />- Mitä me nyt tehdään?<br />- Me pannaan sille luu kurkkuun. Täällä ei aleta eläinsekaantujia katselemaan. Lapset saa huonoja vaikutteita. Mä hoidan tämän homman. Näin ollen sä saat rahoista vain kolmanneksen.<br />- Mistä rahoista?<br />- Sanoohan se jo järkikin, että tuo äijä saa maksaa tästä kalliisti. Eikö sulla leikkaa? Tää on meidän mahis päästä käsiksi isoihin rahatukkoihin!<br /><br />Timppa oli kova gangsteri, joka ei kuvia kumartanut. Koska se oli jo lähtenyt lätkimään oparista, eikä kansalaiskoulussa piitattu pätkääkään, kävikö siellä kukaan, oli sillä jäänyt kirjoitustaito hieman puutteelliseksi. Tämän vuoksi jouduin hänen sanelunsa mukaan kirjoittamaan viestin:<br /><br />Oulu-Lehti/Kuuma linja<br /><br />Pornoileva porosäntä kuriin!<br /><br />Karjasillan jo pitempään pahaa verta herättänyt porosäntä Oula Näkkäläjärvi on tehnyt viimeisen temppunsa. Hän harjoittaa pihalleen asuttamansa porotokan kanssa touhuja, joista lehtikeisari Urpo Lahtisen Hymy-lehtikään ei ilkeäisi kirjoittaa. Sille on tultava loppu välittömästi! Lähistön Allinpuiston lastenkodin ja Karjasillan Yhteiskoulun oppilaat saavat huonoja vaikutteita, joilla voi olla loppuelämän kannalta peruuttamattomia seurauksia. Poroisäntä pois ja vähän äkkiä tältä perältä!<br /><br />Nimimerkki ”Yön pimeydessä nähtyä”<br /><br />- Luuletko että Oulu-lehti julkaisee tämän?<br />- Ei kai me niin hulluja olla, että se sinne lähetettäisiin. <br />- Mihin me sen sitten lähetämme?<br />- Me lähetämme tämän sille pervolle lunnasvaatimusten kera. Jos ei maksa, leikataan siltä rantaremmin jätkien toimesta munat.<br />- Ei se kuitenkaan mitään maksa. Kutsuu vaan hullut sukulaisensa eri puolilta Lappia apuun. Sitten täällä on entistä enemmän pornoilevia poroisäntiä.<br />- Lisätään tähän vielä yksi juttu. Se menee näin: ”Jos haudot kostoa, ei auta mitään. Jos tapat meidät joudut linnaan. Sulla on kaikki paikat täynnä poroja. Meillä ei ole mitään. Kumpi menettää enemmän?”<br /><br />Veimme lappusen äijän postilaatikkoon. Liitimme mukaan tarkat tiedot paikasta, johon hän voisi lunnasrahat toimittaa. Rahat tulivat seuraavana aamuna ja Oula Näkkäläjärvi lähti ajamaan porokoiriensa avustamana tokkaansa takaisin ylös pohjoiseen. Kaleva otsikoi kissan kokoisin kirjaimin: ”Kaupunginjohdon toimenpiteet purivat: Porot poistuivat Oulusta”.<br /><br />En muista paljonko sitä massia saimme, mutta paljon sitä oli. Sijoitin oman osuuteni välittömästi Korkeajännityksiin ja Kuvitettuihin Klassikoihin. Timpalla alkoi monen viikon liima- ja tinneriputki, josta se ei suoraan sanoen enää koskaan oikein tullut tolkkuihinsa.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-3618306713843271436?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-7903470919437664652010-02-05T05:48:00.000-08:002010-02-05T05:49:58.394-08:0035<br /><br />OULULAINEN MUUKALAISLEGIOONASSA<br /><br />Nokelassa ei nuorilla ollut mitään mahiksia edetä elämässään. Eikä siellä ihmisillä ollut vanhoina vähemmän hyvinä aikoina mitään tarvetta edes pyrkiä saamaan käsiinsä parempia kortteja, jotka olivat jaossa kouraan sattuneet. Jos joku pärjäsi elämässään vähänkin paremmin, ihmeteltiin järkyttyneinä millä avuin tyyppi oli onnistunut huijaamaan itselleen paremmat oltavat? Ei sitä ainakaan uskottu kenenkään hankkineen pelkästään omilla ansioillaan. <br /><br />Joku hassu lukuhommiin hurahtanut päätyi aina yliopistoon saakka. Kun se onnistui kymmenen vuoden ankaran pänttäämisen jälkeen saamaan maisterin paperit kouraansa, asiasta luettiin Oulu-lehdestä kummastellen. Varmuuden vuoksi tosin myönnettiin, että tyypissä oli ollut havaittavissa herran elkeitä jo alusta alkaen. Siksi se oli niissä lukuhommissaan pärjännyt ja pääsyt elämässään paremmalle oksalle. Tyypin ennustettiin tosin tulevan aika pikaisesti alas tiedon puusta maan kamaralle. Usein tämä ennuste toteutui. Nokelan ullakkomamareissa lymyili 70-luvulla monen tason maistereita ja tohtoreita, jotka olivat hyvinvointivaltion rakennuspuuhissa onnistuneet tuhoamaan omat mahiksena sortumalla viinaan ja erilaisiin väärinkäytöksiin.<br /><br />Siirtokarjalaisen Väinämöisen perheen poika pääsi peräti Helsinkiin pankinjohtajaksi. Se teki bisnestä siihen malliin, että lopulta sillä meni pankin ja omat rahat sekaisin. Paikatakseen klappeja tileissä se teki erilaisia petoksia ja päätyi lopulta linnaan. Väinämöisen äiti ei sen jälkeen iljennyt näyttää naamansa ostarilla, koska oli aikoinaan kaikille mahdollisille kuulijoille kailottanut poikansa menestyksekkäästä urasta Suomen rahamaailman palveluksessa.<br /><br />Kun Kaale Väinämöinen lopulta pääsi linnasta, oli sillä mennyt maineen lisäksi perhe ja usko elämän mielekkyyteen. Yhtenä aamuna hän palasi etelän junalla kotimökilleen. Kaale sulkeutui vuosikausiksi vinttikamariin, jossa oli lapsena päntännyt rahamaailman oppeja päähänsä kohtalaisella menestyksellä. Kaalelta oli puhti poissa. Se ei liikkunut missään ja sen äiti joutui kantaman sille sapuskat sinne yläkerran läävään.<br /><br />- Kuolis pois tuo pojan perkele, kuultiin äidin paasaavan pikkulinnuille pihassaan, koska ei enää iljennyt muille sydäntään purkaa. Vastaanotto olisi ollut kuitenkin täydellisen välinpitämätön ämmien pyrkiessä kaikin voimin peittelemään vahingoniloaan.<br /><br />Kaalella oli kuitenkin jäljellä bisnestajua. Hän haistoi selkeän markkinaraon Ouluun päätyneistä karjalaisista. Niinpä se perusti yhdistyksen Oulun Ortodoksiset Karjalaiset ja lähti keräämään jäsenmaksuja polkupyörällä eri puolille kaupunkia asettuneelta siirtoväeltä. Sen vetäessä fillarilla ohitseni katsoin kummissani yli satakiloiseksi makaamisen ja rauhoittavien lääkkeiden seurauksena paisunutta entistä pankinjohtajaa, joka oli onnistunut pistämään pankin rahojen ohella myös oman elämänsä sileäksi. Kaale Väinämöinen oli naamioitunut rahankeruu reissulleen puvuntakkiin. Päässään sillä oli pirtalakki, jolla uskoi kiskovansa kotiseuduilleen kaipaavilta Oulun karjalaisilta hyvät rahat.<br /><br />Aikansa se ajeli polkupyörällään ympäri Oulua jäsenhankintahommissa. Rahaakin se onnistui keräämään läjän jäsenmaksuina Oulun Ortodoksisiin Karjalaisiin liittyneeltä siirtoväeltä. Ilmeisesti sitä rahaa tuli niin hyvin, että Kaalella alkoi jälleen mennä liian lujaa. Se katosi etelään rahakirstunsa kanssa ja joi jäsenmaksut sileäksi hummaillessaan Helsingin Kalastajatorpalla puhumassa mukavia ja tarjoilemassa shamppakaljaa Munkkiniemen ämmille, joihin jopa senkin taukin jutut menivät täydestä.<br /><br />Rahojen loputtua se tuotiin äitinsä vastalauseista huolimatta ambulanssilla takaisin kotitalonsa vinttikamariin. Sitä ennen se oli viety käräjille, joilta se sai linnatuomion sijasta sairaseläkkeen. Aika hyvin, miettivät Nokelan äijät. Mutta Kaalen asiat eivät olleet hyvin viimeisen yrityksensä ottaa itseään niskasta kiinni mentyä myttyyn. Se ei enää poistunut vinttikamaristaan. Mitä lie siellä miettinyt suljettujen verhojen takana? Yhtenä iltana kuului vintiltä kauhea posaus. Kaale Väinämöinen oli asiaa kaikilta kanteilta mietittyään tullut väistämättömään johtopäätökseen. Sen elämä oli lopullisesti pilalla. Pakotiet olivat tukossa. Niinpä se ampui isäukkonsa vanhalla haulikolla itsensä.<br /><br />Ambulanssin saavuttua paikalle ryntäsimme Timpan kanssa tietenkin katsomaan. Kiivettyämme ambulanssimiesten vanavedessä vintille, oli näky karmea. Kaalen aivot olivat pitkin seiniä kuin Sam Peckinpahin pahimmissa väkivaltajännäreissä. Veren seassa lojui Kaalen risaisesta elämästä kertoneita johtolankoja. Se oli elämänsä loppuajat lukenut Yhdyspankin asiakaslehteä, Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa ja maailman rikkaimmista ihmisistä kertonutta kirjaa. <br />- Ahneella on paskainen loppu, sanoi äitimuori kun kerroin hänelle näkemästäni. – Sen Kaalen äitiä käy sääliksi. Tämän perän ihmiset kun ovat niin vahingoniloisia. Sen kannattaisi panna mökki myyntiin ja muuttaa pois.<br /><br />Siihen aikaan mahikset olivat tosiaankin vähissä. Myöhemmin senkin perän pojista ovelimmat pääsivät pelaamaan jääkiekkoa aina Pohjois-Amerikkaan saakka, jossa he keräsivät sievoiset summat. Mutta tuolloin Kärpät pelasivat vielä kakkosdivarissa, jossa pelatessaan sai olla onnellinen, jos sai edes ilmaisen mailan vastustajaa käsille hakatessaan särkemänsä tilalle. Ainoa tie päästä vähän suurempiin kuvioihin oli lähteä merille. Sinne häipyi jätkiä heti kun saivat vanhemmiltaan luvan, tai onnistuivat väärentämään lupapaperit. Rahtilaivoissa kaikki Oulun pojat nimettiin Toppiloiksi kaupungin sataman mukaan. Kun Toppila palasi puolen vuoden kuluttua rahatukkojaan levitellen, oli sillä kerrottavanaan hurjia juttuja maailman satamien huorabaareista ja tappeluista vierasrotuisten tynnyrinkorkuisten merimiesten kanssa. Vaikka niillä oli aina ylivoima, ottivat he jutun lopussa poikkeuksetta pahasti köniinsä Suomen kauppalaivaston toppiloilta. Naisia oli riittänyt pantaviksi kaikista mahdollisista asennoista siihen malliin, että jos ne jutut olisivat puoleksikaan pitäneet paikkansa, ei merelle olisi laskujeni mukaan missään välissä edes ehditty. Päätin kuitenkin lähteä heti kun minulle tulisi tarpeeksi ikää merille kokemaan itseäni suuremman maailman asioita ja ihmeitä. Näin olisivat ammatinvalintaan liittyneet ongelmat kerta heitolla ratkaistu, eikä enää tarvitsisi ottaa pulttia siitä etteivät lukuhommat oikein luistaneet ja isäukko koko ajan yllyttämässä hakemaan veturinlämmittäjäkursseille, jolla meikäläisen älyllänikin voisi parhaassa tapauksessa pärjätä.<br /><br />Aikansa maailman meriä seilattuaan Toppila jätettiin lopulta satamaan laivan lähtiessä takaisin merelle. Halvat merimiesviinat olivat tehneet tehtävänsä. Yleensä parhaatkin kestivät ankaraa merielämää korkeintaan muutaman vuoden. Sitten niiden sekoiluista saatiin laivoissa tarpeeksi, eikä niillä ollut enää mitään asiaa Suomen kauppalaivaston palvelukseen.<br /><br />Sen jälkeen heille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin liittyä Oulun rantaremmiin, joista löytyi paljon muitakin Toppilaksi maailman merillä ristittyjä entisiä merimiehiä. Siellä ne lymyilivät korvikealkoholia kitaten rantapusikoissa siihen malliin, että edes Oulun poliisi ei uskaltanut niiden asioihin puuttua. Oli nimittäin tullut vuosien varrella puukosta sen verran useasti, että paskalakit pesivät kätensä sen porukan asioista ja suosittelivat kaupunginvaltuustolle niiden eristämistä piikkilanka-aidalla Oulun rannoille. <br /><br />Kaikesta maailman käsittämättömästä kovuudesta huolimatta paremman elämän yrittäjiä sen perän pojissa riitti. Pörhön Antti tykkäsi lukea sotakirjoja. Se luki niitä niin vakavissaan, että päätti lähteä ammattitappajaksi Muukalaislegioonaan. Liftattuaan Euroopan läpi hän löysi itsensä Marseillen Vieuse Portista. Etsiessään legioonan värväystoimistoa näki hän Marseillen slummikortteleissa niin pahan näköistä algerialaista ja afrikkalaista porukkaa, että epäili jo yrittäneensä haukuta liian suuren palan. Kun Ana lopulta selvisi hengissä värväystoimistoon, sillä oli lyödä tiskiin hyvä syy miksi se halusi alkaa palkkasoturiksi Ranskan valtion palvelukseen. Sen oppikoulua käynyt heila oli rustannut kehnolla englanninkielellä kirjeen. Siinä selitettiin kaverin joutuneen Oulun alamaailman sodissa niin huonoon huutoon tapettuaan kymmenittäin vastaleirin pahimpia korston kokoisia gangstereita, että sen oli pakko pyyhkiä Oulun pölyt jaloistaan.<br /><br />Kun värväystoimiston väki luki sen kirjelapun, ei naurulle meinannut tulla loppua. Se kirje päätyi roskakoriin, mutta koska Ranskan armeijalla oli pula kaapin kokoisista oululaisista jätkistä päätti ne antaa sen yrittää. Uskoivat, että puolen vuoden rääkillä siltä saataisiin turhat luulot pois ja se voitaisiin lähettää etulinjaan, jossa oli Ranskan siirtomaavallan loppuaikoina aina tilaa.<br /><br />Pörhön Antti kesti muukalaislegioonan harjoitusleirillä kolme viikkoa. Siinä ajassa hänet rääkättiin niin pahaan kuntoon, että ei mitään rajaa. Täyspakkaukset selässä marssittiin aamusta iltaan Etelä-Ranskan autiomaissa, eikä oululaisella ollut kokemusta neljänkymmenen asteen helteistä. Sen verran se muisti treeniviikoistaan, että sinne harjoitusleirille tuotiin huorat pikkubusseilla Monacosta. Ei niitä alokkaita kuitenkaan päästetty kuin katsoman kun harjoitusleirin läpäisseet karaistuneet legioonalaiset odottivat siistissä jonossa vuoroaan saippua toisessa kädessä ja pyyheliina toisessa. Nekin asiat osasi Ranskan muukalaislegioona hoitaa sotilaallisella tarkkuudella.<br /><br />Pörhön Antti ei kuitenkaan kestänyt oululaisena jääränä jatkuvaa simputusta. Monoa tuli perseeseen joka välissä. Jos sille olisi annettu tussariinsa muutakin kuin räkäpäitä olisi hän ampunut kaikki kouluttajat siihen paikkaan, tai vaihtoehtoisesti itseään jalkaa päästäkseen pois siitä helvetistä. Mutta koska kuteja ei annettu, hän joutui hyppäämään legioonana makuuparakin katolta. Sen kinttu katkesi niin pahasti, että legioonan lääkärit tajusivat ettei äijästä ollut enää edes Fidzisaarten alkuasukkaiden vartijaksi. Hänet vapautettiin legioonasta. Lisäksi Ranskan valtio myönsi hänelle eläkkeen. Aika hyvin, oululaiset ajattelivat kateellisina Anan saapuessa sotaretkeltään pahasti nilkuttaen takaisin rakkaaseen kotikaupunkiinsa.<br /><br />Pienen Ranskan kansalle tekemistään palveluksista saamansa eläkkeen saapumisen jälkeisinä päivinä Nilkku-Antti liikkui ryhdikkäästi marseeljeesin askelia tapaillen muukalaislegioonan baretti päässään kaupungin katuja. Eläkerahat juotuaan hän asui roskalaatikoissa. Hän tiesi tarkasti Oulun parhaat roskikset, joissa ei heti kättelyssä pakkasöinä jäätynyt kuoliaaksi. <br /><br />Koska pakotietä köyhyydestä ei ollut hyvinvointivaltion rakentamisen ollessa vielä pahasti kesken, monen Nokelan lahjakkaan tyypin urakehitys päättyi kotitalonsa peräkammariin. Timpan toinen serkku Topi Karvinen oli jo syntymässään säikähtänyt liian lahjakas tyyppi. Kun sen lukuhommat yliopiston teknisessä tiedekunnassa menivät proffien taktikoinnin vuoksi solmuun vetäytyi hän maailmasta kotitalon ullakkokamariin kehittelemään räjähteitä. Kun se lopulta sai pomminsa valmiiksi kutsui hän serkkunsa Timpan käymään kylässä. Menin mukaan, koska ei ollut parempaakaan tekemistä.<br /><br />- Katsokaapa pojat mitä minulla on, Topi aloitti esitellen kädessään pitämäänsä käärettä. – Tiedättekö mikä tämä on?<br />- Ei aavistustakaan. Tiskirätti?<br />- Kyllä hullu saa olla, mutta täytyykö tiedän myös olla noin saatanan tyhmiä? Tämä on paukku.<br />- Paukku? Mikä vitun paukku?<br />- Semmoinen paukku, että kun se pamahtaa ääni kuuluu aina taivaan valtakuntaan saakka!<br />- Mistä tiedät? yritimme pistää kampoihin.<br />- Minä olen semmoinen mies, joka tietää kaiken näistä paukkuhommista. Kysykää mitä vaan.<br />- Osaatko tehdä atomipommin?<br />- Osaan.<br />- Vetypommia et ainakaan osaa tehdä. Sulla ei oo tarpeeksi dynamiittia.<br />- Vetypommin mä teen sille päälle sattuessani tunnissa.<br />- No tee sitten.<br />- Minä teen sille päälle sattuessani vaikka neutronipommin jota Pentagonin insinöörit Kalevan mukaan väsäävät laboratorioissaan. Olen tosin tullut laskelmissani siihen tulokseen, että se ei tiukan paikan tullen toimi. Se räjähtää niiden omiin käsiin. Eipä ole sen jälkeen Amerikassa ainakaan asuntopulaa. Jäljelle jääneet saavat valita vapaasti mihin lukaalin muuttavat asumaan.<br />- Ei sulla oo kuitenkaan tarpeeksi neutrooneja, yritimme vielä turhaan väittää sille leuhkalle jäärälle vastaan.<br /><br />Jotenkin se entinen tekniikan ylioppilas onnistui puhuman meidät ympäri, sillä me ei tajuttu räjähdysaineista paljon paskaakaan. Hän lähetti meidät sen tiskirätiltä näyttäneen paukun kanssa räjäyttämään strategisesti tärkeäksi arvioimansa kävelysillan Laanaojan varresta. Päästyämme pyörillä perille olimme varmoja, että paukku olisi kuitenkin suutari. Näin ollen Timppa pisti sen kummemmin miettimättä tulet kytemään sytytyslankaan. Hetkeä myöhemmin puusilta räjähti taivaan tuuliin. Tikkuja satoi taivaasta koko Oulun seudulla. Silloin meitä vietiin. Poljimme helvettiin sen sillan raadon luota. Seuraavana päivänä oli sanomalehti Kalevan etusivulla iso otsikko:<br /><br />”Silta räjähti salaperäisesti Oulussa – Poliisi epäilee radikaaleja opiskelijapiirejä sabotaasista.”<br /><br />Tempauksestaan innostuneena Topi jatkoi entistäkin päättäväisemmin paukkuhommiaan. Strategisesti tärkeitä puusiltoja riitti vielä koko joukko tuhottavaksi. Hän päätti suurentaa latinkia, jotta koko Oulu räjähtäisi yhdellä paukulla taivaan tuuliin. Kai se jotenkin protestoi mielessään pieleen menneitä opintojaan vastaan. Mielestäni yliopiston räjäyttäminen olisi riittänyt, sillä siinä ei olisi ainakaan kuollut viattomia.<br /><br />Oulu säilyi kuitenkin kuin ihmeen kaupalla maailmankartalla. Kun se mahtilatinki oli valmis, ei Topi malttanut pitää siitä näppejään erossa vaaniessaan oikeaa iskuhetkeä. Niinpä kun hän oli yksin kotona räjähti heidän kotitalonsa taivaan tuuliin. Se paukku oli kovempi kuin Typpi yhtiön räjähdys vuonna 1964. Ikkunoita särkyi sadoittain ympäri Oulua. Se paukku kuultiin taivaassa saakka, yritimme Timpan kanssa nähdä asian valoisia puolia Topin riekaleiden hautajaisissa, joita ei juurikaan löytynyt.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-790347091943766465?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-22889492435585089912010-02-05T05:47:00.002-08:002010-02-05T05:48:48.610-08:0036<br /><br />HÄMÄRÄÄ MEININKIÄ KESÄHOTELLISSA<br /><br />Koska bisnekset eivät kannattaneet, eikä minulla ollut matkarahoja muukalaislegioonaan, aloitin menestyksekkään uraohjuksen elämäni piccolona Välkkylän kesähotellissa kesällä 1976. Piccolon työ oli vaativaa, sillä siinä joutui pokkuroimaan ventovieraalle porukalle ja kaiken lisäksi kantamaan heidän laukkunsa huoneisiin. Ihmettelin, että ne samat kesähotelliin varojen puutteessa päätyneet tyypit jaksoivat vaivatta kantaa laukkunsa vastaanottoon, mutta sieltä minun piti raahata ne eteenpäin. Sillä hetkellä kun tartuin näiden kesälomalaisten laukkuihin, nousivat heidän nokkansa pystyyn ja he alkoivat esittää parempaa kuin olivatkaan. Ei se minuun tehonnut, mutta tippien toivossa yritin olla huomauttamatta asiasta. Jos tippiä ei tullut, hain asukkaiden poissa ollessa vessapaperin ja pyyhkeet veke heidän kämpistään. Lisätienestejä hankimme käymällä iltavuoron lopuksi kippaamassa pajatson ylösalaisin, löysäsimme mutterit lattiasta ja ravistelimme kolikot koneesta.<br /><br />Hotellissa törmäsin suomalaisen elämäntavan irstaaseen yöpuoleen. Kaiken maailman resupekka- popparit panivat ranttaliksi Oulun keikoillaan hotelliin päästyään. Esimerkiksi Pepe Willbergillä oli omasta erinomaisesta ulkomuodostaan vakuuttuneena tapana avata hotellihuoneensa ovi munasillaan ja virnuilla ylimielisenä kauhistuneena hänen paljasta mulkkuaan tuijottaneille siivoojatytöille. Ei se kuulemma ollut ainakaan koolla pilattu, mutta sen kärsän heilutteleminen kaiken kansan nähtävillä todisti että hittibiisin ”Elämältä kaiken sain” laulaja oli ilmeisesti saanut resursseihinsa nähden vähän liikaa. Ne olivat Pepe Willbergin kulta-aikoja, joita hän myöhemmin muisteli Mestarit lauteilla kiertueen tuoman tilapäisen uuden suosion aikoina ennen kuin jälleen päätyi jatkamaan neverendingtouriaan Jakomäen ostarin karaokekapakoiden kaltaisiin menomestoihin.<br /><br />- Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia, kuittasivat siivoojatytöt menestyslaulajan namusetäosaston. He olivat tottuneet karskien Oulun sällien kiljukänniseen romantiikkaan, joka vastasi paremmin sen perän ämmien tunne-elämän tarpeita. Sikäli kun niitä on koskaan edes ollutkaan. Ei ne vähästä säikähtäneet ja alkaneet soitella Setan kuumalle linjalle seksuaalisesta häirinnästä sun muusta mitä ne alkoivat kytätä hyvinvointivaltiota rakentaessaan.<br /><br />Piccolon työ kesähotellissa oli aika helppoa, eikä se minun mielestä edes ollut kunnon työtä. Aamuisin piti soittaa luudalla rundi sisäänkäynnin edessä. Sen jälkeen piti nostaa pienoisliput. Pohjoismaiden lisäksi nostettiin Neuvostoliiton lippu, sillä ryssänturistit olivat tästä erityisen tarkkoja. He myivät halpaa viinaa, jonka avulla aloitin työpaikkaryyppäämiseni heti työurani alussa. Erityisesti rintavat itäblokin uimaritytöt olivat innokkaita tekemään kauppoja saadakseen länsivaluutta sukkahousuihin ja parhaassa tapauksessa jopa Beaver Jeans –farkkuihin. He olivat hulluina Beaver Jeans äijien perään. Tähän saumaan iski myöhemmin legendaarisen rockmanagerin uran luonut Välkkylän porttieeri Melan Juke, jota sain hänen yövuoronsa jälkeen etsiskellä tilityksiä tekemään näiden urheilijatytsien huoneista.<br /><br />Rommikolaa takahuoneessa hommien lomassa kipatessamme Melan Juke kertoi olleensa hiljattain tukalassa tilanteessa:<br /><br />- Viisi naista rakasti minua samanaikaisesti. Päätin tehdä heistä kaikista onnellisia. Viikin päästä he kaikki vihasivat minua, paitsi se jolta sain tippurin.<br /><br />Kesähotelli Välkkylässä asui tuolloin kaikki Suomen parhaimmat popparit, koska heillä ei edes suosionsa huipulla ollut varaa asua kunnon hotellissa. Taiteellisen luomistyön salaperäiseen maailmaan törmäsin laulaja Jukka Kuoppamäen säveltäessä kaljan voimalla hotellin kabinetissa viikon verran tulevaa kansallisen kulttuurin keskeistä kipaletta ”Sininen ja valkoinen”. Kuuntelimme järkyttyneinä sitä ulinaa ja kitaran rämpyttämistä joka kuului kabinetista aamusta yöhön kunnes taiteilija sammui luomistyönsä ääreen.<br /><br />- Sininen on taivas, valkoiset on pilvensä sen, alkoi hirmu naseva kertosäe muotoutua kolmen päivän ankaran ryyppäämisen jälkeen. Tarjoilijat kantoivat A-kaljaa selkä vääränä kaikkensa peliin panneen taiteilijan kabinettiin.<br />- Kotimaa kun taakse jäi, mietin hiljaa mielessäin,mitä siitä kertoisin? Laudat päällä ovien, kaiken kaiken kauneuden, Jukka Kuoppamäki ulvoi täyttä kurkkua saaden hotellin muut asukkaat pelästymään kyseessä olevan selvästi neuroositasoa pahemmin tärähtäneen tyypin.<br /><br />Kun ”Sininen ja valkoinen” tärähti suoraan listojen kärkeen, olimme tietenkin ylpeitä siitä että kyseinen kipale syntyi humalan harmaassa vaiheessa oululaisen kesähotelli Välkkylän kabinetissa. Myöhemmin Jukka Kuoppamäki lopetti ryyppäämisen ja tuli uskoon. Sen jälkeen hän ei enää saanut syntymään vetäviä ralleja ja joutui pesueensa elättämiseksi lähtemään papiksi Saksaan.<br /><br />Hotellia yritti johtaa kasvatustieteen ylioppilas Antero Hulkkonen, joka oli jostakin Lapista kotoisin. Sillä oli mennyt homma päähän ja välistä se yritti isotella. Me ei kuulemma tehty mitään töitä, vaikka kuinka kauniisti pyysi. Ja kun ressukka älypää yritti korottaa ääntään, me ei tehty senkään vertaa.<br /><br />- Persettä kenttään, uhosi portieeri Juke Mela. – Kuka maksaa laittomat irtisanomiset? se kysyi johtajan valittaessa sen haisevan viinalle ja pilaavan muutenkin kesähotelli Välkkylän maineen rietasteluillaan itäblokin uhkeiden naisurheilijoiden kanssa.<br />- Ei tällä röskällä edes koskaan mitään mainetta ole ollutkaan, sanoi Melan Juke, jonka isä oli tekniikan professori, eikä hän pelännyt yliopiston pornokasvatustieteen huumeylioppilaita. Aikansa yritettyään johtaa hotellia Antero Hulkkonen sai tarpeekseen ja lähti johtajaksi Kalastajatorpalle Helsinkiin. Siihen aikaan se oli Suomen paras hotelli, mutta ei se saanut senkään lafkan työväkeä kuriin, sillä se meni konkkaan. Elämän tehtävässään surkeasti epäonnistunut kasvatustieteen ikuinen pornoylioppilas Antero Hulkkonen päätyi matkaoppaaksi Torremolinokseen, jossa tenuili turistien riemuksi loppuelämänsä.<br /><br />Melan Jukesta sen sijaan tuli Suomen paras rockmanageri. Hän keksi Sauli Töyhtön ja Gorbit. Se oli aika kova juttu, kun hän sai puhuttua Me Naisiin Sauli Töyhtön haastattelun, jonka musasta ei Oulussa kukaan sen uran alkutaipaleella tajunnut hölkäsen pöläystä. Niinpä se muuttikin Turkuun, jossa ymmärrettiin paremmin taiderokkia tai mitä se sen musa nyt olikaan. Ainakaan siinä ei ollut meidän luokan hevareiden mielestä hittiainesta.<br /><br />Oli sillä Melan Jukella tallissaan muitakin lupaavia oululaisia rockbändejä. Mutta lupauksiksi ne jäivätkin. Ei niistä koskaan mitään tullut, sillä niiltä meni paskahousuun jos ne joutuivat lähtemään keikalle Etelä-Suomeen. Niille Oulun rockmiehille riitti Rattori Lupin pimujen suosio ja ylistävät arvostelut Oulu-lehdessä. Eivät ne olleet sen kummempaa tähdeydeltään vailla. Myöhemmin heistä tuli levykaupan myyjiä. Myytyään aamusta iltaan tanssimusiikkia parhaat heistä tajusivat, että iskelmälaulajana voi tehdä hyvän tilin.<br /><br />Esimerkiksi Jamppa Tuominen oli entinen Musiikki Fazerin myyjä. Hän väsäsi kaverinsa offsetpainaja Veikko Juntusen kanssa semmoisen viisun, jolla lähti Suomen kansalta taju kankaalle, niin hyvin siinä kerrottiin suomalaisen miehen kivisestä tiestä.<br /><br />Minkä aamu toi<br />Sen ilta aina vei<br />Näin eli nuoruuteni parhaimman<br />Sä jäit mun ystäväin<br />Ja jäin myös itsekin<br />Oli ilta tullut myös mun elämään<br /><br />Tajuttoman hyvät sanat! Jopa Karjasillan koulun Deep Purplen soittajilta näyttäneet jannut olivat äimän käkenä Jamppa Tuomisen mestariteoksesta. Toki tärkeintä oli, että kyseessä oli oululainen jätkä, tuttu levykaupanmyyjä jolta oli Sladet ja Sweetit totuttu rahoissa oltaessa hakemaan. Myös muualla Suomessa oltiin niin hulluina Jampan lauluun, että se pysyi yli vuoden Suomen singlelistan kärjessä myyden kymmeniä tuhansia. Enemmänkin se olisi myynyt, ellei Oulussa liikkuneiden huhujen mukaan Topi Kärki kateellisena offsetpainaja Veikko Juntuselle, joka oli tehnyt yhdellä viisulla koko hänen elämäntyönsä tyhjäksi, olisi hesalaisine dokauskavereineen juoninut ”Aamu toi ilta vei” kipaleen radion kiellettyjen levyjen listalle. Syynä oli kuulemma, että laulussa pilkattiin pahasti itsensä sekaisin juoneen tangokuningas Olavi Virran muistoa.<br /><br />Vaikka Jamppa Tuomisella ei olisi koskaan ollut mitään asiaa Melan Juken rokkitalliin, sanoutui se irti työstään levykaupan myyjänä ja lähti itkettämään ämmiä pitkin Suomen tanssilavoja. Siitä tuli julkkis ja se sortui ryyppäämään. Oululaiseen kaaliin ei yksinkertaisesti sovellu näytellä itseään parempaa. Se oli hyväntahtoinen ihminen, eikä se kestänyt tähteyttä selvinpäin. Ei enää ilmaantunut keikkapaikoille ja jos ilmaantuikin vaati viimeistään silloin tuhatpäinen yleisö rahat takaisin. Niinpä häneltä alkoivat keikat loppua, vaikka omassa sarjassaan sen hitti ”Aamu toi ilta vei” oli niin hyvä, että yleisön vaatimuksessa hänen täytyi esittää se settinsä aluksi, lopuksi ja tunnelma kohottamiseksi vielä muutaman kerran siinä välissä. <br /><br />Jamppa Tuominen kyllästyi suosioonsa, varsinkin kun vittumaiset Etelä-Suomen keikkajärkkärit panivat sen boikottiin, ja muutti esiintymään Kanariansaarille. Elämänsä lopun hän todisti omakohtaisesti Playa del Inglesissä, että sen minkä aamu toi, sen ilta viimeistään vei. Tämä viimeistään todistaa kyseessä olleen suomalaisen kansallisen kulttuurin syvimmän olemuksen parhaiten tavoittanut kipale, jota edelleenkin hoilataan Skitsobackan kapakoissa siihen malliin, että Pepe Willbergin bändin keikoista ei meinaa tulla yhtään mitään. Onneksi hänkin on tajunnut, että pysyäkseen leivän syrjässä kiinni on hänen sijoitettava keikkasettinsä alkuun ja loppuun ”Aamu toi ilta vei”. Yleisön vaatimuksesta hän taiteellisesti tinkimättömänä laulajana esittää sen vain pakon edessä myös keikkasetin keskellä. Ikävikseen hänen täytyy vetäistä se aika monesti, mikäli aikoo päästä turpiinsa ottamatta taustapumppunsa Jormaksen kanssa elävänä Jakiksen ostarilta.<br /><br />- Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee, totesi suomalaisen popularimusiikin grandest in his young ages died old man Irwin Goodman. Oikeaan se osui Jamppa Tuomisenkin kohdalla. Sen elämä olisi voinut onnistua ihan kohtalaisesti jos se olisi malttanut jäädä töihin levykauppaan. Ainakin entiset Oulun rokkisuuruudet dallaavat vieläkin töiden jälkeen katsomaan telkkaria omakotitaloihinsa. Ehkä nämä tyypit tajusivat elämästä enemmän, vaikka eivät koskaan uskaltaneetkaan lähteä keikalle Etelä-Suomeen, jossa pelkäsivät saavansa turpaan Räkä Malmin kaltaisilta Helsingin kaduilla kasvaneilta katurokkareilta, joita katuoja odotti puoli vuotta jatkuneen menestyksekkään punkuran jälkeen.<br /><br />Melan Juke tuli siihen tulokseen, että Oulurockilla ei pääse käsiksi suuriin rahoihin. Niinpä hän alkoi salakuljettaa suuren maailman tyyliin huumeita Ouluun. Kuriiriksi palkattiin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Pössin tytär. Se narkkasi hakumatkoillaan siihen malliin, että homma kusi alkutekijöihinsä, vaikka Melan Juke oli voidellut muotihuumeilla Kalevan ja Oulu-lehden toimittajat kannattamaan vapaampaa huumepolitiikkaa Ouluun Köpiksen Christianian malliin. Melan Juken Pohjois-Suomen suurin ja ainoa manageritoimisto meni konkkaan ja hän joutui linnaan. Yritteliäänä miehenä hän teki muutaman lyhyeksi jääneen comebackin huumebisnekseen, mutta tajusi lopulta, Oulun kaltaisessa maailmasta eristyneessä kylässä suvaittu muita psykedeelisiä sisällöntuottajia kuin uskovaisia ja rantaremmin jätkiä. <br /><br />Apulaiskaupunginjohtaja pyysi eroa siinä vaiheessa kun huumekoukkuun jäänyt Oulun musiikkiopiston entinen tähtiviulisti tyttärensä puukotti huumetokkurassa Heinäpäässä sijainneessa huumeloukussa kolme nukkuvaa narkkariämmää, koska epäili heidän valmistautuvan raiskaamaan hänet. Hän pääsi loppuelämäkseen psykedeeliselle lääketripille hullujenhuoneen suljetulle osastolle.<br /><br />Kun olin viettänyt kesän kansainvälisen jetsettareiden parissa kesähotelli Välkkylän pikkolona oli paluu finninaamaisten koululaisten joukkoon aika ankeaa. Fiilikset olivat down, eikä Albert Järvinen Royals koskaan breikannut maailmalla, vaikka olimme hotellin takahuoneessa venäläisten viinoja imiessämme olleet asiasta täysin varmoja.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-2288949243558508991?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-29977711202870639122010-02-05T05:47:00.001-08:002010-02-05T05:47:44.442-08:0037<br /><br />TIMPPA HEITTÄÄ VEIVIN<br /><br />Timpan elämä alkoi mennä koulusta saamiensa potkujen jälkeen vikasuuntaan. Kansalaiskoulussa se joutui tekemisiin inhoamiemme selvaakkien kanssa, jotka isompien vaikeuksien välttämiseksi Oulun koululautakunta oli varastoinut kouluvelvollisuutensa loppuajaksi sinne. Tapeltuaan aikansa huonolla menestyksellä lukumääräisesti murskaavaa ylivoimaa vastaan tuumaakaan verisiä hampaita suustaan sylkiessään periksi antamatta, ottivat selvaakit hänet kängiinsä. Se liikkui pimeinä iltoina ympäri Oulua hakaten sopivia uhreja siihen malliin, että poliisit joutuivat lopulta puuttuman peliin ja panemaan koko sakin rautoihin. Timppa päätyi muun selvaakkisakin mukana Pohjolan poikakotiin Muhokselle. Se oli huhujen mukaan pahin mahdollinen kidutuskeskus maailmassa. Siellä isommat sällit tekivät vartijoiden kannustamina kuuliaisuuskasvatuksen nimissä mitä huvittivat heikommille. Mitä nuorempi, sitä varmemmin joutui niiden käsittelyyn. Housut oli laskettava kinttuihin sovinnolla, tai sitten ne revittiin väkisin. Siinä ne vaihtoehdot olivat. Sen käsittelyn jälkeen ei paluuta kaidalle tielle enää ollut.<br /><br />Kun Timppa pääsi lomalle oli se muuttunut. Sillä oli sekopäiset puheet. Aikoi tappaa rehtori Simo ”Simppa” Kanniaisen, joka oli tuhonnut hänen elämänsä. Ensin hän tosin sitoisi hänet tuoliin ja pakottaisi katomaan kun hän nussii sen eukolta tajun kankaalle. Sen jälkeen hän valelisi Simpan bensalla ja tuikkaisi äijän tuleen.<br /><br />Pohjolan Poikakodissa Timppa oli oppinut tinnerin haistelun. Kestääkseen kurjaksi käynyttä elämäänsä, josta sankaruus oli kaukana, hän imppasikin siihen malliin, että oli loppuelämänsä pysyvästi kuutamolla. Itse kokeilin kumilimaa muutaman kerran, mutta ensi eetterien häivyttyä siitä tuli pää kipeäksi, jos ei käynyt ostamassa uutta tuubillista. Jätin väliin, sillä kaikki rahani olivat menneet Tyrannosaurus Rexin uuden älppärin ”Electric Warriorin” ostamiseen.<br /><br />Timppa katosi omiin ympyröihinsä. Hän muutti äitinsä kanssa Oulun toiselle laidalle kaupungin vuokrataloon Rajakylään, joka oli Oulun pahin slummi. Muutaman vuoden kuluttua luin Kalevasta Timpan ajaneen varastamallaan maasturilla umpitunnelissa Kuusamossa huoltoaseman seinään niin lujaa, että koko höskä oli pudonnut perustuksiltaan. Hän olisi pieksänyt hengiltä pidättämään tulleet poliisit, mutta he pääsivät pakoon mustanmaijan alle. Sen jälkeen hän joutui nuorisovankilaan. Hän oli jo aikoja sitten lentänyt himasta ulos, joten hänellä ei ollut mitään paikkaa minne mennä päästyään linnasta. Hän asui elämänsä loppuajan rappukäytävissä ja roskalaatikoissa. Lopulta hän paleltui päiväkaudet tinneritokkurassa turhaan roskalaatikkoaan etsittyään hankeen kunnioitettavassa 19 vuoden iässä, koska Oulun poliisi oli saanut tarpeekseen sen sekakäyttäjän kuskaamisesta putkaan sulamaan. <br /><br />Kun kuulin Timpan äidiltä hänen kuolemastaan, ei se tuntunut yhtään missään. Siihen aikaan murrosiästä ylöspäin tappoi Oulussa itsensä harva se viikko joku elämässään tai naimapuuhissaan epäonnistunut nuorukainen. Jos niitä olisi alettu sillä perällä sureman, ei siitä suremisesta olisi tullut ikinä loppua.<br /><br />Niin siinä sitten kävi, että bisnesoperaattorimme lyhyt mutta vaiheikas elämä oli saanut nolon lopun. Olin menettänyt yhteyden häneen jo muutamaa vuotta aikaisemmin. Timppa ei koskaan antanut minulle anteeksi, että pääsin lukioon ja hänellä jäi kansalaiskoulukin loppuun käymättä.<br />Hänen elämänsä viimeiset ajat menivät alamäkeä. Surkeasti epäonnistuneita pankkiryöstöjä, jotka päättyivät hänen polkupyöränsä kettingin menemiseen paikoiltaan, pikkupentujen viikkorahojen kiristämisiä, myymälävarkauksia. Timppa sai ehdonalaista ja korvaukset maksettavakseen. Seuraavaksi olisi ollut tiedossa pyttyä, jota varten Oulun poliisi kehotti häntä rasvaamaan peräaukkonsa valmiiksi pantavaan kuntoon.<br /><br />Tulevaisuuden prospektit linnakundien jalkavaimona masensivat häntä niin paljon, että hänen tinnerin ja liiman käyttönsä karkasi lopullisesti hallinnasta. Hän horjui näkyjä nähden Oulun kaduilla uhkaillen hakkaavansa äijät ja nussivansa ämmät. Kun näin hänen tulevan vastaan en enää mennyt juttelemaan, eikä hän enää edes tunnistanut minua. Timpppa horjui kaduilla potkuriämmän kanssa. Tiesin hänen pelinsä menetetyksi. Se kaveri olisi pitänyt viedä hoitoon, mutta silloin ei sellaista paikkaa oltu vielä sekakäyttäjille keksitty. Jokainen sai tuhota elämänsä parhaan kykynsä mukaan, eikä systeemi tuntenut mitään tarvetta pelastaa tätäkään piruparkaa. Jos joku meni liian pitkälle, Oulun kovista pampuistaan tunnettu poliisi kävi hakemassa tyypin talteen ja käsitteli hänet pahempaan kuntoon kuin Los Angelsin poliisi hakatessaan mustan kaaharin Rodney Kingin. Mitään mellakoita ei poliisin kovista otteista Oulussa syntynyt samaan tapan kuin L.A:n slummiväen lähtiessä sakilla peräämään kansalaisoikeuksiaan polttaen, ryöstäen ja raiskaten. Oululaiset uskoivat hankalien tapausten saaneen ansionsa mukaan.<br /><br />- Niin makaa kuin petaa, kuitattiin satunnaiset valitukset Oulun poliisin pamputettua hankalaksi heittäytyneen kaverin jalkapohjat niin perusteellisesti, että tämä pystyi jatkossa kävelemään vain kainalosauvojen avulla.<br /><br />Timpan kuoltua huhut hänen viimeisten aikojensa hortoilusta Oulussa kierisivät urbaanina legendana. Hän oli sisäisiä pirujaan vastaan taistellessaan yrittänyt ostaa katkaistun haulikon rantaremmiltä, joka oli kuitenkin sen verran tolkuissaan ettei suostunut myymään sitä hänelle. Hänen tarkoituksenaan oli kiivetä tuomiokirkon torniin väijymään maakunta matkalle Ouluun tulossa ollutta presidentti Urho Kaleva Kekkosta, jolla ilmestyi oma nimikkolehti kaupungissa. Hänellä oli suunnitelmissaan myös valella bensalla Kelan tavaratalo ja polttaa se poroksi, koska sieltä oli myyty hänelle keinonahkaturkki, joka pakkasessa jäätyi kalikaksi. Koska tavaratalo ei suostunut antamaan rahoja takaisin, päätti hän korjata vääryyden polttamalla koko röskän.<br /><br />Timppa yritti myös vaihtaa Oulun ahtaaksi käynyttä maisemaa piiloutumalla tavaravaunuun. Näki kai houreissaan unia kulkurin suruttomasta elämästä Amerikan preerioiden junissa. Odoteltuaan Oulun ratapihalla muutaman päivän vaunu viimeinkin liitettiin veturiin. Hänen vaellusvuotensa päättyivät kuitenkin lyhyeen sillä vaunu ajettiin vain Toppilan satamaan. Kun siihen alettiin lastata kamaa ahtaajat löysivät Timpan ja potkaisivat hänet pellolle. Yritettyään turhaan viimeisillä voimillaan jänikseksi Panaman lipun alla purjehtineeseen mukavuuslippulaivaan, Timppa tajusi pakoteiden olevan hänen elämässään tukossa. Pakkaset pahenivat ja päivät pimenivät, vastatuulet olivat entistäkin enemmän häntä vastaan. Hän ei voinut enää käsittää, miksi ihmiset ylipäätään halusivat elää kaiken inhimilliseen elämään liittyvän kurjuuden keskellä. Hän ei ainakaan enää löytänyt mitään tekosyytä yrittää tarrata elämän syrjään kiinni. <br /><br />Timppa haudattiin Oulun hautausmaan etäisimpään kolkkaan kirkosta eronneille, itsemurhaajille ja vääräuskoisille varatulle kaistaleelle. Mietittyäni pitkään päätin mennä paikalle; olihan meillä lapsuudenkaveruus ja bisneskumppanuus takanamme. Porukkaa ei Timpan hautajaisiin paljon tullut, eikä sen kummempaa suremista ollut havaittavissa. Ainoastaan paikalle ilmaantunut potkuriämmä itkeä tihuutti. Koruton tilaisuus kappelissa päättyi Jamppa Tuomisen ikivihreään ”Aamu toi ilta vei”. <br /><br />Minkä aamu toi<br />Sen ilta aina vei<br />Näin elin nuoruuteni parhaimman<br />Niin jäit sä ystäväin<br />Mut jäin myös itsekin<br />Oli syksy tullut myös mun elämään <br /><br />Poltellessamme jäähyväissavuja haudalla Timpan loppuaikojen kamadiilerin Sorsan Repen – selvaakin sielunsa sopukoilta - kanssa, tajusin joskus itsekin päätyväni samanlaiseen routaiseen maahan jyrsittyyn mutakuoppaaan. Ajatus ei tuntunut houkuttelevalta, mutta ei se miettimällä miksikään muuttunut.<br /><br />- Siellä se nyt lepää, tuumasi hyvän pokan menettänyt Sorsan Repe imeskellen suustaan ottamaansa hammaskiskoa, jonka sitten ripusti rautalangoilla takaisin paikoilleen. Etuhampaat olivat lähteneet kun hän oli erehtynyt kovin ottein perimään velkoja kaverilta, jonka veli kuului rantaremmiin.<br />- Siellä on ja pysyy, myöntelin.<br />- Vittu kun vituttaa. Se jäi mulle monta tonnia pystyyn. Mistä mä ne rahat nyt perin?<br />- Taisivat jäädä kulupuolelle. Jäi se mullekin muutaman satasen auki.<br />- Olisi siinä saanut olla sen verran miestä, että olisi hoitanut velkansa ennen kuin narkkasi itsensä hengiltä…<br /><br />Timpan äiti seisoi yksin katsomassa haudassa lepäävää ainoaa poikaansa. Timpan sisko oli huoraamassa Göteborgissa, eikä sitä olisi muutenkaan kiinnostanut Suomeen saakka hautajaisiin tulla. Äiti ei itkenyt, mutta ei ollut mitenkään riemuissaankaan. Hautajaiskuluissa oli hänen siivoojanpalkastaan riittävästi maksettavaksi. Timpan isä ei vastannut Australiaan lähetettyyn sähkösanomaan poikansa kuolemasta. Pelkäsi kai perivänsä pahimmassa tapauksessa lapsensa velat, ja taisi muutenkin harmitella maksamiaan elatusmaksuja.<br /><br />- Tuolla Timpan äidillä mahtaa olla vaikeaa, totesin Repelle, jolla ei sen syvempää aivotoiminta ollut pääsyt kehittymään.<br />- Joo. Varmaan se jäi sillekin velkaa…<br />- En mä sitä, mutta ainut poika ja tolleen. Kai se jossakin tuntuu.<br />- Niin. Se on turhaan elättänyt sitä kaikki nämä vuodet. Siihen on kulunut pitkä penni. Palkaksi se sai vain ison laskun näistä hautajaisista.<br />- Mun täytyy kyllä sanoa, että sä et Repe osaa miettiä muuta kuin rahaa.<br />- Miten niin mieti? Miksi mä rahaa miettisin? Se on ihan saletti, että ilman massii et tässä maailmassa pitkälle pötki. Kyllä säkin poju sen tajuut sitten kun mamma ei enää anna sulle viikkorahaa.<br />- Voi olla, vastasin ja mietin jemmaa jonne olin piilottanut Timpan kanssa harjoittamista liiketoimista kertyneen osuuteni. <br /><br />Repen häivyttyä keskikaupungille jatkamaan diilaamistaan, jäin vielä katsomaan hautaa. Kukkia ja kynttilöitä. Mitä senkin kaverin elämässä oli ollut järkeä? Eihän se edes ehtinyt saada mitään mahiksia. Mitä järjessä on järkeä? Ei se miettimällä parane, totesin ja lopetin siihen paikkaan elämäntarkoituksen kaltaisten kysymysten pohtimisen. Sen jälkeen mulla onkin mennyt joka suhteessa paljon paremmin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-2997771120287063912?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-39469655099096416512010-02-05T05:45:00.000-08:002010-02-05T05:46:52.755-08:0038<br /><br />ISÄNMAAN PALVELUKSESSA<br /><br />Koulun jälkeen luulin pahimman olevan elämässäni ohitse. Pohjois-Suomen sotilasläänin esikunta oli kuitenkin eri mieltä. Joudin menemään kutsuntoihin. Myöhästyin tapani mukaan, joten vittumaiset alemman tason vääpelit löivät Raatin seurakuntakodin ovet lukkoon. Kun rynkytin sitä, ei kukaan tullut avaamaan.<br /><br />- Painu vittuun siitä ja vähän äkkiä. Tänne ei oteta myöhästeleviä pummeja. Tule huomenna uudestaan, huusi joku ukko kurkku suorana oven takaa.<br />- Ja vitut tulen.<br />- Se on sitten linnareissu edessä. Tulet tai et; meille se on yksi hailee. Ei sulla kuitenkaan ole tuollaisella hinttimäisellä asenteella mitään asiaa tänne!<br />- Itse oot hintti. Oikea emähomo, pistin miehistä kunniaani puolustaakseni takasin.<br />- Mitä tuli sanottua?<br />- Te taidatte olla homoja koko armeijan sakki. Kyllä teistä persereikäpoliiseista kaupungilla liikkuu huhuja…<br />- Voi vittu. Nyt otti ohraleipä, kapiainen huusi ja aukaisi oven niin rivakasti, että se paiskaantui seinään. – Sisään siitä ja vähän äkkiä.<br /><br />Kävelin sisään saliin, jossa oli satoja kaltaisiani armeijan kynsiin joutuneita nuoria jätkiä. Vitsit olivat vähissä. Kukaan ei puhunut. Kaikki kuuntelivat epäuskoisina ovelta kantautuneita vittuiluneuvotteluita. Mennessäni sisään armeijaelämän veltostuttama vääpeli ei malttanut olla tönäisemättä minuun vauhtia potkulla perseeseen.<br /><br />- Vittu jos vielä kerran potkaiset niin mä tapan sut siihen paikkaan!<br />- Häh? Mikä perkeleen pöllö tänne nyt on tullut? Sä et näköjään tajua pitää turpaasi kiinni silloin, kun se olisi loppuelämäsi kannalta enemmän kuin viisasta.<br />- Vitut sä ainakaan mitään älystä tajuat, kun oot joutunut näin huonosti palkattuun työhön ryynäämään loppuikäsi hikisissä metsissä.<br />- Perkele! Nyt otat sanasi takaisin ja vähän äkkiä. Pyydä anteeksi.<br />- Ja vitut pyydän.<br />- Sanoin; pyydä anteeksi.<br />- Anteeksi että en pyydä anteeksi.<br /><br />Kutsuntoihin pakotettu sällilauma remahti nauruun. Vääpeli tiesi että nyt oli menossa viimeinenkin itsekunnioituksen riekale, jota hän oli itselleen viattomia nuorukaisia vuosikymmenet kasarmilla rääkättyään uskotellut. Vääpeli ei sanonut sanaakaan, vaan marssi kutsuntalautakunnan juttusille. Istuin penkille ja mietin, että saisin odottaa vuoroani koko päivän. Niinpä olin kummissani kun nimeni huudettiin välittömästi. Kävelin kutsuntalautakunnan huoneeseen pahinta peläten, kuten meillä päin oli muutenkin opittu herrojen kanssa tekemisiin jouduttaessa odottamaan. Eikä tässä yleensä paljon harhaan menty.<br /><br />Huoneessa istui neljä sotaherraa kovat kaulassaan. He tuijottivat minua vihamielisinä ja valmiina käymään kimppuuni. Se oli taistele tai pakene tilanne, mutta koska ovi kolahti takanani lukkoon jäivät valinnan mahdollisuuteni vähäisiksi.<br /><br />- Nimi, karjui pääjehu.<br />- Ettekö te osaa lukea? Vastahan te äsken huusitte sen? Onko tiellä ällissä vikaa? hämmästelin vilpittömästi.<br /><br />Kutsuntalautakunnan jäsenet katselivat kummissaan toisiaan. Lääkärintakissa istunut jehu otti kasvoilleen ovelan ilmeen.<br /><br />- Olette varmaan suunnitellut itsellenne kukkakauppiaan uraa?<br />- Mitä? No en tasan ole.<br />- Olivatko ne tyypit siellä tien varressa tullessanne?<br />- Mitkä tyypit? En mä ainakaan ketään nähnyt…<br />- Mutta olette niitä aina silloin tällöin nähnyt?<br />- Mitä niitä?<br />- No niitä jotka supisevat korvaanne semmoisia seksijuttuja. Ne käskevät teidän mennä uimahallin saunaan ja katsella siellä miesten kyrpiä hiplatessanne jalkoväliänne?<br />- Mä en yhtään tajua mistä nyt on kyse. En mä semmoisia hinureita tunne.<br />- Tulihan se sieltä! Taisi vähän lipsahtaa. Tykkäät ilmeisesti sittenkin kukista. Kasvatat semmoista hamppukasvia kotonasi ja kun sitä vedät päähäsi niin ruusut kukkivat?<br />- Sulla on kaveri vähän liian vilkas mielikuvitus. En mä mitään kukkia ala kasvattamaan. Mä luulin että täällä opetellaan tappamaan ryssiä, eikä kasvattamaan kukkia…<br />- Aivan. Onko teillä jotakin muuta häikkää edellisen lisäksi?<br />- On mulla semmoista maanantaipäänsärkyä. Aina tuli koulussa maanantaisin pää kipeäksi. Ja jos ei tullut aloin miettiä, missä vika ja silloin se viimeistään tuli.<br />- Justiinsa joo! Minähän sanoin, että teistä näkyy päälle, että olette kukankasvattaja!<br />- Ihan miten vaan, mutta saako täältä sitä lykkäystä?<br />- Mihin te sitä tarvitsette? Ettekö ole valmis astumaan isänmaan palvelukseen?<br />- No kun mä ajattelin hakea opiskelemaan.<br />- Vai ajattelitte hakea opiskelemaan? äijäsakki remahti paskaiseen nauruun. - Niinhän ne kaikki. Miksi ette sitten ole hakenut?<br />- Pääsykoe on vasta ensi kuussa.<br />- Miksi ette hakenut tässä kuussa? On vähän selityksen makua.<br />- Ei niitä järjestetä kuin kerran vuodessa.<br />- Pitäisikö meidän muka uskoa tuota? Kyllä lukuhommiin aina mahtuu, jos on haluja ja lukupäätä. Mutta sotaväkeen otetaan vain paras aines. Ei me aleta millekään kukankasvattajien kanssa.<br />- Älkää sitten alkako. Lyökää hullunpaperit kouraan. Ootteko tosiaan niin hulluja, että luulette mun vapaaehtoisesti lähtevän ryömimään märkiin metsiin?<br />- Tulihan se sieltä. Yritätte näytellä hullua. Täällä on niin paljon yritetty samaa, että hullujahan me oltaisiin jos uskottaisiin. Loppuisivat meinaan miehet Suomena armeijasta aika äkkiä, jos me uskottaisiin kaikkien hullujen teeskentelyyn. Ei tipu lykkäystä. Me panemme teidät etulinjaan. Saatte pahimman mahdollisen koulutuksen. Sen jälkeen olette parantunut kukankasvatusvillityksestänne. Astutte palelukseen ensi tilassa. Oliko kysyttävää? Jos onkin, ei meillä ole aikaa vastata. Poistukaa!<br /><br />Kahden viikon kuluttua posti toi palvelukseenastumismääräyksen. Luulin joutuvani Sodankylään, mutta ilmeisesti kutsuntalautakunta oli realistisesti arvioinut minun soveltuvan potentiaalisena kukankasvattajana neitikomppaniaan, eli ensimmäiseen erilliseen viestikomppaniaan. Se sijaitsi Oulun keskustan kasarmialueella, joten paremmin ei olisi voinut käydä. Kun kerroin asiasta siskoni hellulle Sampolle, hän remahti nauramaan.<br />- Nyt iski paha nakki. Neitikomppania kestää 11 kuukautta. Puskajussit ja kumipäät pääsevät kahdeksalla. Ne on lätkäisseet sulle ylipalvelusta heti kättelyssä kolme kuukautta.<br /><br />Yhtenä tähtikirkkaana pakkasiltana ajoin kankein kettingein pyörälläni kasarmiin. Heti kun astuin sisään alettiin minua haukkua ja solvata kakin mahdollisin tavoin. Minun käskettiin vetää kaksikymmentäviisi etunojaa, vaikka en ollut vielä ehtinyt edes nimeäni sanoa. Sen jälkeen minulla kuulemma oli jano, joten minut pakotettiin juomaan kolme litraa vettä. Kun minua alkoi kusettaa, ei minua päästetty vessaan, vaan pakotettiin muiden tulokkaiden joukkoon marssimaan rättivarastolle.<br /><br />- Tahdissa mars. Nimeni on yliluutnantti Sapari ja tapani tulette tuntemaan. Olen ollut ampumahiihdon nuorten MM-valmennusryhmässä, joten kuntoni on enemmän kuin rautaa. Opetan teille miten vihollinen suunnassa B3 saadaan pysähtymään. Kaikkia pitää ampua mahaan! Muistatatteko varmasti? Ammutte vihollista suunnassa B3 mahaan ja sen kaverin sota päättyy siihen paikkaan. Se alkaa huutaa tuskissaan ja sen kaverit joutuvat kantamaan sen ensiapupaikalle. Näin saamme yhdellä kudilla viisi ryssää… tarkoitan B3:sta pois pelistä. Jos ne eivät kanna sitä mahaan ammuttua mölyapinaa hoitoon, se suuttuu ja ampuu omiaan selkään. Näin ollen säästämme paukkuja ja vihollisen eteneminen pysähtyy. Ja kun ne alkavat raahata sitä ammuttua turvaan napsitte ne kantajat yksitellen ampumalla niitä selkään. Siihen romahtaa vihollisen moraali suunnassa B3 ja ne vetää lopulta komentajansa puun oksaan kiikkumaan. Tässä lyhykäisyydessään kaikki mitä teidän tulee sotimisesta tietää. Ammutte vaan mahaan, kun vihollinen tulee hollille. Annatte sen tulla kaikessa rauhassa riittävän lähelle, jotta varmasti osutte.<br /><br />Ja tässä sodankäynnin taito todellakin tuli tiivistetysti esiin. Ainakaan mitään syvällisempää en enää taistelukäytännön oppitunneilla oppinut. Sen sijaan aikaa uhrattiin loputtomasti peltikaapin järjestämiseen, vaikka se ei mielestäni mitenkään liittynyt sodankäyntiin. Aina kun sain kaapin valmiiksi tuli joku pikkupaskiainen ja kippasi kamat lattialle. Seuraavat kolme tuntia kuluivat jälleen mukavasti kaappia järjestellen. Myös sängynpetaaminen oli tärkeä osan suomalaista sodankäyntiä. Kapiaiset mittailivat nauhalla kulmia ja jos millinkin heitti löysi petivaatteensa pihalta.<br /><br />Juuri kun vihdoin päästiin nukkumaan kajahti komppaniassa herätys. Sotimisessa ei ole aikaa hukattavaksi, joten aamutoimet tehtiin niin nopsaan ettei pesuhuoneessa ehtinyt edes käymään kusella. Lisäksi uteliaina alokkaiden kalujen kokoja olan yli kurkkineet kapiaiset aiheuttivat hienhajuisilla rasvavartaloillaan sen, että kusta ei tullut vaikka rakko oli räjähtämäisillään. Kun yöllä viimein pääsi vessaan päästämään molemmat lastit ei siitäkään meinannut mitään tulla. Pimeässä käymälässä istui joka pöntöllä sälli ynisten nautinnosta nykiessään nyrkkiinsä. Loput odottivat nenäänsä pidellen kalut kovina vuoroaan.<br /><br />Marssiharjoituksessa mieleeni nousi selkeä visio kapiaisen mielipuolisen meuhkaamisen kaikuessa maailmankaikkeudessa:<br /><br />- Ihmisellä ei ole oikeutta tehdä näin toiselle ihmiselle!<br />- Mitä te sanoitte, kivahti kouluttaja. – Eikö se turpa pysy tukossa, vaan pitääkö se tulla tukkimaan?<br />- Haista vittu saatanan apina.<br />- Mitä tuli sanottua? Nyt kävi enemmän kuin huonosti.<br />- Vittu mä tapan sut välittömästi, jos sanot saatana vielä sanankin.<br />- Sotaoikeus odottaa. Kaikki kuulivat uhkauksenne. Olette niin tyhmä, että alatte todistajien läsnä ollessa uhkailemaan.<br />- Ei me mitään kuultu, sanoivat komppanian muut alokkaat yhteen ääneen.<br /><br />Kapiainen tajusi, että nyt oli viisainta ottaa taktisesti tilanteeseen etäisyyttä. Hän muisti miten Benito Mussolini oli munasillaan ripustettu partisaanien toimesta roikkumaan pää alaspäin puusta huoransa kanssa. Kapiainen huusi hajaantumiskäskyn eikä asiaan enää milloinkaan palattu. Tajusin mahdollisuuksieni selviytyä hengissä tästä talvisodasta parantuneen olennaisesti.<br /><br />Kun meidät oli varmasti saatu oppimaan, että B3:nen ei pysähdy kuin mahaan ampumalla, alkoi viestikomppanian arkinen aherrus. Se sisälsi vanhojen rämien kirjoituskoneiden hakkaamista aamusta iltaan. Meille yritettiin huonolla menestyksellä opettaa kymmensormijärjestelmää, sillä sodassa on nykyään niin kiire, että enää ei vähemmillä sormilla pärjätä. Itse osasin jo ennestään takoa kahdella sormella, joten en alkanut edes opettelemaan kymmensormijärjestelmää. Kirjoituskonekersantin maanitteluista huolimatta en sitä koskaan oppinut. Tasotesteissä voitin kahdella sormella ylivoimaisesti, mutta voittoni hylättiin laittomalla tekniikalla hankittuna. Kun toiset jäivät jatkossa yhä enemmän jälkeeni tasotesteissä ja olin ylittänyt kirkkaasti kaikki tasot, ei kirjoituskonetekniikoista minulle enää vinoiltu. Muiden takoessa koneita, käytin sen ajan pornolehtien lukemiseen sillä seurauksella, että löysin itseni öisin käymälän jonosta odottamassa vuoroani hiplata itseäni ja heittää rasvat päähäni muuttaneen emähuoran vittuun.<br /><br />Kerran päivystävä upseeri yllätti minut pytyltä housut kintuissa.<br />- Tuleeko sitä paskaa?<br />- Tulee.<br />- Miten sitä esimiestä puhutellaan. Ottakaa asento ja vähän äkkiä.<br /><br />Ei auttanut kuin hypätä pystyyn.<br /><br />- Teillähän on kalu kovana. Antakaapa kun katson. Ihan kelpo kulli. Sillä kun vielä joskus pääset ajelemaan naisen satulassa, niin ne tykkäävät kovasti. Ottakaapa ne kädet pois nivustenne edestä. Ei tässä ole mitään hävettävää. Teitä naitattaa. Olisitte valmis vaikka panemaan perseeseen jokaista sotamiestä, joka suostuisi pyllistämään? Sanokaa vaan suoraan. Kyllä minä nämä hommat ymmärrän. Kuvitelkaa miltä se tuntuu, jos joutuisi kumartumaan tuon pytyn ylle ja makaamaan persesilmä paljaan odottamassa, että vihollinen työntää kullinsa sinne. Muistakaa että vihollisen kynsiin ei elävänä kannata jäädä. Ne on ollut reissussa niin kauan ilman reikää, että panevat välittömästi koko sakki vaikka lumiukon paksuksi. Siinä voi olla vähän perse ruvella sen jälkeen. No niin, jatkakaa.<br /><br />En kyennyt pitämään näppejäni erossa siitä yöllisestä touhusta tämänkään seikkaperäisen oppitunnin jälkeen. Kun eduskunnan oikeusasiamies vaati panemaan sotilaskodin vessan oveen lukon intimiteettisuojalain perusteella, riitti sen edessä jono kasarmin ympäri. Kun joku sai asiansa pariin kolmeen kertaan toimitettua, käveli hän suoraan jonon hännille odottamaan uutta vuoroaan. Lottayhdistyksen munkinpaistajaämmät arvasivat, että jotakin kummaa oli tekeillä. Niinpä yhtenä aamuna he olivat repineet lukon ovesta. Sen jälkeen sai sotkun vessassa koko ajan pitää toisella kädellä ovesta kiinni, eikä siitä käteen vetämisestä voinut enää rauhassa nauttia. Mutta hätäistä se on ollut runkkaaminen maailman armeijoissa kautta aikojen. Jos olisi alettu avoimesti runkkaamaan, olisi kuri löystynyt ja lopulta sotilaat lähteneet hommasta tarpeeksensa saaneina kotiin. Kapiaiset olisivat katselleet heidän kotimatkaansa puusta jalat alaspäin roikkuen perseet paljaina.<br /><br />Koska armeijassa aika kävi pitkäksi, eikä B3:sta kuulunut, aloin hakata aikani kuluksi peltikaapin ovia. Kaikki tuvan jätkät pakenivat välittömästi käytävään. Kun päivystävä upseeri tuli tarkastamaan mistä meteli lähtee, tajusi hän kokeneena karjuna olla puuttumatta asiaan. Mielestäni siinä peltikaappien hakkaamisessa ei ollut mitään omituista, mutta sen jälkeen jätkät alkoivat luikkia liukkaasti tieltäni kävellessäni sukkasillani sotilaslätsä lippa niskassa kysymään iltalomaa. Aina myönnettiin.<br /><br />Minun pelkäämiseni sijasta Suomen armeijan olisi ollut viisainta miettiä omien systeemiensä järkevyyttä. Kun oli vuorossa sotaanlähtöharjoitus alkoi hälytyksen kajahtaessa sellainen sekoilu autojen lastaamisessa, että jopa meikäläinenkin oli enemmän kuin ihmeissään. Vanhoja teleksin rämiä lastattiin kuorma-autoihin ja purettiin autoista kapiaisten oikkujen mukaan edestakaisin aamukuudesta pitkälle iltapäivään ennen kuin viestikomppania pääsi pistämään yhteyksiä kondikseen.<br /><br />Kun metsään päästiin alkoi sama performanssi, kun niitä teleksejä alettiin asentaa ja kelaperseet vetämään johtoja komentokeskuksiin. Koska koko porukka oli täydessä työntouhussa ei kukaan jaksanut kiinnittää huomiota siihen, että näppäilin cocacolakamerallani kuvia teleksröykkiöistä ja johtovyyhdeistä milloin missäkin päin leiriä. Kuvat lähetin kuntoisuusloman toivossa puolustusvoimain päällikkö kenraali Valtaselle. Hän ei jostakin syystä koskaan vastannut. Koskaan niitä tietolinjoja ei kuulemma oltu saatu toimimaan, mutta se ei häirinnyt ankaraa puolustautumistamme B3:sta vastaan. Toivottavasti B3:sella myös yhteydet pätkivät tai sota olisi voinut olla jo ohitse ennen kuin Suomen armeija pääsi maastoon.<br /><br />Kun kysyin asiaa yhdeltä sotilasmestarilta, hän myönsi vehkeiden olevan Posti-Teleltä ilmaiseksi saatuja käytöstä poistettuja vanhoja romuja. Mutta idea oli, että vihollisen pyyhkäistyä koptereillaan ylitse Suomen armeija jäisi käymään tappavan tehokasta sissisotaa metsiin, eikä kaupungit vallannut B3:nen hevin uskaltaisi lähteä sinne partiomaan. Sissisotamme olisi niin sitkeää, että tyhjennettyään kaupungit kaikesta arvotavarasta ja hyvännäköisistä naisista vihollinen katsoisi parhaaksi hypätä takaisin koptereihinsa ja lentää lasteineen takaisin jossain idän suunnalla käsittääkseni sijainneeseen B3:seen. Suomen armeija palaisi sen jälkeen Porilaisten marssin soidessa voittajana Ouluun ja muihin mahdollisesti vielä jäljellä oleviin kaupunkeihin.<br /><br />Sotaväessä sitä ei opetettu, mutta siellä opin, että vähemmällä elämässä pääsee jos tuhoaa todellisen tai kuvitellun vihollisen välittömästi. Muuten asia alkaa rassaamaan hermoja ja ihminen oireilla. Koska vihollinen lymyili B3:ssa naamaansa näyttämättä, ei minulle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin aloittaa sota kantahenkilökuntaa vastaan. Vittuilua ja uhkailua oli tullut siinä määrin, että mielestäni se porukka sai ansionsa mukaan. Kun muut opettelivat heikolla menestyksellä kymmensormijärjestelmää minä naputtelin aikani kuluksi valituskirjelmiä eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kirjasin vain ylös mitä joku taulapää oli viimeksi vittuillut ja lähetin kirjeet eteenpäin komppanian päällikölle. Ne panin hänelle vain ”tiedoksi”, että tietäisi odottaa seuraamuksia kun Suomen eduskunta kuulisi Oulun neitikomppanian peräreikäväärinkäytöksistä. En vaivautunut kertomaan, että en koskaan yhtään kirjettä eduskunnan oikeusasiamiehelle lähettänyt. Siitä ei olisi ollut mitään hyötyä. Oikeusasiamies olisi vain vastaillut jotain ympäripyöreitä odotellessaan seuraavaa reservin ylennystä ja kutsua valtakunnallisille maanpuolustuskursseille.<br /><br />Minusta ja komppanian päälliköstä tuli hyvät kaverit. Hän nimittäin kutsui minut heti ensimmäisen tiedokseen saamansa valituskirjeen jälkeen saunomaan upseerikerholle. Siellä sai hyvää ruokaa ja viina virtasi. Aloin jopa miettiä vakavissani sotilasuraa. Lotat tekivät takahuoneessa seksipalveluksia innokkaina miellyttämään kuin susikoirat. Koska pääsin jälkiliukkaille lupasin olla hiiskumatta asiasta kenellekään. Sen lupauksen olen myös pitänyt.<br /><br />Minulla synkkasi niin hyvin komppanian päällikön kanssa, että hän jopa uskoi minulle suurimman suomalaisen sotasalaisuuden. Meillä ei ollut taisteluhelikoptereita, joten B3:sen pysäyttämiseksi ei ollut mitään tehtävissä. Lisäksi istuessamme puolijoukkueteltassa, jonka vahdiksi minut oli ylennetty, hän kertoi sen olevan pahin mahdollinen paikka. B3:nen ampuisi lämpöohjautuvan ohjuksen suoraan kaminasta sisään, eikä yksikään ukko ehtisi eväänsä liikauttaa. Mietin B3:sen vittumaisuutta niin paljon, että onnistuin unohtamaan vastuullani olleen puolijoukkueteltan metsään, josta se viikkojen jälkeen löytyi. Ystävyyteni komppanian päällikön kanssa alkoi tästä syystä rakoilla. Minut heitettiin putkaan. Varmuuden vuoksi minulta otettiin kirjoitusvehkeet takavarikkoon.<br /><br />Putkassa oli mukavat oltavat kun sai makoilla laverilla omiaan mietiskellen päivät pitkät. Välillä täytyi tosin vahtien vaatimuksesta käydä lätkimässä korttia ja juomassa pää täyteen sinne salakuljetetulla kiljulla. Aloin tajuta, että linnakundin elämässä on siinäkin puolensa. Huoleton on hevoseton poika ja jos asiat ovat päässeet siihen malliin, ei enää tarvitse eikä kannatakaan miettiä elämässä pärjäämisen kaltaisia kysymyksiä. Kun en suostunut kahden viikon rangaistukseni jälkeen palamaan sovinnolla kasarmiin, vaan uhkasin kirjelmöidä väärinkäytöksistä eduskunnan suuntaan, kuskattiin minut ambulanssilla Pohjan sotilassairaalaan.<br /><br />Siellä ne vasta olivatkin hyvät oltavat! Viihdyin siellä niin hyvin, että mieleeni ei edes tullut suostua allekirjoittamaan armeijasta vapauttamispapereitani, joita minulle tarjottiin ylimääräisten pilleriannosten lomassa. Silloin minut pantiin musteläiskätestiin. Niissä kuvissa ei ollut mitään järkeä, joten aloin huvikseni keksiä niistä kaikenlaisia iljettäviä ja visvaisia yksityiskohtia. Erityisesti testaava psykologi innostui peräreikien ja pillujen rasvaamisista, joten heitin sitä sorttia joka väliin. Testien jälkeen minut siirrettiin yksityishuoneeseen. Lisäksi minulle sanottiin, että voisin lähteä kotiin armeijasta ihan milloin vain huvitti. Tajusin heti, että jos lähtisin, en enää ikinä pääsisi takaisin.<br /><br />- Minä en lähde minnekään. Musta täällä Suomen armeijassa on kunnon meininki!<br />- Mutta on siinä siviilielämässäkin puolensa, aneli Pohjan sotilassairaalan johtava lääkäri. Hänellä oli menestyvä yksityisvastaanotto kaupungilla, joten hänellä ei ollut aikaa eikä varaa jankata asiasta kanssani. - Jos ette lähde nyt sovinnolla, lähetän teidät autiolle saarelle B3:seen.<br />- En mä sinne suostu lähtemään. Siellä ei ole mitään tekemistä.<br />- Jos minä määrään, te lähdette vaikka kuuhun, lekuri alkoi polttaa päreensä.<br />- Voisin mä sinne lähteäkin. Olen aina miettinyt käytiinkö siellä tosiaankin. Telkusta se kuva näytti jotenkin suttuiselta. Ei mun paras kaverini ainakaan sitä uskonut…<br />- Tässä ei nyt ole aikaa alkaa käymään kakkien tuttujenne mielisairauksia. Jos ette ymmärrä parastanne panet teidät loppuiäksenne hullujenhuoneelle.<br />- En lähde.<br />- Sinne viedään pakkopaidassa ja annetaan semmoiset lääkkeet, että ei enää tule edes kotia kaivanneeksi.<br />- No sehän sopii. Ei niissä kotioloissa ole ollut tähänkään saakka hurraamista.<br />- Teihin ei näköjään mikään järkipuhe tehoa. Olette ilman aikuinen suunsoittaja.<br />- Itse olet. Peru sanasi tai mä vedän turpaan.<br /><br />Johtajalääkäri soitti kelloa ja huoneeseen tuli sotilaspoliiseja, jotka ympäröivät minut.<br />- Teen teille viimeisen tarjouksen. Saatte sairautenne johdosta vapautuksen ja korvaukset.<br />- Kuinka suuret?<br />- 200 markkaa.<br />- Ootsä ihan hullu. En lähde niin halvalla. Se on vähintäänkin kymppitonni.<br />- Viisi.<br />- Seitsemän, mutta sillä ehdolla että saan sotilaspassin ja ylennyksen.<br />- En kai minä, herra Jumala, voi tässä alkaa ylennyksiä jakelemaan puolihulluille kruununraakeille...<br />- Se on sun päänsärkys. Alikessun paperit pitäisi vähintäänkin saada.<br />- Mitä te niillä teette?<br />- Meidän suvussa ei yksikään ole pääsyt vielä elämässään niin pitkälle. Isäukkokin sai laivastossa vain ylimatruusin paperit.<br />- No kävisivätkö ne?<br />- Ei riitä. Alikessu. Ota tai jätä.<br /><br />Asiaa harkittiin jossakin salaisessa komentokeskuksessa tarkkaan. Sotilaspassi alikessun papereilla lyötiin kouraani puolen tunnin kuluttua. <br /><br />- Halvalla menee, mutta menkööt, tuumin seitsemän tonnin maksumääräys kourassani. <br /><br />Kun lähdin kotiin olin ylpeä siitä, että suoritin 11 kuukauden armeijan kolmessa kuukaudessa maksimipistein. Jostakin syystä minua ei kuitenkaan koskaan kutsuttu kertausharjoituksiin.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-3946965509909641651?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-12913729271851949062010-02-05T05:44:00.000-08:002010-02-05T05:45:29.432-08:0039<br /><br />HUMMAILUREISSU TUKHOLMAAN<br /><br />Minulla oli ensimmäistä kertaa elämässäni vähän suurempi tukko rahaa kourassani. Lähdin sen kummempia miettimättä hummailemaan päätyen aina Tukholmaan saakka. Kun heräsin Viking Linjan terminaalissa Stadgårdenissa huomasin, että kaikki rahat oli yöllä pöllitty. Kävelin krapulaisena rahattomana vieraassa vihamielisessä, melkeinpä B3.selta vaikuttaneessa kaupungissa satamasta eteenpäin tietämättä minne seuraavaksi. Slussenilla tapasin Andyn, joka tuli tapansa mukaan hakemaan Suomen lautalta tulossa olevalta tyypeiltä aamuhuikkaa. Hän kertoi olevansa rokinsoittaja pahimmasta päästä, mutta oli nyt joutunut tilapäisessä rahapulassa viemään kitaransa kanikonttoriin. Slussenin sissit vetivät syksyllä 1979 viimeisiään, vaikka kaikkialla Tukholmassa saattoi olla varma jokaisen puliukon puhuvan äidinkielenään suomea ja jokaisen suomalaisen ämmän olevan kimppakivassa turkkilaisten kanssa hellan ja nyrkin välissä.<br /><br />Kuultuani tilanteeni suuren maailman jutut osannut Andy talutti minut Söderin sosiaalihuoltoon. Hän käski minun kertoa hukanneeni silmälasini ja lääkkeeni.<br /><br />- Jos ne kysyy, että mitkä lääkkeet?<br />- No fittu satana; tietenkin metadonin.<br /><br />Menin suureen virastoon ja minua alkoi pelottaa, että ei minusta tulisi eläjää Oulun ulkopuoliseen maailmaan. Olin niin maani myynyt, että sain monta tuhatta kruunua, jolla Andy hankki meille pössyteltävää koko rahan edestä. Hänen kaverinsa Makke oli vetänyt ylleen ihme vetimet, jollaisten kanssa ei Oulussa olisi pärjännyt päivääkään. Hänellä oli maskarat ja huulipunat kuin satamahuorilla, mutta päätin pysytellä kavereiden kanssa väleissä B3:sten alueella.<br /><br />Seurasi elämäni ensimmäinen alamäki, josta tokenin vasta Mariamottagnenin huumevieroitushoitolassa. Koska en suostunut puhumaan ruotsia, jotta kukaan ei tajuaisi etten sitä edes osaa, aloin jutella suomalaisille siivoojille joita siinä paikassa riitti. Yksi oli Helsingin kaupunginorkesterin entinen ykkösviulisti Pamela, jolla oli jossain vaiheessa hirttänyt ryyppy päälle. Muutkin olivat kovemman puoleisia B3:sia. Paitsi Maria joka asui äitinsä isossa huvilassa Farsta Strandissa. Juttelin hänelle mukavia, koska hän oli nuori ja nätti. Kun minut lopulta potkaistiin pellolle huumevieroituksesta, koska en suostunut lähtemään kolmen vuoden huumeettomaan jatkohoitoon Taalainmaalle, otti Maria minut säälistä asumaan äitinsä hulppeaan huvilaan. <br /><br />Viihdyin siellä hyvin, vaikka Marian äiti Martta oli katkera karjalainen, joka oli luutunnut siihen malliin, että oli lopulta päätynyt ison huvilan omistajaksi puutarhakaupunginosaan. Kun Maria oli kavereidensa kanssa hengailemassa Gröna Lundissa tuli hän huoneeseeni puhumaan inhoten saksalaisista SS-miehistä, jotka olivat tehneet Karjalan kunnailla naisille ties mitä. Jutut on juttuja, mutta kun hän alkoi vaatia minua maksamaan vuokran luonnossa, tajusin etten taitaisi pitemmän päälle Farstassa viihtyä. Kaiken lisäksi touhusin Marian kanssa siihen malliin, että raskaustesti näytti punaista. Ei auttanut kuin lähteä iltalaivalla takaisin Suomeen.<br /><br />Slussenilla näin Andyn ja hänen kaverinsa Makken putsaamassa viinoista surkeassa kunnossa olleita suomalaisia turisteja. Selitin tilanteeni ja persaukisuuteni Andylle, joka ratkaisi tilanteen kaivamalla sammuneen suomalaisukon taskusta piletin. Purjehdin takaisin Suomeen ja vannoin etten enää koskaan poistu Oulusta.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-1291372927185194906?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-90800450816323273502010-02-05T05:42:00.000-08:002010-02-05T05:44:31.340-08:0040<br /><br />SLUMMAILEMASSA YLIOPISTON KIRJOILLA<br /><br />Koska minulla ei ollut mitään suunnitelmaa lukion, sotaväen ja Tukholman munilleen menneen reissun jälkeen, hain Oulun yliopistoon lukemaan historiaa. Syytä tähän en vieläkään tiedä, mutta koska siskoni oli jotenkin onnistunut huijaamaan itsensä sinne, niin kai mä peesasin sitä. Pääsykokeissa kysyttiin jotakin, josta mulla ei ollut hajuakaan. Sävelsin vain saatanasti tekstiä luottaen, että lukija uupuu sovinnolla ja määrä muuttuu laaduksi. Joillakin muilla oli vielä vähemmän älliä päässään sillä pääsin toiseksi viimeisenä sisään heti ensi yrittämällä. Tämä tuli kauheana järkytyksenä Karjasillan lukion opettajille tuhoten heidän viimeisenkin uskon koululaitoksen järjellisyyteen. Kun kävin hakemassa rehtorilta allekirjoituksen kopioon kehnoista ylioppilaspapereistani, hän otti ovelan ilmeen:<br />- Minne sinä muka aiot pyrkiä?<br />- Pyrin jo ja pääsin.<br /><br />Koska äijän naurulle ei meinannut tulla loppua, iskin todisteet tiskiin. Hymy hyytyi hänen kasvoilleen ja hän alkoi epäuskoisena tutkimaan yliopiston ilmoitusta pääsykokeen läpäisemisestä. Mieleni teki kuittailla kaikista kahdeksan vuoden aikana kärsimistäni väärinkäytöksistä, mutta tajusin tuolloin, että opettajia vitutti enemmän kun en sano mitään. En edes kiitos ja näkemiin reksin vedettyä vastentahtoisesti nimmarin kopioihin.<br /><br />Mennessäni ilmoittautumaan Oulun yliopiston ylioppilaskuntaan kaikuivat vallankumouslaulut ylioppilastalon käytävillä. Demokratia oli voittanut Vietnamin sodan ja taannut meille vähemmän hyvistä oloista lähteneille mahdollisuuden päästä käsiksi tiedon valtakuntaan. Putken päässä odottivat maisterin paperit ja hyvä suojatyöpaikka kunnan leivissä. Tämä tosin edellytti oikean väristä jäsenkirjaa, jonka valinnassa oli syytä olla tarkka. Oulussa vihreä kortti takasi parhaat mahdollisuudet päästä käsiksi toisten rahoihin. Punaisellakin teki jotakin, mutta koska hyvinvointivaltiota ei saatu koskaan kunnolla pelaamaan ennen rahojen loppumista, jäi se minulta selvittämättä.<br /><br />Suurimmat sekobileet olivat jo muutenkin syksyllä 1980 väljähtyneet ylioppilaskunnan rahojen kadottua maailman vallankumouksen melskeisiin. Rahoilla oli etupäässä palkattu ylioppilaskunnan toimistolle kulttuurisihteereitä. Heidän tehtävänään oli järjestää kasvattavaa ja hyödyllistä ajanvietettä opiskelijoille, jotka eivät omaa parastaan tajunneet, vaan tarvitsivat uuden ajan etujoukon armeliasta suojelusta. Viinan voimalla hyvinvointiyhteiskuntaa rakennettiin siihen malliin, että jos ylioppilaskunnan jätkien jutuissa olisi ollut yhtään järkeä, olisi työnteko pian julistettu tarpeettomaksi ja liitytty Suomen opiskelijoiden ja työväen joukkovoimalla Neuvostoliittoon.<br /><br />Opiskelujen alku oli muutenkin kummallista. En tiennyt mistä kirjasta aloittaa kapuamiseni tiedon portailla. Onneksi isäukko oli ostanut jostakin divarista tietosanakirjasarjan ”Tiedon portaat”. Siihen oli tallennettu tiivistetyssä muodossa kaikki yliopistossa tarvittava tieto, ja vähän enemmänkin. Turhat teoreettiset pohdinnat oli heitetty toimitusvaiheessa roskakoriin. Se oli ”Tiedon portaiden” toimittajilta opintojeni kannalta viisas teko.<br /><br />Mitään opintojen ohjausta ei tuohon aikaan oltu vielä keksitty. Jokainen sai pärjätä omine nokkinensa. Jos ei pärjännyt, ei siitä kukaan jaksanut yliopistolla huolta kantaa. Ympäri Pohjois-Suomen korpikyliä oli uusia opiskelijoita tulossa enemmän kuin voitiin vastaanottaa niiden vanhempien saatua päähänsä kouluttaa jälkeläisistään herroja. Eräille tiedon valtakunta oli kuitenkin liian iso juttu. Ensimmäisenä opintovuotena moni kuskattiin ambulanssilla takaisin kotikorpeensa tämän alettua riehumaan munasillaan yliopiston ruokalassa ja yrittäessä todistaa vastakkaiselle sukupuolelle kuuluvansa suojelupoliisiin, jonka edustajalle olisi viisainta antaa sovinnolla enempien harmien välttämiseksi.<br /><br />Menin juttelemaan opintoasioista Oulun yliopiston tiedekuntasihteerin kanssa, jonka yhtyneet demokraattiset opiskelijavoimat olivat huutoäänestäneet virkaansa. Sihteeri oli valmistautunut syvällisesti ratkomaan kaikella tarmollaan opiskelijoiden asioita. Häneltä sain kuulla selvät sävelet, mistä yliopisto-opinnoissa oli viime kädessä kysymys. Erityisesti hän teroitti minulle ”tutkijakasteen” merkitystä.<br /><br />- Parasta valita vähimmän riesan tie. Suostua vaikka ottamaan kyrpää perseeseen, tiesi asiaan perehtynyt tiedekuntasihteeri ladata heti kättelyssä.<br />- Onko ne proffat muka jotain homoja? kysyin epäillen.<br />- Kaikki proffat on tässä perätason yliopistossa peräpeiliosaston miehiä. Ei ne muuten olisi joutuneet tulemaan näin pohjoiseen töihin muka opettamaan tätä peräkammarin sakkia. Ne ovat sotkeneet asiansa pahasti solmuun etelässä, eivätkä enää ilkeä siellä naamaansa näyttää. Luuletko että Ouluun olisi muuten perustettu yliopistoa, ellei tieteen ylijäämäsakille olisi tarvinnut järjestää suojatyöpaikka palkinnoksi puolueelle tekemistään palveluksista?<br />- Olkoon vain hanttapuleja. Ei se mua haittaa. Multa niiden on turha olla mitään palveluksia vailla.<br />- Kuules poju, monet ovat istuneet tuossa samassa tuolissa ja sanoneet just samoin. Viimeistään graduvaiheessa on alkanut mieli muuttua kuuliaisempaan suuntaan.<br />- Tämä Oulun yliopisto taitaa olla täyskahjo paikka?<br />- Nimenomaan. Sulla alkaa vähitellen lanttu leikata. Voisin vielä kertoa, että ympäri Pohjois-Suomea on opettajina au-äitejä, joilla on intensiivisten gradunohjaussessioiden seurauksena äpärälapsi niskoillaan...<br />- Älä. Onko?<br />- Se on tiukan paikan tullen parasta antaa sovinnolla. Säästyy paljolta riesalta. Usko kun sanon; mulla on näistä asioista kokemusta enemmän kuin tarpeeksi. Ei kai mua muuten olisi ostettu hiljaiseksi antamalla mulle tämmöinen hyväpalkkainen virka, jossa ei tarvitse tehdä mitään. Ja kapakoissa flaksi käy!<br />- Minäpä mietin asiaa. Jos vaikka kirjoittaisin asiasta yleisönosastoon...<br />- Nehän julkaisevatkin sun juttujasi. Niillä on ennestään iso pinkka samanlaisia pöytälaatikossa. Ei ne niitä julkaise. Toimittajat on samaa sakkia. Ne on päässeet lehteen töihin kopsaamalla graduihinsa sanasta sanaan proffia miellyttäviä osioita heidän skrivaamistaan sekopäisistä tutkimuksista. Ne pitäisi ajaa mereen koko porukka.<br /><br />Lähdin yliopistolta miettien, että nyt vasta olenkin itseni kuseen laittanut. Kotimatkalla törmäsin väsynein askelin kaljakassia raahanneeseen isäukkoon. Hän kysyi ivallisesti:<br /><br />- Oppiiko siellä mitään?<br />- Ja vitut. Siellä ei opi yhtään mitään.<br />- Mitä minä sanoin! Sun olisi kannattanut alkaa veturimieheksi. Varma leipä ja hyvät lomat.<br />- Liian myöhäistä katua.<br />- Tuleeko susta muka joku opettaja, jos onnistut sen koulun jollain opilla selvittämään?<br />- Voi olla. Tai tutkija.<br />- Sallikaa minun nauraa, isäukko riemastui. – Ei sulla riitä älli tutkimushommiin. Tyhjästä on paha nyhjästä.<br />- Haista sinä kuule pitkä paska. Jos mä panen kaikki likoon, voi se vaikka onnistua.<br />- Jos tädillä olisi munat, osaisi se lentää, kuittasi äijä opiskeluhommani. Eikä hän oululaiseen suoraan tyyliin osunut tässäkään pahasti vikaan.<br /><br />Opetus oli historian laitoksella erinomaisen syvällistä ja analyyttista. Johdantokurssilla professori Tauno ”Tane” Kostiainen julisti:<br /><br />- Historian tutkimuksen metodit eivät ole muuttuneet senttiäkään viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana. Näin ollen se on tiede, johon kaikki muut tieteet huonolla menestyksellä perustuvat. Historian lait on määritellyt eksaktisti kaksi tuhatta vuotta ennen eksaktiuden käsitteen syntyä kreikkalainen Thukydides teoksessaan ”Peloponnesolaissodat”.<br /><br />Tane Kostiainen oli viisissäkymmenissä, mutta näytti satavuotiaalta. Luentojen suurin jännityksen aihe oli, kestäisikö hän niiden läpi kuolematta sydäriin. Vetoja lyötiin puolesta ja vastaan. Tienasin mukavasti toimimalla välittäjänä. Opintolainojen loputtua muutaman viikon ankaran bailaamisen jälkeen liikevaihto tosin tyrehtyi. Äijä puristi rystyset valkoisena pöytää ja teki kuolemaa viikosta viikkoon tietämättä kuinka historia leikki hänen kohtalollaan. Tane Kostiaisesta tiedettiin, että hän oli juonut sisuskalunsa pihalle. Luentojen välisen ajan hän vietti letkuissa Oulun yliopistollisen keskussairaalan sisätautiosastolla.<br /><br />Kun hän ei auttamatta päässyt luennoiltaan ulos ja vahtimestarit valmistautuivat vetämään lipun puolitankoon, syy oli selvä:<br /><br />- Sain väärät lääkkeet, jotka eivät passaa minulle.<br /><br />Tane Kostiainen oli legendaarinen suomalaisen fasistisen historiaperinteen jatkaja. Hänen laitoksellaan vallitsi pelon ja kauhun tasapaino. Hän oli valinnut laitokselle töihin väkeä, joka ei uskaltanut panna hänelle hantiin. Näin tosin yliopistolla tehdään vieläkin, joten ei se ilmeisesti mikään rikos ole. Yksi Oulun piispan poika oli hänen pikkuapurinsa, joka joutui yleisen miellyttämisen ohella laatimaan tenttikysymykset ja lukemaan vastaukset. Tämän vuoksi hänet nimitettiin apulaisprofessoriksi, vaikka hän oli julkaisut vain yhden artikkelin Oulun seudun lestadiolaisen uskonperinteen murskaavan ylivoimaisesta voittokulusta. Se juttu oli täyttä paskaa alusta loppuun, eikä sitä uskonut kuin sille parhaan mahdollisen arvosanan antanut historian laitoksen esimies Tauno ”Tane” Kostiainen.<br /><br />Rettelöitsijät hän pani kuriin kovin ottein. Taloushistorian professori Kari Kurki jolla epäiltiin olevan vasemmistosympatioita sai potkut. Syyksi pantiin se, että hän juopotteli työhuoneessaan. Ei se mikään syy ollut, vaikka Kurki-Karilla olikin aina kaljakori työpöytänsä alla hänen pitäessään vastaanottoa opiskelijoille. Hän oli hyvä jätkä, mutta koska hän ei suostunut alistumaan Tane Kostiaisen ehdottomaan klingomaaniseen maailmanselitykseen, teki Oulun yliopiston lestadiolaisista professoreista muodostuva konsistori hänen urastaan selvää jälkeä.<br /><br />Kurki-Kari oli nauranut laitoksen kahvipöydässä ääneen luettuaan Tanen viimeisimmän tutkimuksen. Siinä hän aukottomasti todisteli Islannista tulleiden viikinkien perustaneen siirtokunnan Oulujoen suistoon. Samalla reissulla porukka oli vielä perustanut Venäjän ja löytänyt vesitien Amerikkaan. Todisteeksi professori Kostiasella oli esittää riimukirjoitus, jonka hän oli löytänyt mökiltään käydessään lepikossa kusella. Kukaan asiantuntija ei ymmärtänyt muuta kuin, että ei se ainakaan mikään oikea riimukirjoitus ollut. Tanen mielestä tämä todisti, että ainoa kunnon arkeologi maailmassa joka ymmärtää menneisyyden viestin oli laitoksen hurahtanut arkeologian lehtori Pekka ”Peke” Lehtonen. Hän otti riimukivestä näytteen, josta löytyi kusen ohella siitepölyä. Hän ei osannut käyttää Tanen hänen laboratorioonsa hommaamia huippuvehkeitä, joten asian peittämiseksi hän todisti jäljittäneensä kiven syntyvaiheet Islannin saarelle. Matkallaan ihmiskunnan myyttiseen kehtoon Ouluun se oli käynyt Brittein saarilla, Upsalan tuomiokirkossa ja myöhemmin se oli kuljeksinut vielä New Foundlandin maisemissa.<br /><br />Tämä sensaatiomainen uutinen pääsi sanomalehti Kalevan kulttuurisivuille otsikolla: ”Professori Kostiainen paljastaa maineikkaan menneisyytemme: Viikingit perustivat Oulun”. Rantabaarin äijät nauroivat partaansa moiselle paskalle, mutta Oulun kulttuuriväki lähetti presidentille adressin jossa vaadittiin professorin nimittämistä akateemikoksi. Opiskelijat allekirjoittivat sen myös yksimielisesti, sillä näin kaverista päästäisiin lopullisesti eroon.<br /><br />Maine kihahti professorilla hattuun. Seuraavalla viikolla Tane Kostiainen käväisi tohtorin hattuun ja frakkiin sonnustautuneena Kalevan valokuvaajan todistaessa määrittelemässä Pähkinäsaarenrauhan rajapyykin. Se kulki Oulun lähellä hänen mökkinsä vierestä. Oulu kuului tietenkin läntiseen kulttuuripiiriin. Idässä asui slaaveja ja kommunisteja, jotka olivat sivumennen sanoen Tanen mielestä paskasakkia. Hänen myöhempiä sensaatiomaisia tutkimustuloksia, joista ei maailmassa jostain syystä suostunut raportoimaan kuin Oulun lehdet, olivat mm: Suomenkieli on germaanisten kielten äitikieli, oululaisvaikutteinen geeniperimä esiintyy vallitsevana Amerikan presidenttien sukujuurissa, Pamela Anderssonin suku on Limingasta kotoisin, Hailuoto on suurin viikinkien kulta-ajan sivilisaatiokeskittymä. Me opiskelijat olimme viikoittaisten sensaatiomaisten tutkimustulosten edessä äimän käkenä. Näin viisas mies oli Jumalan armosta – jonka suku oli varmaan Tanen mukaan myös Oulun seudulta – suotu meidän tyhmien pohjoissuomalaisten opettajaksi.<br /><br />Tanella alkoi mennä lujaa. Hän ei enää ehtinyt hoitaa hommiaan historian laitoksella tärkeämmän tekemisen lomassa. Yksi kolme vuotta gradunsa tarkastusta odottanut opiskelija teki valituksen tiedekuntaneuvostoon. Tutkittuaan väitetyt väärinkäytökset tiedekuntaneuvosto totesi valituksen aiheettomaksi ja erotti kyseisen opiskelijanilkin loppuelämäkseen Oulun yliopistosta perättömän ilmiannon vuoksi. Tästä kimmastuneena epätoivonen opiskelija kanteli oikeuskanslerille, joka ei kuitenkaan keskustapuolueen oululaisen lestadiolaissiiven painostuksesta uskaltanut ryhtyä toimenpiteisiin. Opiskelija löydettiin myöhemmin hirttäytyneenä historian laitoksen eteen Oulun rotaryjen lahjoitusvaroin pystytetystä viikinkiajan Oulua ylistävästä professori Kostiaista esittäneestä patsaasta. <br /><br />Tane innostui skandinaavisen Oulun puolustamisesta jopa siinä määrin, että lähti ensimmäisenä ja tähän saakka ainoana oululaisena ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokkaaksi presidentin valitsijamiesvaaleihin. Hän julkaisi tyrmäävän vaalilehtisen, jossa varoiteltiin kansalaisoikeuksien ja vapaan liikkumisoikeuden olevan mennyttä, jos presidentiksi valitaan sosialistiklikin ehdokas Mauno ”Manu” Koivisto. Lisäksi hän ennakoi neuvostopanssarien jylyä hetkellä minä hyvänsä Oulun kaduilla. Iltapäivälehtien revittyä asiasta otsikoita Ruotsalaisen kansanpuolueen puoluetoimisto julkaisi tiedotteen, jossa se sanoutui irti ”oululaisen valitsijamiesehdokkaansa kampanjasta”. Tane ei lannistunut. Sosialistinen internationaali oli lahjonut hurriämmät. Näin ollen ainoastaan hänen varassaan oli skandinaavisen Oulun seudulta peräisin olleen kulttuurin puolustaminen Suomessa. Hän lähti voitonvarmana vaaleihin. Hän sai vain muutaman äänen. Hän laski, että joku historian laitoksen työntekijöistä ei ollut äänestänyt häntä. Seurasi puhdistus; hänen epäilyjensä kohteet joutuivat lähtemään muihin hommiin. <br /><br />Huonosta vaalimenestyksestään pettynyt professori ryyppäsi itsensä jälleen kerran yliopistosairaalan sisätautiosastolle. Lääkäreiden mielestä kyseessä oli todellakin ihmemies; kukaan ei ollut suomalaisen lääketieteen historiassa säilynyt hengissä niin pitkään sisukalujen tuhouduttua viinan voimalla perusteellisesti.<br /><br />Opiskeluaika oli Kostiaisen porukan touhuja seuratessa mukavaa. Piti vain osata luoda palvovia katseita professoriin ja arvosanat olivat kiitettäviä. Itsekin suoritin kolmessa vuodessa filosofian maisterin tutkinnon lukematta muuta kuin Tiedon portaita ja Combi-tietosanakirjan maailmanhistoriaa käsitellyttä osuutta. Koska kaikki oppikirjat olivat vieraskielisiä, ei kukaan niistä mitään ymmärtänyt. Näin ollen minusta tuli Combi-tietosanakirjan avulla kurssini parhaita oppilaita. Näkemykseni oli professori Kostiaisen mielestä ”poikkeuksellisen selkeä ja kokonaisvaltainen.” Ne raukat jotka tavasivat kirjoja ulkomaankielillä eivät pärjänneet. Osa heistä tavaa varmaan vieläkin Oulun yliopiston kirjastossa ”Medeltidshavetsvärldens historiaa”, jos humanistista tiedekuntaa ei ole tällä välin rantaremmin toimesta lähetetty purjehtimaan riimukirjoitus kainalossa takaisin Islantiin.<br /><br />Tein gradun aiheesta ”Kirjailija aseman kehitys 1700-luvun Englannissa” kahdessa viikossa käyttämällä ns. leikkaa ja liimaa menetelmää. Biologian historiasta vitsien muodossa luennoinut dosentti Anto Leikola piti sitä hyvänä, mutta koska vaadin sen tarkistamista säädetyssä ajassa uhkaamalla rantaremmin kavereideni tulevan muuten ”pistämään historian laitoksen historiaan”, sain vain kohtalaisen arvosanan. Humanistisen tiedekunnan lestadiolaisopettajat olivat realisteja; Oulun rantaremmin kanssa ei kannattanut alkaa rähjäämään. Eikä se heiltä ollut pois, jos joku taukki sai paperit ajallaan, vaikka ei se kyllä olisi niitä ansainnut.<br /><br />Tane Kostiainen jatkoi maanista menoaan historian havisevilla lehdillä, vaikka Oulun marxilaiset opiskelijat ottivat hänet maalitaulukseen. He kuitenkin epäonnistuivat surkeasti tämän suuren porvarisaatanan eliminoimisessa. Professorin kaverit humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa lakkauttivat kyseisen järjestön lisäksi Neuvosto-Karjalan lehden tilauksen yliopiston kuppilaan. Tämä oli lopullinen niitti Oulun marxilaisille opiskelijoille. Palestiinalaishuiveihin naamioituneet kommandot laativat adressin oululaisen Kansan Tahdon yleisönosastoon. He vaativat Tanen toimien tutkimista. Häntä syytettiin mm. suojattijärjestelmästä, opiskelijatyttöjen pakottamisesta suuseksiin, väärästä maailmankatsomuksesta joka ei vastannut marxilais-leniniläistä tieteellistä kommunismia. Kukaan ei Oulussa kuitenkaan lukenut Kansan Tahtoa, eikä kirjelmä ei johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Tämä koitui Oulun sosialistiopiskelijoiden pelastukseksi. Muuten Tane Kostianen olisi lestadiolaisprofessorien valtaaman tiedekuntaneuvoston avustukselle tehnyt porukasta selvää jälkeä. He olisivat saanet elinikäisen porttikiellon Ouluun. Lisäksi heidän sukunsa vaiheet olisi poistettu kirkonkirjoista, sillä humanistisella tiedekuntaneuvostolla oli suora yhteys niitä Utahin kallioluolissa mikrofilmanneisiin mormoneihin. <br /><br />Riehakasta opiskelijaelämää en paljon viitsinyt viettää. Jätin sen osaston maaseudulta tulleelle innokkaalle porukalle, joka viihtyi paneeleissa, rauhanmarsseilla ja kahviloissa puhumassa juuri maailman meiningit tajunneiden nuorukaisten vankkumattomalla itsevarmuudella milloin minkäkin menneen ajattelijan sitaatein. Tyydyin istumaan vanhassa työläiskapakka Haarikassa Ketomaan veljesten kanssa. He opiskelivat kirjallisuutta. Heidän äitinsä oli alkoholisti, joka oli ollut parikymmentä vuotta kännissä yhtä soittoa, mutta se ei kuulemaa näkynyt missään. Veljekset jatkoivat kotoaan oppimansa mallin mukaan vähemmän menestyksekkäin tuloksin. Opintolainojen saapuessa he vetivät sen huiviinsa viikossa. <br /><br />Rahoittaakseen dokailujaan he joutuivat raapustamaan krapula-aamuina kirja-arvosteluja Kansan Tahtoon. Niitä syntyi vuodessa yli sata. Veljekset lukivat kirjan takakannesta faktat ja sävelsivät loput omasta päästään ehtimättä lukea kirjoja. Kiikutettuaan arvostelun lehteen he myivät arvostelukappaleen divariin ja jatkoivat käteisenä nostamansa palkkion turvin juopotteluaan Haarikassa. Naiset olivat hulluina renttuveljeksiin, joilla oli kertoa huimia juttuja kimppapanoista Pohjois-Norjan kalatehtailla, jonne he välistä lähtivät parantelemaan maksa-arvojaan ja keräämään fyrkkaa juopottelunsa jatkamiseen. He saivat kaikki naiset, eikä muille jäänyt kuin kuvalehtien tuijottelu vessassa sulkemisajan jälkeen. Kaverit olivat välillä hommissa Beckonbergan mielisairaalassa Tukholmassa siivoojina, koska siellä ei Ruotsin hyvinvointivaltion kukoistaessa palkkansa eteen tarvinnut tehdä mitään. Tukholman syntisessä yöelämässä vietettyjen railakkaiden öiden jälkeen oli hyvä mennä mielisairaalaan levähtämään. Kun sairaalan terveystarkastuksessa huomattiin veljesten maksa-arvojen pompanneen tuhatkertaisiksi, he parantelivat pari viikkoa polttamalla pilveä. Sen jälkeen he jatkoivat juopotteluaan.<br /><br />Kerran he saivat työkkäristä rahakkaan urakan Olkiluodon atomivoimalasta. Siellä säteili niin paljon, että ainoastaan Ketomaan veljekset suostuivat siivoamaan kammion, jonne oli roiskunut uraania. Alaan erikoistuneet siivousfirmansa pitivät siitä suosiolla näppinsä erossa. Veljekset hinkkasivat paikan viikossa putipuhtaaksi, eivätkä välittäneet heidän iholtaan mitatun säteilyn määrästä. Rahoilla he lähtivät bussimatkalle rautaesiripun taakse Budapestiin. Koska matka oli pitkä oppaat myivät lisäansioikseen vodkaa. Kun veljekset pääsivät Budapestiin olivat he niin tuupparissa, että heitä ei päästetty matkan hintaan sisältyneeseen majapaikkaan. Kaverit viettivät kaksi viikkoa puistossa, jossa oli ollut märkää ja kylmää. Öisin paikka oli kuhissut huoria, jotka hoitelivat asiakkaitaan pusikoissa. Veljekset valehtelivat saaneensa aamulla huorilta ilmaiseksi, kun he olivat halunneet rentoutua raskaan työvuoronsa päätteeksi. Päivän aluksi he kävivät ostamassa viinaa ja palasivat takaisin puistoon. Mitään muuta he eivät olleet Budapestissa ehtineet nähdä. Paluumatkalla he olivat olleet juoppohulluuden partaalla. Gdansikin satamassa heiltä meinattiin evätä pääsy laivaan. Päästyään takaisin Suomeen tullimiesten peräreiätkin kolunneen tarkastuksen jälkeen, veljekset kuitenkin vakuuttivat reissun olleen jokaisen siihen pannun pennin arvoinen. Jos suostui ostamaan heille kaljat sai kuulla reissun vaiheiden eri versioita nonstoppina yhä huimemmin sävyin ja yksityiskohdin väritettyinä.<br /><br />Palattuaan Ouluun olivat opintolainat onneksi pian jälleen nostettavissa ja syksyn kirjasato odotti arvosteluaan Kansan Tahdon kulttuurin nälkäisen lukijakunnan taholta. Arvosteluja alkoi syntyä jälleen luikuhihnalta. He saivat satasen per arvostelu lehden kassasta, jonka turvin he laskivat pärjäävänsä kevään lainojen tuloon saakka. Yhtenä aamuna veljesten kiikuttaessa ennen ravintoloiden aukeamista arvostelua lehteen päätoimittaja kuitenkin ilmoitti, että oli tullut jotakin kritiikkiä kritiikistä, joten olisi parempi jos he eivät enää jatkaisi kriitikonuraansa ainakaan Kansan Tahdossa. Sen jälkeen veljekset hajaantuivat. Toinen katosi Tukholman huumeporukoihin ja ammuttiin kuoliaaksi Kungsgatanilla huumejengien välienselvittelyssä. Toinen veljeksistä lähti opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa Tampereelle. Hän oli huomannut porsaanreiän opintolainaehdoissa. Yhtä tutkintoa varten saattoi nostaa lainaa vain seitsemän vuotta. Mutta laissa ei rajattu lainamahdollisuutta vain yhteen tutkintoon. Näin ollen hän siirtyi opiskelemaan toista tutkintoa, vaikka ei ensimmäisessäkään ollut päässyt edes proseminaarivaiheeseen. Minulla ei ole mitään tietoa hänen myöhemmistä vaiheistaan. Meneillään voi olla jo viidennen tai kuudennen tutkinnon suorittaminen.<br /><br />Yliopistolla vilisi muitakin outoja tyyppejä. Heistä olisi voinut tulla vaikka läänintaiteilijoita, jos yläpää ei olisi käynyt kierroksilla. Yksi lahjakas tyttö oli ladattu vanhempiensa taholta täyteen odotuksia suuresta tulevaisuudestaan. Niinpä hän alkoi opiskella lääkiksessä ja lisäksi humanistisessa. Hänellä oli vain sellainen pieni heikkous, että mahatauti iski aina tenttiä edeltävänä yönä. Hän olisi suorittanut kaksi tutkintoa parissa vuodessa, jos tämä mystinen mahatauti ei olisi kiusannut. Vaikka hän oli varma olevansa eri kastia kuin muut opiskelijat, ei hän koskaan saanut suoritettua yhtään tenttiä.<br /><br />Kaupungilla liikkui huhu, että hän kävi säännöllisesti ostamassa kalliitta lääketieteen oppikirjoja Akateemisesta kirjakaupasta. Lopulta hänen vanhemmiltaan alkoivat rahat loppua ja he kävivät pyytämässä, ettei heidän huippuälykkäälle tyttärelleen myytäisi enää lääketiedettä käsittelevää kirjallisuutta. Lisäksi he palauttivat pakettiautollisen tytön ostamia kirjoja lukemattomina.<br /><br />Koska opiskelut eivät edenneet alkoi tyttö juosta öisin. Kerran kun olin marraskuun kylmässä yössä palaamassa kapakasta näin pimeydestä sihahtavan täyttä höyryä t-paitaan ja lyhytlahkeisiin urheiluhousuihin sonnustautuneen kilpajuoksijan. Hän veti menemään kuin Jokke Turkka katse tiukasti toisissa sfääreissä. Tunnistin hänet lahjakkaaksi tytöksi, joka oli päättänyt kerta heitolla suorittaa kaksi yliopistollista loppututkintoa. <br /><br />Tajusin näiden uusien aikojen oppien yliopistoineen iskeneen Pohjan perukoilla kovin nopeasti, porukat olivat valmistautumattomia niihin. Oululaiset äijät olivat toki sotkeneet narsistisluonteisella uhoilullaan asiansa kautta aikojen, mutta naisten vapautuminen alkoi sekin niittää uhreja. Tyttö juoksi ja luki tentteihin, joihin hän ei koskaan edellisenä yönä iskeneen vatsataudin vuoksi päässyt. <br /><br />Lopulta hän tuli siihen johtopäätökseen, että oli suorittanut opintoja riittävästi loppututkintoa varten. Hän marssi dekaanin vastaanotolle hakemaan kandin paprujaan. Dekaani ei kuitenkaan antaanut niitä, joten tytöllä nousi uhma:<br /><br />- Ruotsinkielitodistuksen ainakin kirjoitat. Lähden täältä vähän parempiin hommiin Ruotsiin. Uumajassa riittää hyville lääkäreille kysyntää ja palkka on huippu. Te olette pöllöjä koko sakki.<br /><br />Jotakin meni suunnitelmassa pieleen, sillä tyttö alkoi öisen juoksemisensa ohella hortoilla Oulun keskustassa valkoiseen lääkärintakkiin pukeutuneena. Hän teki tarkastuksia ihmisille, joiden arvioi olevan lääkärin tarpeessa. Pahan tapauksen kohdatessaan hän hälytti ambulanssin paikalle. Potilaan sijasta hän sai sillä itse kyydin lääkäreiden taukotilaan psykiatrian poliklinikalle, jossa liikkui samanlaisia onnettomia tapauksia valkoisissa lääkärintakeissa parantelemassa ihmisiä taudeistaan. Onnekseen heidän kynsiinsä joutuneet ihmispolot olivat jo tietoisia tytön kaltaisista tapauksista, jotka vaanivat keskustassa viattomia ihmisiä ambulanssin kyytiin.<br /><br /><br /><br /><br /><br /><br /><br />en porukka sen aineiston epäröimättä kaatopaikalle.<div class="blogger-post-footer"><img width='1' height='1' src='https://blogger.googleusercontent.com/tracker/2854982783686029937-9080045081632327350?l=oulunihme.blogspot.com' alt='' /></div>jussi apilahttp://www.blogger.com/profile/11510666837022531926noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2854982783686029937.post-11189770548920470572010-02-05T05:40:00.000-08:002010-02-05T05:42:45.662-08:0041<br /><br />HURUINTIAANIT HAILUODOSSA<br /><br /><br />Minulla oli maisterin paperit kourassa. Täytyi alkaa miettiä mistä niillä saisi helpoiten rahaa. Historiaan en halunnut alkaa hulluille pennuille opettamaan, eikä mikään kunnon työnteko muutenkaan minulle maistunut. Tiesin että siinä vain hurahtaisi elämä ohitse vilauksessa, eikä eläkkeitä olisi enää tulevaisuudessa kuitenkaan varaa maksella. Tajusin jutun olevan tässä ja nyt. Isäukon touhuja seuratessani olin oppinut, että parempaa tulevaisuutta jota ihmiset aina odottavat kestääkseen nykyiset kärsimyksensä ei tule ikinä. Miettiessäni kansainvälisiä liiketoimia näin tiedekunnan toimistosta papereita hakiessani lapun ilmoitustaululla, jossa haettiin tutkijaa sosiologian laitoksen projektiin. Kirjoitin hakemuksen jossa kerroin kuinka minun mielestäni maailmassa ei ollut mitään mieltä. ”En voi ymmärtää miten tämä yhteiskunnaksi kutsuttu paska ylipäätään pysyy kasassa”, skrivasin kerrankin suoraan sydämestä. Arvelin sen menevän täydestä yhteiskunnan epäkohtia tutkineeseen porukkaan. Kun hakemukseni luettiin, palkattiin minut välittömästi projektiin mukaan.<br /><br />- Oulun yliopiston sosiologian laitoksella svengasi kohtalaisesti. Sinne oli kertynyt kaikenlaista sekopäistä sakkia, joka tieteen vapauden nimissä harjoitti kaikenlaista kivaa. Yksikin ämmä tutki lähidemokratiaa niin perusteellisesti, että aineistot pursuivat sen huoneesta käytävään. Sitä matskua oli niin paljon, että se otti pahat pultit ja joutui lopulta lataamoon. Sen kadottua kuvioista kuskasi laitoks Nyt loppui tässä puulaakissa faktorianalyysit sun muut tietokoneajot. Me keskitytään jatkossa ihmisen sosiaalisen käyttäytymisen perimmäisiin kysymyksiin, julisti laitoksen esimies professori Kahelainen.<br />- Miksi me niihin keskityään? kysyin ymmälläni.<br />- Miksi kysymykset ovat aina kovin vaikeita, sanoi jo oppi-isäni Erik Allardt. Aina on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Parempi on keskittyä pienimpien mahdollisten markkina-alueiden tutkimiseen. Siinä voi olla parhaassa tapauksessa jopa jotakin järkeä.<br /><br />Sosiologian laitoksen porukka alkoi epätoivoisesti lukea antropologian klassikoita. Tutkimuskohdekin ilmestyi sananmukaisesti kuin tyhjästä Kalevan otsikoitua: ”Oudot intiaanit saapuivat Euroopan halki kävellen Hailuotoon”. Kahelainen tajusi heti tilaisuuden tulleen ja otti yhteyttä vanhoihin ryyppykavereihinsa jotka olivat onnistuneet keplotteleman itsensä Suomen Akatemian johtopaikoille. Rahoitus järjestyi hakemuspinon ohi tunnissa.<br /><br />- Tässä on nyt ainekset maailmanlaajuiseen menestykseen, julisti professori Kahelainen mennessämme dokaamaan ravintola Haarikkaan koe-erän yllättäen tulleesta lottopotista. Muutaman viikon kuluttua jälkeen projektissa oli jäljellä vielä muutama tyyppi. Heikompi aines oli karsiutunut jo esitutkimusvaiheessa. Heidät näki myöhemmin vilaukselta laitakaupungin baareissa syventyneinä eksistenssinsä ilmeisen loputtomiin ongelmiin.<br /><br />Vuokrasimme lahon talon Hailuodosta ja ajoimme taksilla tekemään kenttätutkimuksia. Luotolaiset olivat jo ennestään ihmeissään saarelle pamahtaneesta vinkuintiianisakista. Heidän tuskaansa lisäsi remujoukko, joka saaren ainoassa kunnon räkälässä Reimari-baarissa väitti olevansa Oulun yliopiston tutkijoita. Ymmärrettävästi kukaan ei uskonut tätä. Mutta koska intiaanien äimistelemisessä oli Luodon äijille enemmän kuin tarpeeksi pohdittavaa, joutuivat he vastentahtoisesti jättämään hoitelematta Oulun yliopiston retkikunnan sairaalakuntoon. <br /><br />Mielestäni Hailuodon karskeissa kalastajissa ja niiden leveäperseisissä eukoissa olisi ollut jo aivan riittävästi ihmeellistä kerrottavaa modernille rationaalisuuden uskontoon hurahtaneelle tiedemaailmalle, mutta ei auttanut kuin kömpiä muutaman hyvin ryypätyn valmistelupäivän jälkeen saaren ainoan taksiin ja hurauttaa sillä intiaanien leiriin Marjaniemeen. Se oli meren pohjasta paljastunutta hiekkapohjaista aluetta, jonka preerialla kasvaneet intiaanit olivat maanomistajien ja Hailuodon kunnanvaltuuston vastustuksesta huolimatta valinneet leiripaikakseen.<br /><br />Leirin portilla avautui outo näky; resuisia likaisia intiaaneja lojui ympäriinsä. Lapset juoksentelivat alastomina välittämättä mereltä puhaltaneesta pohjoistuulesta.<br /><br />- Onpa karskia sakkia, tuumi retkueemme jäsen dosentti Pohjonen raapustaessaan ensimmäistä ja viimeistä kenttämuistiinpanoaan muistikirjaansa. <br />- Nämä ovat viimeisiä alkuperäisiä ihmisiä, julisti professori Kahelainen.<br />- Mistä tiedät? kysyin vilpittömästi ymmälläni useampia viikkoja jatkuneen esitutkimusdokaamisen herkistämine aivoineni.<br />- Nämä Huruintiaanit ovat kokemukseni mukaan jonkun salaperäisen syyn vuoksi lähetetty tänne panemaan maan asukkaiden ja luonnon välisiä suhteita reilaan.<br />- Huruintiaanit?<br />- No perkele nimellä mitään väliä, yritti Kahelainen petellä freudilaista lipsahdustaan. <br /><br />Sana sosiologien antamasta mojovasta nimestä oudolle intiaaniporukalle alkoi levitä. Erityisesti leirin läheisessä metsikössä lymynnyt Karhukoplan vahvistama suojelupoliisin Oulun osasto alkoi levittää sitä iltapäivälehtiin. Pian alkoikin ilmestyä otsikoita: ”Huruintiaanien mysteeri askarruttaa Oulun yliopiston tutkijoita”. Ja niin se tekikin, sillä saimme tuota pikaa kilpailijoiksi professori Susi-Pulliasen porukan, joka halusi vaatimattomasti todistaa maailmalle, että Suomen paukkupakkasissa voi oikein opein elää talvellakin taivasalla pelkästään luonnonantimilla. Niinpä yliopiston eläintieteenlaitos teki hurujen kanssa seitsemän vuoden mittaisen tutkimussopimuksen. Rahat hankkeeseen lahjoitti kalastaja Pentti Linkolan johtama Suomen luonnonsuojeluliitto.<br /><br />Palatessamme kenttätutkimuksista oli tapanamme mennä ryyppäämään raskaamman puoleisesti ravintola Ailastoon. Ihmettelin erästä ulkomaalaista tyyppiä, joka istui omissa oloissaan länsimaisesti pukeutuneena. Hän tilasi parhaita poronkäristyksiä ja viinatkin olivat tuolloin vielä Suomessa harvinaista ulkomaalaista alkuperää. Miestä tuli tapaamaan kaikenlaista lehtiväkeä ja Susi-Pulliainen selvitteli hänen kanssaan paperiasioita. Selitys tuli kun Kaleva otsikoi: ”Intiaanien puhemies Istuva Kotka: Palautamme planeetan ihmisille toivon ja tulevaisuuden!” Kuvassa hän halasi kiihkeästi rahoittajansa edustajaa professori Susi-Pulliaista.<br /><br />Leiriläisistä emme pinnallisiksi jääneissä syvähaasteluissa saaneet irti paljon paskaakaan. He olivat eri puolilta maailmaa ja puhuivat keskenään ranskaa. Koska tutkimusryhmästämme kukaan ei osannut suomalaisen sosiologian vanhan polven edustajina mainittavammin englannin ohella kuin venäjää, jota oli opittu nuorisofestivaaleilla ja muilla pitkillä remureissuilla itänaapurissa, jouduin vajavaisine ranskankielentaitoineni hoitamaan kaiken kommunikoinnin hurujen kanssa.<br /><br />- Millä te elätte? Mistä te saatte fyrkkaa?<br />- Emme tarvitse rahaa. Elämme luonnon kiertokulun tarjoamissa puitteissa.<br />- Sitten te kyllä olette tulleet ihan väärään paikkaan. Ei täällä ole ollut entisilläkään asukkailla mitään mahiksia. Mutta täytyyhän teidän syödä?<br />- Viljelemme, kalastamme ja keräämme tarvitsemamme ravinnon, hurut julistivat ylpeinä keitellessään Jalostajan hernesoppaa nuotiollaan. Se pani vähän ihmettelemään.<br />- Miksi te tänne tulitte? Onhan sitä parempiakin paikkoja?<br />- Suomen luonnonsuojelijat kutsuivat meidät tänne, sillä edustamme uutta nousevaa vesimiehen aikakautta, joka pelastaa maailman.<br />- Miltä se sen muka pelastaa?<br />- Luonnon resurssien loppumiselta. Kohta loppuu ruoka, öljy ja ihmisiltä elintila, intiaanit julistivat lusikoidessaan Turun sinapilla terästettyä hernesoppaa naamareihinsa. He taisivat olla koko Euroopan halki Hailuotoon käveltyään aika aliravittuja, sillä soppaa meni kulhokaupalla.<br /><br />Paikalle lähetetyt etelän heikkohermoiset ankaraan pohjoiseen elämäntapaan tottumattomat toimittajat nyrpistelivät nenäänsä ja alkoivat enimmäkseen pysytellä lähistön Rantasumppu lomakylään perustamassaan lehdistökeskuksessa. Heiltä alkoi mennä fiilis alkuinnostuksen jälkeen ja innokkaat jutut rumpua lyövistä ja kitaraa kivasti rämpytelleistä huruista loppuivat kuin seinään. Iltasanomat puolestaan tajusi hetkensä koittaneen kun leirin ympäristö alkoi täyttyä tyhjistä purkeista, roskista ja ihmisjätöksistä: ”Huruintiaanit saivat terveystarkastajat kimppuunsa.”<br /><br />Aloin olla hommasta enemmän kuin ulalla. Kuljeksivia ihmisjoukkoja on maailmassa teorioiden mukaan ollut aina siitä lähtien kun ensimmäinen porukka sai tarpeekseen Afrikan vihreistä kunnaista ja lähti kävelemään päätyen lopulta Euroopan Ouluun ja vähän muuallekin. Pikkuporukoita on painellut aina Tyynenmeren saaria myöten ja joku valopää keksi heidän kävelleen Beringinsalmen yli aina Amerikkaan saakka. Funtsailin aikani juttua, enkä uskonut alkuihmismyyttiin pätkääkään. Näitä solupalloja oli mielestäni alkanut sattuman oikusta pulpahdella meren pinnalle vähän siellä sun täällä. Koska heille oli kehittynyt ihmiselle ominainen vietti pysytellä hengissä, joutuivat he uimaan lähimpään rantaan ja perustamaan sinne leirinsä. Siitä enemmistöstä jonka voimat uupuivat ennen rantaa, ei ihmiskunnan historiaksi kutsuttu fiktiivinen seikkailutarina tiedä mitään.<br /><br />Huruintiaanit järjestivät iltamia, joihin alkoi kertyä hippejä ympäri Suomea. He toivat mukanaan kaikenalaisia lahjoja. Erityisesti muonatarpeet olivat odotettuja. Sanan kiiriessä alkoi Susi-Pulliaisen porukka toimittaa niitä pakettiautoilla leiriin. Hernesopparituaalit alkoivat intiaanien saadessa lihaa luidensa ympärille saada yhä menevämpää meininkiä. Hurut lauloivat ja tanssivat aamusta iltaan alkuperäisiä elämyksiä katsomaan tulleiden hippien ja luonnonsuojelijoiden riemuksi. Monet heistä tunsivat vihdoinkin vuosikausien etsinnän jälkeen löytäneensä kotiinsa. Niinpä leiriin liittyi yhä enemmän suomalaista vaihtoehtoporukkaa, joka joutui suorittamaan muodollisen liittymismaksun ravintola Ailastossa majailleelle päällikkö Istuvalle Kotkalle. Paljon sillä porukalla ei ollut omaisuutta, mutta paremman puutteessa se vähäkin otettiin osamaksuna jäsenyydestä huruintiaanien heimossa. Varmuuden vuoksi rahojen ohella päällikkö keräsi uusilta tulokkailta passit ja henkkarit, jotta he eivät jonain huonona hetkenään saisi päähänsä hullutuksia ja lähteä kävelemään inkkarileikkeihin kyllästyneinä.<br /><br />Tutkimushankkeemme johtaja professori Kahelainen ystävystyi päällikkö Istuvan Kotkan kanssa ja siirsi oman komentokeskuksensa myös ravintola Ailastoon. Siellä hän aamuisin jakeli krapulakaljoja kitatessaan päivän tehtäviä tutkimusryhmällemme, joka alkoi tosin harventua osan saadessa nopeasti tarpeekseen hurujen tutkimisesta.<br /><br />- Ei ne mitään oikeita intiaaneja ole. Ne on hippejä ja huijareita, jotka ovat tulleet tänne vain elämään Suomen valtion piikkiin, julisti assistentti Kuoma. Pian hän sai huomata, että luonto iskee takaisin. Hänen assistentuuriaan ei jatkettu ja hän päätyi vanhainkodin johtajaksi Lumijoelle.<br /><br />Itse olin vahvoista epäilyksistäni huolimatta valmis tieteen nimissä jatkamaan kenttätutkimuksia Hailuodon metsissä. Tein tarkkoja havaintoja intiaanien päivärytmistä. He heräilivät puolen päivän jälkeen. Aamiaiseksi he nauttivat hernesoppalautasellisen. Juomaksi he ottivat kirnupiimää. Sen jälkeen he tekivät henkisiä harjoitteita, joista en tajunnut hölkäsen pöläystä. He yrittivät kehittää omaa kieltään, mutta yritykseksi se jäi. Loppupäivä lymyiltiin teltoissa soittopelejä paukuttaen. Jos tuli kylmä, lähtivät parhaat soturit hankkimaan polttopuita Susi-Pulliasen paikalle hommaamasta klapipinosta. Hailuodon isännät myivät liitereistään hyvällä voitolla klapeja, jotka passasivat kuin hanska kouraan huruintiaanien luonnonmukaiseen elämäntapaan.<br /><br />Laatimiani kenttämuistiinpanoja kohtaan tunnettiin suurta kiinnostusta. Erityisesti suojelupoliisi halusi ne nähtäväkseen, mutta koska Oulun poliisi oli mielestäni turhan monta kertaa kuskannut minut juoppoputkaan, totesin heille kylmästi:<br /><br />- Teille saatanan paskalakeille mä en näytä kuin persettäni. Mitä vittua te täällä kierätte? Eikö teillä ole mitään järkevämpää tekemistä?<br />- Sä oot jätkä raudoissa alta aikayksikön, jos jatkat tuota vittuiluasi. Jos se meistä olisi kiinni, sä roikkuisit jo lähimmän puun latvassa käsistäsi ja pamppua tulisi jalkapohjiin.<br />- Haistakaa paska, saatanan lynkkarit!<br /><br />Koska Karhukoplan vahvistamalla suojelupoliisilla oli ylivoima, luulin että saisin pahasti turpiini. Mutta koska hampputuotteista itselleen elämäntehtävän kehittänyt Oulu-lehden toimittaja Jari Kuustonen kyttäsi kansainvälistä läpimurtokuvaa huonosti koivun oksilla naamioituneena, tajusi suojelupoliisi olla hoitelematta minua sairaalakuntoon. Ei sitä kuvaa olisi Suomessa kuitenkaan kukaan julkaissut, mutta CIA olisi takuuvarmasti toimittanut sen New York Timesin etusivulle todisteeksi ihmisoikeuksien polkemisesta suomettuneessa neuvosto-Suomessa. Se olisi ollut jenkeille yksi piste lisää suurvaltojen välisessä kylmässä sodassa.<br /><br />Menin ravintola Ailastoon aineistojeni kanssa. Päällikkö Istuva Kotka ja tutkimushankkeemme johtaja professori Kahelainen istuivat nurkkapöydässä vääntämässä kättä. Pöydällä lojui rahakasoja ja pelikortit. Aikansa kuluksi he olivat alkaneet pelata sököa sillä seurauksella, että päällikkö Istuva Kotka oli kyninyt professori Kahelaisen perusteellisesti. Häneltä meni siinä rytäkässä rahat, asunnot ja lopuksi myös Suomen Akatemian hankkeeseemme myöntämä apuraha. Hän soitti viimeisellä kolikollaan hätäpuhelun kavereilleen Suomen Akatemiaan saadakseen lisärahoitusta. Sen saavuttua hän hävisi senkin saman tien yrittäessään pelastaa itsensä tukalasta tilanteesta. Kun hän vielä kerran yritti vipata rahaa Suomen Akatemialta, sai hän luurin välittömästi korvaansa. <br /><br />Hurujen päälliköllä oli paljon rahaa. Sitä tultiin polkupyörillä ihmettelemään ympäri Hailuotoa. Koska karskit kalastajat ilmiselvästi pelottivat päällikköä, alkoi hän lahjoa heitä viinalla. Hän juotti Hailuodon äijiä viikkotolkulla kunnes oli varma, ettei kukaan enää olisi tolkuissaan. Mutta vaikka hän olisi ollut kuinka perehtynyt luonnon perimmäisiin salaisuuksiin, oli ihmismielen pimeän puolen kartoittaminen jäänyt kesken. Hän ei voinut uskoa Hailuodon äijien ajavan polkupyörillään aamuisin kuin uudesti syntyneinä jo hyvissä ajoin ennen avaamisaikaa Ailaston pihaan. Kun päällikkö Istuva Kotka viimein tajusi sen perän porukoiden juovan hänen miljoonaomaisuutensa kurkusta alas, pani hän piikin kiinni.<br /><br />Tämä ei miellyttänyt Luodon puhelintolpan kokoisia kalastajia. He lähtivät Sunikarin kalasatamaan miettimään kiljupänikän ääressä, että tuolle huijari-intiaanien touhulle pannaan nyt stoppi. Kuulemma syövät kaikki jäkälät Luodon metsistä ja heiltä menee elinkeino. Eivätkä jäkälän loputtua sakut ja japsit saa enää Hailuodon Matkailu osakeyhtiön kehittämän potenssilääkkeen avulla kalujaan pystyyn. Lisäksi maailmansotien hautausmaat muuttuisivat ulkonäöltään ankeiksi, sillä ne koristeltiin luotolaisella jäkälällä. <br /><br />- Ne vie meiltä leivän suusta, äijät vetivät johtopäätöksen ja lähtivät hakemaan kotoaan hirvikivääreitään. He sonnustautuivat punaisiin metsästysliiveihin ja panivat päähänsä Hailuodon metsästysseuran lippalakit. Sen jälkeen he lähtivät Reimari baarin kautta marssimaan kohti Marjaniemeä samalla päättäväisyydellä kuin aikanaan siltä perältä oli menty ryssää vastaan. Välillä he lepäsivät kiljupänikän ääressä, sillä hätäilemällä ei tule kuin kusipäisiä lapsia.<br /><br />Karhukoplan puussa tilannetta tarkkaillut käki näki juopuneen äijälauman saapuvan ja kutsui walkie talkiella kommandot paikalle. Karhukoplan pomo ehti huutaa magafoniin vain ”Seis lain n…” ennen kuin tulitus alkoi. Karhukopla tuli yllätetyksi housut kintuissa. Suomen vielä paikalle jäänyt keltainen lehdistö ryntäsi lomakylä Rantasumpusta kuvaamaan näkymää. Karhukopla yritti antautua, mutta magafoni ammuttiin pomon suusta. Seuraavana päivänä lehtien lööpit kirkuivat: ”Intiaanisota kovenee. Karhukopla yritettiin teurastaa Hailuodossa”.<br /><br />Tilanne olla alkoi monin tavoin tulehtunut. Elämä Oulunseudulla oli muutenkin alkanut tuntua yhä omituisemmalta. Päässäni vilisi outoja värejä, pelkäsin pamahtaneeni pysyvästi psykedelian puolelle, jossa tosi ja kuvitelma vaihtavat sukkelaan paikkojaan. Päätin lopettaa tutkimushommat ja suksia hevon vittuun siltä Pirunsaarelta. Kun kerroin asiasta Ailastossa rahansa ja maineensa menettäneelle professori Kahelaiselle, ei tämä enää harmaaksi muuttuneessa kännissään keksinyt sanoa muuta kuin:<br /><br />- Panen Suomen Akatemian lakimiehet perääsi, jos häivyt kesken kenttätutkimuksia.<br />- Mutta eihän täällä ole sakista enää muita jäljelle kuin sä, mä ja siellä leirissä rumpua paukuttava dosentti Pohjonen. Susi-Pulliaisenkin porukat keräsi kamppeensa ja häipyi jo ajat sitten…<br />- Me ei saatana anneta periksi. Vaikka muut antaisivat, me ei anneta. Olisit miettinyt ennen kuin aloit tiedemieheksi. Ei tämä ole koskaan ollut mitään ruusuilla tanssimista.<br /><br />Ei auttanut kuin lähteä pyörällä kohti hurujen leiriä. Taksirahat olivat jo aikoja sitten siirtyneet sököpöydässä päällikkö Istuvan Kotkan taskuun ja edelleen Hailuodon äijien kurkusta alas. Mutta bruttokansantuotteen kasvun kannalta tässä järjettömyydessä on kuitenkin paljon järkeä, lohduttauduin polkiessani läpi asemiinsa kaivautuneiden punaisiin liiveihin sonnustautuneiden äijien, jotka odottivat pitkästyneinä vihollisjoukkojen vastahyökkäystä. Toimittajat eivät enää uskaltaneet lähteä lomamökeistään Rantasumpussa, koska tulitus alkoi heti kun etelän jupilta näyttänyt hahmo vilahti puskissa. Vittuuntuneina ja peloissaan he kirjoittivat omasta päästään Suomen kansan tajunnan räjäyttäneitä juttuja. Lööpit kirkuivat:<br /><br />”Irstailevat intiaanit levittävät sukupuolitauteja”.<br /><br />”Suomalaisteinejä pakotettu seksiorjiksi intiaanien spermarituaaleihin”.<br /><br />”Huruintiaanien kauhistuttava salaisuus paljastuu: Lapsia aivopestään seksiorjiksi?”.<br /><br />Tämä sai ihmiset raivoihinsa. Saatananpalvonta oli liikaa Oulunsalon lapsilaumojensa keskellä eläneille lestadiolaisille. He päättivät kerätä porukkansa kasaan ja lähteä Hailuotoon pitämään herättäjäseurat, jonka seurauksena Jumala karkottaisi saastaiset huruintiaanit ikiajoiksi Oulun seudulta.<br /><br />Päästessäni leiriin näin tutun hahmon kantavan repussaan suurta lastia. Mies oli jo vanha, möhömaha entisensä, askelissa enemmän päättäväisyyttä kuin tietoa päämäärästä. Isäukko oli kuullut lahden toisella puolella sijaitsevalla mökillämme radiosta hurujen ahdingosta ja päättänyt lähteä tuomaan heille muonaa. Hän toi heille suolasilakoita ja Oulun seudun muikkupottuja. Intiaaneilla ei kuitenkaan ollut kaikki himassa, sillä kunnon pohjoispohjalainen perusravinto ei heille kelvannut. He vaativat isäukkoa hankkimaan heille hernesoppaa ja luomuperunoita. Silloin hän tajusi, että nämä hurut olivat haistapaskan intiaaneja.<br /><br />- Hei ukko, mitä sä täällä pyörit?<br />- Yritin tuoda noille resupekoille sapuskaa. Ei kelvannut. Kranttua sakkia.<br />- Mitä se sulle kuuluu