Koppanan kissantappajat

4

KOPPANAN KISSANTAPPAJAT

Kotkalainen narkkarivaimoni on alkanut haalata luukkuumme Amsterdamin kaduilta löytämiään kulkukissoja. Oksentelevia ja paskantelevia kissoja vilisee joka nurkassa. Koska hän ei ehdi ruokkia niitä tärkeiden psykedeelisten hommiensa ohella, joudun kantamaan selkävääräna muonaa kissaretkueelle. Lisäksi kissat ovat tarkkoja kavereita. Jos niille ei vaihda säännöllisesti puhtaita hiekkoja, lykkäävät ne mielenosoituksellisesti paskansa minne vaan. Kissanjätöksiä löytyy tyynyn alta ja kukkapurkeista. Kun menee avaamaan ikkunan yöllä kun on tukehtumassa kusen lemuun, astuu taatusti matkalla lämpimään läjään. Kun pääsen lopullisesti eroon kotkalaisesta narkkarivaimostani, tiedän tarkalleen miten menetellä kissojen suhteen.

Mallin kissojen hoitelemiseen sain jo varhaislapsuudessani, jolloin tauluuni vielä upposi vaikutteita. Isäukkoni tykkäsi kaikista eläimistä paitsi kissoista. Jostakin syystä jo ajatus kissasta rassasi pahasti hänen aivojaan. Hän muisteli aloittaneensa mihinkään johtamattomat liiketoimensa tappamalla kissoja, joita sota-ajan Oulussa vilisi yhtä paljon kuin saksalaisia. Koska Oulun ämmät yrittivät natsijannujen silmissä näyttä paremmilta kuin olivat ja vaatteista oli pulaa, yksi kauppias kehitti hyvän bisneksen ryhtymällä valmistamaan kissannahkaturkkeja.

Yhteen turkkiin meni monen kissan nahka. Kauppias palkkasi nuoria sällejä pyydystämään kissannahkoja. Isäukkoni lähti helpon rahan toivossa välittömästi mukaan bisnekseen. Hän kehitti parhaan kaverinsa Reken kanssa hyvän pyyntitaktiikan. Rekke polki hikihatussa potkuria. Isäukko istui kyydissä. Vällyjen alla oli piilossa pienoiskivääri. Kissan sattuessa kohdalle alkoi armoton tulitus ja kissannahkaturkkibisnes kukoisti Oulussa.

Vaikka meillä päin ei ollut lupa pelätä mitään, eikä ainakaan tunnustaa pelkoaan, törmäsin jäätävään kauhuun ollessani yhtenä syysyönä isäukon kanssa mökillä. Ihmisillä oli siihen aikaan mökille lomailemaan tullessaan tapana ottaa kissanpentu elätikseen. Kun lemmikki kasvoi kesän kuluessa, eikä ollut enää yhtään söpön näköinen, jätettiin se kaupunkiin palatessa syksyllä mökille selviytymään omin nokkinensa. Kissat tajusivat nälän hiipiessä suoliin, että ainoa keino välttyä nälkäkuolemalta oli hiipiä naapurimökkien kuisteille pöllimään sapuskaa.

Kun yksi kolli vieraili muutamaan otteeseen rokottamassa meidän eväitä, päätti isäukko näyttää sille tupen rapinat. Kun kissa taas tuli illan pimettyä varastamaan ruokaa, hän pyydysti sen verkkoon. Kissa oli jo villiintynyt ja puri isäukkoa käteen, kun hän yritti vääntää siltä niskat nurin. Isäukon mielestä kissa ansaitsi sellaisen rangaistuksen, että muistaisi sen koko lyhyeksi jäävän loppuikänsä.

Ensin hän aikoi ampua sille pienarilla napin otsaan, mutta keksi sitten vielä paremman keinon päästää kissa kärsimyksistään. Hän pujotti kalastajanlankaa männyn oksaan. Verkossa henkensä hädässä riuhtoneen kissan hän kantoi rukkaset käsissään puun juurelle. Koska se hirmu iso villi kissa sai minut kangistumaan kauhusta, käski isäukko tulla seuraamaan läheltä miten kunnon kissantappaja toimii.

Isäukko pani väkisin narun valkoisen kissan kaulaan ja veti sen siltä seisomalta hirteen. Narun jatkona roikkunut kissa sätki pitkään, sillä kissoilla oli kuulemma yhdeksän henkeä, jotka piti kaikki tappaa yksitellen ennen kuin niistä päästään lopullisesti eroon. Lopulta kissa sai elämästään tarpeeksi ja heitti veivinsä. Isäukko pani minut seisomaan pienari hikisissä kourissani hirressä roikkuneen kissanraadon viereen ja otti valokuvan. Se aikoi lähettää sen vuoden luontokuvakilpailuun, mutta en tiedä lähettikö. Ainakaan kuva ei niissä skaboissa tietääkseni pärjännyt.

Isäukko oli systemaattinen kissantappaja. Hän oli jo nuoruudessaan kissaturkkibisneksissä oppinut, että jos ruumista ei hävitä kunnolla, voi kissantaposta jäädä kiinni ja saada rapsut. Niinpä vedimme peräprutkulla merelle ja upotimme kissanraadon betonikengissä Kempeleenlahteen.

- Tästä ei sitten puhuta äidille, isäukko vannotti palatessamme rantaan.

Viikko myöhemmin ollessamme katsomassa kalastajien palaamista rysiltä, kuulimme kummallisesta tapauksesta. Sarkki-Villeltä oli meinannut pudota silmät päästä kun hän oli löytänyt rysästään kissanraadon. Sillä oli ollut kivet sidottuina painoiksi jalkoihin ja naru kaulassa.
- Maailmasta on tulossa julma paikka, karaistunut Sarkki-Villekin joutui tunnustamaan.
- Siltä näyttää, isäukko totesi.

Myöhemmin hän nauroi jutulle vuosikaudet vedet silmissään.