Kannattavia liiketoimia

6

KANNATTAVIA LIIKETOIMIA

Timpan isä oli hitsari, joka vietti suurimman on ajastaan hitsaamassa öljylautoilla Pohjois-Norjassa. Kun hän pääsi harvoin lomille, oli hän koko ajan änkyräkannissä tillin-tallin-tyyt-tyyt. Hänellä oli niin hyvästi fyrkkaa, että viinaa riitti varastettavaksi asti. Timppa nappasi äijän sammuttua siltä jäljelle jääneet viinat ja kolikot taskunpohjalta. Vedimme tärpätit naamariin ja hilluimme pelottomina pitkin Nokelan katuja. Jos vastaan tuli teinin näköinen jannu, löi Timppa sitä välittömästi turpaan, jos se ei älynnyt juosta karkuun. Tytöiltä Timppa vaati reteesti pillua, vaikka en vielä ymmärtänyt mitä se sillä olisi tehnyt?

Kun Timpan isä oli painunut takaisin Norjaan hitsaushommiin olimme rahattomia, eikä meillä ollut muuta tekemistä kuin ajella pyörillä ympäri taloa . Siinä touhussa meni mukavasti tuntikausia. Välillä kävimme pommisuojassa tupakalla, vaikka yksi eläkeläisukko kyttäsikin koko ajan ja uhkasi antaa meidät ilmi.

Timppa Torvisen seurassa ajauduin rikoksen poluille. Osulan ruokakaupassa oli löysän puoleinen meininki. Kun kauppaan astui sisään, eivät työväenliikkeenkaupan ämmät viitsineet lopettaa kahvitteluaan ja tulla myymään. Niinpä pöllimme sumeilematta taskut täyteen karkkia, sippiaskeja tupakkaa ja uusimmat sarjakuvalehdet. Erityisesti ”Hämmästyttävän Hämähäkin” uusimman numeron ilmestyessä meillä olin aina Osulaan päin asiaa.

Pöllimisen helppous tuuditti meidät siihen, ettei Suomen uomaansa hakeneesta markkinataloudesta tulisi olemaan meille vastusta. Tulimme lopulta välinpitämättömiksi ja varomattomaksi. Yksi virkaintoinen kassaämmä yllätti meidät tunkiessamme tavaraa taskuihin, vaikka hänen olisi kuulunut olla takahuoneessa juoruamassa ja lyömässä korttia muun myyjäsakin kanssa.

- Mitä ne pojat hakee? se kysyi.
- Onko teillä vispikermaa, keksi Timppa vastata.
- On sitä tuolla kylmiössä. Voin hakea.
- Onko se tämänpäiväistä?
- Auto ei ole vielä käynyt. Mutta kyllä eilinen on ihan hyvää…
- Ei passaa. Meidän äiti kielsi ostamasta eilistä. Se on hapanta!
- Sanokaa sille äidillenne, että itse on hapannaama.
- Mepä mennään sanomaan.
- Ja sanokaa kanssa!

Myymälävarkaudet olivat meille tuottoisa bisnes. Kun meillä oli riittävästi kokemusta pikkurikoksista, päätti Timppa että meidän oli aika siirtyä vähän isompiin kuvioihin. Höyhtyän ostoskeskukseen avattiin Oulun ensimmäinen supermarketti. Sillä oli hyvä nimi: A-Market. Se oli iltaisin kuuteen saakka auki, vaikka muut kaupat menivät neljältä kiinni. Kukaan ei älynnyt mennä niin myöhään illalla kauppaan. Mutta mepä menimme.

Koska joku vähän isompi kiho oli saanut päähänsä alkaa Amerikan malliin karsimaan henkilöstökuluja, oli A-Marketissa vain yksi myyjää. Kassahommien lomassa myyjäparka joutui lastaaman selkä vääränä tavaraa hyllyihin. Tajusimme, että markettiporukka on helppo kyniä puhtaaksi. Sävelet olivat selvät; Timppa puhui mukavia myyjälle, minä lastasin keskikaljaa jenkkikassiin. Innostuimme homman helppoudesta niin paljon, että kävimme jokaisella välitunnilla hakemassa marketista jenkkikassillisen keskikaljaa. Kätkimme sen koulun läheiselle kedolle, jossa sitä lojui lopulta satoja pulloja. Emme malttaneet lopettaa hommaa ajoissa, vaikka A-Marketissa ei ilmeisesti mitään kirjanpitoa tunnettu. Kai ne muuten olisivat tajunnet kaljan hävikin epäilyttävän suureksi. Mutta emme osanneet tuolta kantilta asioita pelätä. Tärkeintä oli keksiä uusia mukavia juttuja myyjän harhauttamiseksi. Se olisi kuunnellut tylsään työhönsä kyllästyneenä niitä vaikka loppuelämänsä.

Mutta koulumme vittumainen rehtori Simo ”Simppa” Kanniainen löysi kaljakätkömme etsiessään tapansa mukaan liian pieneen gorillapukuunsa ahtautuneena kalju hiestä märkänä tupakoivaa nuorisoa kedon kätköistä. Reksi oli maailman karvaisin mies, jolla tunki mustaa apinankarvaa korvista, kämmenistä ja liian pienen kauluspaidan napinlävestä. Hän jäi kyttäämään kätkön viereisen pusikon taakse. Tullessamme kippaaman uuden kaljalastin, käry kävi. Siihen loppui kaljaralli. Timppa otti reteenä sällinä syyt niskoilleen. Hänet uhattiin potkia pellolle Karjasillan yhteiskoulusta. Hänen rekisteriinsä oli kertynyt paljon muutakin raskauttavaa. Minä selvisin varoituksella luvatessani pysyä loppuelämäni erossa huonoja vaikutteita levittäneestä Timo ”Timppa” Torvisesta.

Lisäksi jouduimme maksamaan pöllimämme kaljat. Emme käsittäneet miksi ne olivat A-marketissa korvauksia vailla, vaikka saivat ison kasan kaljapulloja takaisin juomakuntoisina? Eikä niillä ollut mielestämme mitään todisteita meidän juoneen tilikirjoista puuttuneet kaljat. Olimme varmoja niiden keksineen omasta päästään, että marketista oli kadonnut satoja pulloja keskikaljaa.

- Ne on juoneet ne itse, tuumi Timppa harmitellessaan ettemme koskaan ehtineet luoda Oulun alamaailmaan tuottoisaa varastetun keskikaljan jakeluorganisaatiota, johon olimme jo joitakin räkänokkia uhitelleet suorittavan portaan työntekijöiksi. Lupasimme heille uskollisesta palveluksesta mahikset edetä organisaatiossa ja päästä lopulta käsiksi isoihin rahoihin joiden sileiksi laittamisessa olisi tullut vaikeuksia. Vaadimme heiltä aloitusmaksun, jonka maksaakseen he olisivat joutuneet varastelemaan Oulun kaupat putipuhtaiksi.

Korvataksemme kadonneet kaljat jouduimme jakamaan Oulu-lehtiä. Ilmaisjakelulehtien jakaminen oli jo tuolloin alimman kastin työtä, johon ryhdyttiin ainoastaan pakon edessä. Jakaessamme niitä lehtikasoja pitkin Karjasillan perukoita oli perässämme aina joku porukka vittuilemassa ja naureskelemassa alennustilaamme. Kyllästyimme touhuun nopeasti. Timppa keksi miten kostaisimme kokemamme vääryydet kapitalisteille, joiden suurin nautinto oli nöyryyttää elämässä huonommille apajille joutuneita. Muusta ei hommassa kuulemma loppujen lopuksi ollut kysymys. Koska kapitalismi huijasi meitä, päätimme huijata takaisin. Kuskasimme Oulu-lehtipaluut kedolle ja kusimme kostoksi niiden päälle. Tili juoksi, kaljat tulivat korvatuiksi, eikä jakamatta jääneistä Oulu-lehdistä kukaan sen perän eläjä jaksanut vaivautua kustantajalle valittaa.

Huoleton lapsuuteni jatkui tämän nöyryytyksen jälkeen Timpan opastuksella omenaviinivarkauksien muodossa. Meidän talossa asui yksi luihun oloinen tyyppi, vaihdemies Laatikainen. Hän oli jäänyt pahasti pirttihirmuvaimonsa tossun alle. Kun vaihdemies Laatikainen paineli hippulat vinkuen jenkkikassi kourassaan kohti Osulaa, äijän alennustila iljetti. Muistimme mitä isäukkoni oli Laatikaisen touhuja aikansa seurattuaan sanonut:
- Tuolle äijälle ostan ensi tilistä hamekankaan. Se pitäisi ampua.
- Miksi Laatikaisen setä pitäisi ampua?
- Sen akka on pannut sen tossun alle! Se on miehen irvikuva. Te viette sille sen hamekankaan, eiksi jeh?
- Voidaan me viedäkin.

Opimme vähitellen vihaamaan vaihdemies Laatikaista, joka oli 70-luvun Nokelassa outo ilmestys. Se tamppasi mattoja monta kertaa viikossa ennen kuin lähti kääntelemään vaihteita Oulun ratapihalle. Vaihdemiehet olivat isäukon mielestä veturimiehiin verrattuna alempiarvoisia rautatieläisiä. Mattojen tamppaamisessa sille pärjäsi ainoastaan eläkkeellä ollut farmaseutti, jolla oli jemmassa iso satsi tefitaalikarkkeja, joissa oli niin paljon piriä että niiden voimalla se jaksoi siivota ja hakata mattoja aamusta iltaan. Laatikaisen ämmä luki akkojen lehdestä uudesta kotiviinivillityksestä ja pani ukkonsa tekemään kotiviiniä. Kun se vei ne käymään kellarikomeroonsa, kävimme Timpan kanssa pöllimässä koko satsin. Se oli kuitenkin täysin juomakelvotonta kusta. Kun vedimme keskenkäynyttä omenaviiniä muutaman pullollisen kunnon kännin toivossa, pani se hiivasotku mahan pahasti sekaisin. Jouduimme ottamaan jalat alle ja painelemaan pusikkoon tyhjennykselle.

Kun Laatikainen tuli seuraavana päivänä uhkailemaan meitä selkäsaunalla, Timppa täräytti:
- Millä lihaksilla? Mitä sä äijä mesoat? Lado todisteet tiskiin, tai pidä turpasi tukossa.
- Talon asukkaat näkivät teidän toikkaroivan eilen illalla talon pihassa.
- Johtuisikohan se mahdollisesti siitä, että me asutaan täällä?
- Isännöitsijä näki teidän kantavan jotakin muovikassia kellarista. Mitä siihen sanotte?
- Ei mitään. Jäikö sormenjälkiä? Mitä se sulle kuuluu jos me kanniskellaan muovikassia? Timppa katukovana jätkänä repi syytökset kappaleiksi.

Koska vaihdemies tajusi, että ei tulisi pärjäämään meille, uhkasi hän ilmiantavansa meidät poliisille. Äijä alkoi mennä vasikoimisella uhkaillessaan liian pitkälle ja käydä röyhkeäksi. Se tarvitsi opetuksen. Palatessaan yöllä töistä se ei päässyt ulko-ovesta rappukäytävään, koska olimme räjäyttäneet papateilla avaimenreiän tukkoon. Laatikainen joutui viettämään yön pyöräkellarissa.

Kun hän tuli tästäkin meitä syyttämään, vaikka tiesimme ettei sillä ollut todisteita, Timppa alkoi hermostua:
- Sinähän se varsinainen isäntä luulet olevasi. Painu nyt kotiisi pirttihirmuämmäsi hameen alle piiloon ja vähän äkkiä. Jos äkkiä lähdet, voit vielä keritä. Sitä paitsi teidän matot vaativat tamppaamista.

Laatikainen aikoi soittaa koulumme rehtorille Simo ”Simppa” Kanniaiselle. Se kaiveli vähän sisukalujani. Timppa oli jo saanut monta kertaa viimeisen varoituksen, eikä ottanut asiasta pulttia. Tajusin etten voinut livetä rintamasta.
- Tuli poikien touhuille nyt loppu. Minulla on jo koulunne numero valmiiksi ylhäällä. Siihen loppuivat teidän lukuhommat ja kaivatte paskaojaa loppuikänne, Laatikainen uhosi.
- Ei me mitään aleta kaivamaan. Korkeintaan silmät sun päästä. Soita vaikka Vatikaaniin, Timppa pamautti.
- Jos vannotte lopettavanne talon asukkaiden vainoamisen, jätän vielä tämän kerran asian tähän.
- Ei me mitään aleta vannomaan. Mutta me tunnetaan yksi Tuirassa asuva narkkarimustalainen, joka pientä maksua vastaan vannoo mitä tahansa.
- Teihin ääliöihin ei näköjään järkipuhe tehoa.
- Pistäkää kämppä myyntiin ja menkää paskanmakuisine kotiviineinenne muualle asumaan.

Vaihdemies Laatikainen oli toivoton tapaus, josta oli enempien harmien välttämiseksi paras hankkiutua eroon. Päätimme hoitaa kaverin autuaammille metsästysmaille. Asetuimme väijymään käytävän tuuletusikkunaan. Kun se taas kipitti pää kolmantena jalkana kohti Osulaa, tähtäsin tarkasti ilmapistoolillani pihassa nopein askelin liikkunutta kohdetta.
- Ammu jo! Se saasta pääsee karkuun. Tulta munille, Timppa kannusti.

En ollut koskaan osunut sillä ukin Las Palmasista ostamalla ilmapistoolilla mihinkään. Se oli semmoinen pumpattava vehje, jossa oli säädöt jääneet valmistusvaiheessa suorittamatta. Yllätys oli suuri, kun laukauksen pamahdettua vaihdemies Laatikainen tipahti laakista maahan.

Se ei kuitenkaan kuollut, vaan makasi maassa pelokkaasti ympärilleen pälyillen. Se ei voinut tajuta mikä siihen oli osunut kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kerättyään rohkeuden rippeensä se syöksyi pää kolmantena jalkana takaisin kotinsa rappukäytävään. Jenkkikassi jäi surmapaikalle tyhjänä ihmettelemään, että tähänkö tämä kauppareissu tyssähti?

- Meni vähän liian alas, totesi teatterikiikareilla teloitusta seurannut Timppa. – Osui kaulukseen. Ensi kerralla ammut vähän ylemmäs.
- Kumma että tällä paskapyssyllä edes osui siihen. Kunpa olisi pienari. Sillä lähtisi kerta heitolla äijältä jalat alta.

Olin jotenkin kummastunut tapahtuneesta, lähes järkyttynyt. Olin elämäni ensimmäisen kerran niitannut ihmisen yhdellä kudilla keräämään kamppeitaan pitkin maita ja mantuja. Tajusin, ettei ihmisen tappaminen ole kovin hääppö homma. Tosipaikan tullen ei ole aikaa miettiä sen syvempiä tai saalis pääsee karkuun.

Poltellessamme taistelun taukoamisen jälkeen pommarissa jännityksen laukaisevia hermosavuja, tyytyi Timppa toteamaan sen kummemmin huonosti osuneesta kudista numeroa tekemättä:

- Seuraavalla kerralla viimeistelet homman kun se makaa maassa. Silloin siihen on helpompi osua.

Onnekseen vaihdemies Laatikainen ymmärsi jättää meidät rauhaan. Kai se itsekin tajusi, ettei sillä ollut esittää meitä vastaan mitään todisteita ja pelkäsi ruumiillisen koskemattomuutensa tulevan akkansa ohella uhatuksi myös meidän taholta, jos ei alkaisi käyttäytyä ihmisiksi. Kun siitä ei enää ollut vastusta unohdimme koko jutun ja annoimme armon käydä oikeudesta.