Orvo serkku kyläilee

11

ORVO SERKKU KYLÄILEE

Isäni serkku, jolle hän kielsi kysyttäessä olevansa mitään sukua, oli entinen metsätyömies Orvo Pihlaja. Hän oli iso karski sälli, jolla alkoi mennä nuppi nurin hänen vaimonsa lähdettyä Oulun kommunistien jokavuotisella Sotshin remulomalla jonkun paikallisen gigolon matkaan. Orvo asui yksin omakotitaloaan Välivainion kaupunginosassa. Isäukko kielsi olemasta missään tekemisissä Orvon kanssa, kun sillä alkoi pääkopassa vilistä nonstoppina vakoilujännäreitä.

Kun Orvo vielä päästettiin meille kylään, se istui aikansa rauhallisena. Äitimuori antoi sille kahvia ja pullaa.
- On se niin siunattu asia, että Orvo on saanut asiansa kuntoon.
- On se, myönteli Orvo ja veti ilmaista pullaa kiduksiinsa siinä määrin, että keittiön ovelta katsellut isäukko ei malttanut olla sanomatta:
- Vieras ottaa vielä kahdeksannen pullapalan. Ei meillä lasketa.

Orvo oli semmoinen säälittävä tapaus, joka on aina ollut oululaisten ämmien mieleen. Ne kun eivät saaneet omia äijiään kuriin, niin uhriksi kelpasi kuka tahansa, johon projisoida sielun sopukoilla piileskelleitä hellyyden tunteita, joita heidän päähänsä oli takonut suurta suosiota nauttineet oululaisen Kolmiokirjan julkaisemat Lääkärisarjat. Niissä päähenkilö oli aina vaatimattomista oloista lähtenyt sairaanhoitaja, joka pääsi hyviin naimisiin Rock Hudsonin näköisen rikkaan lääkärin kanssa ja muutti luksuselämään miehensä sukukartanoon. Orvo oli komea iso mies, eikä Oulun äijien jutuissa ollut muutenkaan päätä eikä häntää, joten ei ne sen mikrofonijutut äitimuoria haitanneet. Skitsofrenia ja muut persoonallisuushäiriöt eivät vielä olleet nykyisessä määrin joka toiselle lääkäribisneksen diagnostisoima tauti. Hullujen jutut eivät mitään muuta estolääkitystä tarvinneet kuin pesäpallomailan, jonka isäukko haki aina käden ulottuville Orvon mopon päristessä pihaan.

Kahvit juotuaan ja pullalautasen tyhjäksi santsittuaan Orvo pääsi vähitellen asiaan.

- Adolf Hitler on haudattu Oulujoen hautausmaalle salanimellä Yli-Vakkuri.
- Mitä se Orvo nyt hupsii, äitimuori yritti.
- Venäläiset raiskasivat sodan aikana 300.000 suomalaista naista. Tästä halutaan kuitenkin vaieta.
- Kyllä tuo poika on sitten pöljä, totesi isäukko.
- Kun kesäöinä kuljeskelen metsissä, tulee minulle niin hyvä mieli, etten halua mennä moneen päivään nukkumaan.
- Älä sitten mene! isäukko pamautti.
- Kyllä Orvon täytyy nukkua. Sitähän muuten väsähtää, järkeili äitimuori.
- Mutta kun ei nukuta! Kesäöinä luonnossa kuulee paljon asioita. Linnut puhuvat minulle.
- Ihanko totta? Minunkin perässä nuo varpuset kulkevat, kun syötän niitä ryyneillä, äitimuori alkoi vanhana kuusamolaisena luonnonkansan edustajana innostua.
- Hävetkää jos ossaatte, isäukko tuhahti. – Sinulla taitta Orvo olla joku hyväpilluinen nainen siellä metsässä? Et sinä siellä muuten linnuille juttelisi. Älä yritä jauhaa noita naurettavia juttujasi.
- Minä en mene enää koskaan naimisiin.
- Tuo kuulostaa jo miehen puheelta, isäukko alkoi innostua.
- Kun vaimon kanssa nukkuu samassa sängyssä, saattaa se yöllä porata kaikki hampaat suusta.
- Sullahan on tekarit? Mitä niissä on poraamista? Jos kerran poran pelko ahdistaa, pistä tekarit yöksi lasiin. Niin minä ainakin teen, isäukko alkoi opettaa tärähtänyttä serkkupoikaansa
- Kalat on Oulun edustalla myrkytetty, Orvo jatkoi salaisuuksiensa paljastamista.
- Ja vitut on. Meidän sakki ainakin syö niitä. Kalapullia parempaa sapuskaa ei ole olemassakaan! Se on sitä Oulu yhtiön massanpaskaa, jota ne syytää mereen. Ei siihen kuole. Paskanhaju on rahanhaju, totesi sellutehtaan lemussa ikänsä elänyt isäukko.
- Orvo, tuoppa minulle puolukoita, kun siellä metsässä tykkäät kulkea. Minä maksan sinulle hyvin. Keitän niistä sinullekin mehumaijalla muutaman pullollisen mehua.
- Ei me aleta puolukoista mitään maksamaan. Meidän sakki saa luvan jatkossakin poimia omat puolukkansa, isäukko alkoi hermostua.
- Puolukoissa on radioaktiivista säteilyä. Sitä lähetetään radioaalloilla Murmanskin laivastotukikohdasta.
- Kyllä tuo poika on pöljä, isäukko totesi alistuneesti. – Sut pannaan piirille, jos kuljet kaupungilla tuommoisia juttuja kertomassa.
- Tämä on tosiasiaa, Orvo jankkasi antamatta tuumaakaan periksi. – Ne haluavat tuhota Oulun asukkaat.
- Miksi ne muka meidät haluaa tuhota? Mitä me on niille tehty?
- Se on osa suurempaa suunnitelmaa. Ne haluavat vallata Oulu yhtiön. Niillä on pulaa selluloosasta. Sanoohan sen jo järkikin!
- Se taitaa olla parempi, että Orvo ei vähään aikaan käy meillä kylässä. Lapsetkin pelkää tuommoista turilasta. Tällä perällä on jätkiä teilattu vähemmästäkin sairaalakuntoon.
- Ei me Orvo-setää pelätä, pistin väliin. Mielestäni Orvon jutut olivat kuin suoraan sarjakuvalehdistä. Niitä oli mukava kuunnella.
- Turpa tukkoon ja vähän äkkiä! Minä määrään täällä! Orvo lähtee nyt sovinnolla, ettei tarvitse kutsua poliisia. Ryysyt niskaan, isäukko totesi seisten kädet lanteillaan siihen malliin, että lekat saattoivat alkaa heilumaan hetkellä millä tahansa. Hän katseli kaipaavasti pesäpallomailaa odottaen vihdoinkin tilaisuutta antaa serkulleen kunnon selkäsaunan.
- Sut pitäisi viedä työtuvalle kutomaan kangaspuilla patalaiskan ämmäsakin keskelle. Siellä ne on tämän perän muutkin liikaviisaat nerot hommissa, kuului isäukon diagnoosi.
- Te luulette olevanne parempaa väkeä. Teillä on noussut kusi päähän, totesi Orvo ja veti toppatakin niskaansa. Naapukkaansa hän ei ollut vaivautunut riisumaan vierailunsa aikana.

Emme kuulleet Orvosta aikoihin. Isäukko luuli sen tulleen tolkkuihinsa ja alkaneen käyttäytyä ihmisiksi. Eräänä päivänä isäukolla meni kuitenkin kalja väärään kurkkuun, kun hän näki Oulu-lehdessä serkkupoikansa ilmoituksen henkilökohtaista palstalla:

”Wapaa poikamies haluaa tutustua naisiin, jotka antavat perspillua monessa asennossa. Ensin pitää laittaa asiallinen viesti valokuvan kera tai soittaa numeroon 333843. Omat harrastukset: luonnossa kuljeskelu, marjojen ja sienten poiminta, salakoodien paljastaminen, saunominen ja suihkussa käyminen, puiden pilkkominen, voimakivennosto. Tykkään wanhasta tanssimusiikista: Henry Theel, Humppaveikot, Kipparikvartetti, Dallape, Ola Virta. Motto: Ainoastaan paras on kyllin hyvää. Viinaksia joskus lääkkeeksi. Naisten iällä ja näöllä ei merkitystä, kunhan on hyvännäköinen ja omistaa hyvät vitut. Tarkoitus asua Välivainiolla yhdessä omakotitalossa wapaamuurariaatteen ja pihatöiden ym. merkeissä. Vastaa jos et mustasukkainen ja olet 18-40 vuotias. Vanhempia en ota. Osoite: Orvo Pihlaja, Kontiotie 6, Oulu.”

- Perkele tuo pitäisi ampua. Sehän munaa koko suvun tuolla touhullaan. Sillä on mennyt kuuma hiukkanen aivoista läpi, isäukko manasi repiessään lehden silpuksi ja polttaessaan jätökset vessanpytyssä.

Myöhemmin Orvo sai metsiä kolutessaan päähänsä, että hänen elämästään puuttui perspillun ohella jotakin muutakin Silloin hän päätti hankkia kolme Islanninponia. Kaksi myyntiin ja niiden tuomalla voitolla yksi omaan käyttöön.

- Missä aiot säilyttää poniasi? oli häneltä kysynyt naapuritalon äijä, joka kertoi aina tilaisuuden tullen vahingoniloisena isäukon tärähtäneen serkun toilailuista.
- Mitä tuo sulle kuuluu? oli Orvo napauttanut ja ryhtynyt soittelemaan hevosten välittäjille Äimäraution raviradalle.

Tuota pikaa hän oli matkalla tapaamaan Islanninponien välittäjää. Kaupoista sovittiin sulassa sovussa. Mutta kun tuli esille esimaksun suorittaminen, alkoi tulla mutkia matkaan. Orvo lupasi hommata käsirahan huomiseksi, mutta välittäjä ei sitä hyväksynyt.

- Oletko sinäkin tuollainen maalaissika? Orvo tuohtui.

Palattuaan kotiinsa hän mietti kaikkia mahdollisia keinoja saada rahat kasaan. Ponit maksoivat ainakin 30 tonnia kipale. Orvolla oli perinnöstään jäljellä vajaat parikymmentä tonnia. Loput oli joku juopposakki varastanut juottamalla hänelle tyrmäystippoja luvattuaan ensin hommata hänelle hyväpilluisen uuden vaimon.

Orvo närkästyi puhdistetuksi tulemisestaan perusteellisesti Hän alkoi käydä päivittäin uhkailemassa torinrannassa lymyilleitä rantaremmiläisiä. Hän antoi heille kuukauden aikaa poistua Oulusta. Kun hän ulotti rankaisuretkensä myös kapakoihin sortui hän ottamaan huikkaa. Hänellä oli kuitenkin sen verran kierroksia, että yleensä hänet nakattiin pikaisesti ulos. Tällöin Orvo sai idean ulottaa vastaiskunsa myös kovaotteisiin karskeihin Oulun portsareihin, joina toimi etupäässä armeijan kapiaisia ja Oulun Tarmon nyrkkeilijöitä. He eivät sietäneet juoppojen hyppivän silmilleen. Halutessaan he päättivät selvienkin olevan umpikännissä ja lätkäisivät porttarin.

Orvo ei antanut periksi. Hän esitti ravintolan ovella pokelle kysymyksen:

- Tiedätkö mikä on tyhmempi kuin poliisi?
- En.
- Portsari. Mutta mikä on vieläkin tyhmempi?
- Ei haisuakaan.
- Mitään portsaria tyhmempää ei ole olemassakaan…

Ja taas napsahti porttikielto. Parikymmentä muisteli jälkeen päin niitä saaneensa. Voi olla, että luku on alakanttiin, tuumi naapurin äijä laskettuaan Oulun ja sen ympäristön kapakoiden lukumäärää. Seuraavaksi Orvo keksi niskalyönnit. Hän hiipi takaapäin pahaa aavistamattoman portsarin taakse ja mosautti tätä nyrkillä niskaan. Tämän jälkeen hän pakeni paikalta jättäen pökertyneen poken keräämään kamppeitaan.

Mutta sitten paskalakit nappasivat hänet ravintola Sarkan edustalta ja veivät putkaan. Orvo ei jäänyt sielläkään toimettomaksi. Hän piirteli seinät ja katon täyteen ”poliisisikojen” kuvia. Näky oli kammottava. Vastaavaa eivät olleet nähneet edes kokeneimmat konstaapelit.

- Millä oikein piirsit?
- Paskalla.

Ei siinä sitten muuta kuin lääkäri paikalle. Tämä antoi Orvolle tasan kaksi vaihtoehtoa:

- Joko lähdet sairaalaan vapaaehtoisesti, tai sitten pakolla.

Orvo lähti mielellään vapaaehtoisesti. Sairaalassa hän tapasi paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Osan heistä hän värväsi oitis tupakkahuoneen koristeluhommiin luonnontuotteilla. He suostuivat välittömästi. Pahaksi onneksi hoitsut saivat vihiä asiasta ja tykittivät hänet täyteen rauhoittavia. Kun kaverin arveltiin olevan vaaraton, päästettiin hänet aikanaan päiväkävelylle sairaalan puistoon. Piirimielisairaalaa ympäröivissä metsiköissä hullut nussivat toisiaan kuin elukat, väitti Orvo saaneensa todistaa. Näkemästään järkyttyneenä hän ei mennyt takaisin hourulaan, vaan lähti kotiin. Kotimatkalla hän näki eläinkaupassa elämänsä eläimen: arapapukaijan. Hänen rahansa riittivät juuri ja juuri Tanskasta tuodun vauvapapukaijan ostamiseen. Orvo luopui islanninponien hankkimisesta ja hänestä tuli papukaijamies.

Orvo oli löytänyt elämälleen jälleen tarkoituksen. Hän lähti heti puistoon harjoituttamaan papukaijaansa. Hänellä oli sen varalle suuria suunnitelmia. Hän soitti mm. valtiovarainministerin sihteerille:

- Ottaisiko keskustapuolue arapapukaijan ehdokkaakseen seuraavissa vaaleissa?
- Heh heh. Mitähän tuohon sanoisi. Sillä ei taida olla sosiaaliturvatunnusta…
- No, hommataan se sitten.
- Ei me ihan tällä istumalla oteta sitä ehdokkaasi. Mutta hyvä ajatus.
- Kyllä arapapukaija oppii painamaan kyllä ja ei nappia. Oppiihan se 600 sanaakin.
- Miten se kulkisi työmatkat?
- Taksilla. Sillähän muutkin kansanedustajat kulkevat.
- Harkitsemme asiaa. Otamme teihin myöhemmin yhteyttä. Ministeri on itsekin maalta kotoisin ja tykkää eläimistä. Mutta hänellä on nyt kädet täynnä työtä peltojen paketoimisessa.

Takaiskusta lannistumatta mies ja papukaija lähtivät kuljeksimaan Letkunpuistoon. Aluksi meni ihan mukavasti, mutta sitten tuli vastaan suuri koira. Kun Orvo alkoi taputella sitä, otti papukaija hatkat. Orvo ei voinut aavistaa tulevansa seuraavana päivänä koko Suomen tunnetuimaksi papukaijamieheksi. Saimme lukea sanomalehti Ilta-sanomista isäukon Orvo-serkun viimeisimmästä tempauksesta:

”Palokunta sai eilen puolenpäivän jälkeen erikoisen hälytyksen Otto Karhin puistoon Oulussa. Viiden metrin korkeudessa puun oksalla kökötti kaikessa rauhassa komea arapapukaija.

Tottelevaisena ja kilttinä tunnettu kaija oli karannut omistajaltaan korkeuksiin kesken päiväkävelyn eikä suostunut tulemaan alas isännän maanitteluista huolimatta.

”Huutelin sitä ja leipäpaloilla houkuttelin, mutta ei se tullut. Venekeksilläkin yritin sitä tökkiä alas sieltä, mutta se kökötti vain oksalla, omistaja ”yx Orvo vaan” kertoo.

Kun omistaja ei saanut lintuaan alas lehvistöstä omin neuvoin, paikalle hälytettiin palokunta.

- Minä nousin palokunnan nostolava-auton lavalle ja kävin hakemassa kaijan alas. Ojensin käden, ja niin se käveli minun olkapäälle. Tule isin tykö, niin minä sille huutelin.

Niskurointiyritys oli nuoren papukaijan ensimmäinen. Ulkoiluun lintu on jo tottunut, sillä kaksikko käy kävelyllä päivittäin.

- Tuossa olkapäällä se matkustaa ja välistä lentelee ilmassa ja ottaa varisten kanssa yhteen, omistaja sanoo.

Linnun tottelevaisuus ja käytöstavat ovat taitavan koulutuksen ansiota.”

Kuuluisuuteen Orvo suhtautui tyynesti. Repi vain jutun lehdestä pannen sen perstaskuunsa. Sen jälkeen oli vuorossa jälleen rantaremmin ja portsareiden hoiteleminen.sillä seurauksella, että hän oli tuota pikaa jälleen lataamossa. Enää häntä ei päästetty kävelylle.

- Arvatkaa kuka syötti sen metrin mittaisen papukaijan sillä välin, kun sen omistaja oli pöpilässä? oli Orvon naapuri kertonut äitimuorille. - Kävin pari kertaa vaihtamassa sille vedet ja annoin auringonkukan siemeniä. Koska häkkiä ei oltu kunnolla putsattu pitkään aikaan, haisi koko talo papukaijan paskalta. En kuitenkaan katsonut velvollisuudekseni siivota häkkiä. Sitä paitsi oltuaan eristyksissä ties kuinka kauan oli papukaija säikkynä pelosta. Lopulta soitin kaupunginjohtajalle ja sossu haki Orvolta kaijan pois. Yritin puhua, etteivät enää olisi laskeneet sitä Orvoa vapaaksi, mutta sieltä se yhtenä aamuna kömpi mömmöpurkki kourassaan. Meno jatkui entisellään.

En enää koskaan tavannut isäni serkkua Orvo Pihlajaa. Muutettuani pois Oulun ihanasta kaupungista kuulin Orvosta Radio Suomen ”Mikrofoni kiertää Suomea” lähetyksessä. Kun suositun ohjelman Oulun torilta lähetetyssä jaksossa tuli yleisön vuoro puhua, ei kukaan täysjärkinen oululainen lähtenyt munaamaan itseään koko kansan korvissa. Juontaja Markus Similän maaniteltua aikansa, yksi oululainen lopulta marssi kertomaan sen perän kuulumiset.
- Mikä teidän nimenne on?
- Nimeni on Orvo Pihlaja. Olen sairaseläkkeellä olevan entinen metsätyömies.
- Koosta päätellen se on helppo uskoa, totesi haastateltavan jyhkeästä olemuksesta ihastunut toimittaja Markus Similä - Mitä teillä on sanottavaa suomalaisille radionkuuntelijoille?
- Sitä minä vaan, että Adolf Hitler on haudattu Oulujoen hautausmaalle nimellä Yli-Vakkuri…

Suora lähetys Oulun torilta päättyi täsmälleen tähän. Isäukko jouti jälleen kerran selittelemään ostarin baarissa, ettei ollut serkulleen Orvo Pihlajalle mitään sukua, eikä taatusti tulisi olemankaan.