Kovaa peliä Koppanassa

3

KOVAA PELIÄ KOPPANASSA

Ukkini Paavo Johannes Apila oli kova nikkaroimaan. Joskus 50-luvun lopulla hän hankki maapalstan Oulunsalon Koppanasta ja rakensi sinne hulppean 12 neliön huvilan, jonne koko suku alkoi majoittua säännöllisesti. Mökki oli varustetasoltaan niin huippua, että se oli talviasuttava. Humalapäissään ukki ja sen poika, minun isukkoni, lämmittivät sitä talvisin päiväkausia. Pysyäkseen lämpiminä he joivat koko mökkireissun pöytäviinaa, koska sitä rotiskoa ei koskaan saatu riittävän lämpimäksi. Mutta kunnon erämiehinä he eivät olleet moksiskaan.

Aikansa kuluksi he Petromaxin katkussa pitivät keskenään maantietoaiheisia tietokilpailuja, jotka päättyivät poikkeuksetta tappeluun. Tietovisat olivat niiden juttu, kaikki mitä he tarvitsivat tiedosta ja tietämisestä. Muille kuin maantietoon liittyneille kysymyksille he viittasivat kintaalla.

- Mikä salmi erottaa Siperian ja Pohjois-Amerikan?
- Beringinsalmi. Mutta tiedätkö kuka löysi meritien Intiaan?
- Pablo de Gama, vai mikä se nyt olikaan....
- Tuosta tulee vain puoli pistettä.
- Mun vuoro kysyä. Missä sijaitsee Sargassomeri?
- Liian vaikea. Varmaan jossakin Amazonin viidakoissa.
- Nyt sulla ukko alkoi suttaamaan päästä, nauroi isäukko ja tiesi jo entuudestaan valmistautua väistämään päin naamaa lentänyttä Tilley-lamppua.

Kun he saivat ympäriinsä levinneen palavan öljyn sammutettua, tietovisa jatkui entiseen malliin.

- Kuka purjehti ensimmäisenä Amerikan mantereelle?
- Liian helppo. Amerikan löysi genovalainen tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbus!
- Ja vitut löysi. Sen löysi alunperin Leif Erikssonin johtama viikinkisakki. Ne antoivat sille nimeksi Viinimaa, koska siellä oli niin hyvästi riistaa ja kaskimaata.
- Vitut mä noita juttuja jaksan kuunnella. Kyllä sä poika oot sitten tyhmä, ukki totesi valmistautuen heittämään ainoaa poikaansa uudestaan lampulla.
- Sitä paitsi en mä edes kysynyt, kuka Amerikan löysi, vaan kuka purjehti länsimaisen historian mukaan sinne ekana?
- No ei kukaan. Intiaanit tulivat kävellen Beringinsalmen yli Alaskaan kannasta pitkin. Mutta ei niitä lasketa.
- Amerikkaan astui ensimmäisenä firenzeläinen purjehtija Americo Vesputsi. Siitä se sai Amerikka nimensäkin.
- Täyttä paskaa. Sen löysi Kolumbus ja sulla on kohta munat veke, jos alat tuollaisia hourujuttuja latelemaan. Ei kai vain se muorin suvussa esiintynyt jakomielitauti ole tarttunut suhunkin?

Sen jälkeen isä ja poika panivat painiksi, jota kesti niin kauan kunnes he sammuivat. Lepo tuli tarpeeseen, sillä aamulla odotti uusi maantietoaiheinen kisavisa.

Koppanan kesämökillä alkoivat meidän suvun porukat viihtyä niin tiiviisti, että ukin täytyi lopulta rakentaa toinen koppi. Hän eristäytyi sinne omiin oloihinsa jättäen muut tappelemaan ensimmäiseksi rakentamaansa mökkiin. Ukki alkoi päästä kärryille mökin rakentamisesta siinä määrin, että pian tontilla kohosi pieniä koppeja joka puolella. Näkemästään tyrmistynyt Oulunsalon kunnan rakennustarkastaja totesi niiden olevan laittomia. Vedettyään muutaman pillilupin ukki keksi ratkaisun. Hän väsäsi mökkien alle jalakset. Jalasmökki ei ollut kiinteä pysyvä rakennelma. Väliaikaisia jalasmökkejä oli lupa parkkeerata mielin määrin tontillaan, joten rakennustarkastaja jäi nuolemaan näppejään saapuessaan bensakanisterin kanssa vakain aikomuksin polttaa kaikki ylimääräiset kopit.

Heti kun aloin jotakin maailman menosta tajuamaan, tiesin sen mökkihomman olevan täyskahjoa puuhaa. Siellä sitä kökötettiin kämpässä sääskien armoilla ja juotiin ukin innoittamina hapanta maitoa. Se kun oli kuulemma merkki siitä, että ei oltu menty piloille ja alettu pehmeän makkaajiksi jääkaappien ilmestyttyä markkinoille. Jos maito oli kaikesta huolimatta meidän makuun liian hapanta, vietiin se ukin kämpälle, jossa se litki sen piruuttaan loppuun olipa se sitten vaikka kuinka piiminyttä.

Koska siinä oli meri vieressä, saivat äijät päähänsä hankkia veneen. Sillä lähdettiin pikku myötäisessä kalahommiin. Aluksi ne eivät saaneet yhtään kalaa, mutta pirullisina pohjalaisina ne vain sisuuntuivat tästä. Pian alkoi maaninen kalastaminen. Kaikenlaisia vieheitä heitettiin kalapoliisin uhitteluista piittaamatta Kempeleenlahteen kaikkina vuodenaikoina. Mitä kovempi myrsky, mitä heikommat jäät, sitä varmemmin ne taukit katosivat horisonttiin pyyntiretkilleen.

Kerrankin olimme isäukon kanssa pienellä veneellä vetämässä virveliä niin kovassa myrskyssä, että yli lentänyt rajavartiolaitoksen helikopteri palasi pörräämään yllemme. Ne varmaankin luulivat, että olimme merihädässä. Isäukon mielestä se ei kuitenkaan kenellekään kuulunut, jos me oltiin hukkumassa. Omapahan on asiamme, hän kuittasi helikopterimiesten viittilöinnit. Heidän luovuttua toivottomaksi osoittautuneesta pelastusyrityksestään, jatkoimme kalastamista niin kauan kunnes myrsky lopulta laantui. Silloin isäukko vasta suostui palaamaan rantaan, koska muutenhan meitä olisi luultu paskahousuiksi pelkureiksi. Niitä me ei ainakaan haluttu olla. Heitin hyvästit elämälle niin monta kertaa noilla kalareissuilla, että lopulta se kiikkuminen aalloissa ei jaksanut edes vituttaa.

Pahinta kalastushommissa oli, että verkoille piti lähteä aamuyöllä ennen kuin alkoi tuulla. Tästä piti huolen ukki, jonka suurin huvi elämässä oli tulla neljän maissa herättämään koko sakki huutamalla suoraa kurkkua:
- Hei helvetin kusipäämullit! Ny on aamuteen aika!

Merellä paleli kuin horkassa, vaikka olisi vetänyt maailman kaikki kuteet niskaan. Isäukko karjui minulle verkkojen noston ohessa täsmällisiä ohjeita:

- Souda, perkele. Ei niin kovaa. Huopaa. Huopaa nyt saatana ja vähän äkkiä. Vasemmalla airolla. Eikö se sana kuulu, vai eikö se tehoa? Pane röhinäksi!

Jotenkin ne verkot aina saatiin mereen ja sieltä pois. Saalit jäivät vähäisiksi, mutta kerran isäukko yksinään kalastaessaan sai 800 kiloa silakoita. Koppanan karskit ammattikalastajatkin ihmettelivät, miten isäukon oli onnistunut hinata saalis rantaan. Kaiken järjen mukaan veneen olisi pitänyt upota lasteineen. Mutta ne oikeat kalastajat eivät tienneet, että meidän suvun äijät eivät edes hengenmenon uhalla luovu rahanarvoisesta tavarasta.

Kun isäukko sai silakat hinattua rantaan, sille juolahti päähän perustavalaatuinen kysymys: Millä helvetin opilla saan nämä miljoona silakkaa irti verkoista? Todettuaan homman mahdottomaksi, hän lähti kiertämään Salonpään taloja luvaten kaikille kalastajaperheille niin paljon silakoita ilmaiseksi kuin vain jaksoivat kantaa. Vaikka ne elivät kalastuksesta ja niillä oli jo ennestään kaikki paikat silakkapurnukoita täynnä, lähtivät kalastajat perheineen välittömästi hakumatkalle.

Salonpään kalastajaperheet hakivat traktorikuormittain silakoita, mutta niitä oli niin paljon, että satoja kiloja jäi mätänemään verkkoihin. Silloin isäukolta petti hermot ja se lähti Ouluun jättäen koko paskan taakseen. Muutaman seuraavan viikon koko Koppana haisi mädiltä silakoilta. Haju oli niin kuvottava, että muut mökkiläiset lähtivät kaupunkiin ja harkitsivat panevansa mökkinsä myyntiin. Salonpään kalastajat yrittivät turhaan saada rysistään yhtä suurta saalista. Mätänevän silakan tuoksu symboloi heidän miehuutensa menettämistä. Saaliit olivat vähenemässä olemattomiin troolareiden ilmestyttyä vetämään apajat tyhjiksi. He päätyivät töihin Oulu yhtiölle tajuten, että ainakaan sellaista ei ihmisen elämän tulisi olla.

Kun minulla ei vielä ollut mitään mahiksia panna hanttiin, raahasi isäukko minut joka välissä talvisin pilkille. Pilkkiminen on kylmäpäisten jätkien touhua, eikä sitä kukaan niin kovissa pakkasissa edes Oulussa suostunut harrastamaan kuin isäukko. Kunnon kylmettyminen oli osa harjoitusohjelmaa, jolla hän karaisi minua kunnon erämieheksi. Saunassa seisoimme suihkussa kylmän veden alla selät vastakkain. Se oli raukkapaskaämmä, joka ensimmäisenä livahti saunan puolelle. En piruuttani antanut isäukon koskaan voittaa kylmäskaboja.

Kun kasvoin isommaksi, en edes ampumisen uhalla suostunut enää lähtemään isäukon kanssa merelle. En muutenkaan enää ollut tuntevinaan hänen tullessa tiellä vastaan tyhmässä linnunsulalla koristellussa hatussaan kesät talvet tikkitakki yllään. Hän kulki nokka pystyssä, kaljamaha pömpöttäen vakuuttuneena jumalaisen komeasta ulkokuorestaan. Hän oli olevinaan kova stara ostarin baarin juopposakissa. Kuvitteli kaikkien ämmien haluavan petiin kunnon erämiehen kanssa. Se pääsi kuitenkin heiluttelemaan herkku-mutteriaan kedon pöheiköissä korkeintaan jonkun sivuraiteille elämässään sortuneen entisen bingoemännän kanssa, joka antoi kaikille jotka ottivat siivestämään.

Seuraavina kesinä hän seilasi yksin umpitunnelissa paatillaan pitkin ja poikin Kempeleenlahtea löytäen itsensä sumun hälvettyä kymmenien kilometrien päästä aina Siikajoelta saakka. Oulunsalon viimeiset rysäkalastajat eivät olleet uskoa silmiään, kun isäukko hylkäsi heidät nähdessään epäröimättä veneensä ja ui täysillä kolme kilometriä katsomaan tuliko saalista. Katsellessaan aaltoja vasten räpiköineen suuruimarin touhuja aikansa, joutuivat kalastajat käymään kiskomassa isäukon merestä. Ne rysäkalastajat olivat hyvää väkeä, mutta tässä tapauksessa heidän lähimmäisen rakkautensa meni liioittelun puolelle.

12-vuoden iän saavuttaessamme opimme Timpan kanssa tekemään kiljua. Haimme tarpeet Keskikylältä Tuure Hylkeen kaupasta, joka suu virneessä latoi meille hiivaa ja fariinisokeria tiskiin. Sitten vain etsittiin sopiva kusiaispesä ja lyötiin pänikkä sinne niiden kustavaksi. Näin valmistui tosi tujua kiljua, jota juodessamme aloimme tajuta, että elämä voi olla paikoitellen jopa mukiin menevää. Isäukon tullessa mökille odotimme sen häipyvän uusimpien kala-apajavinkkien piiskaamana Perämerelle. Sitten jatkoimme pornolehtien lukemista ja kiljun kittaamista. Kun ukki saapui pettyneenä evättyyn lisärakennusoikeuteen, ei se jaksanut välittää vaikka sen lehtiaarteet oli pöllitty. Sillä oli uusimmat numerot varmassa jemmassa, koska ison ja pikkuvihan kokemustensa perusteella tajusi, että kaikki maallinen on katoavaista ja pöllitään välittömästi tilaisuuden tullen.