Nokelan nuoret kriminaalit

10

NOKELAN NUORET KRIMINAALIT

Monet viisaat sedät ja tädit ovat miettineet paksujen kirjojen verran ihmisen luontaista pahuutta. Ovatko lapset syntyjään hyviä vai jo silloin pahoja? Minäpä kerron, niin ei tarvitse tätäkään asiaa enää jamoa veronmaksajien rahoilla seminaareissa ja tutkimusraporteissa. Meidän kerrostalon pihasta löytyi yhtenä kesänä varpusen poikanen. Se oli pudonnut pesästä, eikä sillä ollut mitään mahiksia päästä mihinkään suuntaan. Luultavasti sen emo yritti syöttää sitä, jos muilta poikasilta aikaa ja sapuskaa jäi.

Löysimme varpusen poikasen takapihalta ja hetken ihmeteltyämme elävää solupalloa, Timppa sai päähänsä ajatuksen:
- Tapetaan se!
- Miksi?
- Ei se kuitenkaan selviä hengissä. Kissa tulee ja syö sen. Ensin se kiduttaa sitä, pyörittelee pitkin ojanpohjia, sitten se upottaa hampaansa sen kaulaan.
- Niin kai se on. Parempi tappaa se.
- No vedä sitä päähän.
- Millä? Ja miksi juuri minä?
- Jonkun se on kumminkin tehtävä. En minä ala kaikkia paskasia hommia hoitamaan. Tapa se nyt, niin päästään pommariin röökille.

Koska tappohommistani ei tullut mitään, täytyi Timpan keksiä parempi keino varpusen hoitamiseksi.
- Nyt pelataan lintulotto.
- ?
- Otamme kivenmurikan ja sitten pudotamme sen silmät ummessa sitä kohti. Kumpi osuu se on voittaja.

Lintulotto alkoi kannaltani vaisuissa tunnelmissa. Meidän isäukko täytti lintuja ja syötti niitä mökillä. Jotenkin se oli ilmeisesti tarttunut. Pudotin pari ensimmäistä kertaa tahallaan ohi. Sitten en huomannut olla vuorollani varuillani ja kivenmurikka iskeytyi linnun poikasen selkään. Kiven osuttua se sai halvauksen ja suoristautui kuolinkouristukseen. Sen naamasta näki, että ei hyvältä tuntunut.

- Se on nyt sormnoo tuo varpunen, Timppa totesi. Lähdimme pommariin tupakalle. Illalla uskouduin elämäni ensimmäisen ja viimeisen kerran asiasta lintujen ylimmälle ystävälle isäukolleni Juhani Pietari Apilalle. Hän kuunteli jauhelihaleipää laittaessaan vaitonaisena ja ihmetteli poikansa julmuutta:
- Miksi se piti tappaa?

Seuraavaksi siirryimme tappamaan autoja. Ollessamme mökillä löysimme Timpan kanssa metsästä parkkeerattuna vanhan Mossen. Sen omistaja oli trimmannut sen tosi hienoksi. Ihastelimme miten joku oli saanut Mossen rämän näyttämään kunnon menopeliltä. Sitten Timppa muisti miksi liikuimme metsissä vaanimassa tilaisuuttamme.
- Särjetään ikkunat.
- Entä jos me jäädään kiinni?
- Vittu täällä metsässä kukaan mitään näkee. Lyö kivet sisään joka lasista. Kyllä sunkin pitää vähän alkaa karaisemaan itseäsi. Sääli on sairautta.

Koska auton tappamisestani ei tullut Timpan mukaan ”lasta eikä paskaa” kehitti hän tietopuolisena kaverina autoloton. Siinä heitimme vuorotellen silmät kiinni kiven murikoita kohti Mossen laseja. Heittoni olivat suoraan sanoen ponnettomia, joten olin äimänkäkenä kun heittämäni kivi pamahti tuulilasista läpi. Sen jälkeen Timppa kävi päästämässä Mossen kärsimyksistään iskemällä kaikki muutkin ikkunat sisään ja puhkomalla kumit. Sillä vehkeellä ei vähään aikaan ajeltaisi.

Hoidettuamme auton menimme mäen taakse piiloon. Omistaja tullessa parin tunnin kuluttua puolukkaämpärin kanssa oli hän järkyttynyt.

- Saatana. Nyt ne perkeleet ovat särkeneet mossen, hän raivosi.
- Nyt se olisi helppo hoitaa kun se ei osaa olla varuillaan. Siisti niskalaukaus ja siihen loppuisivat äijän örinät, Timppa suunnitteli seuraavaa siirtoamme.

Paluumatkalla kalasataman kohdalla Timppa heitti aseenamme ollen teroitetun kepin summassa kohti tervalta haisseita paatteja. Keppi meni yhden veneen laidasta läpi.
- Kerrankin kävi tsägä, vaikka en edes yrittänyt osua siihen. Mutta tulipahan tämäkin asia hoidettua, Timppa ihmetteli maailman sattumanvaraista menoa.

Kalastajat olivat tästä järjettömästä tuhotyöstä niin järkyttyneitä, että soittivat Oulusta poliisit paikalle. Nähdessämme poliisiauton menevän hiekkatietä kalasatamaan juoksimme katsoman, koska luulimme jonkun teloneen kännipäissään toisen kalastajan hengiltä tai antaneen ainakin jollekin mersulla silakoita ostamaan tulleelle mimmille parrua perseeseen. Poliisit tutkivat venettä hetkisen ja panivat läppävihot takaisin perstaskuihinsa.
- Ei niitä mistään saa kiinni. Turha toivo. Oletteko te pojat nähneet täällä liikkuvan jonkun mopopoikasakin? Taidatte itsekin kuulua samaan porukkaan…
- Puhu pukille. Me mitään olla nähty ja vaikka oltaisiinkin, ei me siitä sulle kerrottaisi, Timppa kuittasi paskahatun vittuilut.
- Kuulkaa pojat; minä olen pitkävihainen mies. Minulle ei puhuta tuohon malliin. Kun teidät tuodaan ensimmäisen kerran juoppoputkaan, riisuin teiltä kengät jalasta ja hakkaan pampulla jalkapohjat paskaksi. Ei jää mustelmia todisteeksi. Sen jälkeen olette enemmän kuin nöyrää poikaa virkavallan edessä, apukoulun alaluokkalaiset.
- Itse oot emähomo, Timppa sanoi ja sitten mentiin lujaa karkuun pitkin metsiä jepareiden vetäessä kärryllään nasta laudassa perässä. Se oli kuitenkin heidän kannaltaan vikatikki. Mitä lujempaa he ajoivat, sitä syvemmälle auto upposi lentohiekkaan. Lopulta se oli pohjasta niin tukevasti maassa kiinni, että renkaat sutivat ilmassa tyhjää. Katsoimme epäuskoisina poliisien touhua. Vaikka jokainen täysjärkinen tajusi ettei autoa enää saisi millään opilla liikkeelle, poliisit ulvottivat minuuttitolkulla raivoissaan moottoria. Lopulta he tajusivat pelin menetetyksi ja kaivoivat lapion takakontista. Heidän asetellessaan puunpalasia renkaiden alle, Timppa ei malttanut olla huutamatta:
- Hei paskahatut; jäikö teillä auto nalkkiin? Jos sääsket alkavat illalla syödä, antakaa niille pamppua jalkapohjiin!