Kielillä kiduttaja ope

15

KIELILLÄ KIDUTTAJAOPE

Kouluajoistani en välitä mitään muistella. Huonosti meni, enkä pilvetöntä päivää enää sen jälkeen ole nähnyt. Ei siinä meikäläisen oppimistouhussa ollut minkään sortin hurraamista. Opariin pääsin, koska muut pennut olivat eteläisessä Oulussa minuakin tyhmempiä. Minä sentään olin lukenut Pekka Töpöhännät ja Jerry Cottonit. Muut tuskin jaksoivat tavata edes Aku Ankkaa, jonka juoni alkoi minullekin valjeta vasta siinä vaiheessa, kun tajusin että lehteä voi lukea myös muutenkin kuin viimeiseltä ensimmäiselle sivulle.

Karjasillan yhteiskoulussa oli 70-luvun alussa semmoinen meteli päällä, että ei siellä saanut opettajan puheesta selvää. Ja vaikka olisi saanutkin, ei sen koulun opet osanneet mitään kunnollista edes opettaa. Niinpä vietinkin koko kouluaikani lukemalla päivät pitkät luokassa Alistair MacLeanin ja Desmond Bagleyn jännäreitä, joita Suuri suomalainen kirjakerho lähetti jatkuvalla syötöllä postiluukusta sisään.

Koulussa vain mamikset pänttäsivät. He saivat maistaa nyrkistä. Kaikesta rääkkäämisestä huolimatta pahimmat mammanpojat pääsivät piirille parantamaan hulluja lapsia ja kauppaamaan paperikoneita Saksaan.

Pahinta koulussa oli ranskanope Kyllikki Thåström. Hän oli vanhapiika, jonka isä oli ollut niin kuuluisa runoilija, että sille oli perustettu Laanaojan varteen oma puisto. Tyttärellä oli sivistys ja isän maine nousseet pahasti päähän. Hän ei sietänyt meikäläisen oloisia jätkiä, jotka eivät oppineet ranskaa, taiteen ja dilpomatian kieltä, vaikka niitä kuinka uhkaili. Ja sitä mesoamista sen tunneilla riitti. Ei se kerinnyt mitään opettamaan, vaan keskittyi päätoimisesti haukkumaan meitä sällejä ja siinä sivussa kaikkia muitakin suomalaisia miehiä. Ei ihme, että se ei koskaan päässyt naimisiin. Kuka täysjärkinen oululainen äijä olisi huolinut akakseen semmoisen marmattajan, jolla soi päässä isänsä runot ja kehnot ranskalaiset chansonit?

Kyllikki Thåström soitti jokaisella tunnillaan Fracoise Hardyn kipaleen ”Tous le garcons et les filles”. Sen sanoja käännettiin niin pitkään ja perusteellisesti, että jopa minä tajusin laulun kertovan tytöstä, joka joutui yksin seuraaman muiden tyttöjen ja poikien sekstaamista Pariisin bulevardeilla. Tiesin Kyllikki Thåströmin näkevän tuossa laulun tytön ressukassa oman elämänsä tarinan. Hän oli jäänyt yksin Ouluun katselemaan sen perän sakin remuelämää. Ei ihme, että hän oli katkera nähdessään ukkojen kähmivän juovuspäissään ämmien tissejä matkalla tansseihin Palokunnantalolle. Se joutui loppuikänsä itse rassaamaan itseään, eikä kukaan vastannut sen Oulu-lehteen lähettämiin seuranhakuilmoituksiin. Niissä se etsi ”akateemista varakasta kulttuurista pitävää herrasmiestä, jolle alkoholi ei ole ongelma”. Huhujen mukaan tosin yksi pornokuvaaja otti häneen yhteyttä mennen oululaiseen tyyliin suoraan asiaan:

- Tuota noin... suostuisitteko olemaan susikoiran kanssa sillä tavalla?