Timppa astuu kehiin

2

TIMPPA ASTUU KEHIIN

Meidän sakin elämä alkoi päästä jaloilleen vuonna 1966, jolloin muutimme 60 neliön lukaaliin Nokelan etupäässä työväestön asuttamaan kaupunginosaan. Isäukon mielestä se oli nelihenkiselle perheelle liian suuri kämppä, mutta koska veturitallille oli aikaisempaa lyhyempi matka, suostui hän menemään lakki kourassa pankinjohtajan puheille. Aikaisempi huone ja keittiö Hyöhtyän Kuikkatiellä oli äitini mukaan liian pieni, sillä isäukko löytyi aamuisin liian usein piian sängystä.

Nokelassa astuimme uuteen vaurastuvaan elämäntapaan. Talo hohti betonia ja tiiltä. Isäukon mielestä se näytti avaruusalukselta, jonka mallisia taloja 60-luvun edistyvän teknologian innoittamana syntyi symboloimaan ihmisen saavutuksia lähiöiksi kutsuttuihin umpiperiin. Lähiseudun kauppiaat kantoivat uuteen luukkuumme selkä vääränä tulijaislahjoja. Samaan taloon muutti muutakin elämässään edennyttä sakkia. Opettajat, entiset kansanedustajat, lestadiolaissaarnaajat, vanhainkodin siivoojat, juopot rautatieläiset elivät sulassa sovussa, eikä paremmalla väellä ollut vielä nykyisenlaista tarvetta eristää itseään piikkilangalla meidän perheen kaltaisesta porukasta.

Olin hieman arka sälli, mutta se vähäinenkin herkkyyteni meni nopeasti sillä perällä. Menetin poikuuteni alta aikayksikön leveäperseisten ämmien kauppareissuilla puhumia pornojuttuja kuunnellessani. Saunan yhteisvuorolla katselin kummissani vittu levällään lauteilla rötköttäneitä rasvakasoja. En tiennyt mitä vitulla oli kusemisen lisäksi virkaa, mutta jotakin kauheaa aavistin jo tuolloin asiaan liittyvän. Varsinkin kun ämmillä oli tapana huudella meille alalauteen sälleille:

- Lyökää kunnolla löylyä, tai survon teidät vittuuni!

Ei tullut mieleenkään olla heittämättä paria ämpärillistä. Ämmät makasivat lauteilla nautinnosta inisten ketarat pystyssä. Tissit olivat kaikilla niin isot, että ne saattoi pesuhuoneessa heittää olan yli paikkoja saippuoitaessa.

Kun pyrytalvi iski täydellä voimallaan aloimme rakentaa lumilinnoja. Hommassa kunnostautui erityisesti Tuohinon Miku, joka oli perheensä ainoa lapsi ja jonka isä oli Oulu yhtiöllä insinöörinä. Asemansa tuntien Mikun isä ei koskaan tervehtinyt ketään talon asukasta, vaan kulki heidän ohitseen nokka pystyssä yrittäen olla näkemättä minkälaisia resupekkoja samaan taloyhtiöön oli jostakin hänen kannaltaan käsittämättömästä syystä päästetty asumaan.

Selvaakkisodat käynnistyivät yllätyshyökkäyksellä tammikuussa 1967. Iso koiralauman vahvistama poikasakki ilmaantui kuin tyhjästä tien toiselta puolella sijainneista kummallisesta parakkikeskittymästä särkien lumilinnamme ja antaen meille perusteellisen lumipesun. Lunta tungettiin joka paikkaan. Erityisesti peräreikä oli kovilla selvaakkien näyttäessä isoveljiltään kuulemillaan tavoilla, miten ”linnassa peräreikä rasvataan kun iso korsto haluaa vähän paneskella”. Ei siihen kuulemma auttanut vastaan panna. Emmekä me uskaltaneet lumipesun kiimassa riehuneita selvaakkeja edes yrittää rauhoitella. Perseeseen tungettu jääpuikko ei ainakaan minua saanut fiiliksiin. Selvaakkien seksielämä oli kylmän sorttista.

Kun pääsin perusteellisesti kidutettuna ja häväistynä kotiin katsoin ikkunasta Nokelantien toisella puolella sijainnutta selvaakkilinnoitusta. Tajusin, että maailmassa on tien toisella puolella aina joku porukka, joka tilaisuuden tullen tulee pistämään lumilinnat paskaksi ja jääpuikon perseeseen. Selvaakit asuivat kaupungin vuokrakasarmeissa, vaikka heillä ei isäukon mielestä taatusti ollut varaa vuokria maksella. Vaikka olimme köyhiä tajusimme heidän olevan vielä köyhempiä. Näin ollen aloimme vihata heitä, sillä he muistuttivat meitä siitä, että jos eli kuin pellossa päätyi lopulta asumaan selvaakkiin. Maailma säilytti hauraan tasapainonsa, sillä selvaakit vihasivat vastavuoroisesti meitä, jotka olimme ilmaantuneet heidän entisille nuotiopaikoilleen ja panopusikoilleen näyttelemään omistusasunnoissamme elämässään paremmin pärjännyttä väkeä.

Selvaakkitalot olivat kaksikerroksisia rivitalonröttelöitä, joiden malli oli pöllitty Tsekkoslovakiasta. Ne olivat halvin mahdollinen tapa asuttaa roskaväki, jota alkoi maaltamuuton seurauksena Ouluunkin muuttaa sankoin joukoin paremman elämän toivossa. Lapsuuteni olisi voinut olla kohtalainen, jos selvaakkiuhka ei olisi jatkuvasti ollut päällä. Rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ei ollut tietoakaan, eikä vihansa oikeutusta tullut sodan kummallakaan osapuolella epäiltyä. Vihollinen oli läpeensä paha ja siksi se oli tuhottava ottaen kaikki ilo irti sen kärsimyksistä.

Selvaakeilla oli paljon rakkeja, joita ei Oulun poliisi meidän talon asukkaiden valituksista huolimatta jaksanut lähteä pyydystämään. Rakit kulkivat suurina laumoina kylväen tuhoa ja kauhua Oulun eteläisiin kaupunginosiin. Nokelassa seksitekniikatkin opittiin suoraan rakkien elämästä. Ne olivat isäntiensä tavoin kovia nylkyttämään. Hyppäsivät toistensa selkään ja panivat estoitta kuin Jörkka Donner Afrikan palmurannoilla. Kiimaisten rakkien panohommien katselemisen jälkeen ei kovinkaan porno ole tuntunut yhtään miltään. Isäukko seurasi vapaapäivinään kiikareilla rakkien panohommia. Hän odotti vanhana erämiehenä kärsivällisesti kunnes sai lopulta riemukkaasti huutaa:

- Äkkiä katsomaan! Nyt ne jäivät nalkkiin!

Isäukon sielunelämää ei ole syytä sen kummemmin penkoa. Ainakaan sieltä ei mitään psykologiaan viittavaakaan löydy. Kun hän jonakin heikkona hetkenään haki lainastosta psykologian perusteita käsitelleen kirjan, ei hän ymmärtänyt siitä sanaakaan. Siinä kuulemma elvisteltiin sivistyssanoilla ja muutenkin oltiin olevinaan vähän liikaviisaita. Kirja lensi roskiin, eikä isäukko enää sen jälkeen miettinyt mistä kiikastaa kun on aina pahalla päällä. Hänelle oli selvä juttu, että kaiken vitutuksen syynä oli edessä oleva ihminen, esine tai vastatuulinen sellupaskalta lemunnut säätila. Se jonka syytä se milloinkin oli, saikin sitten isän kädestä.

Hän tykkäsi katsella päivätolkulla koirien nalkkihommia. Kun koirat jäivät nalkkiin, eikä kalunsa huonoon rakoon tuikannut rakki päässyt pois pukilta, riemua riitti. Isäukko olisi katsellut koirien panohommia vaikka koki ikänsä, koska jossain välissä oli aina nalkki luvassa. Kun joku sääliväinen ohikulkija kävi irrottamassa rakit nalkista, meni isäukolla fiilis ja hän lähti ostarin baariin kertomaan tapahtuneesta työkavereilleen, jotka olivat jääneet loppuelämäkseen nalkkiin siihen räkälään.

Selvaakit eivät koskaan jättäneet meitä rauhaan. Tajusin olevani nalkissa. Onneksi samaan taloon oli muuttanut Kellon kirkonkylästä Torvisen perhe. Heidän isäukko oli hitsari ja äiti siivooja. Sisko oli huora ja sen veli oli Timppa, josta tuli paras kaverini. Hän oli ikäisekseen iso korsto, joka ei vähästä hätkähtänyt. Mutta kun selvaakit seuraavan kerran saivat aikansa kuluksi päähän hyökätä kimppumme, ei edes hän mahtanut niille mitään.

Se, että me olimme me sai heidät tuntemaan vanhoista keskinäisistä riidoistaan huolimatta olevansa samaa porukkaa, paskaporukkaa meidän mielestämme. Olisimme käyneet puskemassa selvaakit välittömästi nurin, ellei sillä sikiävällä sakilla olisi ollut musertava miesylivoima ja meillä olisi ollut puskutraktorin tapainen käytössämme.



- Me hoidetaan vielä tuo sakki, Timppa vakuutti päättäväisesti.

Aloimme varovaisesti tehdä tuttavuutta. Kiersimme ensin pihalla nuuskien toisiamme kuin koirat. Vähitellen aloimme potkia jalkapalloa vastaan tiiliseinää. Kun uskovaiset tulivat rähjäämään jatkuvasta paukkeesta, aloimme tajuta olevamme samalla puolen rintamaa. Vaikka Timppa väittikin pelanneensa Kellon Kisassa ”keskihyökkääjänä”, en viitsinyt kertoa hänen puhuvan täyttä paskaa. Hänellä ei ollut kuin risat nappulakengät, joiden kanssa ei kukaan täysijärkinen olisi kehdannut pallokentälle mennä. Muilla oli Adidaksen tai ainakin Colan kunnon nahkaiset pelikengät.

Mutta kudit lähtivät niistä Timpan surkeista nappuloista kuin tykin laukaukset. Potkimme Timpan kanssa futista kaikki illat ja ajelimme pyörillä ympäri taloamme. Kun pysähdyimme vaklaamaan viereisen talon saunan ikkunasta vehkeitään pesevää perhettä, Timppa kaivoi tupakkiaskin esiin sanoen:
- Me muodostetaan jengi.
- Mitä me sillä?
- Se on kahden sällin vastarintayksikkö pahaa maailmaa vastaan. Jengin avulla pystymme pistämään systeemille hanttiin. Ei pääse hyppimään silmille…
- Mille vitun systeemille?
- Se on porvarien ja kommarien salaliitto pienten ihmisen lannistamiseksi.
- Vitut on. Mistä sä tuon olet oppinut?
- Isäukko on opettanut. Jengi on meidän ainoa mahdollisuus saada olla oma itsemme maailma melskeissä. Sitä ei pelinpolitiikka heiluttele.
- Ei vai? No ei kai tässä auta kuin perusta jengi.
- Pitää tehdä vala. Kun on tehnyt valan, ei voi enää ikinä lähteä kävelemään ja jättää kaveria pulaan. Jengissä pysyminen on meidän ainoa mahis!
- Miten se vala tehdään?
- Kusemalla.
- Kusemalla? Minne?
- Rappukäytävään. Jätämme sinne hajumerkkimme, eikä toiset jengit uskalla tulla alueellemme. Lähdetään kuselle!
- Sama se mulle, totesin mennessämme A-rappuun lorottamaan ylimmästä kerroksesta porraskuiluun.


Timppa oli tyypillinen juro oulululainen, joka ei antanut kenenkään orjuuttaa itseään. Hän oli vapaa luonne, joka halusi saada olla rauhassa. Yhtenä päivänä ollessani pommarissa tupakalla Timppa tuli sinne paketin kanssa.

- Mitä sulla on matkassa?
- Tässä on semmoinen satsi, että selvaakkien rynnistys loppuu tähän paikkaan!
- Miten niin muka loppuu?
- Hain serkultani rotanmyrkkyä. Tässä toisessa paketissa mulla on jauhenlihaa. Joko tajuut?
- En.
- Pistämme nyt niiden rakkilauman taivaalliseen koirakuoroon. Tapamme ensin rakit. Jos eivät vieläkään usko, saman tien koko sakin.
- Se on niille ihan oikein. Mutta suostuvatko ne rotan myrkkyä syömään?
- Sekoitamme sitä tähän sikaraavaaseen. Kun rakit hotkivat sen saavat ne sellaisen satsin rotanmyrkkyä, että kuolevat tuskallisesti, mutta hitaasti sisäisiin verenvuotoihin…
- Entä jos selvaakit saavat tietää? Ne tulee välittömästi hakkaamaan meidät.
- Ei ne mistään saa tietää. Jos tulevat, odottaa heitä sama kohtalo.
- Ai että söisivät raakaa jauhenlihaa ja kuolisivat vapaaehtoisesti rotanmyrkkyyn? On ne täystyhmiä, mutta ei nyt sentään ihan noin tyhmiä.
- Me vedetään kaksinkertainen satsi koulun ruokapänikkään. Sillä selvä!
- Mutta eikö me kuolla itsekin, jos syömme sitä? Ja Lintulan porukat?
- Panemme myrkkysatsin rössypottupäivänä kouluruokaan. Sitä paskaa ei syö muut kuin selvaakit. Eivätkä nekään söisi, elleivät ne olisi köyhiä kuin kirkonrotat ja joutuisi nälkäisinä lähtemään kouluun. Luuletko, että selvaakit käyvät koulussa muuten kuin saadakseen ilmaiset sapuskat?
- Enpä ole tullut ajatelleeksi. Mutta ei ne kyllä näytä mitään oppivan. Vituttaa kuunnella kun ne yrittävät opetella tavaamaan. Ei ne kuitenkaan opi. Tyhjästä on paha nyhjästä.
- Niillä on katuoja verissä. Ruoan takia ne saatiin kansakouluun houkuteltua. En kyllä ymmärrä mitä siitä on kenellekään hyötyä? Mitä vittua ne lukutaidolla tekevät siellä Seutulan lentokenttätyömaalla jossa kuitenkin viettävät loppuikänsä kiitoratoja lapioiden?

Sovimme, että koirien joukkomurhasta emme ikinä hiisku kenellekään, joten en voi kertoa miksi selvaakit yhtenä aamuna herätessään näkivät kaikkialla ympärillään kymmenittäin kuolleita rakkikoiria. Sanomalehti Kaleva revitteli otsikoita asiasta. Professori Susi-Pulliaisen mukaan kyseessä oli outo virussairaus, joka aiheutti uhrinsa tuskallisen kuoleman sisäisiin verenvuotoihin. Hänen mukaansa oli olemassa mahdollisuus, että virus leviäisi koirista ihmisiin ja silloin tulisi Oulun puolessa tupenrapinat. Susi-Pullianen suositti koirien lopettamista, jotta ihmiskunta säästyisi 1300-luvun Euroopassa riehuneen paiseruton kaltaiselta epidemialta.

Selvaakit eivät koskaan toipuneet tästä heitä kohdanneesta täystuhosta. Ilman rakkien apua he kutistuivat kääpiöiksi. Heistä ei enää ollut meille vaaraa, sillä kun ne kusipäät yrittivät palauttaa hirmuhallintoaan, saivat he tujauksen rotamyrkkyä Nokelan kansakoulun rössypotuissa ja olivat mahat kuralla pari seuraavaa viikkoa. Ruokamyrkytyksen syy jäi sekin selvittämättä. Professori Susi-Pulliasen Kalevalle antaman lausunnon mukaan kyseessä saattoi olla jokin aiemmin ihmiskunnalle tuntematon sairaus, joka oli veripaltusta tehtyjen rössypottujen kautta levinnyt ihmiseen. Saastunut veri voisi kuulemma aiheuttaa niin pahan infektion, että hengenmeno olisi varma. Harmitellen hommasta aiheutuvia kustannuksia koululautakunta päätti äänin 5-4 lopettaa Karja-Pohjolan teurastamolta ilmaiseksi saamansa veripaltun syöttämisen rössypottuina Oulun lapsille.

Mistähän ne selvaakit saivat sen oudon taudin? nauroimme Timpan kanssa mennessämme pistämään paskaksi heidän mäkiautonsa, viritetyt moponsa ja leiripaikkansa. Paskansimme heidän penkkeinä käyttämilleen pitkospuille. Lopuksi poltimme koko kedon, mutta se ei ylittänyt 60-luvun lopun Oulussa uutiskynnystä, sillä ihmiset kulottivat joka kevät jonkin puutalokaupunginosan maan tasalle. Siinä rytäkässä paloi koko vanha puu-Oulu grynderien ja muiden valtuustossa istuneiden talousrikollisten riemuksi.